Arkisto, Kritiikki

Spekulatiivinen ryöpytys

Reza Negarestanin kult­ti­kir­jak­si nous­sut Cyclonopedia on pöker­ryt­tä­vä sekoi­tus teo­ri­aa, fik­tio­ta ja vaa­ti­vaa kiel­tä. Kritiikki on jul­kais­tu ensi ker­ran Särön nume­ros­sa Oi Iran! (21 / 2012).

*

Reza Negarestani: Cyclonopedia: Complicity with Anonymous Materials. re.press, 2008.

Hämä­rät, vai­kea­sel­koi­set ja vai­keas­ti saa­ta­vis­sa ole­vat kult­ti­kir­jat ohjaa­vat aina tiet­tyyn lukua­sen­toon: luvas­sa on ”sala­pe­räis­tä”, ei aina perin­tei­ses­sä mie­les­sä hyvää kir­jal­li­suut­ta, mut­ta usein kiin­nos­ta­vaa ja rajo­ja rik­ko­vaa teks­tiä. Oli kyse sit­ten filo­so­fias­ta, teo­lo­gias­ta tai avant­gar­dis­ti­ses­ta fik­tios­ta, kyy­ti­poi­ka­na tulee toden­nä­köi­ses­ti läpi­tun­ke­mat­to­mal­ta vai­kut­ta­va teks­tu­aa­li­nen appa­raat­ti, jon­ka lävit­se kah­laa­mi­nen ei yksin­ker­tai­ses­ti ole muka­vaa eikä aina myös­kään vaa­ti­man­sa vai­van väär­tiä. Pettymyksen ja tur­hau­tu­mi­sen ris­ki on suu­ri, mut­ta koh­dal­le osues­saan pal­kin­to on huo­mat­ta­va.

Tällaisten teks­tien paris­sa oles­ke­le­mi­ses­sa ei ole kyse viih­ty­mi­ses­tä ja ajan­viet­tees­tä, vaan pereh­ty­mis­tä, aikaa ja vai­vaa vaa­ti­vas­ta mono­ma­nias­ta. Se kum­pu­aa toi­saal­ta kiih­keäs­tä ajat­te­lu- ja ymmär­rys­ky­vyn syven­tä­mi­sen tar­pees­ta, toi­saal­ta halus­ta löy­tää itsel­leen sopi­va vii­te­ryh­mä – mones­ti myös eri­näi­sis­tä hämä­rä­pe­räi­sis­tä, egois­tis-nar­sis­ti­sis­ta läh­tö­koh­dis­ta.

Tällaisella varauk­sel­la kir­joi­tan ira­ni­lai­sen Reza Negarestanin laji­tyy­le­jä sekoit­ta­vas­ta Cyclonopedia: Complicity with Anonymous Materials -teok­ses­ta. Sen paris­sa puto­aa nimit­täin vapaas­ti ja vauh­dil­la. Epäilyksettä kyse on vai­kea­ta­jui­ses­ta mar­gi­naa­li­kir­jal­li­suu­des­ta, mut­ta olen hyvil­lä­ni sii­tä, että se saa huo­mio­ta, tee­ma­nu­me­ron var­jol­la tai ei. Samalla tie­dos­tan avut­to­ma­na, että nämä esit­tä­mä­ni varauk­set vain raken­ta­vat ja vah­vis­ta­vat teok­sen mah­dol­lis­ta kult­ti­au­raa. Mutta aina­kaan minua on enää tur­ha tul­la syyt­tä­mään, jos Cyclonopedia on mie­les­tä­si teko­tai­teel­lis­ta itse­tyy­dy­tys­tä ja silk­kaa höy­ryä­vää kuse­tus­ta.

Useimmat Cyclonopedian esit­te­lyt alka­vat innos­tu­neel­la vuo­da­tuk­sel­la sii­tä, mitä kaik­kia ainek­sia teos sekoit­taa: kau­hu­kir­jal­li­suut­ta, spe­ku­la­tii­vis­ta teo­lo­gi­aa, demo­no­lo­gi­aa, kab­ba­lis­tis­ve­tois­ta nume­ro­lo­gi­aa, päi­vä­kir­joi­tus­ta, aka­tee­mis­ta kom­men­taa­ria, ana­lyy­sia Lähi-Idän tilan­tees­ta, man­ner­mais­ta filo­so­fi­aa… Kuulostaa sek­sik­kääl­tä, mut­ta käy­tän­nös­sä Cyclonopedia on rei­lut 244 sivua hyper­tii­vis­tä tur­paan­ve­toa – enkä nyt tar­koi­ta tari­noin­nin nase­vuut­ta, vaan todel­la tuk­koon vedet­tyä lause­ta­soa:

”According to the clas­sic theo­ry of fos­sil fuels (i. e. exclu­ding Thomas Gold’s theo­ry of the Deep Hot Biosphere), pet­ro­leum was for­med as a Tellurian enti­ty under uni­ma­gi­nable pres­su­re and heat in the absence of oxy­gen and between the stra­ta, in abso­lu­te iso­la­tion – a typical Freudian Oedipal case, then … Petroleum’s hadean for­ma­tion deve­lo­ped a sata­nic sen­tience through the God-complex depo­si­ted in the stra­ta (the logic of ‘double-articu­la­tion, the double-pincer’ accor­ding to Deleuze and Guattari), to the sur­face.”

