Vieraskynä

Tiedeviestinnän sudenkuoppia
– tutkijana somekansan hampaissa

Johanna Muurinen on agro­no­mi sekä maa­­ta­­lous- ja met­sä­tie­tei­den toh­to­ri, jon­ka väi­tös­kir­jan aihee­na oli bak­tee­rien anti­bioot­ti­re­sis­tens­si maa­ta­lous­ym­pä­ris­tös­sä. Tällä het­kel­lä hän työs­ken­te­lee post­­doc-tut­­ki­­ja­­na Yhdysvalloissa, Purduen yli­opis­tos­sa ja sii­nä ohes­sa popu­la­ri­soi tut­ki­mus­taan sekä yhtei­sen ter­vey­den tee­mo­ja One Health Finland ry:n puheen­joh­ta­ja­na. – Niin sano­tun kol­man­nen teh­tä­vän mukaan yli­opis­to­jen ja tut­ki­mus­lai­tos­ten tuli­si pal­vel­la ympä­röi­vää yhteis­kun­taa. Yleensä tämä tar­koit­taa sitä, …

Vieraskynä

Kieli – silta vai muuri?

Spekulatiivinen fik­tio ansait­see ylei­sök­seen koko maa­il­man, ja sik­si kie­li­ra­jat on yli­tet­tä­vä, sanoo kir­jai­li­ja J. S. Meresmaa. – Minä puhun kah­ta kiel­tä: suo­mea ja englan­tia. Muitakin kie­liä on tul­lut opis­kel­tua lati­nas­ta japa­niin, mut­ta yksi­kään ei ole tart­tu­nut niin kuin englan­ti. Ihmekös tuo; mil­tei kaik­kien mui­den kuin englan­nin kans­sa jou­tuu näke­mään mer­kit­tä­väs­ti enem­män vai­vaa. Kuin huo­maa­mat­ta englan­nis­ta …

Arkisto, Kritiikki

Kaupungin surrealistinen kiihko

Aikansa lah­jak­kaim­piin kuu­lu­neen puo­lan­juu­ta­lai­sen Bruno Schulzin (1892 – 1942) tuo­tan­to kir­jai­li­ja­na jäi lyhyek­si, sil­lä hänet ammut­tiin juu­ta­lais­vai­nois­sa. Sekä kir­jai­li­ja­na että kuva­tai­tei­li­ja­na työs­ken­nel­leen Schulzin töis­tä suu­ri osa kato­si sodan aika­na. Tapani Kärkkäisen suo­men­ta­ma, vuon­na 2013 ilmes­ty­nyt Kanelipuodit ja mui­ta ker­to­muk­sia sisäl­tää Schulzin koko säi­ly­neen kau­no­kir­jal­li­sen tuo­tan­non: kak­si kir­ja­na ilmes­ty­nyt­tä novel­li­ko­koel­maa ja nel­jä kir­jal­li­suus­leh­dis­sä ilmes­ty­nyt­tä ker­to­mus­ta. Riipaisevassa ris­ti­rii­das­sa Schulzin …

Vieraskynä

Katoamispiste

Kirjai­li­jan on kesäl­lä­kin suo­jau­dut­ta­va ympä­ris­tön häi­riö­te­ki­jöil­tä käper­ty­mäl­lä kie­len viit­taan, vaik­ka muut lomai­le­vat. Keskittymisen het­kel­lä kir­joit­ta­mi­sen mer­ki­tys, kau­neus ja selit­tä­mä­tön puh­kea­vat eloon. – Heinäkuun kuu­muu­des­sa sil­mis­sä­ni on pit­käs­tä aikaa kuva runoi­li­ja François Villonista (s. 1431 – kadon­nut 1463), jon­ka jäl­jet katoa­vat lumeen. Siinä Villon menee, kie­tou­tu­nee­na tum­maan viit­taan­sa, val­koi­sel­la lumi­aa­vi­kol­la, muut­tuu lopul­ta pie­nek­si pis­teek­si, on pois­sa. …

Haastattelu

Tyhjästä kahvikupista avautuu maailmankaikkeuksia

Laulaja-lau­­lun­­te­­ki­­jä Joose Keskitalo väit­tää, ettei hän ole kos­kaan kir­joit­ta­nut lau­lua kuo­le­mas­ta. Vuonna 2014 ilmes­ty­neel­lä pit­kä­soi­tol­laan Ylösnousemus muusik­ko lau­laa unes­taan, jos­sa tul­va huuh­too kai­ken alleen. Keskitalo ker­too Särölle sanoit­ta­mi­ses­ta ja luke­mi­sen vält­tä­mät­tö­myy­des­tä: – Hyvä lau­lu on kuin talo. Siinä on pal­jon huo­nei­ta, äärim­mäi­syyk­siin asti. Joskus talon jul­ki­si­vu on niin huo­no ja sen ovi niin mitä­tön, että …

Vieraskynä

Mitä teemme eläimille sitten kun emme enää riistä niitä?

