On vähättelevää laittaa ilmastoaktivistin ajattelu ja toiminta diagnoosien piikkiin, kirjoittaa Heidi Toivonen Maailman autismitietoisuuden päivänä.
*
Kun Greta Thunbergistä tuli maailmankuulu ilmastoesikuva, Helsingin Sanomien Pirkko Kotirinta muistutti, että ”siitä voi kiittää Aspergerin oireyhtymää”. Pian samassa lehdessä ilmestyi myös Saska Saarikosken Thunbergiä käsittelevä teksti. Molemmissa Asperger-diagnoosi kietoutuneena mielenterveyssanastoon on itseisarvoisessa käytössä, Gretaa toiseuttaen, objektivoiden ja holhoten.
Diagnoosisanojen kielellinen käyttö on huomaamaton mutta merkityksellinen väline todellisuuden rakentamisessa. Kohdistuessaan nuoreen aktivistinaiseen diagnoosipeli muodostuu aivan erityiseksi kielelliseksi teoksi.
Kotirinta kirjoittaa, että ”Onneksi Thunbergillä on tukenaan ominaisuus, joka usein virheellisesti tulkitaan negatiiviseksi diagnoosiksi: Aspergerin oireyhtymä. Sen ansiosta hän ei aivan ensimmäisenä anna periksi.” Peräkkäisissä ilmaisuissa käytetään ristiriitaisesti sanoja ”ominaisuus” ja ”oireyhtymä”; ensimmäinen voi viitata mihin tahansa piirteeseen, jälkimmäinen osoittaa diagnoosiin, ongelmallisten seikkojen ryppääseen. Ilmaus ”tulkitaan negatiiviseksi diagnoosiksi” on hämmentävä, sillä mitään negatiivisia diagnooseja ei ole olemassa. On vain diagnooseja. Lisäksi diagnoosisana asettuu lauseessa olemaan Gretan ”tukena” kuin kävelykeppi. Se myös selittää kausaalisesti hänen periksiantamattomuuttaan.
Saarikoski medikalisoi Gretan jyrkät ilmastomielipiteet: ”Mustavalkoinen ajattelu on murrosikäisille tyypillistä, mutta Thunbergillä sitä vahvistavat myös pakkoneuroosit ja Aspergerin syndrooma”. Pakkoneuroosit ja Asperger ovat ilmauksessa erillisiä tekijöitä, jotka heittävät bensaa jäykän ajattelun liekkeihin. Pakkoneuroosi, eli pakko-oireisen häiriön kansankielisempi nimi, on oudosti monikkomuodossa ja herättää kysymyksen, onko tässä yritetty sanoa esimerkiksi ”pakko-oireet”. Saarikoski kaivaa ”syndrooman” rinnalle vielä toisen ladatun termin, autismin, ja päivittelee, kuinka ihmiset ovat nostaneet ”autistisen lapsen” ilmastonmuutoksen symboliksi.
Juttuun liitetyllä videolla Greta seisoo ruudullisessa mekossa, palmikkopäisenä. Koska Gretalla on palmikot ja neuropsykiatrisesta erityisyydestä kertova diagnoosi, meidän pitäisi kaiketi olla tekohuolissaan siitä, kuinka Thunberg kykenee kantamaan aikuisen kaliiperin huolia, kuten otsikon loppu kutsuu – ”miten 16-vuotias kestää tällaisen kuorman?”
Greta hämmentää, ja hämmennykselle on etsittävä nimi. Nyt se on populaariin tietämykseen tukevasti asettunut Aspergerin oireyhtymä. Ei tarvitse olla perehtynyt diagnoosiluokituksiin, kun voi kuvitella pystyvänsä vaikkapa Silta-sarjan Sofian tai Larssonin dekkareista tutun Lisbethin pohjalta hahmottamaan tapauksen. Asperger näyttää silti olevan riittävän erilainen ja kiehtova ilmiö palvellakseen henkilökuvan rakentamisessa. Tylsän tavallisesta masennuksesta tai vieraammasta, stigmoilla ladatusta skitsofreniasta ei saisi samanlaista personointityökalua.
Diagnoosipuhe on hiekkalaatikko, jolla jokainen saa hosua ämpäreineen ja lapioineen miettimättä F-koodien merkitystä tai tapaa, jolla diagnoosisanaa käyttää. Kun diagnoosia hyödynnetään selittämään asioita tai paikkaamaan laveamman luonnehdinnan puutetta, unohtuvat sanojen historia, kerroksellisuus ja lataukset. Diagnoosisanojen käyttö kielessä luo merkityksiä ja todellisuutta, ei peilaa sitä. Kiehtovaa kyllä, kielen rakenteissa diagnoosit valtaavat helposti tekijän paikan, ja usein diagnoosit myös liitetään yksilöön omistussuhteen kautta ”olla” -verbillä, ikään kuin Aspergerin tai bipolaarihäiriön voisi omistaa kuin käsilaukun.
