Essee

Wolt, woke ja liukas rasismi

Viime aiko­jen rasis­mi­ko­huis­sa on näh­ty, että anti­ra­sis­ti­nen akti­vis­ti­lii­ke koh­dis­taa huo­mion­sa eri­to­ten puhe­ta­poi­hin ja käsit­tei­siin. Kun rasis­mi toteu­tuu­kin eriar­vois­ten talou­del­lis­ten suh­tei­den väli­tyk­sel­lä ja on vai­keam­min hah­mo­tet­ta­vaa, kie­lel­li­siä tabu­ja var­tioi­va akti­vis­mi näyt­tää voi­mat­to­mal­ta. Symbolisista teois­ta on siir­ryt­tä­vä kon­kreet­ti­siin toi­miin, esit­tää kir­jai­li­ja Tuukka Sandström. (Kuvitus: Sanna Saastamoinen.)

Everybody knows that the dice are loa­ded. – Leonard Cohen

*

Hieman Afrikan täh­ti -kohun jäl­keen ja hie­man ennen täh­ti­tie­tei­li­jä Esko Valtaojan ja toi­mit­ta­ja Renaz Ebrahimin välis­tä yhteen­ot­toa tuli tie­to ruo­an­kus­kaus­fir­ma Woltin myyn­nis­tä ame­rik­ka­lai­sel­le kil­pai­li­jal­le.

Palaan ensim­mäi­seen ja vii­mei­sim­pään kohuun myö­hem­min. Tässä vai­hees­sa riit­tää totea­mus, että nämä näh­tiin rasis­mi­ko­hui­na, mut­ta Woltin myyn­ti oli jotain muu­ta. Jos uutis­vir­ran pel­kis­tää kol­meen sitaat­tiin, Wolt-kaup­pa käsi­tel­tiin suun­nil­leen näin:

Miki Kuusen osa­ke­vaih­dos­sa saa­mien Doordashin osak­kei­den las­ken­nal­li­nen arvo tulee Talouselämän mukaan ole­maan 280 mil­joo­naa euroa. Kymmenien mil­joo­nien edes­tä Doordashin osak­kei­ta näyt­täi­si­vät saa­van Lauri Andler, Oskari Pétas, Juhani Mykkänen, Mika Matikainen, Elias Aalto, Pii Ketvel ja Riku Mäkelä”, uuti­soi Yle.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) hih­kui Twitterissä: ”Woltin yri­tys­kau­pat ker­too suo­ma­lai­ses­ta start up-hen­ges­tä ja osoit­taa, että ahke­ruu­del­la voi menes­tyä. Onnea Miki Kuusi ja koko Wolt-yhtei­sö!”

Helsingin Sanomat yrit­ti haas­ta­tel­la ”ahke­raa Wolt-yhtei­söä”, mut­ta koh­ta­si han­ka­luuk­sia: ”Helsingin Kampissa McDonald’sissa kol­me asia­kas­ta tui­jot­taa baa­ri­jak­ka­roil­laan ulos tih­kusa­tee­seen. Nuorukainen aras­te­lee tuu­li­kaa­pis­sa mas­ki kas­voil­laan. Hän on soma­li­taus­tai­nen Woltin lähet­ti, joka ei oikein puhu suo­mea eikä englan­tia. Hän ei halua ottaa kan­taa uuti­seen, jon­ka mukaan lähet­ti­pal­ve­lu Wolt on myy­ty noin seit­se­mäl­lä mil­jar­dil­la eurol­la yhdys­val­ta­lai­sel­le Doordashille.”

Eli 1) oho jät­kät saa mas­sia, 2) hyvä Suomi, 3) ai niin, tää on aika pit­käl­ti maa­han­muut­ta­jien sel­kä­na­has­ta revit­ty.

Jokin täs­sä tari­nas­sa, jos­sa val­koi­set jo entuu­des­taan hyvä­osai­set jät­kät äkki­ri­kas­tu­vat ei-val­kois­ten ruu­miil­li­sel­la työl­lä – vii­mei­ses­sä sitaa­tis­sa jopa ikään kuin myk­kien ruu­mii­den työl­lä – muis­tut­taa rasis­mis­ta mut­ta ei sil­ti var­si­nai­ses­ti rekis­te­röi­dy rasis­mi­na. Ville Rannan pila­ku­va, jos­sa kah­leh­di­tut tum­ma­pin­tai­set orjat kan­ta­vat Wolt-bok­se­ja, koet­tiin ylei­ses­ti lii­an pit­käl­le men­nee­nä.

