Luonnossa esiin­ty­vien lois­ten ja mik­ro­bien tavat vai­kut­taa isän­täe­läi­men­sä käyt­täy­ty­mi­seen ylit­tä­vät mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­suu­des­saan hur­jim­mat­kin kau­hue­lo­ku­vat. Essee on jul­kais­tu ensi ker­ran Särön nume­ros­sa Rakas Tšekki / Milé Česko (35−36).

*

Mieles­sä­ni häi­ly­vän kuvael­man koh­tauk­set ovat mus­ta­val­koi­sia ja rakei­sia. Ehkä niil­lä on esi­ku­van­sa jos­sa­kin kau­an sit­ten näke­mäs­sä­ni; kau­hue­lo­ku­va tai mah­dol­li­ses­ti doku­ment­ti.

Nuorehko tum­ma­tuk­kai­nen mies – täl­tä mie­li­ku­vie­ni uhri jos­ta­kin syys­tä näyt­tää – käve­lee ilta­hä­mä­ris­sä koti­ky­lään­sä joh­ta­vaa met­sä­pol­kua pit­kin, kun iso mus­tan­har­maa vil­li­koi­ra tai susi kat­kai­see hänen tien­sä. Koira huo­juu, sen vihai­set sil­mät kii­lu­vat aurin­gon­las­kun valoa, ja sen suu­pie­lis­sä ja leu­as­sa on val­ke­aa vaah­toa. Ilmaa näyk­ki­vän eläi­men kur­kus­ta koho­aa mata­la muri­na, kie­len­kär­ki pil­kot­taa etu­ham­pai­den välis­tä. Murina muut­tuu rai­voi­sak­si rähäh­dyk­sek­si, kun se hyök­kää kul­ki­jan kimp­puun.

Hieman myö­hem­min mies nil­kut­taa kotiin­sa, ja koi­ran pure­mis­ta tul­leet haa­vat sido­taan. Jo seu­raa­va­na päi­vä­nä hän voi pala­ta pel­lol­le töi­hin.

Pari viik­koa myö­hem­min mies muut­tuu levot­to­mak­si, ei osaa pysyä pai­koil­laan. Hän on huo­no­voin­ti­nen ja kuu­mei­nen, her­mos­tuu ja kiih­tyy mil­loin mis­tä­kin, alkaa muut­tua har­hai­sek­si. Hän ei saa yöl­lä unta, ja koh­ta hänen­kin kou­ris­tuk­sen­omais­ta irvis­tys­tään ympä­röi saman­lai­nen kok­ka­rei­nen vaah­to kuin joka koi­ran suus­ta oli valu­nut. Hän muut­tuu vai­no­har­hai­sek­si – aaveet ja paho­lai­set vaa­ni­vat hän­tä – yök­käi­lee, kou­ris­te­lee, ja kun hänel­le tar­jo­taan vet­tä, hän menee paniik­kiin.

Muutaman päi­vän kulut­tua mies on kuol­lut.

Hautajaisia seu­raa­va­na yönä met­säs­tä kuu­luu koi­ran tai suden käheä ulvon­ta.

Kammottava rabies, rai­vo­tau­ti, asso­sioi­tuu vai­vat­ta lykant­ro­pi­aan eli ihmis­susi­tar­tun­taan; lepa­kois­ta tart­tues­saan vam­pi­ris­miin. Ja eivät­kö vih­ki­ve­den teho epä­kuol­lei­ta vas­taan sekä vam­pyy­rien ongel­mat vir­taa­van veden ylit­tä­mi­ses­sä ole mitä sel­vim­piä vesi­kau­hun ilmen­ty­miä?

Kuten monien sai­rauk­sien, myös rabiek­sen jär­kyt­tä­vät oireet ovat tau­din leviä­mi­sen kan­nal­ta tar­koi­tuk­sen­mu­kai­sia. Virus tart­tuu ennen kaik­kea pure­mien kaut­ta. Se aiheut­taa her­mo­tu­leh­duk­sen ja ete­nee ensin aivoi­hin, sit­ten aivois­ta syl­ki­rau­ha­siin ja muu­al­le kehoon. Kun virus estää sai­ras­tu­nut­ta nie­le­mäs­tä ja juo­mas­ta, jopa huuh­to­mas­ta ja siten puh­dis­ta­mas­ta suu­taan, syl­je­ne­ri­tys lisään­tyy ja joh­taa suun vaah­toa­mi­seen: kan­ta­jan suus­sa on jat­ku­vas­ti sai­raat mää­rät rabies­vi­ruk­sia. Aivotulehdus puo­les­taan joh­taa sai­ras­tu­neen eläi­men aggres­sii­vi­seen käyt­täy­ty­mi­seen ja uusiin tar­tun­toi­hin.

Rabies ei ole eri­kois­tu­nut yksit­täi­seen isän­tä­la­jiin, vaan voi tart­tua useim­piin nisäk­käi­siin. Terävähampaiset petoe­läi­met ovat rai­vo­tau­dil­le hyviä tar­tu­tus­koh­tei­ta, mut­ta ihmi­nen on rabiek­sen kan­nal­ta umpi­ku­ja ja ereh­dys.^[1] Ihmisestä eteen­päin vesi­kau­hu – toi­sin kuin vam­pi­ris­mi tai lykant­ro­pia – tart­tuu nimit­täin ani har­voin, sil­lä tois­ten pure­mi­nen ei kuu­lu taval­li­sim­piin tapoi­him­me edes sai­ras­tu­nee­na.

