Johannesburgin tur­va-alueil­la muu­rit ovat sekä fyy­si­siä että hen­ki­siä, sel­vi­ää Annu Kekäläisen uutuus­teok­ses­ta.

*

Narra­ti­ve non-fic­tion eli tari­nal­li­nen tie­to­kir­jal­li­suus on suu­ren ylei­sön tie­to­kir­jo­jen ker­ron­nal­li­nen teho­kei­no. Annu Kekäläisen etno­gra­fi­nen teos Valitut pureu­tuu Etelä-Afrikan suur-Johannesburgin tur­va-alueil­la asu­vien vau­rau­den evan­ke­liu­mia ja karis­maat­tis­ta kris­ti­nus­koa edus­ta­vien ihmis­ten arkeen ja sopii tari­nal­li­suus­me­to­din edus­ta­vak­si esi­mer­kik­si.

Tartuin innol­la teok­seen, sil­lä luen kaik­ki käsii­ni saa­mat Afrikkaa käsit­te­le­vät kir­jat. Luen eri­lai­sia aat­tei­ta, kris­ti­nus­kon his­to­ri­aa ja nyky­päi­vää käsit­te­le­viä teok­sia. Karismaattisuus kiin­nos­taa minua ilmiö­nä. Mitä sain? Paljon kiin­toi­sia havain­to­ja, hie­man ana­lyy­siä ja pie­nen pet­ty­myk­sen.

Tuntematon maailma

Etelä-Afrikka pon­nah­taa usein uuti­siin kor­rup­tion ja maan epä­va­kaan poliit­ti­sen tilan­teen takia. Kekäläisen esit­te­le­mis­tä tur­va-asui­na­lueis­ta ei Suomessa juu­ri ker­ro­ta. Vauraiden ihmis­ten ylei­nen pak­kau­tu­mi­nen muu­rien suo­jiin on saa­nut Etelä-Afrikassa alu­eel­li­sen muo­don. Kiehtovaa! Vartiointi, muu­ri­jär­jes­tel­mä, omat kou­lut, omat golf-ken­tät; kaik­ki aivan kodin lähel­lä. Silmien eteen nousee vah­va mie­li­ku­va, ikään kuin luki­ja pää­si­si muu­rien sisään. Kekäläinen pää­si­kin, ja tutus­tui ihmi­siin.

Etnografisen tut­ki­muk­sen yksi peri­aa­te on tut­ki­jan avoi­mes­ti mää­rit­te­le­mä osal­li­suus tapah­tu­mis­sa. Kekäläinen toteut­taa tätä peri­aa­tet­ta mal­lik­kaas­ti. Kirja on kur­kis­tus arkeen, jos­ta har­va meis­tä tie­tää.

Kekäläinen kuvaa pai­kat, ihmi­set, koh­taa­mi­set ja toi­min­nan värik­kääs­ti ja antoi­sas­ti. Pienet het­ket jää­vät luki­jan mie­leen, kuten se, miten yksi ”pää­hen­ki­löis­tä” ei ker­to­nut palk­kan­sa suu­ruut­ta, mut­ta kir­joit­ti sen pape­ril­le. Lukija kur­kis­taa niin karis­maat­ti­suus­kurs­seil­le kuin ihmis­ten ilta­ta­paa­mi­siin. Kekäläinen naut­tii kuva­tes­saan näi­tä het­kiä. Hän ihmet­te­lee ja poh­tii, ja ker­too tun­teis­taan.

Turvassa todellisuudelta

On häm­men­tä­vää, miten tiu­kas­ti uskon­to ja menes­tys kie­tou­tu­vat suur-Johannesburgissa yhteen. Karmeata ja arvat­ta­vis­sa ole­vaa on se, miten vah­vas­ti rotu­asiat mää­rit­tä­vät Etelä-Afrikan yhteis­kun­taa. Vaikka rotu­mää­ri­tyk­sis­tä on viral­li­ses­ti luo­vut­tu, niin mus­ta on mus­ta, vaik­ka kuin­ka parem­paan väkeen kuu­lui­si ja asui­si tur­va-alu­eel­la. Järjestelmä tun­tuu vinou­tu­neel­ta.

