Lokakuussa 2014 Dresdenissä kuhi­si. Ensin kym­me­niä, sit­ten sato­ja ihmi­siä alkoi kokoon­tua joka maa­nan­tai Saksin osa­val­tion pää­kau­pun­gin aukioil­le osoit­ta­maan miel­tään niin kut­sut­tua isla­mi­saa­tio­ta vas­taan. Äärioikeistolaiset Pegida-mie­le­no­soi­tuk­set kas­voi­vat pako­lais­krii­sin sii­vit­tä­mi­nä mas­sii­vi­sik­si kokouk­sik­si.

Kun puo­lus­tam­me demo­kra­ti­aa, olem­me oikeal­la asial­la – näin ajat­te­le­vat sekä vasem­mis­to­puo­luei­den, oikeis­to­kon­ser­va­tii­vien että äärioi­keis­to­lais­ten kan­nat­ta­jat. Populismin tut­ki­ja Sabine Volk ker­too Särölle äärioi­keis­to­lais­ten ryh­mien suo­sion his­to­rial­li­ses­ta taus­tas­ta itäi­ses­sä Saksassa sekä eri­lais­ten demo­kra­tia­kä­si­tys­ten yhteen­so­vit­ta­mat­to­muu­des­ta pan­de­mia-aika­na. (Haastattelu ja teks­ti: Venla Saalo & Mark Mallon.)

Pegi­dan nimi tulee sak­san­kie­li­sis­tä sanois­ta ”Patriotische Europäer gegen die Islamisierung des Abendlandes”, ”pat­rioot­ti­set euroop­pa­lai­set län­si­mai­den isla­mi­saa­tio­ta vas­taan”. Liike on syn­ty­nyt Saksan itä­osas­sa ja jär­jes­tää pro­tes­te­ja pää­osin siel­lä, mut­ta kysees­sä ei ole nime­no­maan Saksaa ja sak­sa­lai­suut­ta puo­lus­ta­va aate, vaan pegi­da­lais­ten tar­koi­tus on suo­jel­la Eurooppaa: jota­kin, min­kä he miel­tä­vät ”aidok­si euroop­pa­lai­suu­dek­si” ja ”euroop­pa­lai­sek­si iden­ti­tee­tik­si”.

Äärioikeistolaisen ryh­män pai­not­ta­ma euroop­pa­lai­suus voi tun­tua yllät­tä­väl­tä, sil­lä kysei­set ryh­mät miel­le­tään yleen­sä natio­na­lis­ti­sik­si. Saksan his­to­rias­ta joh­tuen isän­maal­li­suus on Saksassa kui­ten­kin edel­leen niin suu­ri tabu, että euroop­pa­lai­suu­den puo­lus­ta­mi­nen on tur­val­li­sem­pi vaih­toeh­to.

Populistisiin äärioi­keis­to­lai­siin liik­kei­siin pereh­ty­nyt tut­ki­ja Sabine Volk käsit­te­lee väi­tös­kir­jas­saan Pegidan mie­le­no­soi­tus­ten kult­tuu­ria: miten mie­le­no­soi­tuk­set jär­jes­te­tään jul­ki­suu­des­sa, mil­lai­sia sym­bo­liik­kaa ja kiel­tä lii­ke käyt­tää, ja mil­lai­sia nar­ra­tii­ve­ja Pegida luo itses­tään ja Saksan poli­tii­kas­ta. Parhaillaan hän tut­kii niin sanot­tua muis­tin poli­tiik­kaa: Pegidan tapo­ja hyö­dyn­tää Itä-Saksan vuo­den 1989 mie­le­no­soi­tuk­sis­sa käy­tet­ty­jä sym­bo­le­ja.

Millaista visio­ta Euroopasta Pegida vaa­lii?

”Aidon euroop­pa­lai­suu­den yti­mes­sä ovat Pegidan näkö­kul­mas­ta kris­til­li­syys, suve­ree­nit kan­sal­lis­val­tiot, isla­min­vas­tai­suus ja euroop­pa­lais­ten yhtei­seen kult­tuu­ri­his­to­ri­aan perus­tu­vat juu­ret”, Volk kuvai­lee. ”Muiden euroop­pa­lais­ten äärioi­keis­to­lais­ten liik­kei­den tavoin Pegida kokee isla­min uhkaa­van tuo­ta visio­ta. Pegidalle islam on läh­tö­koh­tai­ses­ti radi­kaa­lia isla­mia, käy­tän­nös­sä ter­ro­ris­mia. Periaatteessa jär­jes­tö hyväk­syy huma­ni­taa­ri­sen maa­han­muu­ton – esi­mer­kik­si syy­ria­lais­ten kris­tit­ty­jen osal­ta – sil­lä edel­ly­tyk­sel­lä, että pako­lai­set muut­ta­vat läh­tö­maan tilan­teen paran­tues­sa takai­sin. Pegida ei kui­ten­kaan suvait­se min­kään­lais­ta niin sanot­tua talou­del­lis­ta maa­han­muut­toa eli muut­ta­mis­ta Saksaan parem­man elin­ta­son toi­vos­sa.”

