Tietokirjailija Jukka Laajarinne tun­nus­te­lee essees­sään kir­jal­li­suu­den pal­jas­ta­via ja peit­tä­viä omi­nai­suuk­sia. Essee on jul­kais­tu ensim­mäi­sen ker­ran Särön nume­ros­sa Avoin sie­lu. * Siemailimme olut­ta ystä­vä­ni, kol­le­ga­ni kans­sa ja kes­kus­te­lim­me elä­mäs­tä. Olimme tot­tu­nei­ta puhu­maan koh­ta­lai­sen avoi­mes­ti kes­ke­näm­me mur­heis­tam­me ja miet­teis­täm­me, ris­ti­rii­dois­tam­me. Välisemme luot­ta­mus oli riit­tä­vän vah­va, jot­ta hän saat­toi ker­toa: ”En pitä­nyt romaa­nis­ta­si. En pys­ty­nyt uppou­tu­maan tari­naan, kos­ka …