Vieraskynä

Kieli – silta vai muuri?

(Kuva: Minna Jerrman)

Spekulatiivinen fik­tio ansait­see ylei­sök­seen koko maa­il­man, ja sik­si kie­li­ra­jat on yli­tet­tä­vä, sanoo kir­jai­li­ja J. S. Meresmaa.

Minä puhun kah­ta kiel­tä: suo­mea ja englan­tia. Muitakin kie­liä on tul­lut opis­kel­tua lati­nas­ta japa­niin, mut­ta yksi­kään ei ole tart­tu­nut niin kuin englan­ti. Ihmekös tuo; mil­tei kaik­kien mui­den kuin englan­nin kans­sa jou­tuu näke­mään mer­kit­tä­väs­ti enem­män vai­vaa.

Kuin huo­maa­mat­ta englan­nis­ta on tul­lut maa­il­man kie­li. Maapallon väes­tös­tä äidin­kie­le­nään sitä puhuu vain 5 pro­sent­tia, mut­ta ymmär­tä­jien mää­rä on huo­mat­ta­vas­ti suu­rem­pi, 20 pro­sent­tia. Muutos on tapah­tu­nut nopeas­ti, suu­rin piir­tein vii­mei­sen vii­den­kym­me­nen vuo­den aika­na. Väitän, että vas­ta inter­ne­tin tulo on nos­ta­nut englan­nin yli­val­lan pil­viin.

Rakastan englan­tia. Se on port­ti­ni maa­il­maan. Vain suo­men varas­sa jäi­sin eris­tyk­siin. Samalla kui­ten­kin huo­maan, miten kie­li aset­taa val­ta­suh­teet. Tämän huo­maa muun muas­sa kir­jal­li­suu­den koh­dal­la. Puhun eri­tyi­ses­ti spe­ku­la­tii­vi­ses­ta fik­tios­ta, eli tie­teis- ja fan­ta­sia­kir­jal­li­suu­den perin­teik­kääs­tä laji­tyy­pis­tä, kos­ka se on minul­le tutuin. Sen lisäk­si, että olen kir­jai­li­ja, olen myös toi­mit­ta­nut kan­sain­vä­li­siä novel­lian­to­lo­gioi­ta ja ollut perus­ta­mas­sa kus­tan­nuso­suus­kun­ta Osuuskummaa. Viimeisimpänä innos­tuk­se­na­ni on kir­jal­li­suus­vien­ti. Jälkimmäiseen ryh­dyin, kun tajusin, miten oma­pe­räi­nen ja laa­du­kas kir­jal­li­suus­kent­tä Suomessa on ja kuin­ka absur­dia oli­si kah­li­ta se kie­lia­lu­eem­me pie­neen mark­ki­naan. Spekulatiivinen fik­tio on maa­il­man­kir­jal­li­suut­ta. Se ansait­see ylei­sök­seen koko maa­il­man.

Mutta se kie­li. Suomen kie­li pys­tyt­tää muu­rin. Nyt ei pidä ymmär­tää vää­rin. Rakastan suo­mea. Se on sydä­me­ni kie­li. Kuuluu perus­oi­keuk­siin saa­da käyt­tää äidin­kiel­tään. Silti on tot­ta, että kie­let pys­tyt­tä­vät muu­re­ja. Euroopassa puhu­taan yli 200 kiel­tä ja kir­ja­mark­ki­nat ovat eriy­ty­neet maa­koh­tai­sik­si kiel­ten osal­ta, mut­ta yksi poik­keus on: englan­nin kie­li. Olipa luki­ja sit­ten Italiasta, Romaniasta, Saksasta tai Norjasta, hän lukee samo­ja yhdys­val­ta­lai­sia best­sel­le­rei­tä. Sen sijaan tie­tä­mys sii­tä, mitä naa­pu­ri­maas­sa kir­joi­te­taan, on heik­ko. Matkoillani olen tavan­nut kir­jai­li­joi­ta, kään­tä­jiä, kus­tan­ta­jia ja luki­joi­ta niin Ranskasta, Irlannista, Unkarista, Italiasta, Espanjasta, Saksasta, Israelista kuin Intiasta. He kysy­vät samaa: Mitä teil­lä kir­joi­te­taan? Miten suo­ma­lai­sel­la kir­jal­li­suu­del­la menee? Olisi muka­va tie­tää enem­män!

Ironista kyl­lä, kes­kus­te­lut käy­dään englan­nik­si.

Voisi aja­tel­la, että englan­nin kie­li on sil­ta. Mutta sil­lan omi­nai­suus on, että sitä kul­je­taan kum­paan­kin suun­taan. Vain sil­loin se toi­mii yhdis­tä­vä­nä raken­tee­na. Viime Lontoon kir­ja­mes­suil­la käy­tiin ahke­raa kes­kus­te­lua anglo­sak­si­sen kir­ja­mark­ki­nan yli­val­las­ta. Ensimmäistä ker­taa his­to­rias­sa mes­suil­la oli oma osas­ton­sa kym­rin­kie­li­sel­le kir­jal­li­suu­del­le. Ajatelkaa! Kun olin esiin­ty­mäs­sä kir­jal­li­suus­ta­pah­tu­mas­sa Ranskassa kol­men maan novel­lian­to­lo­gian, Steampunk Internationalin, suo­men­kie­li­sen pai­nok­sen toi­mit­ta­ja­na, sain kuul­la että kir­ja­hank­keem­me on jotain ainut­laa­tuis­ta. Kuulemma on aivan uut­ta, että kol­me pien­kus­tan­ta­jaa kol­mes­ta eri maas­ta tekee kukin oman­kie­li­sen, mut­ta saman­si­säl­töi­sen anto­lo­gian, jos­sa esi­tel­lään kol­me kir­jai­li­jaa kus­ta­kin maas­ta. Ajatelkaa!

Meiltä löy­tyy kiin­nos­tus­ta. Meiltä löy­tyy kei­no­ja. Kirjallinen kult­tuu­ri­vaih­to on tah­don asia, mut­ta se vaa­tii myös rahal­lis­ta panos­tus­ta. Kieli ei kään­ny toi­seen ilman kus­tan­nuk­sia. Se on kui­ten­kin kan­nat­ta­va pit­kän täh­täi­men sijoi­tus. Kirjavienti kai­paa lisä­ra­hoi­tus­ta. Kirjat eivät väli­tä ainoas­taan tari­noi­ta. Ne välit­tä­vät toi­sia totuuk­sia, toi­sia his­to­rioi­ta, toi­sia näkö­kul­mia. Ne lisää­vät ymmär­rys­tä.

Me tar­vit­sem­me enem­män sil­to­ja, vähem­män muu­re­ja.