Maailmat on raken­net­tu sisäk­käin, eikä nii­den välis­tä yhteyt­tä aina kuu­le tai näe, kir­joit­taa Särön pää­toi­mit­ta­ja Henki ja hur­mos -nume­ron (38−39) pää­kir­joi­tuk­ses­sa.

*

Hyvä luki­ja, tämän nume­ron aihei­ta ovat parap­sy­ko­lo­gia, okkul­tis­mi, uskon­nol­li­nen toi­seus, tai­kaus­ko ja sha­ma­nis­mi – ja mus­taa magi­aa­kin tut­kail­laan varo­vai­ses­ti. Tarkkailtavina ovat myös tai­teen, filo­so­fian, eso­te­rian ja uskon­non rajoil­la elä­neet hah­mot, kuten Johann Wolfgang von Goethe ja Jakob Böhme.

Aineisto on ammen­net­tu ennen kaik­kea suu­res­ta tun­te­mat­to­mas­ta, jon­ka kar­toit­ta­mi­nen on tie­tei­li­jöi­den ja sala­tie­tei­li­jöi­den mis­sio­ta. Osapuolet kul­ke­vat rin­nak­kais­ta tie­tä välil­lä sil­mäil­len toi­si­aan.

Hyvä luki­ja! Kenen puo­leen tur­vau­dut, jos yhtäk­kiä näet unen, joka ker­too ystä­vää­si koh­taa­vas­ta vaa­ras­ta, mut­ta et osaa muo­toil­la unta sanoik­si, jot­ka antai­si­vat sil­le uskot­ta­vuut­ta? Mitä sinun pitäi­si sanoa mik­ro­bio­lo­gil­le, mate­maa­ti­kol­le tai fyy­si­kol­le, jon­ka mie­les­tä tie­de on jo sel­vit­tä­nyt 99 pro­sent­tia ole­mas­sa ole­vien asioi­den syis­tä ja seu­rauk­sis­ta? Kenen puo­leen tur­vau­dut, kun olet vakuut­tu­nut sii­tä, että etäi­nen suku­lai­se­si koet­taa tap­paa sinut voo­doon tapai­sil­la kei­noil­la? Kenen kans­sa läh­det rat­ko­maan näky­jä, jot­ka koit psy­koo­sis­sa, ja jot­ka vuo­ren­var­mas­ti sisäl­tä­vät rat­kai­sun ulko­po­liit­ti­siin ongel­miin?

Koetko, että tämä maa­il­ma ei ole paras mah­dol­li­nen, uskoen samal­la, että se on ainoa mah­dol­li­nen? Jos eläy­dyt eläi­men tapaan kokea asioi­ta, rat­kea­vat­ko ihmis­suh­deon­gel­ma­si? Jos minuu­te­si yhdis­tyy sinuu­teen, olet­ko kak­si ihmis­tä, vai olet­ko tavoit­ta­nut ulot­tu­vuu­den, joka on enem­män kuin kak­si ihmis­tä – vai olet­ko mie­li­puo­li? Onko ole­mas­sa jokin vii­me käden taho, joka tie­tää, paran­taa­ko rukous?

Vastatessasi itse tai saa­des­sa­si vas­tauk­sen muu­al­ta, se ammen­tuu sala- tai muus­ta tie­tees­tä, uskon­nos­ta, elä­män­ko­ke­muk­ses­ta ja lisäk­si näi­den seok­ses­ta. Uskon, että vas­taus näi­hin kysy­myk­siin löy­tyy ennen kaik­kea tai­teel­lis­ten teko­jen, hul­luu­den ja hal­lin­nan mää­rä­tie­toi­ses­ta yhteis­toi­min­nas­ta.

Ja usko­koon ken halu­aa, että suu­rin harp­paus ihmi­syy­den kehi­tyk­ses­sä on tuloil­laan: lan­kea­mi­nen puo­li­vil­lin eläi­men sie­luun, kom­mu­ni­koi­den puo­lin ja toi­sin.

