Kirja­hyl­ly­je­ni kät­köis­tä löy­tyy kak­si sur­rea­lis­ti­sen por­no­gra­fian tšek­ki­läis­tä hel­meä. Kumpikin teos tar­jou­tuu intii­mis­sä muo­dos­saan japa­ni­lai­sen tyy­ny­kir­jan kal­tai­sek­si jalok­si peti­ka­ve­rik­si.

Toinen kir­ja­sis­ta on lem­pi­tai­tei­li­ja­ni Toyenin pos­ti­kort­ti­ko­koi­nen Jednadvacet-vih­ko­nen. Se on uusin­ta­pai­nos vuon­na 1938 tai­tei­li­jan tut­ta­van vel­jel­leen hää­lah­jak­si tilaa­mas­ta suo­ra­su­kais­ten ja eroot­tis­ten piir­ros­ten kokoel­mas­ta. Toinen puo­les­taan on Edition 69 -nimeä kan­ta­va kau­niis­ti toteu­tet­tu mus­ta­pu­na­kan­ti­nen englan­nin­kie­li­nen kir­ja­nen. Teos koos­tuu kah­des­ta eroot­ti­ses­ta ker­to­muk­ses­ta, jot­ka ovat ilmes­ty­neet alku­kie­li­si­nä saman­ni­mi­ses­sä aika­kausi­jul­kai­sus­sa vuo­si­na 1931 ja 1933.

Edition 69 oli oma­na aika­naan moraa­li­seen pro­vo­kaa­tioon mut­ta myös mer­kit­tä­vään kir­jal­li­seen ja kuva­tai­teel­li­seen jul­kai­se­mi­seen pyr­ki­nyt sur­rea­lis­ti­sen eroot­ti­sen tai­teen foo­ru­mi. Kertomuksille, jot­ka ovat Vítězlav Nezvalin Sexual Nocturne (Sexuální Nocturno) ja Jindřich Štyrskýn Emilie Comes to Me in a Dream (Emilie přichází ke mně ve snu), pitää­kin seu­raa sar­ja avoi­men por­no­gra­fi­sia mut­ta avant­gar­dis­ti­sia piir­ros- ja valo­ku­va­kol­laa­se­ja. Unohtumattoman oudot ja humo­ris­ti­set kuvi­tuk­set ovat jul­kai­sun pää­toi­mit­ta­jan, tšek­ki­läi­sen avant­gar­den kes­kei­se­nä hah­mo­na pide­tyn Štyrskýn työ­tä. Štyrský on tun­net­tu ennen kaik­kea pro­vo­ka­tii­vis­ta kuva­kol­laa­seis­taan sekä lukui­sien kau­no­kir­jal­lis­ten klas­sik­ko­teos­ten, kuten Comte de Lautréamontin Les Chants de Maldororin ja mar­kii­si de Saden Justinen, kan­si- ja kuvi­tus­tai­tees­ta.

Runoilija Nezvalin ja kuva­tai­tei­li­ja Štyrskýn ker­to­mus­jul­kai­su nos­taa huo­mion koh­teek­si sur­rea­lis­min kir­jal­li­sen, jos­kin usein unoh­de­tun proo­saan kyt­key­ty­vän juon­teen. Unien suo­ra­su­kai­sia sek­su­aa­li­sia val­loi­tuk­sia kuvaa­vien ker­to­mus­ten sisar­teok­sia ovat avant­gar­dis­ti­sen eroot­ti­sen ker­ron­nan klas­si­kot Georges Bataillen L’histoire de l’oeil (1928), Louis Aragonin Le Con d’Irène (1929) ja por­no­gra­fis­ten kuva­kol­laa­sien osal­ta Max Ernstin La fem­me 100 têtes (1929) ja Rêve d’une peti­te fil­le qui vou­lut ent­rer au Carmel (1930).

