Nobel-kir­­jai­­li­­ja Yeatsin spi­ri­tis­miin ja uni­nä­kyi­hin nojaa­va teos häm­men­tää ja puu­dut­taa, mut­ta ei ole pel­käs­tään tyl­sä. * Joskus vuo­si­kym­me­niä sit­ten kävi niin, että enti­nen luok­ka­to­ve­ri­ni alkoi kuul­la ääniä. Ehdotin, että hän kir­joit­tai­si puheet pape­ril­le. Onneton teki työ­tä käs­ket­tyä. Siitä taas seu­ra­si, että minun oli pak­ko viet­tää yksi pit­kä ilta­päi­vä kir­jas­to­ta­lon vie­rei­ses­sä pen­saas­sa (mik­si pen­saas­sa, sano­kaa­pa se) …