Muslimiväestön lisään­ty­mi­nen Euroopassa kas­vat­taa pai­net­ta uusien mos­kei­joi­den raken­ta­mi­seen. Katukuvassa näky­vä isla­mi­lai­suus on Pegidalle suu­ri ongel­ma. Liike kokee, ettei­vät mus­li­mit kun­nioi­ta jul­kis­ta tilaa riit­tä­väs­ti. Toisaalta Pegidan joh­to­hah­mon Lutz Bachmannin mukaan esi­mer­kik­si turk­ki­lai­set ovat ter­ve­tul­lei­ta, sil­lä he ovat sopeu­tu­neet sak­sa­lai­seen yhteis­kun­taan vuo­si­kym­men­ten mit­taan hyvin.

Uskonto sinän­sä ei ole Pegidalle tär­ke­ää, eikä jär­jes­tö pidä itse­ään kris­til­li­se­nä ryh­mit­ty­mä­nä. Mielenosoituksia jär­jes­te­tään näyt­tä­vien kirk­ko­jen edus­tal­la sik­si, että raken­nuk­set sym­bo­loi­vat kult­tuu­ri­sia saa­vu­tuk­sia.

Sabine Volkin mie­les­tä Itä- ja Länsi-Euroopan väli­set jän­nit­teet tule­vat popu­lis­tis­ten ryh­mien kaut­ta kiin­nos­ta­vas­ti esiin. Itä-Eurooppa on euroop­pa­lai­ses­sa kult­tuu­ri­his­to­rias­sa aiem­min ollut aina ulko­puo­li­nen, ”toi­nen”, kun taas Länsi-Eurooppa mer­kit­si ”nor­maa­lia” ja ”aitoa” Eurooppaa.

”Asetelma on kään­ty­mäs­sä ympä­ri”, Volk sanoo. ”Pegida kuvaa itäis­tä Saksaa ja Itä-Eurooppaa, jois­sa maa­han­muut­ta­jien osuus on pie­nem­pi, ’aidon euroop­pa­lai­suu­den vii­mei­sek­si lin­nak­keek­si’, ja koti­kau­pun­ki­aan Dresdeniä ’euroop­pa­lai­sen vas­ta­rin­nan lin­nak­keek­si’.”

Saksan län­sio­saan Pegida suh­tau­tuu sää­lien, pitäen sitä jo moni­kult­tuu­ri­suu­del­le mene­tet­ty­nä alu­ee­na.

Islamin vai­ku­tuk­sen lisäk­si euroop­pa­lai­sia arvo­ja uhkaa­vat Pegidan mie­les­tä EU:n ja Saksan poliit­ti­nen ja talou­del­li­nen eliit­ti. Liike pitää eri­tyi­ses­ti vasem­mis­to­puo­luei­ta ja Vihreää puo­luet­ta syyl­li­si­nä Saksan lisään­ty­nee­seen maa­han­muut­toon.

Sabine Volk hyö­dyn­si pegi­da­lai­suu­den tut­ki­muk­ses­sa havain­noi­vaa, koko­nais­val­tai­seen ymmär­tä­mi­seen ja kuvaa­mi­seen täh­tää­vää etno­gra­fis­ta tut­ki­mus­me­ne­tel­mää. Hän osal­lis­tui Pegidan mie­le­no­soi­tuk­siin mah­dol­li­sim­man ennak­ko­luu­lot­to­mal­la asen­teel­la kiin­nit­täen huo­mio­ta eri­tyi­ses­ti sym­bo­lei­hin, kuten lip­pui­hin.

”Lippuja oli pal­jon: Saksan lip­pu­ja, Wirmer-lip­pu­ja, Saksin ja Thüringenin osa­val­tioi­den lip­pu­ja, Israelin lip­pu­ja, AfD:n lip­pu­ja”, Volk kuvai­lee. ”Symbolit ker­to­vat, miten mie­le­no­soit­ta­jat näke­vät itsen­sä, poli­tii­kan ja maa­il­man.”