Piinaavinta rabiek­ses­sa ei ole sen kuo­let­ta­vuus. Lainkaan asi­aan liit­ty­viä inhi­mil­li­siä kär­si­myk­siä vähät­te­le­mät­tä: ripu­liin­kin kuol­laan. Rabieksessa häi­rit­see tau­tiin eli­mel­li­ses­ti kyt­key­ty­vä kau­hu. Kauhu sel­lai­se­na kuin se kau­hu­tai­tees­sa usein esi­te­tään. Rabies muis­tut­taa klas­si­koi­den The Thing tai Varastetut ihmi­set kuvaa­maa ulkoa­va­ruu­den eliö­tä, joka vie uhril­taan iden­ti­tee­tin. Lemmikkikoira tai lähei­nen, joka kuo­lee vesi­kau­huun, on jo ennen kuo­le­maan­sa aina­kin osit­tain joku tai jokin muu. Raivotaudin herät­tä­mä kau­hu on per­soo­nan, jopa inhi­mil­li­syy­den menet­tä­mi­sen pel­koa.

Vesikauhun aikaan­saa­va rabies­vi­rus on vain yksi, eri­tyi­sen hel­pos­ti havait­ta­va ja räi­keä esi­merk­ki tau­di­nai­heut­ta­jas­ta, joka kaap­paa uhrin­sa mie­len omaan käyt­töön­sä. Hyönteismaailmaa vai­noa­vat monen­lai­set jopa jän­nit­tä­väm­mät ja kuvot­ta­vam­mat loi­se­liöt.

Allikossa kukaan ei kuule siritystäsi

Eräiden vie­hät­tä­vien jou­hi­ma­to­jen (aina­kin Paragordius tricus­pi­da­tus sekä Spinochordodes tel­li­nii) lisään­ty­mis­stra­te­gia on seu­raa­van­lai­nen: Aikuiset jou­hi­ma­dot elä­vät ja parit­te­le­vat vedes­sä ja muni­vat munan­sa ran­ta­vii­van lähei­syy­teen. Täältä mik­ros­koop­pi­sen pie­ni touk­ka pää­tyy ravin­non muka­na hei­nä­sir­kan tai hepo­ka­tin ruo­an­su­la­tus­ka­na­vaan. Toukka alkaa syö­dä hei­nä­sirk­kaa sisäl­tä­päin, kas­vaa ja kyp­syy, kun­nes täyt­tää tämän ruu­mii­non­te­lon lähes koko­naan. Sirkassa asu­va jou­hi­ma­to voi olla jopa 30 cm pit­kä, ja nii­tä voi olla samas­sa sir­kas­sa usei­ta. Kasvaessaan ja kehit­tyes­sään touk­ka erit­tää usei­ta hyön­tei­sen kes­kus­her­mos­toa mani­pu­loi­via kemi­kaa­le­ja, jois­ta toi­set saa­vat sir­kat esi­mer­kik­si hakeu­tu­maan valoa koh­ti, toi­set sot­ke­vat hyp­py­jen hal­lin­taa. Saastunut sirk­ka sirit­tää ter­vet­tä vähem­män (sirit­tä­mi­nen altis­taa sir­kan ja samal­la loi­sen saa­lis­ta­jil­le sekä kulut­taa ener­gi­aa). Kemikaalicocktailin lop­pu­tu­los on, että ter­veis­tä laji­kump­pa­neis­taan poi­ke­ten veden ääreen saa­pu­va madon­kan­ta­ja suo­rit­taa itse­mur­ha­loi­kan lam­mik­koon. Täällä jou­hi­ma­to pur­kau­tuu ulos kuin Alien-elo­ku­vien hir­viö ava­ruus­mat­kaa­jan sisuk­sis­ta ja pää­see aloit­ta­maan lisään­ty­mis­kier­ton­sa alus­ta.

Loiseliöiden kyky mani­pu­loi­da kan­ta­jan­sa her­mos­toa kemial­li­ses­ti on usein eri­kois­tu­nut­ta ja pit­käl­le kehit­ty­nyt­tä. Toiseksi erin­omai­sek­si esi­mer­kik­si sopii kas­kai­ta saas­tut­ta­va Massospora cica­di­na -sie­ni. Kun kas­kas, kas­vet­tu­aan maan alla 13 tai 17 vuot­ta, köm­pii maan pin­nal­le parit­te­le­maan, se saat­taa saa­da itiö­tar­tun­nan, jon­ka seu­rauk­se­na sie­ni syö hyön­tei­sen sisuk­sia ja täyt­tää pian ison osan sen taka­ruu­miis­ta. Viikko tar­tun­nan jäl­keen kas­kaan taka­pään kuo­rio­sat putoa­vat pois ja pal­jas­ta­vat suu­ren itiö­pe­säk­keen. Ison ja kes­kei­sen ruu­miin­osan menet­tä­mi­nen ei kui­ten­kaan vähen­nä kas­kaan parit­te­lu­ha­lu­ja. Päin vas­toin M. cica­di­naa kan­ta­va sii­ve­käs muut­tuu kur­sai­le­mat­to­mak­si ja nir­soi­le­mat­to­mak­si hyper­sek­su­aa­lik­si. Koiraat pariu­tu­vat innok­kaas­ti pait­si naa­rai­den, myös tois­ten koi­rai­den kans­sa ja hui­jaa­vat nii­tä naa­ras­mai­sin sig­naa­lein kump­pa­neik­seen. Tämä tapah­tuu sii­tä huo­li­mat­ta, että ruu­miin takao­san muka­na kas­kas on usein menet­tä­nyt myös lisään­ty­mi­se­li­men­sä. Sienen tur­me­le­mat kas­kaat levit­tä­vät sukuso­lu­jen­sa sijaan sie­ni-itiöi­tä.