Törmäsin teok­seen jon­kin­lai­sen ”kokeel­li­sen kir­joit­ta­jan” roo­lis­sa kolu­tes­sa­ni netis­tä löy­ty­vil­tä kir­ja­si­vus­toil­ta laji­tyy­pil­tään vai­keas­ti mää­ri­tel­tä­vien kir­jo­jen lis­to­ja sii­nä toi­vos­sa, että löy­täi­sin jotain eri­lais­ta. Täten ensim­mäi­set reak­tio­ni Negarestanin kir­jaan oli­vat ker­ron­ta- ja gen­re­läh­töi­siä: miten vet­reyt­tää suh­det­ta­ni kau­no­kir­jal­li­suu­den kaa­va­mai­suuk­siin, miten saa­da kal­tai­se­ni net­tia­jan vesa kiin­nos­tu­maan kir­jal­li­suu­des­ta vie­lä muu­na­kin kuin arkeo­lo­gia­na. Koska olin jo pidem­män aikaa miet­ti­nyt eri­lai­sia mah­dol­li­suuk­sia sekoit­taa essee- ja tie­to­kir­joit­ta­mis­ta fik­tioon, innos­tuin luon­nol­li­ses­ti teok­ses­ta, jol­la tun­tui ole­van saman­su­kui­set läh­tö­koh­dat.

Pian kui­ten­kin huo­ma­sin, että Negarestanin teos nojaa hyvin vah­vas­ti post­mo­der­nin man­ner­mai­sen filo­so­fian ja yhteis­kun­ta­teo­rian tra­di­tioon. Siten se myös olet­taa jon­kin ver­ran tuon ken­tän tun­te­mus­ta avau­tuak­seen kun­nol­la. Mikäli edel­lä mai­nit­tu ei ole tut­tua, teok­sen aja­tuk­set jää­vät irral­li­sik­si. Teos nimit­täin vie 1900-luvun vai­kea­ta­jui­sim­piin teo­ree­ti­koi­hin lukeu­tu­vien Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin lan­see­raa­man kir­joi­tus­tyy­lin kol­man­teen potens­siin eli loo­gi­seen pää­te­pis­tee­seen­sä – kir­joit­ta­mal­la aka­tee­mi­sen teks­tin sisuk­sis­sa fik­tioi­ta ja hul­lu­ja, tie­tei­den ja laji­luo­kit­te­lu­jen väli­siä (salaliitto)teorioita.

Negarestanin teos pahoin­pi­te­lee loo­gi­sen, kohe­ren­tin ja mitat­ta­vas­ti tie­toa lisää­vän esi­tyk­sen tra­di­tioi­ta aina hölyn­pö­lyn raja­mail­le. Se käsit­te­lee ”aito­ja” ainek­sia, kuten öljy­ta­lout­ta, Lähi-idän kult­tuu­ri­piir­tei­tä, uskon­to­ja ja Yhdysvaltojen sota­toi­mia. Toisaalta se käsit­te­lee yhtä lail­la totuu­del­li­si­na fan­ta­sia- ja kau­hu­kir­jai­li­ja H. P. Lovecraftin (1890 – 1937) Suuria Muinaisia eli kuvit­teel­li­sia ja paho­ja kos­mi­sia juma­lo­len­to­ja. Teoksen maa­il­mas­sa Mesopotamia on tie­toi­nen olen­to, joka käyt­tää eri­lai­sia okkul­tis­ti­sia kei­no­ja (joi­den välit­tä­jä­ai­nee­na toi­mii öljy, kuin­kas muu­ten) nopeut­taak­seen maa­pal­lon pin­nan aavi­koi­tu­mis­ta.

Brittikriitikko Jonathan McCalmont näkee Cyclonopedian lovec­raf­ti­lai­suu­den kes­kei­se­nä esteet­ti­se­nä ja onto­lo­gi­se­na valin­ta­na. Hänen mukaan­sa Lovecraftin tuo­tan­nos­sa ”maa­il­ma sel­lai­se­na kuin ihmi­set sen näke­vät” tör­mää ”maa­il­maan sel­lai­se­na kuin se oikeas­ti on”, juma­lo­len­to Cthulhun ja mui­den Muinaisten näke­mä­nä. Tämä ihmis­nä­kö­kul­mas­ta irrot­tau­tu­mi­nen liit­tää Negarestanin teok­sen spe­ku­la­tii­vi­sen rea­lis­min filo­so­fi­seen suun­tauk­seen.