Kieli rasismikeskustelun pääosassa

Vielä 2010-luvun alus­sa rasis­mi­kes­kus­te­lun kes­kiös­sä oli suvait­se­vai­suu­den käsi­te, ja rasis­tit nimit­te­li­vät anti­ra­sis­te­ja suvait­se­vais­tok­si. Sittemmin käsit­teen riit­tä­mät­tö­myys on tul­lut laa­jal­ti tie­dos­te­tuk­si. Suvaitsevaisuus psy­ko­lo­gi­soi rasis­min, teki sii­tä yksi­lön asen­neon­gel­man ja jät­ti yhteis­kun­nan epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­det pal­jol­ti kos­ke­mat­to­mik­si. Suvaitsevaisuutta koros­ta­va rasis­mi­nä­ke­mys antoi mei­dän val­kois­ten län­si­maa­lais­ten naut­tia etuoi­keuk­sis­tam­me mie­lin mää­rin, jos vain muis­tim­me abstrak­tis­ti suvai­ta ei-val­koi­sia ja hei­dän köy­hyyt­tään.

Syksyn rasis­mi­ko­huis­ta näkyy, että nyt kes­kus­te­lun kiin­to­pis­teet ovat toi­set.

Afrikan täh­ti -kohu käyn­nis­tyi sak­sa­lai­sen vaih­to-opis­ke­li­jan ulos­tu­los­ta, joka kos­ki peli­tee­mal­la jär­jes­tet­ty­jä fuk­siai­sia. Ulostuloon sisäl­tyi vää­rin­kä­si­tyk­siä, mut­ta kohu tuot­ti myös poh­din­taa vuon­na 1951 jul­kais­tun las­ten­pe­lin Afrikka-repre­sen­taa­tios­ta, joka muis­tut­taa kolo­nia­lis­min ajas­ta.

Suuren ylei­sön tajun­nas­sa peli oli tähän asti näyt­tä­nyt epä­rea­lis­ti­sel­ta, anak­ro­nis­ti­sel­ta ja men­nei­syyt­tä roman­ti­soi­val­ta vain las­ten­kult­tuu­ril­le ylei­sel­lä ja har­mit­to­mak­si koe­tul­la taval­la. Nyt huo­mat­tiin, että peli­lau­ta kuvaa­kin Afrikan eksoot­tis­ten eläin­ten täyt­tä­mä­nä, tek­no­lo­gias­ta ja jär­jes­täy­ty­neis­tä yhteis­kun­nis­ta tyh­jä­nä man­te­ree­na, jos­ta pelaa­jat kil­paa hake­vat aar­tei­ta pois.

Marja Sannikan kes­kus­te­luoh­jel­mas­saan tuo­ma­roi­mas­sa Ebrahimi – Valtaoja-death­matc­his­sa Valtaoja lausui ääneen sanan, joka on vii­me vuo­si­na siir­ty­nyt tabun alai­sek­si ilmai­suk­si. Muutos on eden­nyt nopeas­ti, kos­ka se on tapah­tu­nut Yhdysvalloissa 1990-luvul­la alka­neen kehi­tyk­sen mal­lin mukai­ses­ti. Nyt niin sanot­tu n-sana ei ole enää vain mer­ki­tyk­sel­tään rasis­ti­nen – mitä se on ollut jo vuo­si­kym­me­niä – vaan jotain enem­män. Se on alka­nut olen­noi­da rasis­mia hie­man samaan tapaan kuin suku­puo­lie­li­met olen­noi­vat sek­su­aa­li­suut­ta. Tabu estää penik­sen tai vul­van pal­jas­ta­mi­sen useim­mis­sa sosi­aa­li­sis­sa tilan­teis­sa, oli tar­koi­tus mikä hyvän­sä, ja tabu on myös niin laa­jal­ti jaet­tu, ettei sitä kukaan ihmet­te­le.

N-sanan tabuun­tu­mi­nen ei ole tapah­tu­mas­sa miten­kään synk­ro­ni­soi­dus­ti, vaan jot­kut ovat edel­lä ja toi­set jäl­jes­sä. Muutaman vuo­den pääs­tä Valtaoja tus­kin oli­si enää lausu­nut sanaa ääneen sen toden­nä­köi­sem­min kuin hänel­le nyt oli­si voi­nut tul­la mie­leen ottaa housut pois kes­ken haas­tat­te­lun. Sen sijaan hän oli­si käyt­tä­nyt eufe­mis­mia, joka luo sym­bo­li­sen etäi­syy­den tabun alai­sen sanan ja puhu­jan väliin.

Yhteistä syk­syn molem­mil­le var­si­nai­sil­le rasis­mi­ko­huil­le on se, että nii­den läpi tar­kas­tel­tu­na rasis­mi näyt­täy­tyy jona­kin, joka kos­kee poh­jim­mil­taan kiel­tä, puhet­ta, sano­ja ja repre­sen­taa­tioi­ta. Woltissa puo­les­taan ei ole mitään sel­lais­ta, joka liit­täi­si sen täl­lai­seen rasis­miin.