Tutkijan roo­lis­sa Volk suh­tau­tuu Pegidaan, tie­ten­kin, neut­raa­lis­ti. Oman, hen­ki­lö­koh­tai­sen asen­teen­sa Pegidaa koh­taan hän tote­aa muut­tu­neen aiem­paa nega­tii­vi­sem­mak­si.

”Julkisuudessa Pegida pyr­kii salon­ki­kel­poi­suu­teen”, Volk ker­too. ”Omiensa jou­kos­sa osal­lis­tu­jien puheet oli­vat mus­li­me­ja ja vasem­mis­to­lai­sia voi­mak­kaas­ti epäin­hi­mil­lis­tä­viä, mikä oli itsel­le­ni jopa jär­kyt­tä­vää. Kuulin vih­reän aat­teen kan­nat­ta­jis­ta ja nuo­ris­ta ilmas­toak­ti­vis­teis­ta puhut­ta­van ’para­siit­tei­na’ ja ’lint­saa­ji­na’.”

Äärioikeiston mosaiikki

Mitkä teki­jät ovat Pegidan syn­nyn ja suo­sion taus­tal­la?

Pegida ei toki syn­ty­nyt tyh­jäs­tä. Äärioikeistolla oli jo kah­den Saksan aika­na kan­nat­ta­jan­sa niin län­nes­sä kuin var­sin­kin idäs­sä. 1990-luvul­ta alkaen Dresdenin vuo­den 1945 pom­mi­tus­ten muis­to­päi­vän niin sano­tut ”suru­mars­sit” kerä­si­vät osal­lis­tu­jia ympä­ri maa­ta, jopa ulko­mail­ta.

Helmikuussa 2013 perus­tet­tiin kon­ser­va­tii­vi-oikeis­to­po­pu­lis­ti­nen puo­lue Alternativ für Deutschland (AfD), ”Vaihtoehto Saksalle”. Pegida muo­dois­tui loka­kuus­sa 2014. Ensimmäisiin mie­le­no­soi­tuk­siin osal­lis­tui kym­me­niä tai sato­ja pai­kal­li­sia ihmi­siä. Uutta äärioi­keis­to­lais­ken­täl­lä oli mie­le­no­soi­tus­ten vii­koit­tai­suus.

Sabine Volkin mukaan Pegidan syk­syl­lä 2014 alka­nee­seen nos­tee­seen vai­kut­ti­vat monet sei­kat: AfD oli tuol­loin vas­ta pie­ni ja mel­ko mal­til­li­nen oikeis­to­po­pu­lis­ti­nen puo­lue, joten lai­ta­oi­keis­ton kan­nat­ta­jil­la ei ollut var­tee­no­tet­ta­vaa edus­ta­jaa par­la­men­tis­sa. Ääri-isla­mi­lai­sen Isisin tais­te­lut Syyriassa ja Irakissa nos­tat­ti­vat loka­kuus­sa raju­ja mus­li­mi­ryh­mien väli­siä yhteen­ot­to­ja Hampurissa ja Cellessä asti. Pegidan joh­to­hah­mot käyt­ti­vät kaha­koi­ta hyö­dyk­si reto­rii­kas­saan sanoen, että radi­kaa­le­ja mus­li­mien uskon­so­tia ei tule sal­lia Saksan maa­pe­räl­lä. Tammikuussa 2015 Eurooppaa puo­les­taan jär­kyt­ti parii­si­lai­sen Charlie Hebdo -leh­den toi­mit­ta­jien ampu­mi­nen. Ampujat oli­vat ääri­mus­li­me­ja. Pegida käyt­ti tätä­kin tilai­suut­ta hyväk­seen.

Retoriikka toi­mi, mie­le­no­soi­tuk­set kas­voi­vat räjäh­dys­mäi­ses­ti.

Vuoden 2015 tam­mi­kuus­sa Pegidan maa­nan­tai­set mie­le­no­soi­tuk­set kerä­si­vät Dresdeniin 20 000 ihmis­tä eri puo­lil­ta maa­ta; joi­den­kin arvioi­den mukaan jopa 35 000. Määrät ovat val­ta­via Dresdenin asu­kas­lu­kuun suh­teu­tet­tu­na. Media kohi­si Pegidasta usei­den viik­ko­jen ajan niin Saksassa kuin ulko­mail­la: Keitä nuo ihmi­set ovat? Mitkä ovat hei­dän taus­ta­voi­man­sa?