Edition 69:n vali­koi­man englan­nin­nok­ses­ta vas­taa­va, Prahasta käsin toi­mi­va ame­rik­ka­lai­nen pie­ni kus­tan­ta­mo Twisted Spoon Press on jul­kais­sut tänä syk­sy­nä Jindřich Štyrskýn (1899 – 1942) nimis­sä toi­sen kau­no­kir­jal­li­sen teok­sen nimel­tään Dreamverse. Kääntäjä, pseu­do­nyy­mik­si arve­le­ma­ni Jed Slast, on myös molem­mil­la teok­sil­la sama. Teos koos­tuu Štyrskýn Sný-nimi­ses­tä, teki­jän uni­tal­len­tei­ta sisäl­tä­väs­tä ja hänen elin­ai­ka­naan jul­kai­se­mat­ta jää­nees­tä teks­tien, piir­ros­ten, kol­laa­sien ja maa­laus­ten muo­dos­ta­mas­ta koko­nai­suu­des­ta. Lisäksi Dreamverse-teok­seen on otet­tu mukaan vali­koi­ma Štyrskýn pos­tuu­me­ja runo­ja sekä 1920 – 30-luvuil­la jul­kais­tu­ja tai­de-essei­tä, jois­ta suu­rin osa on kir­joi­tet­tu yhdes­sä toi­sen kes­kei­sen ja kan­sain­vä­li­ses­ti ehkä tun­ne­tuim­man tšek­ki­sur­rea­lis­tin Toyenin, eli Marie Čerminován, kans­sa.

Osista mie­len­kiin­toi­sin on Dreams eli Unet. Tekijä alkoi kir­ja­ta yksi­tyi­ses­ti ylös uni­aan ja päi­vä­unek­sun­taan­sa 1920-luvul­la parii­si­lais­ten hen­gen­hei­mo­lais­ten­sa ja psy­koa­na­lyy­sin tuo­rei­den aja­tus­ten innos­ta­ma­na ja jat­koi sitä 1940-luvul­le asti. Hän ehti suun­ni­tel­la uni­ma­te­ri­aa­lin jul­kai­sua koko­nai­suu­te­na vie­lä ennen vuon­na 1942 tapah­tu­nut­ta ennen­ai­kais­ta kuo­le­maan­sa.

Kaikkiaan 33 unes­ta muo­dos­tuu tois­tu­vien motii­vien ympä­ril­le aina uuden­lai­sin vari­aa­tioin raken­tu­via sar­jo­ja, ”hyp­na­go­gi­sia mal­le­ja”. 1920-luvun unien sym­bo­lit, päät­ty­mä­tön ja kah­den­tu­va käär­meo­len­to, kar­vat­to­mak­si raa­del­tu las­ten­kir­jo­jen nää­täe­läin, lävis­tet­ty nai­sen tor­so, per­ho­sia tavoit­te­le­va ala­bas­te­ri­kä­si, ihmi­su­los­tei­den esteet­ti­set muo­dos­tel­mat palaa­vat 1930-luvun unis­sa. Tai kuten teki­jä tun­tuu vih­jaa­van: hän palaa näi­hin van­hoi­hin uniin uudel­leen. Silloin hän myös alkaa piir­tää unien ele­ment­te­jä. Unikirjausten myö­tä syn­ty­vät myös hänen kes­kei­set maa­lauk­sen­sa Ihmismustekalasta (1930) Majakovskin lii­vei­hin (1939), jot­ka ovat edus­tet­tui­na kir­jas­sa pie­neh­köi­nä moni­vä­ri­pai­no­ku­vi­na.

Emilie-ker­to­muk­seen uni­kir­ja­nen liit­tyy siten, että sen nimi­hen­ki­lö, unen­ku­va­jai­nen Emilie sekä hänen toi­sin­ton­sa Klára esiin­ty­vät jo 1920-luvul­la pyy­dys­te­tyis­sä uni­teks­teis­sä ja uni­piir­rok­sis­sa, kym­me­ni­sen vuot­ta ker­to­muk­sen jul­kai­sua aiem­min. Molemmissa teks­teis­sä into­hi­mon hämä­räk­si koh­teek­si ja nii­den tavoit­ta­mat­to­mak­si sydä­mek­si muo­dos­tu­van Emilien hah­mon taus­tal­la on teki­jän sisar­puo­len Marien kuo­le­man trau­maat­ti­nen muis­to.

