Petri Parvisen ja Manne Pyykön teos Vaikuttaminen ja mani­pu­loin­ti (Docendo, 2020) kut­suu havain­noi­maan vai­kut­ta­mi­sen ja vai­kut­tu­mi­sen dyna­miik­ko­ja joka­päi­väi­ses­sä elä­mäs­sä. Kirja esit­te­lee kan­san­ta­jui­ses­ti psy­ko­lo­gi­sia vai­kut­ta­mis­kei­no­ja ja nii­den yhdis­tel­miä, poh­tii vai­kut­ta­mi­sen ja mani­pu­loin­nin välis­tä eroa ja neu­voo suo­jau­tu­maan mani­pu­loin­nil­ta – sor­tuen pai­koin kapea­kat­sei­seen ohjeis­ta­mi­seen ja skuup­pi­mai­suu­teen.

*

Klas­si­ses­ti vai­kut­ta­mis­ta ja mani­pu­loin­tia aja­tel­laan tapah­tu­van lähin­nä eri­lai­sis­sa myyn­ti­ti­lan­teis­sa, mut­ta tosia­sias­sa nii­den dyna­miik­ka lävis­tää joka­päi­väi­sen elä­mäm­me vie­lä perus­ta­van­laa­tui­sem­min. Joka päi­vä yri­täm­me saa­da asiat suju­maan itsel­lem­me sut­ja­kim­mal­la mah­dol­li­sel­la taval­la ja kään­tää olo­suh­teet eduk­sem­me.

Vaikuttamisen käsi­te on liu­kas saip­pua, jos­ta on vai­kea saa­da pitä­vää otet­ta, eikä vähi­ten englan­nin­kie­lis­ten ”influence” ja ”influencer” -dis­kurs­sien some­pai­not­tei­suu­den vuok­si. Vaikuttaminen ja mani­pu­loin­ti näkee vai­kut­ta­mis­ta kaik­kial­la ja lai­naa väliot­sik­kon­sa las­ten lausah­duk­sis­ta, joil­la he yrit­tä­vät vai­kut­taa van­hem­piin­sa.

Vaikuttamiskäsitteen laa­jal­la ja jous­ta­val­la käy­töl­lä on puo­len­sa, mut­ta ehkä käsit­teen tar­kem­pi mää­rit­te­ly oli­si ollut pai­kal­laan. On hyvä poh­tia, onko lain­kaan ole­mas­sa sel­lais­ta vuo­ro­vai­ku­tus­ta, jon­ka osit­tai­se­na tavoit­tee­na ei oli­si jol­la­kin taval­la vai­kut­taa toi­seen ihmi­seen; tähän kysy­myk­seen on lii­an help­poa vas­ta­ta ei. Jos kaik­ki on vai­kut­ta­mis­ta, lopul­ta mikään ei ole.

Yhtä kaik­ki, vai­ku­tus­kei­no­jen arki­päi­väi­syy­den avaa­mi­ses­sa pii­le­vät kirjan suu­rim­mat ansiot. Se aloit­taa vai­kut­ta­mi­sen läh­tö­koh­tien poh­ti­mi­ses­ta ja ete­nee kuvaa­maan 14:ää psy­ko­lo­gis­ta vai­kut­ta­mis­me­ka­nis­mia, joi­hin kuu­lu­vat esi­mer­kik­si lah­jon­ta, kavee­raus, ja jouk­ko­pai­neel­la vai­kut­ta­mi­nen, ja lis­taa seu­raa­vak­si vai­kut­ta­mis­kei­no­jen yhdis­tel­miä. Olisin mie­lel­lä­ni luke­nut syvem­pää­kin ana­lyy­sia sii­tä, mitä tapah­tuu esi­mer­kik­si tilan­tees­sa, jos­sa käy­tös­sä on hen­ki­lö­ke­mial­la pelaa­mi­sen ja niuk­kuu­del­la uhkaa­mi­sen (”Tule heti, paik­ko­ja on rajoi­te­tus­ti!”) yhdis­tel­mä.