Mikä pitää vaka­vas­ti ram­pau­te­tun kas­kaan juh­la­tun­nel­mis­sa? Tutkijoiden ana­ly­soi­des­sa sie­nen ja kas­kai­den kemi­aa, sel­vi­si, että Massospora huu­maa uhrin­sa aina­kin kah­del­la ihmis­ten­kin naut­ti­mal­la kemi­kaa­lil­la: se teräs­tää kan­ta­jan­sa ver­ta niin psi­lo­sy­bii­nil­lä kuin amfe­ta­mii­nei­hin kuu­lu­val­la kati­no­nil­la­kin. Jälkimmäistä on havait­tu muu­al­la luon­nos­sa ainoas­taan khat-kas­vis­sa.

Ehkä on huo­nom­pia­kin tapo­ja päät­tää päi­vän­sä.

Ruumiinryöstäjät

Hyönteisten lois­sie­nis­tä kuu­lui­sin lie­nee Ophiocordyceps uni­la­te­ra­lis, joka tun­ne­taan ennen kaik­kea zom­bie-muu­ra­hai­sis­ta. Sen lähi­su­ku­lai­set iske­vät myös sirk­koi­hin, per­hos­ten touk­kiin, lutei­siin, eri muu­ra­hais­la­jei­hin – cor­dyceps-sie­net ovat eri­kois­tu­nei­ta kukin omaan isän­tä­la­jiin­sa.

O. uni­la­te­ra­lik­sen vai­ku­tus isän­tään­sä nou­dat­te­lee seu­raa­va­na­lais­ta kaa­vaa: Sienen saas­tut­ta­ma leh­den­leik­kaa­ja­muu­ra­hai­nen alkaa käyt­täy­tyä kum­mal­li­ses­ti. Sen liik­ku­mi­ses­ta tulee epä­sään­nöl­lis­tä ja köm­pe­löä, ja se alkaa kul­kea omia pol­ku­jaan. Se las­keu­tuu alas maan kama­ral­le – sie­nil­le sopi­vaan kas­vu­maas­toon – kun­nes se puo­len päi­vän aikoi­hin kii­pe­ää hei­nään tai var­puun, aset­tuu leh­ti­suo­neen leuoil­laan ja jaloil­laan mel­ko tar­kas­ti 25 cm:n kor­keu­teen. Nyt sie­ni tap­paa isän­tän­sä. Kasviin pureu­tu­neen muu­ra­hai­sen pääs­tä kas­vaa itiö­emä, joka näin, sopi­val­le kor­keu­del­le maan­pin­nas­ta pääs­ty­ään, pys­tyy tehok­kaas­ti levit­tä­mään itiöi­tään lähiym­pä­ris­töön­sä. O. uni­la­te­ra­lik­sen aiheut­ta­mien zom­bie-epi­de­mioi­den tie­de­tään hävit­tä­neen koko­nai­sia muu­ra­hai­syh­teis­kun­tia.

Varsin pit­kään O. uni­la­te­ra­lik­sen arvel­tiin val­taa­van isän­tän­sä aivot jota­kuin­kin vas­taa­vil­la kemial­li­sil­la mene­tel­mil­lä kuin edel­lä mai­ni­tut sirk­ko­jen ja kas­kai­den loi­set. Tutkimuksen ede­tes­sä todel­li­suus on kui­ten­kin alka­nut näyt­tää mer­kit­tä­väs­ti eris­kum­mal­li­sem­mal­ta.

Muurahaisen ruu­mii­seen pääs­ty­ään sie­ni alkaa jakaan­tua ja esiin­tyy aluk­si yksit­täi­si­nä eliöi­nä veren­kier­ros­sa. Sitten, aivan kuten lima­sie­nen muo­dos­taes­sa limak­koa, O. uni­la­te­ra­lis -solut alka­vat ver­kos­toi­tua ja muo­dos­ta­vat lopul­ta yhden suu­ren, kaik­kial­le muu­ra­hai­sen ruu­mii­seen ulot­tu­van supe­ror­ga­nis­min. Verkosto kie­tou­tuu lihas­ten ympä­ril­le ja tun­keu­tuu nii­den sisään. Se sur­kas­tut­taa lii­ke­her­mo­ja niin, että muu­ra­hai­sen aivo­jen kont­rol­li raa­jois­ta heik­ke­nee. Sen sijaan lihas­kont­rol­li näyt­täi­si siir­ty­vän sie­nel­le itsel­leen, niin että raa­jo­ja ohjai­lee­kin loi­se­liö, eivät hyön­tei­sen aivot! Korteen kii­peä­vä olen­to ei ole sai­ras hyön­tei­nen vaan puo­lik­si muu­ra­hai­nen, puo­lik­si sie­ni. Tai, kuten eräs tut­ki­jois­ta on muo­toil­lut: sie­ni muu­ra­hai­sen vaat­teis­sa. Sienihirviö on ryös­tä­nyt muu­ra­hai­sen ruu­miin, ei miel­tä; aivot se itse asias­sa jät­tää kos­ke­mat­to­mik­si. Cordycepsilla on sisäi­nen kel­lo, jol­la se ajoit­taa toi­min­tan­sa vuo­ro­kau­de­nai­ko­jen mukaan, ja jokin kei­no hal­li­ta kii­peä­mis­kor­keut­ta­kin. Luultavasti se hyö­dyn­tää muu­ra­hai­sen aivo­ka­pa­si­teet­tia ja sik­si jät­tää aivot ennal­leen. Sienen aineen­vaih­dun­ta tuot­taa kemi­kaa­le­ja, jot­ka vai­kut­ta­vat muu­ra­hai­sen gee­nien toi­min­taan sekä sur­kas­tut­ta­vat ala­leu­kaa ja jal­ko­ja avaa­via lihak­sia: kun hyön­teis­par­ka lopul­ta puree itsen­sä kiin­ni leh­teen, eivät leu­at enää kos­kaan avau­du.

