Kertomuksen voi hyväl­lä syyl­lä las­kea yhdek­si vii­me vuo­sien näky­vim­mis­tä tren­deis­tä. Vaikka asioi­den esit­tä­mi­nen ker­to­muk­sen muo­dos­sa on ikiai­kai­nen perin­ne, on tari­nal­li­suu­den vah­va hyö­dyn­tä­mi­nen tie­don­vä­li­tyk­sel­li­sis­sä teks­teis­sä, kuten jour­na­lis­mis­sa ja tie­to­kir­jal­li­suu­des­sa, jok­seen­kin tuo­re ilmiö. Nykyisin ker­to­mus­ta myös tut­ki­taan pal­jon, mut­ta – toi­sin kuin esi­mer­kik­si englan­nin­kie­li­sel­lä kie­lia­lu­eel­la – yleis­esi­tyk­siä ja tie­to­kir­jo­ja aihees­ta on jul­kais­tu suo­men kie­lel­lä vie­lä ver­rat­tain vähän. …

1900-luvun toi­sel­la puo­lis­kol­la tapah­tu­nut kult­tuu­ri­his­to­rial­li­nen kään­ne, joka siir­si his­to­rian­tut­ki­muk­sen fokuk­sen val­tioi­den ja voit­ta­jien his­to­riois­ta koh­ti yksi­tyis­tä näkö­kul­maa ja koh­ti jopa aiem­min ylen­kat­sot­tu­ja aihei­ta, on joh­ta­nut vii­meis­ten nel­jän­kym­me­nen vuo­den aika­na his­to­ria­ku­van ja -käsi­tyk­sen moni­muo­tois­tu­mi­seen. Nämä niin kut­su­tut ”uudet his­to­riat” käsit­te­li­vät usein ilmiöi­tä ja ryh­miä, jot­ka eivät olleet aiem­min saa­neet naut­tia aka­tee­mi­ses­ta huo­mios­ta: muun muas­sa nai­sia, rikol­li­sia …