Itä ja län­si on tar­kem­min aja­tel­tu­na hie­man kei­no­te­koi­nen tee­ma Särölle. Pohjoinen ja ete­lä ovat maan­tie­teel­li­ses­ti pai­kan­net­ta­vis­sa, mut­ta län­si ja itä ovat maan­tie­teel­li­siä vain suh­teel­li­ses­ti. Fysikaalisia eli todel­li­sia ne ovat lähin­nä astro­no­mi­ses­sa tai sää­tie­teel­li­ses­sä mie­les­sä – tai sil­loin kun mat­kus­te­taan jos­tain jon­ne­kin. Seudun tai kau­pun­gin­osan kut­su­mi­nen itäi­sek­si tai län­ti­sek­si on toi­si­naan ongel­mal­lis­ta.

Kuvitelkaamme kol­me paik­ka­kun­taa samas­sa val­tios­sa. Kylä nimel­tä Alahiirelä sijait­see Bilgograd-nimi­sen kau­pun­gin län­si­puo­lel­la, mut­ta Cornhigh’sta itään.

Jos olet ikä­si asu­nut Bilgogradissa ja har­kit­set nyt muut­toa Alahiirelään edul­li­sem­pien asuin­kus­tan­nus­ten peräs­sä, poh­dit ja enna­koit, min­kä­lais­ta oli­si asua pie­nes­sä kyläs­sä län­nes­sä. Vastaavassa tilan­tees­sa ole­vat corn­high­lai­set näke­vät ala­hii­re­läi­set itäi­si­nä ihmi­si­nä. Paljasjalkaiset ala­hii­re­läi­set eivät pidä itse­ään itäi­si­nä tai län­ti­si­nä, kos­ka hei­dän mie­len­sä kar­tal­la Alahiirelä on maa­il­man napa. Suhteellisen pie­ni napa, mut­ta kum­min­kin napa.

Napamaisuus on itses­tään­sel­vyys kai­kil­le, joi­den elä­män skaa­lan pain­opis­te ja sijait­see koti­seu­dul­la. Läsnäolevuus on maan­tie­teel­li­sen ole­mi­sen läh­tö­koh­ta.

Pohjoinen ja ete­läi­nen pal­lon­puo­lis­ko ovat ole­mas­sa; itäi­nen ja län­ti­nen puo­lis­ko löy­ty­vät mie­len sisäl­tä. Ne ovat psy­ko­lo­gi­sia ja sosio­lo­gi­sia arvo­la­tau­tu­nei­ta ilmiöi­tä.

Jos val­ta­kun­nan suu­rim­mas­sa sano­ma­leh­des­sä nimel­tään Cornhigh Tänään ker­ro­taan Alahiirelän ihmis­kau­pas­ta, kylän ongel­mat luo­ki­tel­laan nopeas­ti “idän ongel­mik­si”. Valtakunnan toi­sek­si suu­rim­mas­sa leh­des­sä Bilgogradin Sanomissa Alahiirelän ihmis­kaup­paa ei luo­ki­tel­la itäi­sek­si ongel­mak­si, kos­ka Bilgograd itse sijait­see Alahiirelää idem­pä­nä, mut­ta ei myös­kään län­ti­sek­si. Saman yhteis­kun­ta­jär­jes­tel­män sisäl­lä kun ei ole tyy­pil­li­siä “län­nen” ongel­mia.

Sen sijaan on edel­leen luon­nol­lis­ta – mut­ta perus­tee­ton­ta – puhua län­ti­ses­tä tai itäi­ses­tä maa­il­mas­ta, kun vii­ta­taan poliit­ti­siin tai filo­so­fi­siin arvoi­hin, jot­ka erot­ti­vat vaik­ka­pa Länsi-Saksan DDR:stä. Poliittiset ase­tel­mat ja yhteis­kun­nal­li­set jär­jes­tel­mät ovat muut­tu­neet vii­mei­si­nä vuo­si­kym­me­ni­nä niin pal­jon, että kapi­ta­lis­mil­la ja län­nel­lä tai sosia­lis­mil­la ja idäl­lä ei ole enää tekoa kes­ke­nään. Tiedämme tämän, mut­ta mik­si itäi­syys ja län­ti­syys ovat edel­leen arvo­la­tau­tu­nei­ta käsit­tei­tä?

