”Tšekkoslovakia oli talou­del­li­nen, teol­li­nen ja kult­tuu­ri­nen menes­tys. Se oli hyvin puo­lus­tet­tu ja rau­han­omai­nen val­tio. Tšekkoslovakia oli luul­ta­vas­ti par­hai­ta demo­kraat­ti­sia val­tioi­ta yli­pään­sä, ja sen perus­ta­ja, Tomáš Garrigue Masaryk, oli Winston Churchilliin ja Abraham Lincolniin ver­rat­ta­vis­sa ole­va avoi­men yhteis­kun­nan pio­nee­ri”, julis­ti filo­so­fi Karl Popper (1902 – 1994) luen­nol­laan Kaarlen yli­opis­ton lää­ke­tie­teen lai­tok­sel­la Prahassa 1994. Hän tote­si lisäk­si: ”Tšekkoslovakian val­tio oli Masarykin vii­sau­den, avoi­muu­den, roh­keu­den ja totuu­teen pyr­ki­mi­sen tulos­ta.”

-

Määris­sä, nykyi­ses­sä Itä-Tšekissä syn­ty­nyt Tomáš Garrigue Masaryk (1850 – 1937) oli kir­jai­li­ja, filo­so­fi ja polii­tik­ko, joka itse luon­neh­ti ajat­te­lu­aan kriit­ti­sek­si rea­lis­mik­si. Hänen pää­mää­rän­sä oli irrot­taa Itävalta-Unkarin hal­lin­nos­ta alue, joka nyky­ään nou­dat­taa suu­rin piir­tein Tšekin ja Slovakian rajo­ja.

Romaanien, näy­tel­mien ja runo­jen luke­mi­nen ja niis­tä vai­mon­sa Charlotte Garriguen kans­sa kes­kus­te­le­mi­nen muo­dos­ti­vat poh­jan Masarykin ihmis- ja maa­il­man­ku­val­le. Masaryk piti pia­non­soit­toa kon­ser­va­to­rios­sa opis­kel­lut­ta ja mate­ma­tiik­kaa har­ras­ta­nut­ta huge­not­ti­taus­tais­ta vai­mo­aan itse­ään älyk­kääm­pä­nä ja otti tämän suku­ni­men toi­sek­si etu­ni­mek­seen.

Vuonna 1917 Masaryk eli maan­paos­sa Lontoossa koti­naan vuo­kra­huo­ne, jos­ta käsin hän val­mis­te­li Tšekkoslovakian perus­ta­mis­ta Edvard Benešin ja Milan Rastislav Štefánikin kans­sa. Nämä puo­les­taan asui­vat tuol­loin Pariisissa. Masaryk ei paen­nut yksi­näi­syyt­tään ja rahat­to­muut­taan alko­ho­liin, vaan loh­dut­ti itse­ään luke­mal­la vai­mon­sa lem­pi­kir­jal­li­suut­ta, Charlotte Brontëa.

Tšekkoslovakian tule­va pre­si­dent­ti Tomáš Garrigue Masaryk on sano­nut vai­mon­sa olleen val­tion perus­ta­mis­vai­heen aikai­sia tär­keim­piä neu­vo­nan­ta­ji­aan.

Masarykin poliit­ti­sen uran isku­lausei­ta oli mui­den muas­sa ”Jeesus – ei Caesar!” Keskusteluissa kir­jai­li­ja Karel Čapekin kans­sa Masaryk kuu­los­ti toi­si­naan mel­kein hipil­tä: ”Rakkaus, rak­kaus yli kai­ken!”

Masarykin val­tio toi­mi: se perus­tet­tiin sotaa käy­mät­tä, ja kou­lu­tus­ta­so nousi. Hän toteut­ti aja­tus­ta sii­tä, että kou­lu­tus on demo­kra­tian perus­ta, myös käy­tän­nös­sä.

Vuonna 1930 luku­tai­tois­ten osuus Tšekkoslovakiassa oli 96 pro­sent­tia. Masaryk valit­tiin uudel­leen pre­si­den­tik­si vuo­si­na 1920, 1927 ja 1934.

Slovakian ja Tšekin tiet ero­si­vat 1992, mut­ta rau­han­omai­ses­ti.

Masarykilla oli toki viha­mie­hiä­kin: nat­sit ja kom­mu­nis­tit eivät sulat­ta­neet hän­tä, kuten ei myös­kään Tšekin vapaan mark­ki­na­ta­lou­den puu­ha­mies, vuo­des­ta 1992 pää­mi­nis­te­ri­nä ja vuo­si­na 2003 – 2013 pre­si­dent­ti­nä toi­mi­nut Václav Klaus, joka kut­sui edes­men­nyt­tä Masarykia pro­vins­si­po­lii­ti­kok­si. (Klausia ei pidä sekoit­taa absur­din teat­te­rin edus­ta­jaan ja pre­si­dent­ti Václav Haveliin, jos­ta enem­män täs­sä Särössä.)