Näistä osiois­ta voi saa­da pal­jon irti esi­mer­kik­si luki­ja, joka tun­nis­taa ole­van­sa osto­käyt­täy­ty­mi­sen­sä kans­sa hel­pos­ti eri­lais­ten somet­ta­jien ja mui­den mark­ki­noin­tiam­mat­ti­lais­ten vie­tä­vis­sä. Jo sen tun­nis­ta­mi­nen, mil­lai­siin vai­kut­ta­mis­kei­noi­hin itse on altis rea­goi­maan, voi aut­taa luki­jaa teke­mään tie­dos­ta­vam­pia rat­kai­su­ja ja muok­kaa­maan omaa kulut­ta­mis­käyt­tä­mis­tään.

Kirjoittajat, myyn­nin joh­ta­mi­sen pro­fes­so­ri Petri Parvinen ja psy­ko­lo­gi Manne Pyykkö, jaka­vat ihmi­set nel­jän vuo­ro­vai­ku­tus­tyy­lin mat­rii­siin. He poh­dis­ke­le­vat, mil­lai­sil­la kei­noil­la vai­ku­te­taan esi­mer­kik­si asia­kes­kei­seen ja ana­lyyt­ti­seen ”suun­nit­te­li­jaan” tai epä­muo­dol­li­seen ja ihmis­kes­kei­seen ”innos­ta­jaan”. Mainittakoon, että tämän­tyyp­pis­ten neli­kent­tien psy­ko­lo­gi­nen totuus­poh­ja on vähin­tään­kin kysee­na­lai­nen, ja lisäk­si täs­sä esi­tet­ty erit­te­ly muis­tut­taa ereh­dyt­tä­väs­ti Thomas Eriksonin best­sel­le­ris­sään Idiootit ympä­ril­lä­ni kuvaa­maa (mut­ta edel­leen var­hai­sem­mis­ta kir­jal­li­suuk­sis­ta ammen­ta­vaa) jakoa sini­seen, punai­seen, kel­tai­seen ja vih­re­ään per­soo­naan.

Kirjan jäl­ki­puo­lel­la syven­ny­tään mani­pu­loin­tiin, jon­ka kir­joit­ta­jat mää­rit­te­le­vät vää­rin käy­te­tyk­si vai­kut­ta­mi­sek­si: sii­nä vai­kut­ta­jan aikeet ovat tyys­tin itsek­käät ja/tai vah­vem­pi hen­ki­lö pyr­kii vai­kut­ta­maan heik­koon tai puo­lus­tus­ky­vyt­tö­mään. Kirjoittajat lis­taa­vat sel­keäs­ti epäeet­ti­sek­si mani­pu­loin­nik­si esi­mer­kik­si tilan­teen, jos­sa ihmi­nen pari­suh­tees­sa pyr­kii vai­kut­ta­maan toi­seen saa­dak­seen läpi oman tah­ton­sa piit­taa­mat­ta yhtei­ses­tä hyväs­tä tai toi­sen hyvin­voin­nis­ta, sekä kate­go­ri­ses­ti kaik­ki tilan­teet, jois­sa psy­ko­paat­ti­nen hen­ki­lö pyr­kii vai­kut­ta­maan johon­ku­hun toi­seen ihmi­seen.

Psykopaattien ja mui­den per­soo­nal­taan häi­riin­ty­nei­den stra­te­gioi­hin kir­jas­sa vii­ta­taan koh­tuul­li­sen useas­ti. Tästä syys­tä luki­ja jää kai­paa­maan laa­jem­paa taus­toi­tus­ta sii­tä, mitä psy­ko­pa­tia ja per­soo­nal­li­suus­häi­riöt ovat, ja mik­si on niin, että psy­ko­paa­tin kaik­ki vai­kut­ta­mis­pyr­ki­myk­set voi hyväl­lä syyl­lä sujaut­taa suo­raan mani­pu­laa­tion kate­go­ri­aan.

Koronan kruunaamat vaikuttajaiset

Tänä vuon­na eräs saka­ra­päi­nen virus on vie­nyt suu­ren osan maa­il­maa vai­kut­tu­maan ja vai­kut­ta­maan näyt­tö­päät­tei­den taak­se. Kun sekä työ että sosi­aa­li­nen elä­mä tapah­tu­vat ver­kos­sa, vai­kut­ta­mi­nen ja vai­kut­tu­mi­nen litis­tyy zoo­mien puhu­vik­si päik­si ja säh­kö­pos­teik­si.