Vasta kun muu­ra­hai­nen on aset­tu­nut kuo­lin­pai­kal­leen, loi­nen tun­keu­tuu sen aivoi­hin ja kas­vat­taa itiö­emän­sä.

Zombiemuurahaisen elä­mä ennen kuo­le­maa kuu­los­taa friik­kiy­des­sään eri­kois­laa­tui­sel­ta: nuk­ke­mes­ta­rin kyy­tiin jou­tu­nut uhri ei pys­ty itse hal­lit­se­maan ruu­mis­taan, vaan liik­kuu koh­ti kuo­le­maan­sa niin kuin loi­nen lii­kut­taa. Loinen on isän­tä.

Mutta jos ver­taam­me tilan­net­ta omiin sai­rauk­siim­me, huo­maam­me jotain tut­tua. Ei noro­vi­rus­kaan ota hal­tuun­sa miel­täm­me vaan ruu­miim­me, jon­ka se sit­ten lait­taa ripu­loi­maan ja oksen­te­le­maan tau­di­nai­heut­ta­jia ympä­riin­sä. Meillä jokai­sel­la lie­nee koke­muk­sia sii­tä, miten maha­tau­ti ottaa val­lan ja tekee ihmis­ruu­miis­ta sät­ky­nuk­ken­sa. Malaria puo­les­taan tekee kuu­meel­la uhris­taan toi­min­ta­ky­vyt­tö­män – kuu­me­hou­reet lie­ne­vät pelk­kä sivu­vai­ku­tus – hel­pon saa­liin sääs­kil­le, joi­den käyt­täy­ty­mis­tä mala­ria myös muut­taa.[2] Flunssavirus puo­les­taan mani­pu­loi hen­gi­tys­ka­na­vien lima­kal­vo­jen toi­min­taa ja levi­ää pärs­käh­te­ly­jen ja yski­mi­sen myö­tä eteen­päin. Esimerkit eivät ehkä ole yhtä eri­kois­tu­nei­ta, hie­nos­tu­nei­ta ja koko­nais­val­tai­sia kuin zom­bie­sie­nen toi­min­ta, mut­ta kar­keu­des­saan­kin ne edus­ta­vat käyt­täy­ty­mi­sem­me mani­pu­loi­mis­ta, ruu­miin­ryös­töä, jon­ka seu­rauk­se­na mene­täm­me kehom­me hal­lin­nan osit­tain jol­le­kin toi­sel­le.

Pimeän valtakunta

Aivojen kaap­paa­mi­nen kuu­los­taa kai­kes­ta huo­li­mat­ta jän­nit­tä­väm­mäl­tä kuin maha­tau­ti tai fluns­sa… Paitsi että.

Erään tut­ki­muk­sen mukaan vai­kut­taa sil­tä, että jo roko­tuk­ses­sa saa­ta­vat influens­sa­vi­ruk­sen osa­set lisää­vät ihmi­sen sosi­aa­li­suut­ta ja nopeut­ta­vat siten tau­din leviä­mis­tä.^[3] Eivätkä maha­tau­dit­kaan vai­ku­ta ainoas­taan suo­lis­ton toi­min­taan.

Ihmisruumiissa elää enem­män mik­ro­be­ja kuin ihmi­sen omia solu­ja, ja meis­sä viih­ty­viä bak­tee­re­ja on ero­tet­tu vii­ti­sen­sa­taa eri lajia. Arviot laji­kir­jon todel­li­ses­ta suu­ruu­des­ta ovat vie­lä suu­rem­pia. Ihmisestä voi­daan­kin täs­sä yhtey­des­sä puhua koko­nai­se­na eko­sys­tee­mi­nä, ja ihol­lam­me ja sisuk­sis­sam­me tapah­tuu­kin monen­lai­sia isom­mas­ta ja hitaam­mas­ta mit­ta­kaa­vas­ta tut­tu­ja pro­ses­se­ja. Ihmisen eli­niän aika­na hänen kehon­sa toi­mii kan­nan­vaih­te­lui­den ja monien pie­ne­liöi­den vauh­dik­kaas­ta uusiu­tu­mis­tah­dis­ta joh­tuen jopa evo­luu­tion kent­tä­nä, kun mik­ro­bit kamp­pai­le­vat elin­ti­las­ta ja muis­ta resurs­seis­ta sekä koh­taa­vat muut­tu­van ympä­ris­tön­sä tuot­ta­mia haas­tei­ta. Kun vaik­ka­pa anti­bioot­ti hei­ken­tää bak­tee­ri­fau­naa, sie­net pää­se­vät rehot­ta­maan, tai ken­ties kehit­tyy anti­bioot­ti­re­sis­tent­te­jä bak­tee­ri­kan­to­ja. Ruokavalion muu­tok­set taas vai­kut­ta­vat suo­lis­to­fau­nam­me koos­tu­muk­siin: japa­ni­lais­ten suo­lis­tos­sa on meri­le­vän sulat­ta­mi­seen eri­kois­tu­nei­ta bak­tee­re­ja, ja niil­lä Afrikan seu­duil­la, joil­la dur­ra on olen­nai­nen osa ruo­ka­va­lio­ta, on las­ten suo­lis­tos­ta löy­det­ty sel­lu­loo­saa hyö­dyn­tä­viä bak­tee­re­ja.