Vaikka lope­tam­me lihan­syön­nin, mei­dän ehkä täy­tyy ottaa luon­nos­sa peto­jen roo­li. – Olen iloin­nut vegaa­niu­den yleis­ty­mi­ses­tä. Joka ker­ta kun joku uusi ihmi­nen tulee tie­toi­sek­si ruo­ka­tot­tu­mus­tem­me ympä­ris­tö­vai­ku­tuk­sis­ta ja alkaa kyseen­alais­taa hal­van lihan yli­tar­jon­taa, olem­me taas aske­len lähem­pä­nä kai­kil­le parem­paa elä­mää. Pystyisimmekö elä­mään koko­naan ilman eläin­ten riis­tä­mis­tä ja hyväk­si­käyt­töä? Ehkä – jos emme oli­si sös­si­neet tätä luon­toam­me jo …

Vieraskynä

Kahle joka kirjailijaa kivistää

Kirjoitan itse­ni rik­ki, kir­joi­tan sinut, kir­joi­tan onnel­li­sen lopun. Ja: joku on kir­joit­ta­nut elä­vän minut rik­ki, minul­le koh­ta­lon, enkä tie­dä mikä on lop­pu, onko se hyvä, huo­no, hyy­tä­vä, herk­kä. Onko se sel­lai­nen että sel­viän ehjä­nä. Usein ajat­te­len, että elä­mä on val­miik­si kir­joi­tet­tu; joku päät­tää, mil­loin eteen tup­sah­taa ylit­tä­mä­tön este ja mil­loin saa taas hen­gäh­tää. Tai että …

Arkisto, Kritiikki

Suomalaisia miesihanteita

Artikkelikokoelman Näkymätön suku­puo­li – Mieheyden pit­kä his­to­ria aihee­na on suo­ma­lai­nen mies. Teoksen kro­no­lo­gi­ses­ti jär­jes­te­tyis­sä artik­ke­leis­sa ker­ro­taan eri­lai­sis­ta mie­his­tä 1400-luvul­­ta 1900-luvun puo­leen­vä­liin. Tarkastelussa ovat muun muas­sa itse­tut­kis­ke­lua har­ras­ta­neet kes­kia­jan luos­ta­ri­vel­jet, tais­te­lu­haa­voil­la ylpeil­leet karo­lii­niup­see­rit ja suo­ra­sel­käi­syyt­tä arvos­ta­neet suo­je­lus­kun­ta­lai­set. Nimi Näkymätön suku­puo­li vii­tan­nee sii­hen, että vaik­ka his­to­ri­aa on yleen­sä kir­joi­tet­tu mie­hen näkö­kul­mas­ta, tätä ole­tus­ta ei ole kir­joi­tet­tu auki …

Haastattelu

Latterunoilijan huivi hukassa
– haastattelussa runoilija Aki Haikkonen

Särön Elämänfilosofia ja juo­ma­ta­vat -sar­jas­sa esi­tel­lään enti­seen Berliinin resi­dens­siin sekä uuteen Oder-resi­­dens­­siin ajau­tu­nei­ta hah­mo­ja, jot­ka ker­to­vat nimel­lään tai ano­nyy­mis­ti aja­tuk­sis­taan ja lem­pi­juo­mis­taan. – Runous on läh­tö­koh­tai­ses­ti eli­tis­miä, kos­ka runoi­li­ja on julis­ta­nut itsen­sä ulko­puo­li­sek­si – tai koh­ta­lo on hänet julis­ta­nut ulko­puo­li­sek­si. Omasta valin­nas­ta ei ole kyse”, sanoo Berliinissä asu­va puo­­la­­lais-suo­­ma­­lai­­nen runoi­li­ja Aki Haikkonen. “Kaulahuivini on eksklusii­vi­nen, …

Pääkirjoitus

Vastaa, kulkija!

Tunsin ker­ran runoi­li­jan, jol­la oli kau­pun­gil­la kul­kies­saan – öisin­kin – tapa­na kysyä tun­te­mat­to­mil­ta: “Mitä kuu­luu?” Monet eivät suin­kaan pelän­neet hän­tä, vaan ker­toi­vat kuu­lu­mi­sis­taan, kaup­pa­reis­suis­taan, ihmis­suh­de­huo­lis­taan, vas­ti­kään sat­tu­neis­ta iloi­sis­ta asiois­ta. Olen seu­ran­nut kut­suil­la ja baa­reis­sa kes­kus­te­lu­ja, jois­sa kiin­teis­tön­huol­ta­ja on esit­tä­nyt tai­tei­li­jal­le, vaik­ka­pa runoi­li­jal­le, perus­ta­van­laa­tui­sia kysy­myk­siä: “Et var­maan elä työl­lä­si hyvin? Mistä teok­se­si ker­to­vat?” Keskustelu muo­tou­tuu pro­vo­soi­vak­si, …