Tutkimus tun­te­mat­to­man kar­toit­ta­mi­sek­si ete­nee pouk­koi­le­vaa tah­tia, ja tie­tääk­se­ni tie­teen hyvä kump­pa­ni, ellei jopa paras liit­to­lai­nen, on se, mikä on ult­ras­kep­ti­kon mie­les­tä hel­pos­ti luo­ki­tel­ta­vis­sa huu­haak­si. Luultavasti hän heit­tää sha­ma­nis­min, auran­nä­ki­jät, vet­ten pääl­lä käve­lyn, homeo­pa­tian, ant­ro­po­so­fian ja enke­li­pa­ran­ta­jan samaan kat­ti­laan. Enkeliparantaja on help­po, mut­ta aihee­ton pil­kan koh­de niin kau­an kuin hän ei aiheu­ta har­mia paran­net­ta­vil­leen. Tieteellisen ajat­te­lun kovaa ydin­tä ympä­röi vas­taa­not­ta­vai­suu­den aura, ei pilk­ka.

Sitä pait­si: ei ole ihmis­tä, joka ei oli­si tai­kaus­koi­nen, ja eri­tyi­sen tai­kaus­koi­nen on hän, joka tai­kaus­kon­sa kiel­tää.

Tieteellisen ajat­te­lun lisää­mi­nen ei toki hait­tai­si puun­ha­laa­jaa, päin vas­toin. Se moti­voi­si hän­tä halaa­maan pui­ta entis­tä lem­peäm­min ja var­mem­min.

Hulluudesta ja kokei­lu­mie­les­tä ei ole hyö­tyä ilman hal­lin­taa; las­kel­moin­nis­ta ja päät­te­lys­tä ei ole hyö­tyä ilman lap­sel­lis­ta kokei­lu­miel­tä.

Osapuolet! Kuunnelkaa, mitä toi­sil­lan­ne on sanot­ta­vaa.

Psykiatri C. G. Jungin mukaan psy­koo­siin ei pitäi­si suh­tau­tua pel­käs­tään paran­net­ta­va­na asia­na, vaan sen sisäl­töä on eri­tel­tä­vä tut­ki­mus­mie­les­sä, myto­lo­gi­sin valo­tuk­sin.

Kuuntelemiseen liit­tyy minul­le eräs mer­kit­tä­vä seik­ka, johon palaan koh­ta.

Valokuvaaja Valentina Murabito sanoo haas­tat­te­lus­saan, että hän sol­mii työ­ver­kos­ton­sa pel­käs­tään kas­vok­kai­sis­sa, sat­tu­man­va­rai­sis­sa­kin tapaa­mi­sis­sa, ei tie­to­ver­kon avul­la. Särön peri­aa­te on sama: leh­den teki­jöi­tä ja yhteis­työ­kump­pa­nei­ta ei etsi­tä Googlella. Särö-yhdis­tyk­sen yllä­pi­tä­mä Oder-resi­dens­si toi­mii Särön teki­jöi­den ja tai­teen­te­ki­jöi­den (vuo­den 2020 kevääs­tä alkaen myös Tieteentekijöiden lii­ton jäsen­ten) mai­nio­na koh­taa­mis­paik­ka­na.

Syksyllä 2018 resi­dens­sis­sä vie­rai­li­vat kir­jal­li­suus­tut­ki­ja Päivi Mehtonen ja tie­to­kir­jai­li­ja-tai­tei­li­ja Jyrki Siukonen. Niihin aikoi­hin val­mis­te­lin vai­mo­ni, Särön toi­mi­tus­sih­tee­ri Venla Saalon kans­sa muut­toa Görlitziin, mut­ta emme olleet vie­lä löy­tä­neet siel­tä asun­toa. Görlitz oli kir­jai­li­ja-filo­so­fi Jakob Böhmen koti­kau­pun­ki. Mehtonen on Böhme-tut­ki­ja; minul­le Böhme oli jok­seen­kin tun­te­ma­ton hah­mo ennes­tään. Siukonen, Mehtosen puo­li­so, löy­si erääl­lä käyn­nil­lään Görlitzissä vapaan asun­non, johon Venla ja minä muu­tim­me. Asunto sijait­see sen hau­taus­maan vie­res­sä, johon Böhme on hau­dat­tu vuon­na 1624.