Cyclonopediassa myy­tit ja sala­tie­teet ovat aivan yhtä totuusar­voi­sia kuin aidot­kin tie­teet. Juuri täs­sä sama­nar­voi­suu­des­sa pii­lee teok­sen laji­tyy­pil­li­nen nuo­ral­la­kä­ve­ly, jota luul­ta­vas­ti vihaa tai rakas­taa.

Ilmeisesti juu­ri aitou­den vai­ku­tel­man luo­mis­ta var­ten (ja toi­saal­ta Lovecraftin tari­noi­den sala­pe­räi­siä opuk­sia ja oppe­ja mukail­len) Negarestani on raken­ta­nut kir­jaan­sa usei­ta doku­men­taa­ri­suu­den ja ker­ron­nan taso­ja.

Ensimmäinen taso on kir­jan alkuun sijoi­tet­tu poh­jois­maa­lai­sen nuo­ren toi­mit­ta­ja­nai­sen lyhyt päi­vä­kir­ja, jon­ka perus­teel­la luki­ja saat­taa har­hau­tua luu­le­maan, että kysees­sä on viih­teel­li­nen mys­tee­ri­fik­tio. Päiväkirjassa pal­jas­tuu, miten nimi­merk­ki­nään mys­tis­tä sym­bo­lia käyt­tä­vä net­ti­tut­ta­va on hou­ku­tel­lut nai­sen turk­ki­lai­seen hotel­li­huo­nee­seen, jos­ta nai­nen puo­les­taan löy­tää oudon käsi­kir­joi­tuk­sen. Tuo käsi­kir­joi­tus koos­tuu jon­kin­lai­sen tut­ki­mus­ryh­män kir­joit­ta­mis­ta kom­men­taa­reis­ta ja artik­ke­leis­ta, jot­ka käsit­te­le­vät kuu­lui­san (fik­tii­vi­sen) ira­ni­lai­sen teo­ree­ti­kon Hamid Parsanin ajat­te­lua ja sen vas­taan­ot­toa. Käsikirjoituksen kan­teen on kir­joi­tet­tu käsin nimi ”Reza Negarestani”, joka on ilmei­ses­ti nivas­kan kokoa­ja ja toi­mit­ta­ja.

Tuosta Parsanin ajat­te­lua ja tuo­tan­toa esit­te­le­väs­tä ja kom­men­toi­vas­ta käsi­kir­joi­tuk­ses­ta Cyclonopedia pää­osin koos­tuu. Poikkeuksen teke­vät muu­ta­mat hyvin har­vas­sa ole­vat mar­gi­naa­li­mer­kin­nät, jot­ka ovat ken­ties teok­sen sisäi­sen ”Negarestanin” hen­ki­lö­koh­tai­sia muis­tiin­pa­no­ja. Niitä ei ole kui­ten­kaan lähi­main­kaan tar­peek­si, jot­ta teok­sen vai­kea­sel­koi­sen ja teo­reet­ti­sen teks­ti­ta­son rin­nal­le nousi­si jotain muu­ta mer­ki­tyk­sel­lis­tä. Kaiken kaik­ki­aan nämä meta­ta­sot jää­vät mel­ko tur­hik­si kik­kai­luik­si ja sil­män­kään­tö­tem­puik­si, joi­den virit­te­ly kir­jan teki­jyy­den ja toden­pe­räi­syy­den hämär­tä­mi­sek­si on kovin help­poa ja tar­koi­tus­ha­kuis­ta.

Mitä eri­tyis­tä Parsanin, fik­tii­vi­sen ira­ni­lai­sen teo­ree­ti­kon, ajat­te­lus­sa sit­ten on? Itse asias­sa sitä on pirun vai­ke­aa, ellei mah­do­ton­ta, selit­tää yksin­ker­tai­ses­ti ilman pit­käl­lis­tä luku­pii­riä. Se on Deleuze & Guattaria jat­ket­tu­na per­sia­lai­sel­la myto­lo­gial­la ja ling­vis­tii­kal­la, demo­nis­tis­ta sci­fiä hämä­ri­ne kaa­voi­neen ja luku­ma­gioi­neen. Se on vil­liä, eri­lais­ta ja kou­ke­roi­suu­des­saan par­haim­mil­laan runol­lis­ta, pahim­mil­laan puu­dut­ta­vaa ja tau­to­lo­gis­ta vai­kea­sel­koi­suut­ta vai­kea­sel­koi­suu­den vuok­si. Keskimäärin tämä raja on veteen piir­ret­ty:

”Dust is not the surplus of the ground’s ground-ness and the Sun’s ther­mo­nuclear capi­ta­lism. Quite on the cont­ra­ry, aut­ho­rial gene­sis and crea­tion are the surplus of the dust’s mess-hys­te­ria. Creation is the surplus value of the Ouroboros cycle of the pest which lays its eggs via devou­ring, twis­ting with Tiamaterialism. Dust is a dry tor­rent towards an out­si­de, only plausible as pest.”