Entä miten suo­ma­lais­ten itään ja län­teen mat­kus­ta­mi­sen motii­vit poik­kea­vat toi­sis­taan? Oletan, että län­teen mat­kus­te­taan taval­li­sim­min tun­net­tu­jen näh­tä­vyyk­sien takia, itään puo­les­taan useam­min sik­si, että mat­kai­li­ja kysee­na­lais­tai­si tai vah­vis­tai­si arvo­maa­il­maan­sa ja “löy­täi­si itsen­sä”. Juuret ja vii­saus löy­ty­vät idäs­tä, vau­raus ja tur­val­li­suus län­nes­tä. Kliseitä?

Kliseet ovat tai­teen ruo­kaa, ja kak­si­ja­koi­suus on tai­teen mene­tel­mää ja ilmia­sua: havain­to ja tul­kin­ta, synk­kyys ja ilo, pel­ko ja toi­vo.

Sisäinen mag­neet­ti­kent­täm­me näyt­tää sijoit­ta­van itään joi­ta­kin sym­bo­li­sia ilmiöi­tä: hal­puu­den, maa­il­man lopul­li­sen jäte­va­ras­ton, ali­ta­jun­nan.

Jos meil­lä Suomessa tai Saksassa on tur­val­lis­ta olla, jos­sain toi­saal­la on kont­ras­tin vuok­si olta­va huo­nom­paa. Vähintään itäi­ses­sä osas­sa samaa maa­ta. Muistatko Helsingin Sanomien vuo­sien takai­sen koko sivun jutun, jos­sa julis­tet­tiin jät­ti­mäi­sel­lä otsi­kol­la Pieksämäki Suomen kur­jim­mak­si kau­pun­gik­si?

Kulttuurimme kak­si kivi­jal­kaa, tie­de ja tai­de, aut­ta­vat sinua jalos­tu­maan ihmi­se­nä, vaik­ka asui­sit koko ikä­si Alahiirelässä. Tiede aut­taa sinua oppi­maan sisäi­sen kom­pas­si­neu­la­si toi­min­ta­pe­ri­aat­teen. Taide opet­taa sinua tun­te­maan sen hah­mon, joka tul­kit­see neu­lan liik­kei­tä.

 

Särön Saksan-toi­mis­to muut­ti kulu­nee­na kevää­nä Berliinistä Puolan vas­tai­sel­le rajal­le Görlitziin, ja alle­kir­joit­ta­nut sekä toi­mi­tus­sih­tee­rim­me toi­mis­ton muka­na. Pahoittelen muu­tos­ta aiheu­tu­nut­ta leh­den vii­väs­ty­mis­tä. Särö-yhdis­tys on koh­ta nos­ta­mas­sa päi­vän­va­loon mui­ta­kin pit­kään val­mis­tel­tu­ja pro­jek­te­ja: kir­joit­ta­jil­le ja piir­tä­jil­le suun­nat­tu­jen uniik­kien blan­ko-muis­ti­kir­jo­jen tuo­tan­non sekä kesäi­sen runo­ta­pah­tu­man Ruotsin ja Venäjän enti­sel­lä rajal­la Ruotsinpyhtäällä.

Ruotsinpyhtään kupees­sa asu­va kir­jai­li­ja Daniel Katz täyt­ti äsket­täin pyö­rei­tä vuo­sia. Särö sai kun­nian haas­ta­tel­la hän­tä käsil­lä ole­vaan nume­roon. Haastattelun kir­joit­ta­mi­sen yhtey­des­sä toi­mi­tus­lais­ten kor­viin kan­tau­tui­vat sak­sa­lai­sen krii­ti­kon ja Deutscher Buchpreis -raa­din puheen­joh­ta­jan Jörg Magenaun sanat Leipzigin kir­ja­mes­suil­ta vuo­del­ta 2005: “Katzin romaa­ni Laituri mat­kal­la mereen on paras tänä vuon­na luke­ma­ni kir­ja.”

Toivotan Särön luki­joil­le antoi­saa kesää ja ter­ve­tu­loa elo­kuus­sa Ruotsinpyhtäälle!

---

Pääkirjoitus on jul­kais­tu Särön nume­ros­sa Itä ja län­si (nro 37).