Jokaisella meis­tä on enem­män tai vähem­män yksi­löl­li­set mik­ro­bi­kan­tam­me. Suurin osa bak­tee­reis­tam­me elää siel­lä, min­ne aurin­ko ei pais­ta, eli suo­lis­tos­sam­me, ja kuten tun­net­tua, val­lit­see ruo­an­su­la­tuk­sen ja mie­len välil­lä jän­nit­tä­viä kyt­kök­siä. Suolistofaunan eroa­vuuk­sil­la on havait­tu ole­van yhteyk­siä muun muas­sa yli­pai­noi­suu­teen, kes­kit­ty­mis­häi­riöi­hin, masen­nuk­seen, skit­so­fre­ni­aan ja autis­miin.

Näyttää luul­ta­val­ta, että näl­käi­set suo­lis­to­bak­tee­rit vai­kut­ta­vat myös ruo­ka-aine­miel­ty­myk­siim­me ja ravin­non saan­tiim­me. Tukeudun seu­raa­vas­sa ensi­si­jai­ses­ti tut­ki­joi­den Joe Alcock ym. kir­joit­ta­maan tut­ki­musyh­teen­ve­toon.

Suklaanhimoisten ja suklaa­vä­lin­pi­tä­mät­tö­mien ihmis­ten jätök­sis­tä löy­de­tyt mik­ro­biai­neen­vaih­dun­nan tuot­teet eroa­vat toi­sis­taan – vaik­ka hei­dän ruo­ka­va­lion­sa oli­si­vat saman­lai­sia!

Proteobakteerien run­saus ja suo­lis­to­fau­nan alen­tu­nut diver­si­teet­ti taas ovat yhtey­des­sä vau­vo­jen koliik­kiin. Koliikki taas joh­taa lisään­ty­nee­seen ruo­kin­taan ja pai­non­nousuun, kun vau­vo­ja yri­te­tään syöt­tää hil­jai­sek­si. Aivan kuin pro­teo­bak­tee­rit kidut­tai­si­vat vau­vo­ja, jot­ta sai­si­vat enem­män ravin­toa.

Jyrsijöillä suo­ri­te­tut labo­ra­to­rio­ko­keet osoit­ta­vat suo­lis­to­fau­nan vai­kut­ta­van hiir­ten ja rot­tien käy­tök­seen monin tavoin: eräät bak­tee­rit tuot­ta­vat ahdis­tu­nut­ta käy­tös­tä, toi­set ruok­ki­vat sin­nik­kyyt­tä. On esi­tet­ty hypo­tee­si, jon­ka mukaan tie­tyt bak­tee­rit val­ta-ase­maan pääs­ty­ään masen­ta­vat isän­tään­sä, joka yhä useam­min sor­tuu epä­ter­veel­li­seen loh­tu­ruo­kaan, joka vah­vis­taa kyseis­tä bak­tee­ri­kan­taa enti­ses­tään.

Ruokatottumusten ja yli­pai­noi­suu­den tart­tu­mi­nen on ollut jo pit­kään tun­net­tu ilmiö. Perinteisesti asia on seli­tet­ty psy­ko­lo­gian ter­mein, mut­ta vii­me vuo­si­na on alet­tu poh­tia, mis­sä mää­rin tar­tun­ta tapah­tuu­kin mik­ro­bien väli­tyk­sel­lä.

Suolistofaunan mah­dol­li­set vai­ku­tus­ka­na­vat kan­ta­jan­sa aivo­toi­min­taan ovat moni­nai­sia. Hormonit ovat yksi ilmei­sim­mis­tä: yli puo­let eli­mis­töm­me dopa­mii­nis­ta ja sero­to­nii­nis­ta muo­dos­tuu suo­lis­tos­sa. Eräiden bak­tee­rien vil­jel­mis­sä dopa­mii­ni­pi­toi­suus on jopa 100-ker­tai­nen ihmis­ve­reen ver­rat­tu­na. Ruoansulatuksen ja kes­kus­her­mos­ton yhdis­tä­vä kier­tä­jä­her­mo on toi­nen. Eräät bak­tee­rit puo­les­taan muok­kaa­vat kie­len maku­re­sep­to­re­ja ja ilmei­ses­ti siten myös makuais­ti­muk­sia.

Kuten todet­tua, eri mik­ro­bien vai­ku­tuk­set käyt­täy­ty­mi­seem­me ovat eri­lai­sia, ja kes­ke­nään kil­pai­le­vien pie­ne­liöi­den edut ovat kes­ke­nään ris­ti­rii­tai­sia. Symbioosia ja loi­si­mis­ta on toi­si­naan vai­kea erot­taa toi­sis­taan, ja välil­lä rajan­ve­to riip­puu mik­ro­bien luku­mää­räs­tä. Iloksemme monet ns. pro­bioo­tit näyt­tä­vät joka tapauk­ses­sa hel­pot­ta­van ter­veel­li­ses­sä ruo­ka­va­lios­sa pitäy­ty­mis­tä sekä paran­ta­van mie­lia­laa. Yksittäisten bak­tee­rien puo­les­ta tut­ki­jat eivät vie­lä lipu­ta: suo­lis­sa val­lit­se­va laa­ja bio­di­ver­si­teet­ti näyt­tää täl­lä het­kel­lä suo­si­tel­ta­vam­mal­ta tavoit­teel­ta kuin tie­tyn eliön yli­val­ta. Aivan kuten mak­ros­koop­pi­ses­sa­kin maa­il­mas­sa, saat­taa eliös­tön yksi­puo­lis­tu­mi­nen joh­taa arvaa­mat­to­miin, ikä­viin seu­rauk­siin.

