Vieraskynä

Kulttuurilehti Särö ja Veijo Baltzar
– tähän molemmat ovat yhtä syyllisiä

Tekevätkö Suomen kym­me­net­tu­han­net kult­tuu­riyh­dis­tyk­set ja eri alo­jen tai­tei­li­jat vää­rin vas­taa­not­taes­saan jul­ki­sia avus­tuk­sia, jot­ka ovat peräi­sin “likai­sis­ta” veik­kaus­voit­to­va­rois­ta? Entä pitäi­si­kö Särön tilaa­jien kokea huo­noa omaa­tun­toa kär­si­mys­tä tuot­ta­van jär­jes­tel­män yllä­pi­tä­mi­ses­tä, jos­ta on hyö­ty­nyt myös Veijo Baltzar? Ei tie­ten­kään. Tällaisten joh­to­pää­tös­ten vetä­mi­nen oli­si kui­ten­kin var­sin help­poa.

*

Näen­näis­mo­raa­li­ses­sa nyky­het­kes­säm­me on tär­ke­ää huo­mioi­da asioi­den syy- ja seu­rausyh­tey­det. Erityisesti tämä pätee paho­jen asioi­den hyviin tai edes sie­det­tä­viin vai­ku­tuk­siin.

Otetaanpa esi­merk­ki, johon saam­me käyt­tää ihan luval­li­ses­ti nat­si­kort­tia, jip­pi­jai.

Autolehdissä heh­ku­te­taan jos­kus, miten hie­noa on kokeil­la auton­sa huip­pu­no­peut­ta Saksan vapai­den nopeuk­sien moot­to­ri­teil­lä.

Saako 200:n kilo­met­rin tun­ti­no­peu­del­la aja­mi­ses­ta naut­tia?
– Ei, kos­ka auto­si pääs­töt lisään­ty­vät rajus­ti nopeu­den kas­vaes­sa jo yli sataan kilo­met­riin tun­nis­sa.
– Saa, varauk­sin, jos ajat kimp­pa­kyy­dil­lä, kos­ka sil­loin lii­kut­te vähem­män saas­tut­ta­vas­ti kuin len­tä­mäl­lä.
– Ei, kos­ka Autobahnit ovat Hitlerin luo­muk­sia, ja jokai­nen asia min­kä Adolf teki, perus­tui pahuu­teen.
– Ei, jos ajat Volkswagenilla, Audilla, Porschella, Opelilla tai Saksan Kölnissä raken­ne­tul­la Fordilla, kos­ka nii­den tuo­tan­to syn­tyi alun perin Hitlerin sota­ko­neis­ton tar­pei­siin. Fiat ja Alfa Romeo piti­vät Mussolinin jouk­ko­jen pyö­rät pyö­ri­mäs­sä. Enzo Ferrarikin teki kone­pa­ja­töi­tä fasis­ti­hal­lin­non avuk­si. (Skoda, Citroen, Peugeot ja Renault saa­vat ehkä armon, sil­lä näi­tä val­mis­ta­va auto­teol­li­suus Tšekkoslovakiassa ja Ranskassa kär­si Hitlerin pak­ko­val­las­ta.)

Toisen ihmi­sen hir­veyk­sis­tä saa­dun hyö­dyn sub­jek­tii­vi­nen koke­mus on aina kysee­na­lais­tet­ta­vis­sa moraa­li­nä­kö­kul­mil­la.

Ja täs­tä pää­sem­me­kin kol­lek­tii­vi­sen syyl­li­syy­den jäl­jil­le ja Särön kysee­na­lai­seen yhtä­läi­syy­teen ihmis­kau­pas­ta epäil­lyn kult­tuu­ri­neu­vok­sen Veijo Baltzarin kans­sa.

Tiedän, aasin­sil­ta edel­li­seen ver­tauk­seen koli­see kuin Jerusalemin kau­pun­gin port­ti­kon­gi Jeesuksen rat­sas­taes­sa sii­tä pää­siäis­bi­lei­siin­sä. Mutta odot­ta­kaa vain, täs­sä tulee vie­lä huo­nom­paa jee­sust… etiik­ka­sai­var­te­lua.