Värisokea Wolt

Jos kysyt­täi­siin, onko Wolt rasis­ti­nen yhtiö, var­maan aika har­va vas­tai­si myön­tä­väs­ti. Vaikka Woltin mil­jo­nää­ri­lis­ta vai­kut­taa kovin val­koi­sel­ta, ei mikään perus­ta­jien puheis­sa vai­ku­ta sil­tä, että he oli­si­vat rasis­ti­ses­ti moti­voi­tu­nei­ta. Päinvastoin, Wolt on mata­lan hie­rar­kian orga­ni­saa­tio, jos­sa on vain hyviä tyyp­pe­jä, ja rasis­tit eivät ole hyviä tyyp­pe­jä.

Tunnetuimmat Wolt-perus­ta­jat oli­vat puheen ja kie­len ammat­ti­lai­sia jo ennen star­tu­pi­aan. Kenties se oli jopa hei­dän alku­pe­räi­nen vah­vuu­ten­sa ja menes­tys­te­ki­jän­sä, sil­lä star­tup-ske­ne on puhe­kes­kei­nen maa­il­ma, jos­sa jokai­nen menes­tys­ta­ri­na alkaa pitc­hauk­ses­ta. On sel­vää, että täl­lai­ses­sa maa­il­mas­sa mes­ta­ril­li­ses­ti navi­goi­vat puhe­ko­neet eivät tule kos­kaan astu­maan n-mii­naan kuten Valtaoja.

Kuvittele sosi­aa­li­ses­ti lah­ja­kas ex-Slush-pomo Miki Kuusi fir­man pik­ku­jou­luis­sa esit­tä­mäs­sä Wolt-lähet­tiä black­faces­sa: mah­do­ton­ta. Jopa frat boy -tyyp­pis­tä hybris­tä kes­ki-iän kyn­nyk­sel­lä­kin huo­ku­va Juhani Mykkänen, joka uskoo Elon Muskin nouse­van kol­man­te­na päi­vä­nä kuol­leis­ta, sätei­lee res­pek­tiä puhues­saan Woltin jal­ka­työ­läi­sis­tä, joi­den oikeut­ta työ­suh­tee­seen vas­tus­taa kyn­sin ja ham­pain.

Jos tar­kas­te­lee Woltin ide­aa, ei sitä­kään voi pitää rasis­ti­se­na. Alkujaanhan Woltin piti olla mobii­li­so­vel­lus, jon­ka avul­la ihmi­set voi­si­vat tila­ta ravin­to­la-annok­sen ennak­koon ja hakea sen jonon ohi. Toisin sanoen rat­kais­ta­va ongel­ma oli en jak­sa jonot­taa. Kun tämä ei toi­mi­nut, Wolt muut­tui ruo­an­kul­je­tus­yh­tiök­si, eli rat­kais­ta­va ongel­ma oli en jak­sa men­nä raflaan tai teh­dä saf­kaa.

Englanninkielisessä maa­il­mas­sa tämän­tyyp­pi­siä pie­niä ja glo­baa­lis­sa mit­ta­kaa­vas­sa etuoi­keu­tet­tu­jen ihmis­ten ongel­mia kuva­taan jos­kus ilmai­sul­la whi­te people problems. Silti on vai­kea näh­dä, että pik­ku­ruis­ten ongel­mien rat­ko­mi­nen oli­si rasis­tis­ta, vaik­ka nii­tä jot­kut saat­tai­si­vat­kin nimi­tel­lä val­kois­ten ongel­mik­si. Woltin asiak­kais­sa on var­mas­ti pal­jon myös ei-val­koi­sia ihmi­siä.

Yrityskulttuurin, idean ja vies­tin­nän tasol­la Wolt ei siis ole rasis­ti­nen yhtiö. Oikeastaan se on väri­so­kea yhtiö, jol­le on saman­te­ke­vää, mitä etnis­tä taus­taa sen asiak­kaat ja ”yhteis­työ­kump­pa­nit” eli lähe­tit edus­ta­vat. Silti Woltin käy­tän­nön toi­min­ta, onnis­tu­mi­nen ja menes­tys luo­vat medi­aan tari­nan, joka joten­kin tuok­sah­taa rasis­mil­ta. Samalla tämä rasis­mi on niin vai­keas­ti hah­mo­tet­ta­vaa ja liu­kas­ta, että sii­tä on vai­kea saa­da otet­ta. Miksi?