Vuorovaikutuksen nyans­sit litis­ty­vät, ja fyy­si­syy­den peli­va­ra on kutis­tu­nut pie­nek­si. Psykologin työs­sä­ni mie­tin, muis­tan­ko kat­soa Zoomissa kame­raan enkä asiak­kaa­ni kas­voi­hin ruu­dul­la. Mikä para­dok­si: osoi­tan inten­sii­vis­tä kon­tak­tia kat­so­mal­la pie­neen valo­tuik­kuun näyt­tö­päät­teen ylä­reu­nas­sa sen sijaan, että antai­sin kat­see­ni etsiy­tyä asiak­kaa­ni sil­miin.

Useammin kuin ker­ran olen pidem­pien lock­dow­nien jäl­keen ulos kadul­le astues­sa­ni koke­nut huu­maan­tu­nut­ta, epä­to­del­lis­ta tun­net­ta: kaik­ki on niin väri­käs­tä, ais­tiär­syk­kei­tä on niin pal­jon, vas­taan kadul­la käve­lee kol­miu­lot­tei­sia hah­mo­ja suo­raan koh­ti. Tässä digium­pios­sa huo­maan vai­kut­tu­va­ni kai­kes­ta, mikä ei ole digiä.

Näyttöpäätteiden kaut­ta vai­kut­tu­mi­nen ei ole kui­ten­kaan vähe­ne­mäs­sä sit­ten­kään, kun Covid on saa­tu aisoi­hin: Yritykset ja orga­ni­saa­tiot käyt­tä­vät koro­nan aiheut­ta­man poik­keus­ti­lan totut­ta­mal­la työn­te­ki­jän­sä etä­työs­ken­te­lyyn, eikä perin­tei­seen toi­mis­to­maa­il­maan ole enää paluu­ta. Vaikuttamiskeinojen kata­lo­gim­me on menos­sa pysy­väs­ti uusik­si.

Kirjassa tämä on ehdit­ty huo­mioi­da lop­puun lisä­tyl­lä, koro­na­pan­de­mian alkuai­koi­na kir­joi­te­tul­la kap­pa­leel­la, joka käsit­te­lee tii­vis­täen ver­kos­sa vai­kut­ta­mis­ta. Seuraavaan pai­nok­seen vai­kut­ta­mis­ti­lan­tei­den taval­li­sim­mak­si vii­te­ke­hyk­sek­si oli­si ehkä syy­tä päi­vit­tää inter­net. Siellä vai­kut­ta­mi­nen ja mani­pu­loin­ti on läpi­tun­ke­vas­ti ver­baa­lis­ta, ja somen ja haku­ko­nei­den algo­rit­mit tuo­vat vai­kut­ta­mis­sop­paan omat maus­teen­sa, joi­ta live­maa­il­man talo­yh­tiö­ko­kouk­sis­ta ja van­hem­pai­nil­lois­ta on tur­ha etsiä.

Manipuloinnin algoritmit

Kirjassa vii­ta­taan taa­jaan per­soo­nal­li­suus­häi­riöi­hin. Niihin liit­ty­viin vai­kut­ta­mi­sen ja mani­pu­loin­nin stra­te­gioi­hin oli­si voi­nut paneu­tua vie­lä­kin syvem­min. Persoonallisuushäiriötermejä käy­te­tään kevyes­sä kir­jal­li­suu­des­sa ja medias­sa usein var­sin väl­jäs­ti, mut­ta jokai­nen han­ka­la ex-puo­li­so ja anop­pi ei suin­kaan ansait­se nar­sis­tin lei­maa. Päinvastoin: per­soo­nal­li­suus­häi­riö­ter­mien käyt­tä­mi­nen pilk­ka­kir­vee­nä on oman­lais­taan mani­pu­loin­tia ja vesit­tää täy­sin diag­noo­si­sa­no­jen todel­li­sen mer­ki­tyk­sen.

Välillä kirjan tapa käyt­tää diag­nos­ti­sia ter­me­jä aiheut­taa minus­sa tur­hau­tu­nei­suut­ta, mut­ta olkoon; popu­laa­ri­kie­lis­tä tie­toa sii­tä, kuin­ka sel­vi­tä elä­mäs­sään todel­lis­ten per­soo­nal­li­suus­häi­riöis­ten kans­sa ei suin­kaan ole suo­men kie­lel­lä lii­kaa saa­ta­vil­la. Tällaisiin häi­riin­ty­neen psyy­ken ilmiöi­hin kirjan teki­jöil­lä on kan­san­ta­jui­nen ote, ja mani­pu­la­tii­vis­ta toi­min­taa kos­ke­vat kap­pa­leet herät­tä­vät­kin itses­sä­ni halua monis­taa nii­tä mate­ri­aa­lik­si esi­mer­kik­si mani­pu­la­tii­vi­sis­sa pari­suh­teis­sa tem­poi­le­vil­le asiak­kail­le­ni.

