Vaikka lope­tam­me lihan­syön­nin, mei­dän ehkä täy­tyy ottaa luon­nos­sa peto­jen roo­li.

–

Olen iloin­nut vegaa­niu­den yleis­ty­mi­ses­tä. Joka ker­ta kun joku uusi ihmi­nen tulee tie­toi­sek­si ruo­ka­tot­tu­mus­tem­me ympä­ris­tö­vai­ku­tuk­sis­ta ja alkaa kyseen­alais­taa hal­van lihan yli­tar­jon­taa, olem­me taas aske­len lähem­pä­nä kai­kil­le parem­paa elä­mää.

Pystyisimmekö elä­mään koko­naan ilman eläin­ten riis­tä­mis­tä ja hyväk­si­käyt­töä?

Ehkä – jos emme oli­si sös­si­neet tätä luon­toam­me jo val­miik­si pilal­le.

Kuvitellaanpa tilan­ne, että kar­jan­kas­va­tus saa­daan Suomessa lope­tet­tua. Lehmät, lam­paat, vuo­het, siat vapau­te­taan luon­toon hal­li­tus­ti, asteit­tain. Mitä ne alka­vat vapau­des­saan teh­dä?

Lisääntyä ja täyt­tää maa­ta, kuten oikein onkin.

Ja täs­tä alka­vat­kin ongel­mat, jot­ka joh­tu­vat pit­käl­ti ihmis­ten omas­ta type­ryy­des­tä. Olemme peto­vi­has­sam­me tap­pa­neet lii­kaa lihan­syö­jiä, eikä nii­tä ehdi tul­la riit­tä­vän nopeas­ti lisää mis­tään tätä tilan­net­ta kor­jaa­maan.

Entiset tuo­tan­toe­läi­met toden­nä­köi­ses­ti kes­kit­ty­vät lai­dun­ta­maan jol­le­kin laji­tyy­pil­li­sel­le alu­eel­le, jol­ta väis­tä­mät­tä alkaa jos­sain vai­hees­sa lop­pua her­kul­li­sin syön­ti­ruo­ho. Samoista apa­jis­ta kil­pai­le­vat myös vil­lit eläi­met.

Laumat siir­ty­vät ruu­an peräss­sä seu­raa­vil­le seu­duil­le, kun­nes ne eivät maas­toes­tei­den tai asu­tuk­sen takia enää pää­se kau­em­mas muis­ta märeh­ti­jöis­tä. Jo ensim­mäi­se­nä tal­ve­na eläi­miä koh­taa elin­ti­lan kaven­tues­sa ja ruu­an vähen­tyes­sä jouk­ko­näl­kiin­ty­mi­nen, eläin­tau­tien leviä­mi­nen – jot­ka sur­maa­vat eten­kin hei­ve­röi­sim­piä vasi­koi­ta, karit­so­ja ja por­sai­ta hitaas­ti ja kur­jas­ti.

Pitäisikö jo ennen tätä vai­het­ta eläin­kan­taa alkaa sää­del­lä, ja jos niin miten? Tappamalla osa ahtaim­pien seu­tu­jen eläi­mis­tä? Olisiko se armol­lis­ta, vai eläin­ten elä­mi­sen oikeu­den rajoit­ta­mis­ta?
Pitäisikö sit­ten vapau­tuse­läin­ten lisään­ty­mis­tä sää­del­lä? Syöttämällä niil­le ehkäi­sy­lääk­kei­tä – taas puut­tuen luonn­ot­to­mas­ti luon­non kier­to­kul­kuun.

Pitäisikö mei­dän tuo­da tän­ne vaik­ka­pa susia ete­läi­ses­tä Euroopasta, mis­sä nii­tä elää run­saas­ti ja hyvin­voi­vi­na? Olisiko meil­lä oikeut­ta ryös­tää petoe­läi­miä pois koti­seu­duil­taan, rat­kai­se­maan mei­dän ongel­miam­me?

Hollannin paratiisipuisto muuttui nälänhätäalueeksi

Hyvin tuon edel­lä kuva­tun kal­tai­nen ske­naa­rio nimit­täin tapah­tui joku­nen vuo­si sit­ten Hollannissa.

Amsterdamin itä­puo­lel­le luo­tu vapai­den eläin­ten para­tii­si, Oostvaardersplassenin reser­vaat­tia­lue, pää­tyi yhden­lai­seen eko­ka­ta­stro­fiin. Hollannin Serengetiksikin kut­sut­tu 5 000 heh­taa­rin alue oli varat­tu jän­nit­tä­vään kokei­luun: pär­jäi­si­kö alu­een tiheä lin­tu-, kau­ris- ja peu­ra­po­pu­laa­tio omin voi­min, vain luon­non oman kan­nan­sää­te­lyn varas­sa. Riistanhoito eli met­säs­tys kiel­let­tiin. Alueelle tuo­tiin myös vil­li­he­vo­sia ja vuo­hia lisää­mään luon­non­mu­kais­ta lan­noi­tus­ta.