Saammeko naut­tia Särön luke­mi­ses­ta – joka aina­kin minul­le on nau­tin­to – kos­ka tätä kana­vaa ei oli­si enää moneen vuo­teen ollut ole­mas­sa, ellei sitä oli­si rahoi­tet­tu ihmis­ten kär­si­myk­sel­lä?

Särön, samoin kuin Veijo Baltzarin Drom-teat­te­riyh­dis­tyk­sen­kään toi­min­ta, ei nimit­täin oli­si ollut mah­dol­lis­ta ilman Veikkaukselta saa­tua rahoi­tus­ta, val­tion uhka­pe­liyh­tiön voi­tois­ta ker­ty­nei­tä avus­tuk­sia ja tun­nus­tus­pal­kin­to­ja.

”Veikkausvoittovarat” on käsit­tee­nä hur­jim­pia kie­len kuper­keik­ko­ja. Rahat, jot­ka tule­vat pelaa­jien kär­si­mis­tä tap­piois­ta, muut­tu­vat jopa val­tion­hal­lin­non juh­la­pu­heis­sa kau­niik­si voi­toik­si. Suomalainen voit­taa aina, vaik­ka häviäi­si pelaa­mal­la per­heen ruo­ka­ra­hat­kin, ja häviä­jien tap­piot ovat vain hei­dän oman addik­tion­sa syy­tä.

Mitta­kaa­va on toki eri­lai­nen. Esimerkiksi vuon­na 2013 Särö sai ope­tus­mi­nis­te­riön myön­tä­män kult­tuu­ri­leh­tien laa­tu­pal­kin­non, 10 000 euroa. Vuonna 2017 Särön jul­kai­si­jayh­dis­tys sai 20 000 euroa kult­tuu­ri­leh­tia­vus­tus­ta.

Drom-yhdis­tys on vii­mei­sen vii­den vuo­den aika­na saa­nut val­tio­na­vus­tuk­sia yli 120 000 euron ver­ran. Nyttemmin Veikkaukseen yhdis­ty­nyt Raha-auto­maat­tiyh­dis­tys­kin on tuo­na aika­na anta­nut Dromille erik­seen vie­lä 54 000 euroa.

Dromin pyy­tä­miin ja saa­miin raha­vir­toi­hin ver­rat­tu­na Särö on kuin sur­ku­tel­ta­va Romanian ker­jä­läi­nen, pah­vi­kup­pi ojos­sa lähim­män Alepan oven­pie­les­sä, jou­lu­kui­ses­sa rän­tä­sa­tees­sa.

Määrä on sil­ti sivuseik­ka. Se, ottaa­ko esi­mer­kik­si itse­ään myy­vä ihmi­nen pal­ve­luk­ses­taan sata vai kym­me­nen tuhat­ta euroa, ei mer­kit­se mitään muu­ta kuin mit­ta­kaa­vae­roa: kyse on joka tapauk­ses­sa itsen­sä myy­mi­ses­tä. Tässä Särö ja Drom ovat saman­lai­sia.

Erot ovat aivan var­mas­ti suu­rem­pia. Särölle pää­ty­nyt 20 000 euron avus­tus menee kiis­tat­ta hyvään tar­koi­tuk­seen. Särö ei ole käyt­tä­nyt saa­mi­aan raho­ja saman­lais­ten tör­keyk­sien mah­dol­lis­ta­mi­seen kuin mis­tä Dromia epäil­lään.

Tämän leh­den ja verk­ko­si­vus­ton kal­tai­sia into­hi­moi­sia tie­don, totuu­den, tai­teen ja kult­tuu­rin levit­tä­jiä ei ole iki­nä lii­kaa. Ei var­sin­kaan täl­lai­se­na totuu­den jäl­kei­se­nä aika­na.

Silti ilmai­sia lou­nai­ta ei ole. Yksi talou­ten­sa tär­viöl­le pelan­nut uhka­pe­li­riip­pu­vai­nen ihmi­nen aiheut­taa lähei­sil­leen ja yhteis­kun­nal­le hel­pos­ti monin­ker­tai­sen las­kun Särön saa­miin tukiin ver­rat­tu­na.

Pelisaldo on kär­jis­tet­ty­nä yhteis­kun­nal­le näin ruma: täs­sä on +20 000 euroa Särölle, mut­ta vas­taa­vas­ti varat­kaa­pa jos­tain –65 000 euroa peli­riip­pu­vai­sen Pirkon tai Penan kun­tou­tuk­seen ja peri­kun­nal­le lan­kea­vien vel­ko­jen mak­suun.