Manipuloivat ihmi­set ja hei­dän uhrin­sa eivät ole pelk­kää Hollywood-elo­ku­vien ja muun fik­tion mate­ri­aa­lia. Kipeimmät tari­nat mani­pu­loin­nis­ta kuu­lee ihmi­sil­tä, joi­den pel­ko­ja ja unel­mia käyt­tää hyväk­seen heil­le rakas ihmi­nen: oma lap­si tai puo­li­so. Persoonaltaan vää­ris­ty­neen ihmi­sen kans­sa var­sin­kin her­kät ja miel­lyt­tä­mi­sen­ha­lui­set kal­pe­ne­vat nou­dat­te­le­maan toi­sen jokais­ta oik­kua. Manipulointiin ei tar­vit­se liit­tyä fyy­sis­tä väki­val­taa: mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­sis­ta asiois­ta syyt­tä­mi­nen, pii­kit­te­ly ja aihee­ton kri­ti­soin­ti, syyl­lis­tä­mi­nen, itke­mi­nen, valeh­te­lu, toi­sen eris­tä­mi­nen omis­ta ystä­vis­tään ja toi­sen teke­mis­ten tai resurs­sien kont­rol­loin­ti ovat kei­no­ja, joil­la vah­va­kin ihmi­nen voi­daan saa­da kysee­na­lais­ta­maan oma jär­ken­sä ja menet­tä­mään oma tah­ton­sa.

Manipuloinnin uhri ei ole vält­tä­mät­tä heik­ko tai type­rä – hän on vain koh­dan­nut ihmi­sen, joka ei ase­tu toi­sen ase­maan ja etsii omaa etu­aan nuus­kien toi­sis­ta tehok­kaas­ti esil­le hei­dän arim­man koh­tan­sa, juu­ri sen hyväk­sy­tyk­si tule­mi­sen nälän tai hyl­kää­mi­sen pelon, jota kos­ket­ta­mal­la hän saa toi­sen teke­mään mitä tahan­sa.

Emme voi olla kos­kaan täy­sin tie­toi­sia sii­tä, mik­si ja miten joku yrit­tää mei­hin vai­kut­taa. Persoonaltaan häi­riin­ty­neel­le hänen omat eri­ta­soi­set vai­kut­ti­men­sa ja stra­te­gian­sa voi­vat olla vie­lä enem­män pii­los­sa.

Persoonaltaan häi­riin­ty­nei­den kans­sa joka­päi­väi­ses­sä elä­mäs­sään teke­mi­sis­sä ole­vat ihmi­set hyö­ty­vät kai­kes­ta tie­dos­ta, joka aut­taa hei­tä erot­ta­maan toi­sen ihmi­sen toi­min­ta­stra­te­giat ja omat, näil­le vai­kut­ta­mi­sen kei­noil­le alt­tiit per­soo­nal­li­suu­den pis­teen­sä sekä valit­se­maan tie­dos­ta­vam­min oman tapan­sa toi­mia ilman, että ete­nee itse per­soo­nal­li­suus­häi­riön sane­le­mien askel­merk­kien mukaan. Oman syyl­lis­ty­mis­herk­kyy­ten­sä tai aut­ta­mis­ha­lui­suu­ten­sa kans­sa sinun­kau­pat teh­nyt­tä on vai­keam­pi vedät­tää niin hen­ki­lö­koh­tai­ses­sa ihmis­suh­tees­sa kuin myyn­ti­ti­lan­tees­sa­kin.