Mitä Karl Popper tar­koit­ti sil­lä, että sanoi Masarykin pyr­ki­vän totuu­teen? 1800-luvun lop­pu­puo­lel­la Tšekin kan­sal­li­saat­teen tiu­kan lin­jan edus­ta­jil­la oli käsis­sään kes­kiai­kai­sia kir­joi­tuk­sia, jot­ka hei­dän mukaan­sa todis­ti­vat tšek­ki­läis­ten oikeu­den itse­näi­seen val­tioon. Masaryk sel­vit­ti kir­joi­tus­ten taus­to­ja ja julis­ti ne vää­ren­nök­sik­si. ”Valtiota ei perus­te­ta val­heel­le”, hän sanoi.

Puolue, jon­ka avain­hah­mo ja yksi perus­ta­jis­ta Masaryk oli, kan­toi nimeä Realistit.

*

Mutta rea­lis­mi ei ole sitä, mil­tä asiat ensi sil­mäyk­sel­lä vai­kut­ta­vat. Itävalta-Unkarissa vuon­na 1890 syn­ty­nyt tai­de­maa­la­ri Jan Zrzavý kul­ki val­lit­se­vien impres­sio­nis­tis­ten vir­taus­ten aikoi­na omaa tie­tään.

Pakenevien het­kien kuvaa­mi­nen impres­sio­nis­tien tapaan on kui­vaa, autio­ta rea­lis­mia – näin tai­tei­li­jaa sitee­raa Dalibor Plichta teok­ses­saan Malíř Jan Zrzavý. Vallankumous impres­sio­nis­mia vas­taan oli tais­te­lua optis­ta riip­pu­vuut­ta vas­taan: tai­tei­li­jan sisäi­nen maa­il­ma – tai pikem­min­kin sisäi­sen maa­il­man ja rea­lis­min suh­de – astuu esiin. Uuden ajan tai­tei­li­ja näki ilmiöis­sä nii­den olen­nai­sen ja tois­tai­sek­si nimeä­mät­tö­män puo­len, nii­den sie­lun. Tämä luo­mi­sen mene­tel­män uudis­tus kuva­tai­teis­sa ei toteu­tu­nut mis­sään niin nopeas­ti kuin Böömissä; mis­sään sitä ei tun­nus­tet­tu sel­keäm­min.

Jan Zrzavýn tie tai­tei­li­jak­si oli eri­koi­nen: hänel­lä todet­tiin lap­se­na vaka­va munuais­sai­raus. Kun pojan tai­pu­mus kuvien teke­mi­seen tuli ilmi, hänen van­hem­pan­sa päät­ti­vät, ettei­vät pako­ta tätä pois tai­tei­li­jan ural­ta jär­jel­li­seen ammat­tiin – kos­ka elin­ai­kaa ei pojal­la kui­ten­kaan juu­ri enää oli­si.

Zrzavý oli 17-vuo­tias siir­tyes­sään impres­sio­nis­mis­ta uusil­le, sisäis­ten näky­mien alueil­le, kuten fau­vis­miin ja kubis­miin. Hänen esi­ku­vi­aan kir­jal­li­ses­ta maa­il­mas­ta oli muun muas­sa runoi­li­ja, hen­kis­ten mai­se­mien kuvai­li­ja William Blake. Zrzavý kuo­li 87-vuo­ti­aa­na vuon­na 1977.

Käsillä ole­vas­sa Särössä kir­jal­li­suus­krii­tik­ko ja kir­jal­li­suus­tut­ki­ja ihmet­te­le­vät nyky­kir­jai­li­joi­den tai­pu­mus­ta omien arkis­ten ongel­mien­sa kuvai­le­mi­seen. Onko kir­jai­li­joi­den kat­se jumiu­tu­nut ulkoi­sen ja sisäi­sen maa­il­man raja­pin­taan, omaan sosi­aa­li­seen roo­liin?

Zrzavý kuvai­li näky­viä asioi­ta näky­mät­tö­män logii­kal­la, ja niin teki myös pra­ha­lai­nen kir­jai­li­ja Franz Kafka.

Mikä on se näky­mä­tön? Entä mikä on se olen­nai­nen, jon­ka Tomáš Garrigue Masaryk näki kir­jal­li­suu­des­sa? Rakkaus?

Eräänlaista toi­sen­lais­ta näky­mät­tö­myyt­tä sinus­sa tut­kii muu­ten muu­an Jaroslav Flegr.

---

Pääkirjoitus on jul­kais­tu jou­lu­kuus­sa 2018 ilmes­ty­nees­sä Särön nume­ros­sa Rakas Tšekki / Milé Česko (35−36).