Oli miten oli, kun seu­raa­van ker­ran kamp­pai­let itse­si kans­sa Fazerin Sinisen hou­ku­tus­ten edes­sä, kysy itsel­tä­si: ”Minäkö tätä suklaa­ta haluan? Vai joku Toinen sisäl­lä­ni?”

Ja kun ystä­vä­si tai oma käyt­täy­ty­mi­se­si herät­tää sinus­sa aja­tuk­sen: ”Paska tyyp­pi!”, saa­tat arvios­sa­si osua lähem­mäs totuut­ta kuin arvaat­kaan. Ehkä tört­töi­ly todel­la­kin on suo­len sisäl­lön mani­pu­loi­maa.

Zombie Apocalypse Now

Tarkastelkaamme lopuk­si Toxoplasma gon­dii -nimel­lä kul­ke­vaa mie­len­ruk­kaa­jaa.

T. gon­dii pys­tyy lisään­ty­mään suvul­li­ses­ti ainoas­taan ensi­si­jai­sen isän­tän­sä, kis­sae­läin­ten suo­lis­tos­sa. Sieltä alkue­läi­men ookys­tat, erään­lai­set kova­kuo­ri­set, ulko­maa­il­maa hyvin sie­tä­vät muo­dot, leviä­vät ympä­ris­töön ulos­teen seas­sa. Nyt, jos hyvin käy, loi­nen tulee tois­si­jai­sen kan­ta­jan syö­mäk­si: leh­män, lam­paan, sian, rotan, hii­ren – tai ihmi­sen. Tämänkin sisuk­sis­sa tok­soplas­ma pys­tyy lisään­ty­mään, mut­ta vain suvut­to­mas­ti. Ihminen voi saa­da eliön eli­mis­töön­sä pait­si kis­san­jä­tök­sien likaa­mas­ta ruo­as­ta myös raa­kaa lihaa syö­mäl­lä. Täyteen elä­män­kier­toon tar­vi­taan kui­ten­kin kis­sae­läin.

Jyrsijän eli­mis­töön pää­tyes­sään T. gon­dii alkaa vai­kut­taa tämän käy­tök­seen. Rottien ja hiir­ten luon­tai­nen tai­pu­mus väl­tel­lä kis­san hajua kään­tyy nurin­nis­koin ja vaih­tuu kis­san­virt­sa­miel­ty­myk­sek­si. Dopamiinijärjestelmä menee yli­kier­rok­sil­le. Motoriset toi­min­not heik­ke­ne­vät. Urosten tes­tos­te­ro­ni­ta­sot kohoa­vat, naa­rai­den las­ke­vat. Aktiviteetti nousee, käyt­täy­ty­mi­nen muut­tuu pelot­to­mam­mak­si. Lyhyesti sanot­tu­na tok­soplas­moo­si tekee jyr­si­jäs­tään hel­pos­ti pyy­dys­tet­tä­vää kis­san­ruo­kaa.

Ihmiselle tok­soplas­moo­sin sai­ras­ta­mi­ses­ta on vaa­raa lähin­nä ras­kausai­ka­na, jol­loin se saat­taa aiheut­taa sikiöl­le aivo­vau­rioi­ta tai mui­ta pysy­viä hait­to­ja tai joh­taa kes­ken­me­noon. Lisäksi se on vaa­rak­si niil­le, joi­den immuu­ni­jär­jes­tel­mä on epä­kun­nos­sa, kuten AIDS-poti­lail­le. Muuten sitä on pidet­ty var­sin har­mit­to­ma­na sai­rau­te­na, joka tyy­pil­li­sim­min oirei­lee vähäi­se­nä kuu­me­tau­ti­na, jos sel­lai­se­na­kaan. Vasta-aine­tut­ki­muk­set osoit­ta­vat, että kol­mas­osa tai jopa puo­let maa­il­man väes­tös­tä on sai­ras­ta­nut tok­soplas­moo­sin jos­sa­kin elä­män­sä vai­hees­sa.

Viimeisten parin­kym­me­nen vuo­den aika­na tok­soplas­moo­sin suh­teel­lis­ta har­mit­to­muut­ta on alet­tu arvioi­da uudel­leen. Skitsofreenikoilla ja itse­mur­ha­kan­di­daa­teil­la on nimit­täin havait­tu muu­ta väes­töä enem­män tok­soplas­man vas­ta-ainei­ta. Lisäksi tšek­ki­läi­nen evo­luu­tio­bio­lo­gi Jaroslav Flegr on epi­de­mio­lo­gi­sis­sa tut­ki­muk­sis­saan yhdis­tä­nyt alkue­liön ihmis­ten­kin pelot­to­muu­teen ja hidas­tu­nei­siin reflek­sei­hin, mie­hil­lä tes­tos­te­ro­ni­ta­so­jen kohoa­mi­seen ja tai­pu­muk­seen rik­koa sään­tö­jä. Flegrin mukaan tok­soplas­man sai­ras­ta­neet jou­tu­vat lii­ken­neon­net­to­muuk­siin 2,5 ker­taa niin usein kuin ne, joi­den veres­tä vas­ta-ainei­ta ei löy­dy. Tämä tar­koit­taa, että vuo­si­ta­sol­la loi­nen saat­taa olla jopa sato­jen tuhan­sien lii­ken­neon­net­to­muuk­sien osa­te­ki­jä. Toksoplasmoosin sai­ras­ta­neet mie­het myös pitä­vät kis­san hajus­ta enem­män kuin puh­taat ver­rok­kin­sa, nai­set taas ovat kes­ki­ver­toa ulos­päin­suun­tau­tu­neem­pia ja luot­ta­vai­sem­pia. Näyttää aivan sil­tä, kuin tok­soplas­moo­si teki­si ihmi­sil­le tis­mal­leen samaa kuin rotil­le – yrit­täi­si syöt­tää mei­dät­kin kis­soil­le!^[4]