Asuinkadullamme, joka on van­haa pyhiin­vael­lus­reit­tiä, sijait­see kah­vi­la nimel­tään Jeesus Leipomo.

Eräänä syy­saa­mu­na 2019 olin siel­lä kir­joit­ta­mas­sa runoa. Kirjoittaessani kuu­loais­ti­ni on pait­si val­pas myös moni­mut­kai­nen. Leipomon kyl­mä­ko­nees­ta tai sen takaa kuu­lui nak­sah­dus tai kop­sah­dus. Koin, että ääni sisäl­si nyky­het­ken­sä lisäk­si myös jotain kau­kais­ta: joku ilmai­si itsen­sä ikään kuin sivu­ää­ne­nä vuo­si­sa­to­jen takaa. Se oli kuin ajan onte­loon puet­tu mie­hen kors­kah­dus.

Oivalsin, tai hah­mo­tin, että tuo fysi­kaa­li­ses­ti syn­ty­nyt nak­sah­dus tai kop­sah­dus toi­mi alus­ta­na, erään­lai­se­na mat­rii­si­na, aiko­jen takai­sel­le toi­sel­le äänel­le, joka kum­pusi jos­tain elä­väs­tä, ja joka sisäl­si minul­le tar­koi­te­tun vies­tin. Juuri tämän vies­tin, jon­ka nyt kir­joi­tan.

Maailmat on raken­net­tu sisäk­käin, eikä nii­den välis­tä yhteyt­tä aina kuu­le tai näe, mut­ta jos­kus kui­ten­kin.

Matriisista puhu­taan täs­sä Särössä myös jäl­jem­pä­nä Böhme-artik­ke­lin yhtey­des­sä.

Valentina Murabito mai­nit­si haas­tat­te­lun­sa aika­na loka­kuus­sa 2019 muu­ta­man ker­ran ystä­vän­sä, ber­lii­ni­läi­sen kir­jai­li­jan Thomas Knoefelin, joka oli vas­ti­kään jul­kais­sut okkul­tis­mia käsit­te­le­vän teok­sen, jon­ka paris­sa hän oli työs­ken­nel­lyt kym­me­nen vuot­ta. Knoefel oli ollut aiem­min tun­net­tu hen­ki­maa­il­mas­sa teke­mis­tään ääni­tyk­sis­tä. Kirjaansa var­ten hän oli pereh­ty­nyt voo­doo­hun ja har­joit­ta­nut­kin voo­doon kal­tai­sia ritu­aa­le­ja.

Murabiton aiko­mus oli tutus­tut­taa minut Knoefeliin, mut­ta mar­ras­kuus­sa syvää masen­nus­ta sai­ras­ta­nut Knoefel teki itse­mur­han.

Olen täy­sin omien arvai­lu­je­ni varas­sa kysy­myk­ses­sä, joh­ti­vat­ko okkul­tis­mi­tut­ki­muk­set masen­nuk­seen, vai koet­ti­ko kir­jai­li­ja pääs­tä sel­vyy­teen masen­nuk­ses­taan tut­ki­mal­la rajan­ta­kai­sia ilmiöi­tä – vai ovat­ko nämä kak­si asi­aa toi­sis­taan riip­pu­mat­to­mia.

Knoefelin hau­ta­jais­ta palat­tu­aan Murabito ker­toi minul­le, että hau­ta­jai­sis­sa oli yksi hyvä puo­li: vain­ajan ystä­vä- ja tove­ri­pii­ri sai jäl­leen näh­dä toi­sen­sa, ja ensim­mäis­tä ker­taa siten, ettei kenel­lä­kään ollut kii­re pois. Kaikilla oli aikaa. Hautajaiset joh­ti­vat elä­vien iloon.

Olkoon tämä aasin­sil­ta­na seu­raa­vaan Säröön.

Ennen kesää ilmes­ty­väs­sä Särössä sel­vi­tel­lään masen­nuk­sen – ja mui­den mie­len tilo­jen – sekä kir­joit­ta­mi­sen yhteyt­tä.