Kirjoittajat poh­ti­vat kiin­nos­ta­vas­ti, voi­ko esi­mer­kik­si pre­si­dent­ti Donald Trumpin lähi­pii­ris­sä vai­kut­taa hän­tä pal­vo­mal­la mani­pu­loi­via hän­nys­te­li­jöi­tä, sil­lä täl­lai­nen ”vain minä ymmär­rän sinua” -liit­tou­ma puhut­te­lee nar­sis­ti­ses­ti häi­riin­ty­nei­tä ihmi­siä. Liittoumien raken­ta­mi­nen sel­lais­ten ihmis­ten kans­sa, joil­le muu maa­il­ma on täyn­nä hei­dän erin­omai­suut­taan ymmär­tä­mät­tö­miä ja poten­ti­aa­li­ses­ti uhkaa­via kans­sa­kul­ki­joi­ta, on iki­van­ha vai­kut­ta­mi­sen kei­no, joka monis­tuu nyt jän­nit­tä­väl­lä taval­la inter­ne­tin maa­il­mas­sa.

Verkossa kel­lu­vis­ta some­kuplis­ta on ollut val­ta­me­dias­sa­kin niin run­saas­ti kes­kus­te­lua, että kes­ki­ver­to­kan­sa­lai­nen ymmär­tää seu­raa­van­sa algo­rit­mien ohjaa­ma­na sel­lais­ta sisäl­töä, mikä sopii yhteen hänen käsi­tys­ten­sä kans­sa ja hou­kut­taa hän­tä käyt­tä­mään rahaa. Verkko on kuin hän­nys­te­le­vä adju­tant­ti, joka tar­joi­lee sei­laa­val­le yksi­löl­le juu­ri sitä, mitä hän eni­ten halu­aa näh­dä – ei sitä, mis­tä hän eni­ten hyö­tyi­si. Kukaan ei pää­se pakoon kysy­mys­tä sii­tä, mil­lai­seen vai­kut­tu­mis­kuplaan algo­rit­mi­tet­ty ympä­ris­tö hänet ajaa.

Missä mää­rin voim­me tie­dos­taa sen, että omak­si totuu­dek­sem­me maa­il­mas­ta muo­dos­tuu klik­kaus klik­kauk­sel­ta ver­sio, jon­ka vai­kut­ta­mi­sen tek­nii­koi­hin vih­kiy­ty­neet koo­da­rit ovat toden­neet toden­nä­köi­sim­min saa­van mei­dät osto­tuu­lel­le?

Setäilevät Tupperware-kutsut

Vaikuttaminen on koh­teel­lis­ta toi­min­taa. Huomasin hyvin pian, etten ole tämän kirjan koh­dey­lei­söä. Jos esi­mer­kil­li­sek­si tyy­li-iko­nik­si nos­te­taan Yhdysvaltojen edes­men­neen pre­si­den­tin J. F. Kennedyn les­ki Jacqueline Kennedy, ver­kos­to­vai­kut­ta­mi­sen esi­mer­kit tule­vat Tupperware-kut­suis­ta ja vai­kut­ta­ja­hah­mo­jen esi­mer­kit ovat tyyp­piä pro­fes­so­ri Pentti Arajärvi (pre­si­dent­ti Tarja Halosen puo­li­so) ja jää­kiek­ko­val­men­ta­ja Juhani Tamminen, voi hyväl­lä syyl­lä miet­tiä, kenel­le kir­ja on kir­joi­tet­tu. Ei aina­kaan alle neli­kymp­pi­sil­le nai­sil­le.

Mahdollisesti liit­tyen sii­hen, etten ole kirjan koh­dey­lei­söä, koin kirjan tih­ku­van setä­mäis­tä ja kes­ki­luok­kai­sen kapois­ta maa­il­man­ku­vaa, jon­ka totuu­det ovat sel­viä ja suo­ra­kul­mai­sia. Sen vil­je­le­mät yksin­ker­tais­tuk­set tyyp­piä ”ennen tun­ne ohja­si jär­keä ja noi­tia pol­tet­tiin roviol­la” saa­vat miet­ti­mään, että kir­joit­ta­jat oli­si­vat pys­ty­neet parem­paan­kin.

Erityisen pönäk­kää argu­men­toin­tia tih­kuu koh­dis­ta, jois­sa yri­te­tään muka­kriit­ti­ses­ti set­viä inter­ne­tin ja somen vaa­ro­ja. Kirja vih­jai­see, että ansioi­den­sa esit­te­le­mi­nen verk­ko­si­vul­la, jon­ka osoi­te on omas­ta nimes­tä joh­det­tu, hais­kah­taa nar­sis­mil­le. Tällaisia verk­ko­si­vu­ja käy­te­tään kui­ten­kin yhä useam­mal­la alal­la CV:n jat­kee­na, eikä mattimeikalainen.com-sivustoa yllä­pi­tä­vää Mattia kan­na­ta täl­lä perus­teel­la kar­si­noi­da mihin­kään diag­noo­si­ka­te­go­ri­aan.