Jyrkimpien pegi­da­lais­ten puhei­den radi­ka­li­soi­tu­mi­nen joh­ti liik­keen sisäi­siin rii­toi­hin hel­mi­kuus­sa 2015. Mielenosoitusten osal­lis­tu­ja­mää­rä not­kah­ti het­kek­si, mut­ta sama­na vuon­na lei­mah­ta­neen ara­bi­ke­vään jäl­keen Eurooppaan iske­nyt pako­lais­krii­si nos­ti Pegidan suo­sio­ta jäl­leen.

Samaan aikaan pie­nes­tä AfD:stä kas­voi mer­kit­tä­vä vas­ta­voi­ma Angela Merkelin hal­li­tuk­sen poli­tii­kal­le.

AfD:n itä­sak­sa­lais­ten edus­ta­jien Pegida-yhteyk­sien myö­tä koko puo­lue voi­daan mal­til­li­sem­mas­ta sii­ves­tään huo­li­mat­ta mää­ri­tel­lä äärioi­keis­to­lai­sek­si. AfD:n näke­myk­sen mukaan Pegida on Saksan lai­ta­oi­keis­toa kan­nat­ta­van väes­tön­osan ’kan­san käsi’ ja AfD sen ’par­la­men­taa­ri­nen käsi’. Pegidan, AfD:n ja joi­den­kin koro­na­mie­le­no­soi­tus­ten lisäk­si Saksan lai­ta­oi­keis­ton ’mosaii­kin’ – tai ’vii­den sor­men nyr­kin’ – muo­dos­ta­vat aja­tus­hau­to­mo ja yksit­täi­set tie­do­tus­vä­li­neet. Nämä ver­taus­ku­vat ovat alun perin vasem­mis­ton lan­see­raa­mia.

”Viime aikoi­na Pegidasta ei ole puhut­tu jul­ki­suu­des­sa juu­ri lain­kaan. Politiikan tut­ki­jat ja jopa dres­de­ni­läi­set ihmi­set ovat olleet yllät­ty­nei­tä tut­ki­musai­hees­ta­ni, sil­lä he eivät ole tien­neet, että Pegida on yhä ole­mas­sa”, ker­too Sabine Volk.

Yhdistymisen trauma

Sabine Volkin mukaan Pegidan muo­dos­tu­mi­sel­le ja AfD:n kan­na­tuk­sel­le Saksan itä­osis­sa on usei­ta syi­tä.

”On esi­tet­ty, että enti­nen DDR:n alue kär­si­si demo­kra­tia­va­jees­ta pit­kän tota­li­ta­ris­ti­sen hal­lin­toa­jan jäl­keen: että itä­sak­sa­lai­set eivät oli­si kos­kaan tot­tu­neet demo­kra­ti­aan.”

Volk huo­maut­taa, että todel­li­suus on tätä moni­mut­kai­sem­pi. On kat­sot­ta­va 1990-luvul­le.

Keski- ja Itä-Euroopassa, kuten Puolassa, Itä-Saksassa ja Unkarissa, käy­tiin tuol­loin läpi kivu­lias­ta ja äkil­lis­tä siir­ty­mää sosia­lis­mis­ta kapi­ta­lis­ti­seen talous­jär­jes­tel­mään. Monet ihmi­set menet­ti­vät työn­sä ja sosio­eko­no­mi­sen sta­tuk­sen­sa. EU:n Horizon 2020 -pui­teoh­jel­man moni­tie­teel­li­sen FATIGUE-tut­ki­mus­pro­jek­tin hypo­tee­sin mukaan nämä tapah­tu­mat ovat vai­kut­ta­neet nykyi­seen popu­lis­tis­ten liik­kei­den nousuun. Sabine Volk on yksi pro­jek­tin tut­ki­jois­ta.

