Pääkirjoitus

El Buenon paluu

Idea, joka syn­tyy kuin tyh­jyy­des­tä kuis­ka­ten, on hyvä, kos­ka se ei syn­ny hen­ki­lö­koh­tai­ses­ta val­lan­ha­lus­ta.” Pääkirjoitus on jul­kais­tu Särön nume­ros­sa Hyvännäkijä (nro 42) jou­lu­kuus­sa 2020.

*

Utopia-aihe on ollut vai­kut­ti­me­na Särön taus­tal­la jo useam­man vuo­den ajan. Meidän on syy­tä kye­tä näke­mään nykyi­syy­des­sä ja tule­vai­suu­des­sa sijait­se­via, tur­val­li­suu­den­tun­net­ta anta­via visioi­ta. Visiot voi­vat olla ole­muk­sel­taan etee­ri­siä, teo­reet­ti­sia tai kon­kreet­ti­sia, kuten vaik­ka­pa kau­pun­ke­ja – tai nuo­tion ympä­ril­le kokoon­tu­via ihmi­siä. Haaveilemisen sekä ennal­ta­nä­ke­mi­sen ja -tie­tä­mi­sen tai­to oli­si uskal­let­ta­va repiä inter­ne­tis­tä takai­sin todel­li­suu­teen.

Tulevaisuuden kau­pun­gin sana­ton visua­li­soin­ti vie yhteis­kun­taa eteen­päin, kuten myös tyh­jän talon kuvit­te­le­mi­nen kau­as met­sän reu­naan.

Selatessani tätä Säröä ennen sen menoa pai­noon vah­vis­tui käsi­tyk­se­ni sii­tä, että on ole­mas­sa pää­piir­teit­täin kah­den­lai­sia tai­de­teos­ten ja mui­den luo­mus­ten syn­ty­mä­ta­po­ja.

Ensimmäinen tapa on seu­raa­va: on idea, joka muo­vaa teok­sen sel­lai­sek­si, että teos on lopul­ta pait­si itsen­sä myös ideoi­jan­sa sano­ma.

Toisella taval­la luo­tu teos syn­tyy ilman ide­aa. Katsoja tai luki­ja menee sen sisäl­le ja hävi­ää, kos­ka hänen idean­sa omas­ta itses­tään muut­tuu hie­man. Ehkä valoi­sam­mak­si tai terä­väm­mäk­si, mut­ta kai­ke­ti jok­si­kin, mitä ei voi eikä tar­vit­se ymmär­tää.

Entä uto­pia? Hahmottuuko uto­pia ja sen yhtei­söl­li­nen omi­nai­suus päät­te­lyn seu­rauk­se­na vai näyn­omai­ses­ti?

Loka­kuus­sa istuin Virossa bus­sis­sa mat­kal­la kotiin Saksaan, ja tor­kah­din het­kek­si. Havahduin kuvi­tel­maan, että olin huo­nees­sa, jon­ka ikku­na oli auki, ja ystä­vä­ni, Oriveden Opiston kir­joit­ta­ja­kou­lu­tuk­sen vetä­jä Reijo Virtanen, ilmes­tyi lähel­le­ni ja kuis­ka­si jotain. Seuraavana päi­vä­nä hän kuo­li Tampereella pit­kä­ai­kai­sen sai­rau­den päät­teek­si. Unohdin sanat, jot­ka hän sanoi, mut­ta tun­nel­ma jäi. Läsnäolo, huo­ne jos­sain toi­saal­la. Hyvä tun­ne.

Ilman Oriveden Opistoa ei oli­si minua kir­joit­ta­mas­sa tätä, kos­ka Opisto ava­si aikoi­naan tie­ni kir­joit­ta­mi­seen, ja ilman Reijo Virtasta tus­kin oli­si Säröä. Kirjojen ja kir­joit­ta­mi­sen lisäk­si orga­ni­saa­tiot, eli yhtei­seen tuleen puhal­ta­vat ihmi­set, oli­vat hänen sydän­tään lähel­lä. Reijon ulko­mai­set kir­joit­ta­ja­kou­lu­tus­kol­le­gat kut­sui­vat hän­tä El Buenoksi.

Hyvän­nä­ki­jä havait­see tun­nel­man, joka toteu­tuu tule­vai­suu­des­sa tie­tys­sä raja­tus­sa tilas­sa, piha­pii­ris­sä, raken­nuk­ses­sa, huo­nees­sa, lam­men ääres­sä. Tietyt teot, sanat, tie­tyn­lai­nen kes­kit­ty­mi­nen toi­mii tun­nel­man hen­kiin­he­rät­tä­jä­nä – sil­loin tule­vai­suu­des­sa.

Ne sanat kir­joi­te­taan nyt.

Hyvännäkijä ei kat­so taak­seen löy­tääk­seen seli­tys­tä ole­mas­sao­lol­leen – ja siten muut­tuen pat­saak­si – vaan hän astuu ide­aan. Idea, joka syn­tyy kuin tyh­jyy­des­tä kuis­ka­ten, on hyvä, kos­ka se ei syn­ny hen­ki­lö­koh­tai­ses­ta val­lan­ha­lus­ta.

Oriveden opis­to­ra­ken­nuk­sen mil­tei tyh­jät tilat huhui­le­vat kir­joit­ta­ja­kou­lu­tuk­sen jär­jes­tä­jien perään. Kansainvälisen kir­joit­ta­ja­kou­lu­tuk­sen ver­kos­ton Suomen osas­to kai­paa into­hi­mois­ta jat­ka­jaa Reijon tilal­le. Kirjoittajakoulutusta on Suomessa tänä päi­vä­nä kii­tet­tä­väs­ti tar­jol­la, mut­ta eri­kois­tu­mi­nen kan­sain­vä­li­syy­teen voi­si olla avain Oriveden uudel­le elä­mäl­le.

Nähdään nuo­tiol­la.