Diagnoosikieli tarjoaa kätevän resurssin tavoitella muka-asiantuntevaa ilmaisua samalla, kun poliittiset, kontekstisidonnaiset asiat henkilöidään ja suuria kysymyksiä edustavat henkilöt lokeroidaan ja pienennetään. Diagnoosipuhe palvelee yleisöä, kun halutaan leikkiä paljastavaa, ja on usein avaavinaan jotain – mutta se avaakin vain oven kategorisointeihin ja typistyksiin. Henkilökuvat myyvät lehtijuttuja, mutta mitä oikeasti tiedämme ihmisestä sen perusteella, mikä diagnoosisana häneen on liitetty? Psykiatristen diagnoosien sisältö on neuvoteltua ja kontekstisidonnaista, ja diagnoosi kertoo ainoastaan sen, että lääkärin mielestä tietyt oirekriteerit valmiista listoista täyttyvät.
Asperger ei selitä Gretaa ulkopuolelta, mutta sisäpuolinen selitys saattaa auttaa meitä aidosti Gretan saappaisiin. Kotirinnan tekstissä Gretan diagnoositaustaa valotetaan hitusen lainaten hänen äitinsä Malena Ernmanin yhdessä koko perheen kanssa kirjoittamaa kirjaa Scener ur hjärtat (2018). Sen kautta neuropsykiatriset häiriöt kuvautuvat myös ”supervoimana” ja kykynä laatikon ulkopuoliseen ajatteluun.
Auttaako Gretan aspergeriuden ja muun diagnoositaustan alleviivaaminen meitä kuulemaan paremmin hänen ilmastosanomaansa? Valtakunnan päälehden teksteissä diagnoosit saavat käyttötapoja, joka tuntuu vihjaavan, ettei häntä ei ole tarpeen ottaa aivan tosissaan. Kummassakin tekstissä luetellaan Asperger-diagnoosiin kuuluvia piirteitä, jotka sopivat kirjoittajan maalaamaan henkilökuvaan – esimerkiksi pakkomielteinen kiinnostus yhteen asiaan – ja stereotyypitellään esiin moniongelmainen ja obsessiivinen lapsukainen. Gretaa tarkastellaan perheensä kautta ja hänet positioidaan siten lapseksi – vieläpä sellaiseksi, joka ensin kärsii masennuksesta ja syömishäiriöstä, sitten kanavoi puhtinsa ilmastotouhuun. On siinä vanhemmilla kestämistä.
Jotkut kirjallisuudenystävät rakastavat sommitella kirjailijoiden ylle diagnoosiviittoja. Niin Jane Austenia, H. P. Lovecraftia, George Orwellia kuin Virginia Woolfiakin on jälkikäteisesti aseteltu autismiskaalalle. Verkkokeskusteluihin ilmestyvän tuohtuneen puolustajan mielestä vaikkapa Jane Austenin pikkutarkkoja tilannekuvauksia ei ole tarpeen lukea ilmauksena aspergermaisesta ajatuksenkulusta – ne ovat yksinkertaisesti hienoja sellaisina kuin ovat.
Ja vielä: jos Greta on mielestäsi rasittava pentu, sano se niin. Siihen ei tarvita diagnooseja.
Kirjoittaja on psykologi ja viimeistelee väitöskirjaa toimijuuden ja ei-toimijuuden kielellisestä tuottamisesta psykoterapiakeskusteluissa.
Lähteet:
Pirkko Kotirinta: 16-vuotiaasta Greta Thunbergistä tuli maailmankuulu esikuva ilmastoasioissa, ja siitä voi kiittää Aspergerin oireyhtymää. Helsingin Sanomat, 9.2.2019, https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005994421.html
Saska Saarikoski: Vakavakasvoinen Greta Thunberg on kuin itse tulevaisuus, joka on tullut vaatimaan meitä tilille – mutta miten 16-vuotias kestää tällaisen kuorman? Helsingin Sanomat, 24.2.2019, https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006012286.html
Malena Ernman, Beata Ernman, Svante Thunberg & Greta Thunberg: Scener ur hjärtat (Ilmestyy Tammelta syksyllä 2019 nimellä Sydämen asioita –Perhe ja planeetta kriisissä)