Kriittisenä huo­mio­na todet­ta­koon, että tšek­ki­väes­tön käyt­täy­ty­mi­sen ja tok­soplas­moo­sin vas­ta-ainei­den väli­set tilas­tol­li­set yhtey­det eivät osoi­ta vai­ku­tus­suun­taa. Lienee niin­kin, että kis­san hajuun miel­ty­neil­lä on suu­rem­pi tai­pu­mus saa­da tok­soplas­moo­si kuin kis­san­vi­haa­jil­la. Ja ehkä köm­pe­löm­mil­lä, pelot­to­mam­mil­la ihmi­sil­lä on kes­ki­mää­räis­tä suu­rem­mat tai­pu­muk­set pais­kau­tua tilan­tei­siin, jois­sa suu on täyn­nä likais­ta mul­taa ja ookys­tia. Huomattakoon myös, ettei­vät aivan kaik­ki tut­ki­muk­set ole löy­tä­neet mer­kit­se­viä yhteyk­siä, vaan jat­ko­tut­ki­muk­sil­le on yhä tar­vet­ta.

Ja jat­ko­tut­ki­muk­sia teh­dään. Yhdysvalloissa havait­tiin aivan hil­jat­tain, että tok­soplas­man sai­ras­ta­mi­nen on mer­kit­tä­väs­sä yhtey­des­sä myös yrit­tä­jyy­teen ja lii­ke­joh­ta­juu­teen. Olisiko alkue­läin talous­jär­jes­tel­mäm­me ja poli­tii­kan kes­kei­nen taus­ta­vai­kut­ta­ja, näky­mä­tön käsi kola­ri­au­ton ohjaus­pyö­räs­sä? Tutkimusryhmä pää­tyi tulok­seen, että tok­soplas­man esiin­ty­vyys selit­tää aina­kin osan eri mai­den yri­tys­kult­tuu­rien väli­sis­tä erois­ta.

Yrittäjyyden tavoin suku­puo­li­roo­lien voi­mak­kuut­ta, sosi­aa­lis­ta käyt­täy­ty­mis­tä, vie­raan pel­koa ja niin edel­leen on taval­li­ses­ti pidet­ty puh­taas­ti kult­tuu­ri­si­na tai jois­sa­kin pii­reis­sä ihmis­ryh­mien geneet­ti­si­nä piir­tei­nä. Koska tok­soplas­man esiin­ty­vyys eri puo­lil­la maa­il­maa vaih­te­lee hyvin voi­mak­kaas­ti – Etelä-Koreassa tok­soplas­moo­sin sai­ras­taa vain neli­sen pro­sent­tia väes­tös­tä, Costa Ricassa 76 pro­sent­tia – , on jo kysyt­ty: pal­jon­ko tok­soplas­ma vai­kut­taa kult­tuu­ri­siin eri­tyis­piir­tei­siin? Kevin D. Lafferty esit­tää tilas­tol­li­nen ana­lyy­sin­sa poh­jal­ta, että aina­kin suku­puo­li­roo­le­ja ja uuden pel­koa kos­ke­vat maan­tie­teel­li­set erot selit­ty­vät var­sin suu­res­sa mää­rin tok­soplas­moo­sil­la.

Kuten yllä ker­ro­tus­ta voi huo­ma­ta, ihmi­sen käyt­täy­ty­mi­sen ja tok­soplas­moo­sin väli­set yhtey­det ovat havait­ta­vis­sa ainoas­taan tilas­tol­li­sin mene­tel­min. Alkueliön yksi­löl­le mah­dol­li­ses­ti aiheut­ta­mat muu­tok­set on kovin vai­kea toden­taa. Riskinottokykyä, pelot­to­muut­ta ja yrit­tä­jyyt­tä kun esiin­tyy myös ilman, että tau­di­nai­heut­ta­ja kaap­pai­si kenen­kään hor­mo­ni­jär­jes­tel­mää.

Mutta jos ajat­te­lem­me tuhan­sia lii­ken­neon­net­to­muuk­sien vam­maut­ta­mia ihmi­siä tai ris­ki­ka­pi­ta­lis­min ris­kien toteu­tu­mi­ses­ta aiheu­tu­vaa laa­ja­mit­tais­ta kär­si­mys­tä, on todet­ta­va, että tilas­tol­li­set­kin ilmiöt ovat todel­li­sia. Ja jos ajat­te­lem­me skit­so­fre­nian vai­keim­pia oirei­ta, kuten aloi­te­ky­vyt­tö­myyt­tä, tah­dot­to­muut­ta, tun­teet­to­muut­ta ja mie­len tyh­jyyt­tä, on aina­kin mah­dol­lis­ta, että ihmis­kun­taa tosia­sial­li­ses­ti pii­naa mata­lan inten­si­tee­tin zom­bie-epi­de­mia.