Saksan jäl­lee­nyh­dis­ty­mi­nen loka­kuus­sa 1990 ei ollut tasa­ve­roi­nen pro­ses­si, vaan Saksan demo­kraat­ti­nen tasa­val­ta lii­tet­tiin nopeas­ti län­ti­sen naa­pu­rin jo ole­mas­sao­le­vaan jär­jes­tel­mään. Perustuslakia ei aiko­muk­ses­ta huo­li­mat­ta kir­joi­tet­tu uudel­leen, vaan uusi Saksa omak­sui län­ti­sen Saksan liit­to­ta­sa­val­lan perus­tus­lain sel­lai­se­naan. Jotkin DDR:ssä han­ki­tut tut­kin­not menet­ti­vät arvon­sa yhdis­ty­mi­sen jäl­keen koko­naan. Itäsaksalaiset tuot­teet, jois­ta nii­den val­mis­ta­jat oli­vat olleet ylpei­tä, eivät pys­ty­neet kil­pai­le­maan moder­nim­mal­la tek­no­lo­gial­la val­mis­tet­tu­jen län­si­sak­sa­lais­ten tuot­tei­den kans­sa. Monet yli­opis­to­jen pro­fes­suu­rit sekä teol­li­suu­den, hal­lin­non ja talous­e­lä­män kor­keat virat ja arvos­te­tut työ­pai­kat pää­tyi­vät län­si­sak­sa­lai­sil­le. Heistä tuli Itä-Saksan aluei­den ja kau­pun­kien uut­ta eliit­tiä, ja he ovat sitä laa­jal­ti edel­leen.

Suuret media­ta­lot vakiin­tui­vat yhdis­ty­mi­sen myö­tä maan län­sio­siin. Toimitusten sijain­nil­la ja toi­mi­tus­kun­nan taus­tal­la on vai­ku­tus­ta sii­hen, mil­lai­sia pai­no­tuk­sia ja kenen näkö­kul­mia sano­ma­leh­tiin ja tele­vi­sioon pää­tyy.

”Media ker­too itäi­ses­tä Saksasta eri asen­teel­la kuin län­ti­ses­tä, ja vali­tet­ta­vas­ti usein nega­tii­vi­sem­mal­la”, Sabine Volk sanoo. ”Tilanne on alka­nut muut­tua vas­ta vii­me aikoi­na. Esimerkiksi Die Zeit -viik­ko­leh­ti on perus­ta­nut Leipzigiin oman toi­mi­tus­osas­ton (Die Zeit im Osten), joka rapor­toi mie­les­tä­ni laa­duk­kaas­ti itää kos­ket­ta­vis­ta tee­mois­ta ja tapah­tu­mis­ta.”

Länsi-Saksaa on jäl­keen­päin kri­ti­soi­tu idän kolo­ni­soi­mi­ses­ta yhdis­ty­mis­vai­hees­sa. Sabine Volkin mukaan kolo­ni­saa­tio on jopa osu­va ter­mi.

”Itä-Saksassa oli esi­mer­kik­si hyvää las­ten­hoi­toa kos­ke­vaa poli­tiik­kaa ja abort­ti­lain­sää­dän­töä, joi­ta uusi, yhdis­ty­nyt Saksa oli­si hyvin voi­nut ottaa käyt­töön”, Volk sanoo.

Silloinen rajo­jen avau­tu­mi­nen vai­kut­ti toi­sel­la­kin taval­la nykyi­sen AfD:n suo­sion kas­vuun. Saksojen yhdis­tyt­tyä nuo­ria ja työi­käi­siä muut­ti län­nen suur­kau­pun­kei­hin niin pal­jon, että Saksan demo­gra­fi­nen väes­tö­ra­ken­ne muut­tui. Idän pie­niin kau­pun­kei­hin, kyliin ja maa­seu­dul­le jäi eten­kin van­he­ne­vaa, mies­val­tais­ta ja mata­lam­min kou­lu­tet­tua väkeä: hei­tä, jot­ka toden­nä­köi­sem­min äänes­tä­vät AfD:tä. Väestön ikään­tyes­sä asu­kas­lu­ku on monil­la itäi­sen Saksan paik­ka­kun­nil­la vähen­ty­nyt aina muu­rin mur­tu­mi­ses­ta asti.

”Tosin vii­me vuo­si­na myös muut­to­lii­ke län­nes­tä idän suu­rim­piin kau­pun­kei­hin on voi­mis­tu­nut”, Volk huo­maut­taa.

Yleinen käsi­tys sii­tä, että AfD:tä äänes­täi­si­vät lähin­nä työt­tö­mät ja syr­jäy­ty­neet ihmi­set, on vir­heel­li­nen. Äänestäjäkuntaa yhdis­tää pikem­min­kin yhtei­nen taus­ta: Volkin mukaan ne itä­sak­sa­lai­set, jot­ka 1990-luvul­la oli­vat työt­tö­miä, äänes­tä­vät nyky­ään toden­nä­köi­sem­min AfD:tä, vaik­ka tänä päi­vä­nä oli­si­vat­kin työs­sä tai eläk­keel­lä. Kolmen vuo­si­kym­me­nen takai­set karut koke­muk­set siis vai­kut­ta­vat nykyi­seen äänes­tys­käyt­täy­ty­mi­seen.