Dreamsin uni­tal­len­teis­sa tapah­tu­mat ovat Emilie-ker­to­mus­ta viat­to­mam­pia ja viit­teel­li­sem­piä, mut­ta ne ovat yhtä kaik­ki lap­sen sek­su­aa­li­sen kaik­ki­voi­pai­suu­den, ais­til­li­suu­den ja halun läpi­tun­ke­mia. Ne myös tapah­tu­vat usein teki­jän lap­suu­den mai­se­mis­sa, maa­ti­lal­la Čermnássa. Järjestyksessä toi­ses­sa uni­muis­tu­mas­saan Emiliestä vuon­na 1926 Štyrský kir­joit­taa: ”Rakastelen kuin lap­si”. Unessa 31 ute­lias unen­nä­ki­jä puo­les­taan parit­te­lee val­koi­seen har­soon kää­ri­tyn ja eta­noil­la kuor­ru­te­tun ala­bas­te­ri-Tuhkimon kans­sa.

Unien mai­se­ma on värit­ty­nyt hyvin voi­mak­kaal­la mut­ta sil­ti epä­suo­ran inses­ti­sel­lä tun­nel­mal­la, jon­ka voi täs­sä ajas­sa lukea jäl­leen syväs­ti häi­rit­se­vä­nä. Štyrskýn uni­kir­jauk­set eivät pyri sil­ti per­ver­sioil­la her­kut­te­le­mi­seen. Näin sii­tä­kin huo­li­mat­ta, että halu jär­kyt­tää oma aikan­sa moraa­li­sia por­tin­var­ti­joi­ta tai­teen vapau­den nimis­sä onkin teki­jän tai­tees­sa ja yhtei­söl­li­ses­sä jul­kai­su­toi­min­nas­sa ilmeis­tä. Unikirjan eetok­se­na on pal­jas­taa ”toi­nen elä­mäm­me”, unen näyt­tä­möl­lä esiin tule­va lap­sen­mie­li­nen, kaik­ki­voi­pai­nen ja kaik­ki­ruo­kai­nen sek­su­aa­li­suus sisäi­sen elä­män kät­ket­ty­nä sta­tus quo­na. Teos ei tai­vu kui­ten­kaan tul­kit­se­maan itse itse­ään vaan pyr­kii vain tal­len­ta­maan meto­din mukai­ses­ti uni­ku­vat ja unek­sun­nan sel­lai­suu­des­saan.

Dreams ei jää sil­ti sisään­päin kään­ty­neek­si yö- ja päi­vä­unek­sin­nan yli­jää­mä­va­ras­tok­si. Retrospektiivisyydessään se avaa myös näky­män sii­hen, kuin­ka sur­rea­lis­ti­nen uni­työn meto­di kehit­tyy ja lunas­taa paik­kan­sa tai­teel­li­ses­sa työs­sä. Samalla koko teos yhdes­sä Edition 69:n kans­sa tar­jo­aa her­kul­li­sen pris­man tšek­ki­läi­seen, aika­naan hyvin elin­voi­mai­seen ja yhä sotien aikaan ja sen­kin jäl­keen näi­hin päi­viin saak­ka jat­ku­nee­seen ver­sioon sur­rea­lis­mis­ta.

Tätä puol­ta valot­ta­vat teok­ses­sa eri­tyi­ses­ti Štyrskýn yhdes­sä tai­tei­li­ja­kump­pa­nin­sa Toyenin kans­sa 1920-luvun lopus­sa kir­joit­ta­mat tai­de-esseet, jois­ta useim­mat ovat poeet­ti­sia mani­fes­te­ja hei­dän yhdes­sä kehit­te­le­mäs­tään maa­laus­tai­teen arti­fi­sia­lis­mis­ta, sur­rea­lis­mia entei­le­väs­tä maa­lauk­sen mate­ri­aa­li­ses­ta runous­opis­ta. Manifestit ovat itses­sään poeet­tis­ta ja itsei­ro­nis­ta tajun­nan­vir­taa tai­teen uudes­ta kumouk­ses­ta, joka vyö­ryi Euroopan ylit­se maa­il­man­so­tien välis­sä. Ne ovat puh­das­ta avant­gar­dea niin sisäl­löl­tään kuin muo­dol­taan­kin, kuten teks­tis­sä ”Popular Introduction to Artificialism”: ”Oppitunti II mei­tä ei voi pitää vas­tuul­li­si­na arti­fi­sia­lis­min seu­rauk­sis­ta // arti­fi­sia­lis­mi on vyö­hy­ke, jon­ne palo­mie­het saa­pu­vat aina lii­an myö­hään… // me kek­sim­me arti­fi­sia­lis­min kos­ka meil­lä ei ollut parem­paa­kaan teke­mis­tä emme­kä kos­kaan usko­neet voi­vam­me tans­sia täl­lai­sen rai­von pää­lael­la” (Dreamverse, s. 154, alku­teks­ti 1927). Surrealismin pii­ris­sä vas­taa­van­lais­ta kah­den teki­jän tai­teel­lis­ta teo­ri­aa loi­vat myös sak­sa­lai­set sur­rea­lis­tit Unica Zürn ja Hans Bellmer, mut­ta vas­ta 1950-luvul­la ana­gram­mi­me­to­din­sa yhtey­des­sä.

