Kritiikki

Ihminen sopeutuu mihin tahansa

Leena Krohn: Hotel Sapiens ja mui­ta irra­tio­naa­li­sia ker­to­muk­sia. Romaani.
Teos, 2013. 163 s.

Leena Krohnin vuon­na 2013 ilmes­ty­nyt Hotel Sapiens esit­tää, että ihmi­syy­den salai­suus pii­lee vapau­des­sa vali­ta vää­rin. Finlandia-ehdok­kaa­na ollut teos jat­kaa Krohnin tutul­la dys­toop­pi­sel­la lin­jal­la. Jos kir­jai­li­jan edel­li­ses­sä romaa­nis­sa Valeikkuna (Teos 2009) näkyi ihmis­kun­nan asteit­tai­nen kehi­tys koh­ti rap­pio­ta, Hotel Sapiensissa toi­vo on jo mene­tet­ty.

Pieni jouk­ko ihmi­siä elää eris­tyk­sis­sä ja poh­tii aika ajoin, onko ulko­maa­il­ma jo tuhou­tu­nut. Suuri sumu on peit­tä­nyt tai­vaan, rau­ta­port­ti on lukos­sa eikä tie joh­da mihin­kään. Heillä on vain toi­sen­sa ja täys­hoi­to­la.

Mikä on tämä kum­mal­li­nen lai­tos? Hotel Sapiens on sekä pako­lais­lei­ri, museo, hul­lu­jen­huo­ne, ran­gais­tus­lai­tos, sai­raa­la ja lää­ke­tie­teel­li­nen tut­ki­mus­kes­kus. Tähän ihmis­kun­nan saat­to­ko­tiin on koot­tu jouk­ko mitä eri­lai­sim­mis­ta taus­tois­ta ole­via ihmis­rau­nioi­ta: hul­luk­si tul­lut diplo­mi­te­ra­peut­ti, paran­tu­ma­ton, arki-ihmi­nen, kuk­ka­kaup­pias sekä tie­tei­li­jä, jota kut­su­taan Higgsin boso­nik­si. Mukaan mah­tuu myös isän­nän hyl­kää­mä var­jo.

Sympaattisimmaksi hah­mok­si nousee pie­ni Sakari-poi­ka, Hotel Sapiensin ainoa lap­si, joka piir­tää kaik­kia elol­li­sia olen­to­ja yhdis­tä­vän lipun: maa­pal­lon lipun.

Talossa on myös hen­ki­lö­kun­taa. Kaitsijat ovat ihmis­ten raken­ta­mia konei­ta, jot­ka ovat otta­neet maan­pääl­li­sen val­lan käsiin­sä ja sul­ke­neet ihmi­set hol­houk­sen­sa alai­sik­si. Nunnat taas ovat Kaitsijoiden alai­sia. Ne eivät puhu, vain tikit­tä­vät ja huri­se­vat.

Kaitsijat tut­ki­vat ihmi­siä. He halua­vat tie­tää, mikä tekee ihmi­sis­tä inhi­mil­li­siä. Yksi vaih­toeh­to on ihmi­syy­den vapaus vali­ta ker­ta toi­sen­sa jäl­keen vää­rin: ”Kun niin tapah­tuu tar­peek­si mon­ta ker­taa, tul­laan kei­kah­dus­koh­taan, lei­mah­dus­pis­tee­seen, jon­ka jäl­keen ei enää mitään ole peruu­tet­ta­vis­sa.” Väärin valit­se­mi­nen ei kui­ten­kaan tar­koi­ta, että valin­nois­ta otet­tai­siin vas­tuu. Siksi Hotel Sapiens on ole­mas­sa.

Ihmisyyden raja on kom­pro­mis­si­noi­tu­nut. Hotel Sapiensin asuk­kaat eivät ole enää ihmi­siä eivät­kä lii­oin konei­ta­kaan: ” – Inhimillisyys, Kukkakauppias huo­maut­ti, – on ennen kaik­kea eläi­mel­li­syyt­tä. Olkaamme mie­luum­min nisäk­käi­tä kuin konei­ta.”

Krohn on käsi­tel­lyt tema­tiik­kaa muis­sa­kin teok­sis­saan. Siinä mis­sä Valeikkunan ihmi­set sulau­tui­vat joko osak­si luon­toa tai tek­no­lo­gi­aa, Hotel Sapiensin hah­mot lähin­nä esit­tä­vät ihmi­se­lä­mää kei­no­te­koi­ses­sa ympä­ris­tös­sään:

”Kun kat­son tei­tä, uskon, että ihmi­nen sopeu­tuu min­ne vain, min­kä­lai­siin olo­suh­tei­siin tahan­sa. Sillä elää­hän ihmi­nen ja tulee toi­meen jopa tääl­lä, Hotel Sapiensissa.”

Ihminen sopeu­tuu mihin tahan­sa: epä­or­gaa­ni­seen ympä­ris­töön, konei­den huo­len­pi­toon ja kei­no­te­koi­seen ruo­kaan, joka näyt­tää eri­lai­sel­ta, mut­ta mais­tuu päi­väs­tä toi­seen samal­ta. Kun kat­soo maa­il­maa ympä­ril­läm­me, ei kes­tä kau­aa huo­ma­ta, ettei teok­sen kuvaa­ma maa­il­ma ole kovin­kaan kau­ka­na.

Ihminen on sit­keä kuin torak­ka: se elää, vaik­ka kaik­ki muu ympä­ril­tä oli­si jo kuol­lut. Kirjassa onkin pie­ni piik­ki kos­kien sitä, että kai­kes­ta sopeu­tu­mis­ka­pa­si­tee­tis­taan huo­li­mat­ta ihmi­nen ei pys­ty elä­mään kal­tais­ten­sa kans­sa sovus­sa, ellei ole lii­an myö­häis­tä. Maapallon lip­pu nos­te­taan sal­koon, mut­ta onko sil­lä enää mer­ki­tys­tä?

Hotel Sapiens kuu­luu ehdot­to­mas­ti Krohnin tuo­tan­non par­haim­mis­toon. Kertomukset ovat ladat­tu täy­teen kuin sipu­li, jos­ta saa kuo­ri­mal­la aina uusia ker­rok­sia esil­le. Teos on kau­nis, inhi­mil­li­syy­des­sään herk­kä ja puhut­te­le­va ker­to­mus ihmis­kun­nan (ja perä­ti ihmi­syy­den) vii­mei­sis­tä het­kis­tä. Lohduttominta on tie­to sii­tä, että vaik­ka ihmi­set teki­si­vät mitä, on myö­häis­tä. Keikahduskohta on ohi­tet­tu ajat sit­ten.


Kritiikki on jul­kais­tu Särön nume­ros­sa Ihminen ja kone (nro 23 – 24). Osta nume­ro tääl­tä.