”Kyselytutkimusten mukaan jopa kol­man­nes itä­aluei­den asuk­kais­ta kokee, että hei­tä koh­del­laan omas­sa maas­saan toi­sen luo­kan kan­sa­lai­si­na”, Volk ker­too. ”AfD koh­dis­taa sanan­sa juu­ri heil­le. Puolueen nar­ra­tii­vis­sa itä­sak­sa­lai­set ansait­se­vat nykyis­tä enem­män arvos­tus­ta, sil­lä he tais­te­li­vat demo­kra­tian puo­les­ta, kun taas län­si­sak­sa­lai­set sai­vat demo­kra­tian­sa toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­keen ikään kuin lah­jak­si.”

Demokratian kannattajat

Volk kokee koro­na­pan­de­mian alun vah­vis­ta­neen kan­sal­lis­val­tio­aa­tet­ta kaik­kial­la maa­il­mas­sa: useim­mat val­tiot niin vasem­mis­to­lais­ten kuin oikeis­to­lais­ten polii­tik­ko­jen joh­dol­la alkoi­vat suo­ja­ta rajo­ja, vaik­ka vas­tas­sa oli kai­kil­le sama virus. EU:n kes­ki­te­tys­ti tilaa­mat rokot­teet oli­vat Volkin mie­les­tä yri­tys vas­tus­taa natio­na­lis­tis­ta kehi­tys­tä.

”Eri val­tioi­den toi­mi­mi­nen yhte­näi­se­nä blok­ki­na ei vält­tä­mät­tä kui­ten­kaan ole sen parem­pi rat­kai­su kuin kan­sal­li­sen tason pää­tök­sen­te­ko”, hän tote­aa.

Pegida-mie­le­no­soi­tus­ten sijaan media­huo­mio­ta ovat Saksassa vii­me kuu­kausi­na saa­neet koro­na­po­li­tii­kan vas­tai­set mie­le­no­soi­tuk­set. Päättäjien rajoit­taes­sa mie­le­no­soi­tuk­sia jär­jes­tä­jät ovat alka­neet kut­sua nii­tä ”maa­nan­tai­kä­ve­lyik­si” (Montagsspaziergänge). Kuten DDR:n hajoa­mi­sen alla ja Pegida-liik­kees­sä, ihmi­set ovat kaduil­la juu­ri maa­nan­tai­sin.

Volkin mukaan koro­na­po­li­tii­kan vas­tai­set mie­le­no­soi­tuk­set ovat Saksassa hyvin moni­muo­toi­sia, ja hie­man eri­lai­sia eri pai­kois­sa. Berliinissä näi­hin on osal­lis­tu­nut vasem­mis­to­lais­ten tai­tei­li­joi­den, joo­gaa­jien, eso­tee­rik­ko­jen ja Krishna-liik­keen edus­ta­jia, kun taas Stuttgartin seu­dul­la, jos­ta Querdenken-lii­ke on läh­töi­sin, on stei­ne­ri­läis­tä, ylei­ses­ti kaik­kia rokot­tei­ta kysee­na­lais­ta­vaa ja vaih­toeh­tois­ta lää­ke­tie­det­tä suo­si­vaa vasem­mis­to­lais­ta väkeä. Luonnollisesti muka­na myös taval­li­sia ihmi­siä, joi­ta ei voi luo­ki­tel­la poliit­ti­siin tai mui­hin ryh­miin.

Saksin osa­val­tios­sa mie­le­no­soi­tuk­siin osal­lis­tuu äärioi­keis­to­lai­sia suh­tees­sa enem­män kuin muu­al­la. Äärioikeistolaisten ala­ryh­mä ovat Reichsbürger-aat­teen kan­nat­ta­jat, jot­ka eivät tun­nus­ta Saksan val­tio­ta.