Esseiden ohel­la myös unien kir­jauk­set ja nii­den poh­jal­ta toteu­tu­neet maa­lauk­set pal­jas­ta­vat Štyrskýn ja Toyenin tai­teel­li­sen sym­bioot­ti­suu­den laa­juu­den. Tekijöiden kes­keis­ten­kin teos­ten koh­dal­la on vai­kea heti tun­nis­taa kum­man sur­rea­lis­ti­ses­sa, val­ko­ha­meis­ten tyt­tö­jen, ihmis­mäis­ten mus­te­ka­lo­jen ja frag­men­toi­tu­nei­den ruu­mii­no­sien täyt­tä­mäs­sä kuu­mai­se­mas­sa kat­se vael­taa. Vai onko kyse sii­tä, että kat­so­ja itse asias­sa pää­see hei­dän tai­tee­seen tutus­tues­saan jaka­maan yhtei­ses­ti näh­ty­jä unia ja jaet­tu­ja fan­t­asioi­ta, kol­lek­tii­vis­ta sur­rea­lis­tis­ta todel­li­suut­ta, jon­ka syn­ty­mi­nen ei ole yksi­löl­li­ses­tä teki­jyy­des­tä kiin­ni? Ainakin Toyenin Jednadvacetin eroot­tis­ten unien voi näh­dä näin myös liit­ty­vän sula­vas­ti samaan uneen ja päi­vä­unek­sun­taan perus­tu­vaan ”yli­to­del­li­suu­den” kudok­seen.

Dreamverse esit­täy­tyy ensi sil­mäyk­sel­lä kau­nii­na tai­de­kir­ja­na run­sai­ne luon­nos- ja teos­ku­vi­tuk­si­neen. Unikirjan teok­sia onkin esi­tet­ty vuo­si­kym­me­nien mit­taan useis­sa kan­sain­vä­li­sis­sä kuva­tai­teen näyt­te­lyis­sä. Vaikka teos on kool­taan pie­ni, hal­lusi­na­to­ri­sen inten­sii­vi­set pai­no­ku­vat pysäyt­tä­vät ja häkel­lyt­tä­vät. Kuvat pal­jas­ta­vat Štyrskýn moni­nai­set tek­nii­kat, jois­ta yksi on mm. Max Ernstin kehit­tä­mä frot­taa­si: sat­tu­man­va­rai­set kuva­jai­set, kuten hämä­ryy­des­sä lei­ju­vat kaik­kial­la läs­nä ole­vat sil­mä­mu­nat, on pyy­dys­tet­ty han­kaa­mal­la kynäl­lä pape­ria epä­ta­sais­ta tai kar­he­aa pin­taa vas­ten. Frottaasin pal­jas­ta­mat yllät­tä­vät näyt syn­nyt­tä­vät uusia poeet­ti­sia mer­ki­tyk­siä yhdis­tyes­sään toi­siin, usein täy­sin yhteen­so­pi­mat­to­mil­ta vai­kut­ta­viin mut­ta unen pin­taan nos­ta­miin, kol­laa­sin kei­noin luo­tui­hin kuva-ele­ment­tei­hin. Tällainen on esi­mer­kik­si autio­ta­lon sei­näs­tä työn­ty­vä nai­sen jal­ka­pa­ri, jois­ta toi­ses­sa on ken­kä sekä suk­ka nau­hoi­neen, toi­nen on kaa­vit­tu luu­ta myö­ten pal­jaak­si. Uniteksti pal­jas­taa tämän kol­laa­sin­sir­pa­leen viit­taa­van sisa­ren tuon­puo­leis­ta tun­nus­te­le­viin raa­joi­hin.