Kirjoittajat julis­ta­vat, että ”Muukalaisviha, sosi­aa­li­tuil­la kik­kail­len elä­mi­nen, usko­mus­hoi­dot ja roko­te­vas­tai­suus ovat hyviä esi­merk­ke­jä mel­ko har­vi­nai­sis­ta nega­tii­vi­sis­ta ääri-ilmiöis­tä, jot­ka pää­se­vät kui­ten­kin somen kaut­ta hyö­dyn­tä­mään jouk­ko­pai­neen meka­nis­me­ja.” En jak­sa ymmär­tää, mitä ihmet­tä nämä ilmiöt teke­vät samas­sa lausees­sa ja kuka kum­ma voi elää sel­lai­ses­sa todel­li­suu­des­sa, jos­sa mikään lue­tel­luis­ta on ”har­vi­nai­nen ääri-ilmiö”?

Kirjan sul­jet­tua­ni poh­din, että sen abstrak­tio­ta­soa ja ajat­te­lun kirk­kaut­ta oli­si hyvin voi­nut vah­vis­taa teke­mät­tä sii­tä sil­ti vie­lä lii­an vai­kea­ta­juis­ta. Myös kie­len­huol­toon ja muu­hun edi­toin­tiin oli­si kan­nat­ta­nut panos­taa lisä­tun­te­ja.

Tällaisena kir­ja ei ole kun­niak­si teki­jöil­leen eikä kus­tan­ta­mol­leen, ja se saa poh­ti­maan, onko myy­vien pika­point­tien lis­taa­mi­nen aja­nut pysy­väs­ti poh­ti­van, tie­teel­li­sen ja tut­ki­van kir­joit­ta­mi­sen ohi.

Kirjoittajat lie­ne­vät kah­lan­neen läpi koh­tuul­li­sen mää­rän psy­ko­lo­gis­ta ja muu­ta kir­jal­li­suut­ta. He ovat näh­neet pal­jon vai­vaa saat­taak­seen moni­mut­kai­sia ja osit­tain tabui­na­kin pidet­ty­jä tee­mo­ja kan­san­ta­jui­sel­le ja jou­he­val­le kie­lel­le. He ovat luo­neet maan­lä­hei­sen ja hel­pon perus­o­puk­sen, mut­ta tähän rat­kai­suun pää­ty­mi­sel­lä on hin­tan­sa. Professorin ja psy­ko­lo­gin kir­joit­ta­mal­ta kir­jal­ta oli­si lupa odot­taa lop­puun purek­sit­tua ajat­te­lua skuup­pi­mai­suu­den yli ja ohi.

Sinänsä kir­ja istuu hyvin suu­rem­paan kult­tuu­ri­seen kon­teks­tiin, joka jano­aa lyhyt­tä ja help­poa ilmai­sua, nume­roi­ta, nasa­koi­ta lausei­ta ja kär­jis­tyk­siä. Lukioajoistani 2000-luvun alus­ta asti olen ollut tie­toi­nen sii­tä, kuin­ka har­mil­li­sen monet esiin­ty­mis­tä, vies­tin­tää ja vai­kut­ta­mis­ta kos­ke­vat opuk­set ja kou­lu­tuk­set ohjaa­vat pel­käs­tään yksin­ker­tai­seen, iske­vään ja line­aa­ri­seen tii­vis­tä­mi­seen. Muutamia viik­ko­ja sit­ten osal­lis­tues­sa­ni kou­lu­tuk­seen hyvän myyn­ti­pu­heen eli ”pitc­hin” teke­mi­ses­tä huo­ma­sin jäl­leen miet­ti­vä­ni, mik­si kai­ken pitää olla niin lyhyt­tä, help­poa ja val­miik­si pures­kel­tua.