Hallituksen mää­rää­mien rajoi­tus­ten monen­kir­ja­vil­la vas­tus­ta­jil­la – myös Pegidalla – on jota­kin yhteis­tä hal­li­tus­myön­teis­ten kan­sa­lais­ten kans­sa: kaik­ki koke­vat ole­van­sa van­kas­ti demo­kra­tian puo­lel­la. Pegidalaiset koke­vat puo­lus­ta­van­sa demo­kra­ti­aa vih­reän ja vasem­mis­to­lai­sen poli­tii­kan ja EU:n kes­kus­joh­don ”tota­li­ta­ris­mil­ta”, joka rapaut­taa kan­sa­lais­ten oikeuk­sia ja sanan­va­paut­ta. Heidän jo pidem­pään käyt­tä­män­sä nar­ra­tii­vin mukaan ”DDR on tulos­sa takai­sin”, ja nykyi­sil­lä hal­li­tus­puo­lueil­la ei ole enää omaa lin­jaa, vaan ne muo­dos­ta­vat todel­li­suu­des­sa yhden yhte­näi­sen puo­lu­een. Angela Merkeliä kuva­taan dik­taat­to­ri­na, ja Saksan tie­dus­te­lu­pal­ve­lu on ”Stasi 2.0”.

”Mielenosoittajat saa­vat kokoon­tua Dresdenin kes­kus­tas­sa vii­koit­tain ja pitää puhei­taan, mikä jo osoit­taa, että ilmai­sun­va­paus on voi­mis­saan”, Sabine Volk huo­maut­taa.

Mielenosoitusten ja liik­ku­mis­va­pau­den rajoi­tuk­set ovat pegi­da­lai­sil­le osoi­tus sii­tä, että hei­dän nar­ra­tii­vin­sa pitää paik­kan­sa. Suomalaista Koronavilkkua vas­taa­va mobii­li­so­vel­lus sekä koro­na­pas­si näh­tiin kan­sa­lais­ten seu­ran­nan ja kont­rol­lin väli­nei­nä.

”Pegidan nar­ra­tii­vi on hyvä esi­merk­ki sii­tä, kuin­ka demo­kra­tian käsi­te voi­daan tul­ki­ta niin monel­la eri taval­la”, Volk sanoo. ”Nykyiset ole­mas­sao­le­vat libe­raa­lit demo­kra­tiat ovat yhdis­tel­miä demo­kraat­ti­sis­ta – eli kan­san­val­taa pai­not­ta­vas­ta – sekä libe­raa­leis­ta, eli yksi­lön­va­pauk­sia koros­ta­vis­ta val­tio­kä­si­tyk­sis­tä. Näitä kah­ta suun­taus­ta ei voi­da sovit­taa täy­del­li­ses­ti yhteen: emme voi yhtä­ai­kai­ses­ti yllä­pi­tää kaik­kia yksi­lön­va­pauk­sia ja enem­mis­tön pää­tös­val­taa. Tässä koh­taa äärioi­keis­to­lais­ten käsi­tys demo­kra­tias­ta poik­ke­aa muis­ta. He kan­nat­ta­vat kan­san enem­mis­tön suve­ree­nia val­taa, kos­ka he näke­vät kan­san yhte­näi­se­nä koko­nai­suu­te­na, jol­la on yhtei­nen his­to­ria, kie­li ja kult­tuu­ri. Vähemmistön oikeuk­sis­ta äärioi­keis­to­lai­set eivät ole niin innos­tu­nei­ta. Perustuslaki suo­jaa vähem­mis­tö­jen ase­man Saksassa, mut­ta kos­ka Pegida ei näe esi­mer­kik­si mus­li­me­ja osa­na ’aitoa kan­saa’, pegi­da­lai­set eivät myös­kään antai­si heil­le samo­ja yksi­lö­noi­keuk­sia kuin sak­sa­lai­sil­le.”

Volkin mukaan koro­na­ra­joi­tuk­sia kri­ti­soi­vat ryh­mät ovat tuo­neet kes­kus­te­luun sel­vem­min kysy­myk­sen sii­tä, mitä itse asias­sa ymmär­räm­me demo­kra­tial­la. Hän tote­aa, ettei hal­li­tus­ta pan­de­mian alku­vai­hees­sa pai­nos­tet­tu riit­tä­väs­ti perus­te­le­maan rajoi­tuk­sia, eikä rajoi­tuk­sia myös­kään juu­ri kysee­na­lais­tet­tu medias­sa.

Kun Angela Merkel koro­na­pan­de­mian alus­sa ilmoit­ti rajoi­tus­ten toi­meen­pa­ne­mi­ses­ta, hän mää­rit­te­li ilmoi­tuk­sen­sa demo­kraat­ti­sek­si teok­si, jol­la oli suo­jel­ta­va yhteis­kun­nan hei­koim­pia. Kun Saksin osa­val­tion pre­si­dent­ti Michael Kretschmer vie­rai­li sul­ku­toi­mien vas­tai­ses­sa mie­le­no­soi­tuk­ses­sa Dresdenissä – joi­den­kin mie­les­tä kuin hyväk­syen ne, ja aiheut­taen pie­ni­muo­toi­sen skan­daa­lin – hän ilmai­si toteut­ta­van­sa vie­rai­lul­laan demo­kra­ti­aa pitäes­sään eri kan­sa­no­sien välis­tä kes­kus­te­lu­yh­teyt­tä yllä.