Turvassakin ihmi­set tur­vaa­vat omiin­sa, mus­tat ja väril­li­set kris­ti­tyt kokoon­tu­vat omien­sa seu­ras­sa. Todellista inte­graa­tio­ta ei ole. Varakkaat mus­tat pel­kää­vät omi­aan, varak­kaat val­koi­set kaik­kia mui­ta pait­si ken­ties omi­aan. Pelko sekä hen­gel­li­syy­den puut­tees­ta joh­tu­vak­si miel­let­ty ryös­tö­jen ja yksi­näi­syy­den värit­tä­mä tur­va­ton ”todel­li­suus” hal­lit­se­vat yhtei­söä.

Turva-alueil­la on omat kou­lun­sa ja har­ras­tuk­sen­sa, muu­rit ovat niin fyy­si­siä kuin hen­ki­siä. Kylään ei pis­täy­dy­tä noin vain. Kekäläinen näyt­tää kei­no­te­koi­sen yhteis­kun­nan, jota tie­tei­se­lo­ku­vat­kin kuvaa­vat – yhteis­kun­nan, jos­sa yksi­näi­set, toi­si­aan pel­kää­vät ihmi­set pak­kau­tu­vat tur­vaan.

Karismaattinen kris­til­li­syys esi­te­tään teok­ses­sa hen­ki­se­nä tur­va­paik­ka­na. Jännittävää on se, miten rii­vaa­mi­set, kie­lil­lä puhu­mi­set, rukous­ten voi­ma ja muut karis­maat­ti­suu­des­ta tutut ilmiöt kie­tou­tu­vat arki­päi­vään. Kekäläinen tuo hie­nos­ti esiin sen, miten perin­tei­set uskon­not ja usko­muk­set lei­mau­tu­vat paho­lai­sen puu­hak­si, ja miten ”pelas­tu­neet” mää­rit­tä­vät itsen­sä eri­koi­sen juu­ret­to­mik­si.

Pelastava raha

Kekäläisen tul­kin­ta ihmi­sis­tä tur­va-alueil­la ja vau­rau­den evan­ke­liu­mia saar­naa­vis­sa kir­kois­sa on kieh­to­va. Hän rin­nas­taa pie­net kir­kot star­tup-yri­tyk­siin. Ihmiset käy­vät töis­sä ja perus­ta­vat kirk­ko­ja – ja kaik­ki kerää­vät rahaa, ikään kuin raha oli­si se lopul­li­nen tur­va-aita kris­til­li­syy­den ja pahan maa­il­man välil­lä.

Kirjan mot­to, “Täällä on lii­kaa todel­li­suut­ta, aivan lii­kaa todel­li­suut­ta täl­le päi­väl­le”, pysäyt­tää.

Välillä kir­jas­sa vii­ta­taan sii­hen, miten han­ka­laa poliit­ti­ses­ti hal­lit­se­vaan ase­maan pääs­seen mus­tan elii­tin toi­min­ta on karis­maat­ti­sel­le liik­keel­le. Karismaattiset kris­ti­tyt pitä­vät poliit­ti­sia joh­ta­ji­aan Jumalan valit­se­mi­na. Johtajien har­joit­ta­ma kor­rup­tio, pröys­täi­le­vä por­sas­te­lu ja täy­del­li­nen moraa­lit­to­muus eivät miel­ly­tä seu­ra­kun­taa, mut­ta min­käs teet, kun Jumala on hei­dät valin­nut. Tästä ris­ti­rii­das­ta oli­si luke­nut enem­män­kin. Pieneksi pet­ty­myk­sek­se­ni kir­jas­ta jäi puut­tu­maan ana­lyy­si sii­tä, miten karis­maat­ti­suus ero­aa esi­mer­kik­si menes­tys­teo­lo­gias­ta.

Valitut on seik­kai­lu. Jos halu­aa tie­toa, sitä kir­jas­sa on tar­jol­la. Tarinasta oli­si voi­nut teh­dä myös her­kul­li­sen romaa­nin.