Onko sel­lais­ta uni­ver­su­min kolk­kaa ole­mas­sa­kaan, jos­sa vai­kut­ta­mi­nen voi­si perus­tua komplek­siin, abstrak­tiin, häm­men­tä­vään, älyl­li­ses­ti haas­ta­vaan ja moni­ker­rok­si­seen ilmai­suun? Tyhmyyskulttuurissa pitää kir­joit­taa kär­ke­viä kom­men­taa­re­ja, jot­ka osu­vat suo­raan ylei­sön reti­nan kes­ki­koh­taan ilman, että kat­so­jan tar­vit­see kään­tää pää­tään näh­däk­seen mui­ta kul­mia.

Vaikuttaminen ja mani­pu­loin­ti -teok­sen sano­ma­na on, että on tär­ke­ää tun­nis­taa mani­pu­la­tii­vi­suu­den ja vai­kut­ta­mi­sen kei­no­ja, jot­ta niil­tä voi suo­jau­tua. Näin ase­tu­taan luki­jan puo­lel­le ja ase­moi­daan hänet hyväk­si tyy­pik­si, joka on ehkä kiin­nos­tu­nut myy­mään jol­le­kul­le auto­ja tai aja­tuk­sia, mut­ta jon­ka tulee myös suo­jau­tua ulko­maa­il­man tuh­mil­ta nar­sis­teil­ta.

Kirjaa oli­si voi­nut kär­ke­vöit­tää lait­ta­mal­la luki­jan poh­ti­maan, kuin­ka hän itse vai­kut­taa ja mani­pu­loi.

Julkisesta kes­kus­te­lus­ta puut­tuu aja­tus sii­tä, ettei paha ja kie­ro ole aina mei­dän ulko­puo­lel­lam­me. Odotan popu­laa­rip­sy­ko­lo­gis­ta lii­keh­din­tää, joka suun­tai­si ihmi­set tut­ki­maan var­jo­ja itses­sään eikä toi­sis­sa; nyt val­lal­la ole­vat uhriu­tu­mis­dis­kurs­sit raken­ta­vat maa­il­maa, jos­sa muut mani­pu­loi­vat ja minä kilt­tey­des­sä­ni suo­jau­dun heil­tä. Tällainen kes­kus­te­lu ikä­vys­tyt­tää kuin ruo­ka­kaup­pa, jon­ka vali­koi­mas­sa tar­jol­la on vain maren­kia ja mui­ta soke­ri­tort­tu­ja – her­kul­lis­ta, mut­ta epä­ter­veel­lis­tä, ja pidem­män pääl­le ikä­vys­tyt­tä­vää.

On toki epä­miel­lyt­tä­vää tar­kas­tel­la omia var­jo­jaan ja näh­dä vaik­ka­pa se huo­mio­ta ker­jää­vä nar­sis­ti itses­sään eikä naa­pu­ris­saan, mut­ta mani­pu­loin­nil­ta ”suo­jau­tu­mi­nen” ymmär­tä­mät­tä omaa mani­pu­la­tii­vi­suut­taan joh­taa vain puo­li­to­tuuk­siin. Vaikuttaminen ja mani­pu­loin­ti -kirjan jäl­keen­sä jät­tä­mä kut­su onkin kat­soa tar­kem­min omia vai­kut­ta­mi­sen ja mani­pu­loin­nin yri­tyk­siä­ni, ei niin­kään vah­tia hauk­ka­na mui­den teke­mi­siä.

Jokainen meis­tä pelaa vai­kut­ta­mis­pe­le­jä, eikä niis­sä suu­rim­mak­si osak­si ole oike­aa tai vää­rää – on vain tun­tei­den, motii­vien ja tavoit­tei­den seka­mels­ka, jos­sa yri­täm­me pitää pääm­me pin­nal­la. Sen lisäk­si, ettei anna tois­ten hukut­taa itse­ään, on hyvä kat­soa, että ei itse­kään pai­na mui­ta pin­nan alle. Vaikka en samas­tu­kaan Jackie Onassikseen enkä käy Tupperware-kut­suil­la, voin sil­ti kut­sua itse­ni tut­ki­maan kirjan kei­no­lis­to­ja pysyäk­se­ni sel­vil­lä sii­tä, miten itse tie­toi­ses­ti ja tie­dos­ta­mat­ta­ni vai­ku­tan ja mani­pu­loin.

---

Kirjoittaja on psy­ko­lo­gian toh­to­ri.