Muutaman vuo­den kulut­tua medi­aan alkoi levi­tä kuvia luu­ran­gon­lai­hois­ta sai­rais­ta hevo­sis­ta, mädän­ty­vien kau­riin­raa­to­jen täyt­tä­mis­tä kos­tei­kois­ta ja puh­taik­si kalu­tuis­ta kuo­le­vis­ta met­si­köis­tä. Hallitsemattomasti lisään­ty­neil­le eläi­mil­le ei ker­ta kaik­ki­aan riit­tä­nyt ravin­toa, eikä alu­een eko­sys­tee­mi kes­tä­nyt eläin­kan­nan kas­vua. Kylmän tal­ven jäl­jil­tä näky­mät oli­vat kuin mil­tä tahan­sa ihmis­ten nälän­hä­tä­alu­eel­ta.

Hollannin viran­omai­set jou­tui­vat hätä­teu­ras­ta­maan Oostvaardersplassenista tuhan­sia hen­ki­to­reis­saan ole­via vil­lie­läi­miä, jot­ka eivät enää olleet elvy­tet­tä­vis­sä.

Tänä kevää­nä teh­ty­jen arvioin­tien mukaan alu­een kas­vus­to on muut­tu­nut yksi­puo­li­sem­mak­si, osin aavik­ko­mai­sem­mak­si: siel­lä pär­jää­vät par­hai­ten eri­lai­set pii­kik­käät puut, pen­saat ja ohda­ke­kas­vit. Vesilinnuille ja rotil­le alue on para­tii­si. Kauniiden peu­ra­lau­mo­jen sijaan siel­lä vili­se­vät rumat haas­kan­syö­jät. Suurpetoja sin­ne ei ole saa­tu, aikeet nii­den siir­tois­tu­tuk­sis­ta ovat eri syis­tä kaa­tu­neet.

Osa Hollannin luon­non­tut­ki­jois­ta pitää kokei­lua sil­ti onnis­tu­nee­na. Kyse on evo­luu­tios­ta: luon­to osoit­ti pys­ty­vän­sä kor­jaa­maan yli­kas­va­neet popu­laa­tiot itse, ja kas­vus­to sopeu­tui uuteen nor­maa­liin. Silti jäl­ki oli inhi­mil­li­ses­tä näkö­kul­mas­ta hir­vit­tä­vän raa­kaa – ja kai­kil­la mit­ta­puil­la arvioi­tu­na jul­maa eläin­ten hen­gil­tä kidut­ta­mis­ta.

Ihmisen rooli: hoida pedon työt

Onko ihmi­sen teke­mä eläin­kan­to­jen sää­te­ly ja eko­sys­tee­mil­le tuhoi­sien vie­ras­la­jien tor­ju­mi­nen sit­ten parem­pi tai eet­ti­sem­pi rat­kai­su? Eikö eläin­ten kan­nal­ta ole sama asia, kuo­lee­ko muun lau­man ole­mas­sao­loa uhkaa­va yksi­lö näi­ve­tys­tau­tiin vai riis­tan­val­vo­jan luo­tiin?

Olen miet­ti­nyt tätä pit­kään, etsien samal­la moraa­li­ses­ti kes­tä­viä syi­tä sil­le mik­si itse har­ras­tan met­säs­tys­tä – joka on kier­te­le­mät­tä eläin­ten tap­pa­mis­ta huvin vuok­si, ruu­ak­si, jota ilman­kin pär­jäi­si.

Meillä ei ole mitään auto­maat­tis­ta lupaa mes­ta­roi­da luon­non omaa kehi­tys­tä – edes punk­kien voit­to­kul­kua Suomen hal­ki tai supi­koi­rien yleis­ty­mis­tä. Silti mon­ta ker­taa asioi­hin tart­tu­mi­nen on perus­tel­tua suu­rem­man ylei­sen edun nimis­sä. Punkkien lis­ti­mi­nen vähen­tää bor­re­lioo­si­ris­kiä, lii­ko­jen sär­ki­ka­lo­jen pyy­dys­tä­mi­nen jär­vis­tä hidas­taa rehe­vöi­ty­mis­tä, vil­liin­ty­nei­den tar­ha­mink­kien pois­ta­mi­nen ran­ta­luo­doil­ta voi pelas­taa luke­mat­to­mia lin­tu­poi­kuei­ta.

Ajattelen, että mei­dän pitää ihmi­si­nä kan­taa vas­tuu omis­ta vir­heis­täm­me, jot­ka ovat rik­ko­neet Suomenkin luon­non tasa­pai­noa. Tapoimme vuo­sien ajan aivan lii­kaa peto­ja, joko suo­raan tai välil­li­ses­ti aja­mal­la nii­tä asu­tuk­sen tiel­tä pois. Ennen peto­kan­to­jen uut­ta elpy­mis­tä mei­dän täy­tyy nyt jol­lain taval­la hoi­taa iso­jen lihan­syö­jäe­läin­ten roo­lia, niil­tä jää­nyt­tä teh­tä­vää: pyy­dys­tää (syö­tä­väk­si) koh­tuu­del­la nii­tä joi­den muu­ten­kin luon­nos­sa kuu­lui­si tasa­pai­non nimis­sä tul­la syö­dyk­si.

Ja jos­sain vai­hees­sa, jos pedot palaa­vat riit­tä­vän laa­jas­ti koko maa­han, voim­me jät­tää hom­maa yhä enem­män nii­den hoi­toon. Luonnon balans­sin var­je­le­mi­nen on kui­ten­kin alun perin ollut nii­den elä­mi­sen tar­koi­tus, kun­nes me tulim­me sot­ke­maan asiat.