Onko demo­kra­tias­ta tul­lut mää­rit­te­le­mät­tö­myy­des­sään reto­ri­nen kei­no, jol­la kaik­ki ryh­mät voi­vat oikeut­taa mit­kä tahan­sa teot? Eikö käsit­tees­tä pitäi­si olla ole­mas­sa jon­kin­lai­nen yhtei­sym­mär­rys, jot­ta pysyi­sim­me kaik­ki samal­la kar­tal­la?

Yhteiskunnallinen kes­kus­te­lu eri poliit­tis­ten ryh­mien, myös ääri­ryh­mien, välil­lä on Sabine Volkin mie­les­tä tär­ke­ää. Jos ydin­kä­sit­teet, kuten vapaus, oikeu­den­mu­kai­suus ja tur­val­li­suus kui­ten­kin tar­koit­ta­vat kai­kil­le hie­man eri asioi­ta, kes­kus­te­lu on vaa­ras­sa tyreh­tyä alkuun­sa. Ristiriidat tun­tu­vat ylit­tä­mät­tö­mil­tä, mut­ta kos­ka nii­den käsit­te­ly on osa demo­kraat­tis­ta pro­ses­sia, ne tuo­vat muka­naan myös hyvää.

Polarisaatiosta eroon?

Sabine Volkin mukaan Saksa on vii­me vuo­si­na pola­ri­soi­tu­nut voi­mak­kaas­ti. Perinteiset puo­lu­eet, oikeis­to­li­be­raa­li CDU, sen sisar­puo­lue CSU sekä sosia­li­de­mo­kraat­ti­nen SPD ovat menet­tä­neet suo­sio­taan, kun taas pie­net puo­lu­eet oikeal­la ja vasem­mal­la ovat saa­neet lisää kan­nat­ta­jia. Painopiste on siis siir­ty­nyt kes­kel­tä koh­ti reu­no­ja. Selvin kah­tia­ja­ko näkyy AfD:n ja vih­rei­den äänes­tä­jien välil­lä.

Ratkaisua pola­ri­saa­tion lie­ven­tä­mi­seen Volkilla ei ole. Hänen mukaan­sa Saksassa on käyn­nis­sä monen­lai­sia dia­lo­giin täh­tää­viä pro­jek­te­ja, esi­mer­kik­si itä – län­si-akse­lil­la.

”On myös muis­tet­ta­va, että jokai­ses­sa maas­sa osa kan­sas­ta äänes­tää ja tulee äänes­tä­mään popu­lis­te­ja tai äärioi­keis­toa, eikä sil­le voi­da mitään”, Volk sanoo.

Voiko pola­ri­soi­tu­mi­ses­sa näh­dä myös jota­kin posi­tii­vis­ta?

”Epäsuorasti kyl­lä”, Sabine Volk sanoo. ”On hyvä, että nyt käy­dään jul­kis­ta debat­tia esi­mer­kik­si median nega­tii­vi­ses­ta asen­tees­ta Saksan itä­osia koh­taan. Samalla tulee käsi­tel­tyä raken­teel­lis­ten talou­del­lis­ten ongel­mien syi­tä. Ilman AfD:ta täl­lais­ta kes­kus­te­lua ei vält­tä­mät­tä oli­si herä­tel­ty. Kuka sen oli­si aloit­ta­nut?”

”Demokratia ei elä vain vaa­leis­ta”, Volk huo­maut­taa. ”Meidän on neu­vo­tel­ta­va päi­vit­täi­sel­lä tasol­la sii­tä, mitä demo­kra­tia tar­koit­taa ja miten sitä tuli­si pitää yllä. Pandemian aika­na tämä kes­kus­te­lu on eri­tyi­sen tär­ke­ää.”

---

Sabine Volk on Koneen Säätiön rahoit­ta­man kan­sain­vä­li­sen Now-Time Us-Space -tut­ki­mus­hank­keen jäsen. Verkko-Särö jul­kai­see tut­ki­joi­den haas­tat­te­lu­ja tie­det­tä yleis­ta­juis­ta­vas­sa artik­ke­li­sar­jas­saan.