Dreamversessä teks­ti ja kuva pyr­ki­vät tasa-arvoi­suu­teen ja vas­ta­vuo­roi­suu­teen. Teosta lukies­sa herää sil­ti kysy­mys, lunas­taa­ko teos paik­kan­sa kau­no­kir­jal­li­suu­te­na ja miten se oli­si luo­ki­tel­ta­va. Oireellista onkin, että teok­sen vähi­ten mie­len­kiin­toa herät­tä­vä osio koos­tuu suu­rim­mal­ta osin perin­tei­sem­mik­si runoik­si itse­ään väit­tä­vis­tä sur­rea­lis­tis­ten kuvien inven­taa­riois­ta. Tosin nekin tar­ken­ta­vat osal­taan unen­nä­ki­jän uni­ver­su­min mer­ki­tyk­sel­li­siä ja oma­va­loi­sia ele­ment­te­jä – vain säkeel­li­ses­sä muo­dos­sa. Toisaalta koko štyrský­läis-toye­ni­lai­nen tai­de­teo­ria loit­sii runou­den kumouk­sel­li­set voi­mat kuva­tai­teen uudek­si elik­sii­rik­si.

Surrealismin näkö­kul­mas­ta uni­teks­tin tai auto­maat­ti­kir­joi­tuk­sel­la tuo­te­tun teks­tin ensi­si­jai­nen funk­tio ei kui­ten­kaan ole olla kau­no­kir­jal­li­suut­ta sinän­sä. Kirjoitus on instru­ment­ti tie­dos­ta­mat­to­man mie­len tut­ki­mi­seen. Surrealisteille kir­joi­tus on kir­joi­tus­ta, tie­dos­ta­mat­to­man todel­li­suu­den esiin­tu­loa ja pal­jas­tu­mis­ta teks­tin mate­ri­aa­li­ses­sa ja välit­tä­väs­sä muo­dos­sa – aivan kuten frot­taa­sis­sa­kin. Juuri täs­sä mer­ki­tyk­ses­sä Štyrskýn, kuten myös mani­fes­teis­sa äänen­sä esiin saa­van Toyenin, kynän­jäl­ki on maa­gis­ta. Se luo oman sur­rea­lis­ti­sen todel­li­suu­ten­sa.

Surrealismi oli kui­ten­kin myös vah­vas­ti kau­no­kir­jal­li­nen suun­taus. Se käyn­nis­tyi aivan ensik­si kir­jal­li­si­na kokei­lui­na, jois­ta André Bretonin ja Philippe Soupaultin auto­maat­ti­kir­joi­tuk­sel­la toteu­tet­tu Les champs mag­ne­tiques on yksi kes­kei­sim­mis­tä. Štyrskýn uni­kir­ja muis­tut­taa mer­kit­tä­väl­lä taval­la täs­tä ja jat­kaa teks­tu­aa­li­sil­ta osil­taan tra­di­tio­ta. Laajuudessaan sen ver­tais­ta saa kui­ten­kin hakea sur­rea­lis­min ulko­puo­lel­ta. Yhtä vas­taan­sa­no­ma­ton esi­merk­ki mel­ko mar­gi­naa­li­ses­sa uni­teks­tin kir­jal­li­ses­sa gen­res­sä on mie­les­tä­ni vain William S. Burroughsin Koulutukseni – Unien kir­ja.

Štyrskýn uni­kir­ja sitä täy­den­tä­vi­ne teo­so­sioi­neen onkin ennen kaik­kea kokeel­lis­ta kir­jal­li­suut­ta ja sel­lai­se­na elin­voi­mai­nen ”maa­na­lai­nen” klas­sik­ko. Sekä Štyrskýn että Toyenin ja koko tšek­ki­läi­sen sur­rea­lis­min soi­si saa­van laa­jem­paa näky­vyyt­tä myös Suomessa, nyt tapah­tu­van sur­rea­lis­min uuden kan­sain­vä­li­sen tule­mi­sen myö­tä.