Kaik­kia hait­to­ja ei voi eikä pidä las­kea rahal­la. Kirjallisuus- ja kult­tuu­ri­leh­ti Särö lisää ihmis­ten hen­kis­tä hyvin­voin­tia, mut­ta samaan aikaan se naut­tii rahois­ta, jot­ka on saa­tu ihmis­ten hen­kis­tä pahoin­voin­tia ja alem­muu­den­tun­toa kas­vat­ta­mal­la.

Seura-leh­den toi­mit­ta­ja Mikael Vehkaoja ker­toi taan­noin jutus­saan, miten Suomen arvioi­dut 124 000 pelion­gel­mais­ta ihmis­tä pär­jää­vät eri­ta­soi­sen addik­tion­sa kans­sa. Taloushuolet eivät olleet­kaan pelaa­mi­sen pahin seu­raus, vaan itsen­sä hal­lin­nan menet­tä­mi­ses­tä koi­tu­va arvot­to­muu­den tun­ne, häpeä, yksi­näi­syys ja kat­keil­lei­den ihmis­suh­tei­den kuri­mus.

”Viime kevää­nä val­mis­tu­nut THL:n eri­kois­tut­ki­ja Anne Salosen tut­ki­mus vah­vis­taa tätä näke­mys­tä suo­ma­lais­ten ongel­ma­pe­laa­mi­ses­ta: pelaa­jien tun­ne­ta­son hai­tat nousi­vat ensim­mäis­tä ker­taa koet­tu­jen talou­del­lis­ten hait­to­jen edel­le,” Vehkaoja kir­joit­taa.

Todennäköisesti täs­tä 124 000:n ongel­ma­pe­laa­jan jou­kos­ta vain puo­li­sen­tois­ta pro­sent­tia pilaa talou­ten­sa koko­naan. Tällaisia ihmi­siä voi olla ehkä 50 000.

Jos val­tion peli­mo­no­po­li puret­tai­siin, ja tän­ne rien­täi­si liu­ta ulko­mai­sia net­ti­ka­si­noi­ta, vähen­tyi­si­kö peli­riip­pu­vais­ten mää­rä?

Ei.

Jos Särön jul­kai­si­ja oikea­mie­li­syy­den puus­kas­saan päät­täi­si kiel­täy­tyä vas­te­des Veikkaus-avus­tuk­sis­ta, muut­tui­si­ko maa­il­ma parem­mak­si?

Ei.

Pitääkö Särön jul­kai­si­jan, teki­jöi­den ja luki­joi­den kan­taa huo­noa omaa­tun­toa sii­tä, että leh­ti on taka­vuo­si­na otta­nut vas­taan ”likais­ta” Veikkaus-rahaa?

Ei tie­ten­kään. Me kaik­ki olem­me saa­neet jos­sain muo­dois­sa naut­tia Veikkauksen avus­tus­ten avul­la Suomeen syn­ty­nees­tä uudes­ta hyväs­tä. Lasten ja van­hus­ten ker­hois­ta, tai­de­ta­pah­tu­mis­ta, elä­myk­sis­tä ja vaik­ka mis­tä toi­min­nas­ta, jota ei muu­ten oli­si luo­tu, ei aina­kaan sel­lai­se­na kuin nyt.

Olen­nais­ta on, että jokai­nen avus­tuk­sia vas­taa­not­ta­va toi­mi­ja tie­tää ja tie­dos­taa, mikä on hyvien asioi­den tuke­mi­sen kus­tan­nus. Kenen sel­kä­na­has­ta, hyvin- tai pahoin­voin­nis­ta tämä raha VOI olla pois. Ja että toi­sen voit­to­va­rat ovat aina toi­sen tap­pio­va­ro­ja, vaik­ka sen naa­mioi­si mil­lais­ten koru­lausei­den taak­se tahan­sa.


Kirjoittaja on Seura-leh­den toi­mi­tus­pääl­lik­kö, vas­tuu­alu­ee­naan leh­den tut­ki­va jour­na­lis­mi, yhteis­kun­nal­li­set ja poli­tiik­ka-aiheet.