Kommentti

Särön haastattelussa Stefan Moster:
Suomalainen kirjailija loukkaantuu kyseenalaistamisesta

Kirjailija ja suo­ma­lai­sen kir­jal­li­suu­den sak­san­ta­ja Stefan Moster: “Kirjailijat ovat Suomessa hem­mo­tel­tu­ja hie­non apu­ra­ha­jär­jes­tel­män takia. Mutta mitä sil­lä on väliä – hyvää, huo­noa ja kes­kin­ker­tais­ta kir­jal­li­suut­ta syn­tyy Suomessa ja muu­al­la maa­il­mas­sa apu­ra­hois­ta riip­pu­mat­ta.”

Kuva: Mathias Bothor.

Saksas­sa medias­sa ja kir­jai­li­ja­haas­tat­te­luis­sa pui­daan sil­loin täl­löin, mis­tä asiois­ta kir­jai­li­jan nyky­päi­vä­nä oikeas­taan pitäi­si kir­joit­taa. Asetelma on has­su, kos­ka tai­teel­li­nen vapaus on kir­jai­li­jal­la aina etusi­jal­la. Mutta kes­kus­te­luis­ta on se hyö­ty, että kir­jai­li­ja jou­tuu mie­les­sään koh­taa­maan ilmas­sa ole­via ilmiöi­tä ja arvioi­maan suh­det­taan nii­hin.

Suomessa kir­jai­li­joi­ta ei kes­kus­te­luis­sa haas­te­ta tar­peek­si. Kulttuuritoimittajat ja krii­ti­kot eivät luo­ta sii­hen, että han­ka­lat kysy­myk­set – kos­kien vaik­ka­pa kir­jan näkö­kul­maa, raken­net­ta tai yhteis­kun­nal­lis­ta vies­tiä – voi­vat joh­taa hedel­mäl­li­seen kes­kus­te­luun. Kantaaottavuutta pide­tään kir­jai­li­joi­den pii­ris­sä ehkä naii­vi­na.

Kirjallisuuskritiikki on Suomessa usein kilt­tiä ja mitään­sa­no­ma­ton­ta. Kustannustoimittajatkaan eivät näy­tä haas­ta­van kir­jai­li­joi­ta riit­tä­väs­ti: lii­an usein teok­set ovat kie­lel­li­ses­ti vaa­ti­mat­to­mia ja aja­tus­ta­sol­taan tavan­omai­sia.

Suomessa kir­jai­li­jan ase­ma on parem­pi kuin muu­al­la maa­il­mas­sa. Suomi on ainoa maa, jos­sa kir­jai­li­ja pää­see nais­ten­leh­den kan­teen tai ilta­päi­vä­leh­tien lööp­pei­hin. Tämä saat­taa vai­kut­taa kir­jai­li­joi­den suh­teel­li­suu­den­ta­juun. Kirjailijana Suomessa on myös help­poa pääs­tä kolum­nis­tik­si, ehkä lii­an­kin help­poa. Lisäksi kir­jai­li­jat ovat Suomessa hem­mo­tel­tu­ja hie­non apu­ra­ha­jär­jes­tel­män takia. Mutta mitä sil­lä on väliä – hyvää, huo­noa ja kes­kin­ker­tais­ta kir­jal­li­suut­ta syn­tyy Suomessa ja muu­al­la maa­il­mas­sa apu­ra­hois­ta riip­pu­mat­ta. Ongelmia Suomessa voi tosin syn­tyä sii­tä, että vapaak­si kir­jai­li­jak­si ryh­dy­tään las­kien apu­ra­hoi­tuk­sen varaan. Jos rahaa ei tule­kaan, jou­du­taan han­ka­luuk­siin. Toivoisin suo­ma­lai­sil­le kol­le­goil­le­ni vähem­män riip­pu­vuut­ta raa­tien maus­ta ja mie­li­val­tai­suu­des­ta.

Saksassa voi saa­da vain yksit­täi­siä pie­niä apu­ra­ho­ja, ja usein ne on kyt­ket­ty resi­dens­si­työs­ken­te­lyyn. Tämä tar­koit­taa käy­tän­nös­sä sitä, että jokin paik­ka­kun­ta pitää kir­jai­li­jaa rahaa vas­taan vuo­den ajan pant­ti­van­ki­naan.

Suomalaisessa kult­tuu­ri­kes­kus­te­lus­sa kir­jai­li­jan sanoi­hin suh­tau­du­taan kuin pro­fee­tan puhei­siin: nii­tä ei kysee­na­lais­te­ta jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa, tus­kin kah­den­kes­ki­sis­sä kol­le­gi­aa­li­sis­sa tapaa­mi­sis­sa­kaan. Teoksen mene­tel­mien tai sano­man mer­ki­tyk­sen kysee­na­lais­ta­mi­nen ote­taan hen­ki­lö­koh­tai­se­na louk­kauk­se­na eikä mah­dol­li­suu­te­na syven­tää ja moni­puo­lis­taa näkö­kul­maa ilmiöi­hin, jois­ta kir­jai­li­ja kir­joit­taa – ja puhuu.

Saksassa media ja ylei­sö ovat kiin­nos­tu­nei­ta kir­jai­li­joi­den yhteis­kun­nal­li­sis­ta näke­myk­sis­tä, sil­lä toi­sin kuin polii­tik­ko, kir­jai­li­ja kyke­nee läh­tö­koh­tai­ses­ti ilmai­se­maan moni­mut­kai­sia asioi­ta sel­keäs­ti, vivah­teik­kaas­ti ja tuo­reis­ta näkö­kul­mis­ta.

Suomessa kir­jai­li­jat väis­tä­vät ajan­koh­tai­sia ilmiöi­tä. He halua­vat, että hei­dät näh­dään, mut­ta he eivät halua, että hei­dät näh­dään yhteis­kun­nal­li­si­na ajat­te­li­joi­na.

Stefan Mosterin haas­tat­te­lu on jul­kais­tu Särön nume­ros­sa Suomi-Utopia (nro 30). Osta nume­ro tääl­tä.