Lopuksi: Me emme ole yksin

Olemme tot­tu­neet ajat­te­le­maan itseäm­me, mui­ta ihmi­siä ja mui­ta eläi­miä yksi­löi­nä: yksi mie­li yhdes­sä ruu­miis­sa, ter­ve tai sai­ras – yksi eliö. Tämä aja­tus­tot­tu­mus on syy­tä kyseen­alais­taa.

Ruumista asut­taa ja sen toi­min­to­jen sää­te­le­mi­seen osal­lis­tuu monia mui­ta­kin eliöi­tä kuin sen nimel­li­nen hal­ti­ja: loi­sia, suo­lis­ton asuk­ke­ja, sai­rauk­sia. Ilman suo­lis­to­fau­naa et pär­jäi­si. Keho ei ole ainoas­taan ihmi­se­liön, vaan sitä on jaka­mas­sa mui­ta­kin. Vertailukohdaksi sopi­si­vat vaik­ka­pa jäkä­lät, jot­ka ovat sien­ten, viher­le­vien ja syano­bak­tee­rien muo­dos­ta­mia yhteen­liit­ty­miä.

Mielen hajau­tu­nei­suus on tun­net­tu muo­dos­sa tai toi­ses­sa jo pit­kään: mei­tä ohjai­le­vat monen­lai­set, toi­si­naan huo­nos­ti tie­dos­te­tut vie­tit, ja mei­tä ohjai­le­vat ulko­puo­lel­ta omak­su­mam­me arvot ja ajat­te­lu­ta­vat. Parasitologian löy­dök­set osoit­ta­vat, että tämän, var­sin laa­jas­ti omak­su­tun sir­pa­lei­suu­den lisäk­si miel­täm­me jaka­vat myös toi­set orga­nis­mit. Edes mie­le­si ei kuu­lu yksin ihmi­se­liöl­le sinus­sa, vaan osa heik­kouk­sis­ta­si, vah­vuuk­sis­ta­si, tai­pu­muk­sis­ta­si ja miel­ty­myk­sis­tä­si – per­soo­nas­ta­si – toteut­taa mik­ro­bien tar­pei­ta. Ihmisorganismi on ehkä minuu­te­si suu­rin osa­kas, mut­ta se ei ole ainoa. Sinussa on mon­ta.

 

Lähteitä:

• Tuomas Aivelo: Loputtomat loi­set. Like Kustannus Oy, 2018
• Joe Alcock, Carlo C. Maley & C. Athena Aktipis: Is eating beha­vior mani­pu­la­ted by the gastroin­tes­ti­nal mic­ro­bio­ta? Evolutionary pres­su­res and poten­tial mec­ha­nisms. Bioessays / Wiley Online Library. 2014
• Berdoy, J.P. Webster, D.W. MacDonald: Fatal att­rac­tion in rats infec­ted with Toxoplasma Gondii, The Royal Society, Proceedings B vol. 267 (1452), elo­kuu 2000.
• Maridel A. Fredericksen, Yizhe Zhang, Missy L. Hazen, Raquel G. Loreto, Colleen A. Mangold, Danny Z. Chen, and David P. Hughes: Three-dimen­sio­nal visua­liza­tion and a deep-lear­ning model reveal complex fun­gal para­si­te networks in beha­vio­ral­ly mani­pu­la­ted ants. http://www.pnas.org/content/early/2017/11/06/1711673114.full Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America 114 (47), November 21, 2017.
• Stefanie K. Johnson, Markus A. Fitza, Daniel A. Lerner, Dana M. Calhoun, Marissa A. Beldon, Elsa T. Chan, Pieter T. J. Johnson: Risky busi­ness: lin­king Toxoplasma gon­dii infec­tion and ent­repre­neurs­hip beha­viours across indi­vi­duals and count­ries, http://rspb.royalsocietypublishing.org/content/285/1883/20180822, The Royal Society, Proceedings B vol. 285(1883), 2018
• Tapani Kilpeläinen: Silmät ilman kas­vo­ja. Kauhu filo­so­fia­na. Eurooppalaisen filo­so­fian seu­ra ry / Niin & näin, 2015
• Kevin D. Lafferty: Can the com­mon brain para­si­te, Toxoplasma gon­dii, influence human cul­tu­re? http://rspb.royalsocietypublishing.org/content/273/1602/2749 The Royal Society, Proceedings B vol. 273(1602), 2006.

^[1] Pyydän luki­jaa suh­tau­tu­maan ”ereh­dyk­sen” kal­tai­siin ant­ro­po­mor­fis­mei­hin lem­peäl­lä ymmär­ryk­sel­lä. Luultavimmin virus tai muu tau­di­nai­heut­ta­ja ei kuvit­te­le, ajat­te­le tai suun­nit­te­le tule­vai­suut­taan, eikä sik­si voi var­si­nai­ses­ti ereh­tyä­kään.

[2] Malariaan sai­ras­tu­nut sääs­ki ei tule yhtä nopeas­ti kyl­läi­sek­si kuin ter­ve, ja sen pis­ti­men tun­toais­ti kär­sii niin, että se jou­tuu pis­tä­mään useam­pia ker­to­ja hyvää koh­taa etsies­sään.

^[3] Koetta ei käsit­tääk­se­ni tätä kir­joit­taes­sa­ni ole vie­lä tois­tet­tu, joten jää­kääm­me odot­ta­maan löy­dök­sel­le vah­vis­tus­ta.

^[4] Joskus yri­tys saat­taa joh­taa tulok­siin. Leijonien sui­hin pää­tyy aika ajoin pelot­to­mia turis­te­ja, jot­ka eivät piit­taa sään­nöis­tä, ja ilok­sem­me myös sala­met­säs­tä­jät jou­tu­vat jos­kus syö­dyik­si.