Usein kävi niin, että luet­tua­ni teos­ta sivu­kau­pal­la uudes­taan ja uudes­taan taju­tak­se­ni jotain, olin vih­doin jutun hok­sa­tes­sa­ni lähin­nä höl­mis­ty­nyt; ”nyt ymmär­rän, mut­ta eihän tuos­sa ole mitään jär­keä, tuol­la teo­rial­la ei ole mitään sovel­lusar­voa, sen infor­maa­tio­ar­vo suh­tees­sa maa­il­maan on nol­la!” Käytännön kan­nal­ta tämä oli tur­haut­ta­vaa ja ajan­huk­kaa, mut­ta este­tii­kan ja ajat­te­lun kan­nal­ta antoi­saa, sil­lä kau­no­kir­jal­li­suut­ta lukies­sa mie­li­ku­vi­tus­taan ja äly­ään pää­see käyt­tä­mään enää niin har­voin.

Jos teok­sen vai­kean kie­len pois­tai­si, ei jäl­jel­le jäi­si kui­ten­kaan pal­jon mitään. Cyclonopedia luo jat­ku­vas­ti uusia ter­me­jä ja oikeas­taan perus­tuu­kin lähes yksi­no­maan ter­mien luo­mi­seen, nii­tä kui­ten­kaan sen tar­kem­min perus­te­le­mat­ta. Tämä piir­re on tie­ten­kin peräi­sin Deleuzen & Guattarin ajat­te­lus­ta, mut­ta on mah­do­ton­ta sanoa, onko kyse paro­dias­ta vai­ko pyy­teet­tö­mäs­tä työn­jat­ka­mi­ses­ta.

Jos nyt koe­tan palaut­taa teok­ses­ta mie­lee­ni jotain kokoa­vaa, kuu­los­taa se suun­nil­leen täl­tä: Öljy on välit­tä­jä­ai­ne ja vir­ta, jon­ka kaut­ta meso­po­taa­mi­nen ”pet­ro­po­li­tiik­ka” ja maa­pe­rän yhte­näi­syyt­tä onka­loi­maan ja rei’ittämään pyr­ki­vät juo­ni­au­kot toi­mi­vat. Tuossa huo­koi­ses­sa maa-ainek­ses­sa myös Suuret Muinaiset liik­ku­vat ja saa­pu­vat. Petropolitiikka pyr­kii vas­tus­ta­maan aurin­gon ver­ti­kaa­lis­ta yli­val­taa (öljy on aurin­gon kuol­lut ruu­mis) ede­saut­ta­mal­la kai­ken maan muun­tu­mis­ta hori­son­taa­li­sek­si autio­maak­si. Kapitalismi oli ole­mas­sa jo ennen ihmis­kun­taa, se vain odot­ti ihmis­tä välit­tä­jäk­seen. Lähi-idän noma­di­nen ajat­te­lu on kol­mi­ja­kois­ta, sykloo­nien ja pyör­tei­den taval­la toi­mi­vaa, ja se ero­aa kreik­ka­lais-juu­ta­lai­ses­ta ”neliön har­mo­nias­ta” ja sym­met­rias­ta.

Ja niin edel­leen.

Havainnollistaakseni vie­lä hie­man teok­sen tyy­liä lii­tän tähän lopuk­si ensim­mäi­sen luvun sisäl­lys­luet­te­lon. Koska Negarestani on ira­ni­lai­nen mut­ta kir­joit­taa englan­nik­si, koen mie­lek­kääk­si sekoit­taa pak­kaa vie­lä enti­ses­tään suo­men­ta­mal­la teks­tin osit­tain, kos­ka mie­les­tä­ni täten syn­ty­vä runol­lis-tie­teel­lis-sala­tie­teel­li­nen hybri­di tekee alkua­ja­tuk­sel­le nimen­omai­ses­ti oikeut­ta:

Bakteerinen arkeo­lo­gia: netee­ri­set, maa­na­lai­set ja xeno­ke­mi­kaa­li­set sisä­pii­ri­läi­set
Paleopetrologia: Gog-Magog-akse­lis­ta pet­ro­pun­kis­miin
Johdanto I: Epäpuhdas pala­mi­nen, pyro­de­mo­nis­mi ja napal­miob­ses­sio
Koneet kai­va­vat par­hail­laan
Johdanto II: Muisti ja k( )lokomplek­si
Putkilinja-Odysseia: Z-mono­lo­gi

Turvallista mat­kaa.