Woke-kohuissa puhutaan asian vierestä

Viime vuo­sien rasis­mi­kes­kus­te­lua on niin sano­tus­ti domi­noi­nut niin sanot­tu woke-kult­tuu­ri. Sanon ”niin sanot­tu woke-kult­tuu­ri”, kos­ka ter­mi on kiis­ta­na­lai­nen – sel­lai­sia anti­ra­sis­miak­ti­vis­te­ja, jot­ka omas­ta mie­les­tään edus­ta­vat woke-kult­tuu­ria, ei juu­ri ole, ja monet akti­vis­tit käyt­tä­vät sanaa nykyi­sin iro­ni­ses­ti.

Sanon myös ”niin sano­tus­ti domi­noi­nut”. Tosiasiassa sel­lai­nen akti­vis­mi, jos­ta useim­mat woke-kohut ovat käyn­nis­ty­neet, ei ole domi­noi­nut kes­kus­te­lua. Tyypillisemmin on käy­nyt niin, että eri­lai­set rasis­mi­ko­hut ovat päi­väs­sä tai jopa muu­ta­mas­sa tun­nis­sa muun­tu­neet kinas­te­luk­si woke-kult­tuu­ris­ta ja esi­mer­kik­si ”sanan­va­pau­des­ta”. Varsinainen aihe, rasis­mi, on kadon­nut jon­ne­kin taus­tal­le.

Viimeisimmän kohun syn­nyt­tä­nees­sä Marja Sannikan ohjel­mas­sa rasis­mi lakais­tiin maton alle jo kes­kus­te­luo­suut­ta edel­tä­väs­sä tie­to­kir­jai­li­ja Osmo Tammisalon haas­tat­te­lus­sa, jos­sa Tammisalo osoit­ti aihe­pii­riä kos­ke­vaa ymmär­rys­tään muun muas­sa arve­le­mal­la Hymyhuulet-ohjel­man niin sanot­tu­jen ”nun­nu­kas­ket­sien” voi­neen häl­ven­tää saa­me­lai­siin koh­dis­tu­via ennak­ko­luu­lo­ja. Ohjelman jäl­ki­puin­nin kes­kiös­sä­kään ei ole ollut niin­kään Valtaoja kuin Ebrahimi, joka on saa­nut nis­kaan­sa san­ko­tol­kul­la kuraa ja jopa vaka­via uhkauk­sia.

Suuren osan woke-kohuis­ta voi näh­dä erään­lai­se­na rasis­mi­de­nia­lis­mi­na, jon­ka funk­tio­na on pitää kat­se pois pal­los­ta. Juuri täs­tä syys­tä woke-kohuis­sa tyy­pil­li­ses­ti lii­oi­tel­laan anti­ra­sis­tis­ten akti­vis­tien val­taa jopa absur­dein ver­tauk­sin. Esimerkiksi Tammisalo ver­ta­si Sannikan ohjel­mas­sa woke-lii­ket­tä tota­li­ta­ris­miin, ikään kuin woke-akti­vis­teil­la oli­si Kainuun kor­ves­sa jokin inter­sek­tio­naa­li­nen gulag jo vii­mei­siä piik­ki­lan­ko­ja vail­le val­mii­na, vaik­ka liik­keen tosia­sial­li­set resurs­sit koos­tu­vat lähin­nä Twitter- ja Instagram-tileis­tä.

Silti woke­tuk­se­na näh­dyn anti­ra­sis­ti­sen akti­vis­min on pak­ko myös kat­soa pei­liin. Diskursiivisten käy­tän­tö­jen, iden­ti­teet­tien ja louk­kaan­tu­mis­ten ympä­ril­le kier­ty­vä rasis­mi­konflik­ti on rasis­mi­de­nia­lis­teil­le edul­li­nen. Sanna Ukkolan kal­tai­set reto­ri­ses­ti tai­ta­vat ammat­ti­pöy­ris­ty­jät voi­vat hyö­dyn­tää liik­keen omia kei­no­ja ja kään­tää tun­ne­pu­heen, louk­kaan­tu­mi­sen ja när­käs­ty­mi­sen anti­ra­sis­mia vas­taan.

Aktivismi ei ole mennyt tarpeeksi pitkälle

Marja Sannikan kohuoh­jel­ma oli otsi­koi­tu ”Hyviä asioi­ta aje­taan huo­noil­la kei­noil­la”, mil­lä Sannikka luul­ta­vas­ti tar­koit­ti, että rasis­min vas­tai­sen akti­vis­min kei­not ovat lii­an repi­viä ja ”mene­vät lii­an pit­käl­le”. Diagnoosi osuu mel­kein maa­liin mut­ta ongel­ma on oikeas­taan päin­vas­tai­nen.

Puheenvuoron odot­ta­mi­nen kil­tis­ti huo­neen nur­kas­sa ei joh­da mihin­kään. Keinojen huo­nous on sii­nä, että ne tehoa­vat var­sin raja­tul­la alu­eel­la.

Rasismin dis­kur­sii­vis­ta luon­net­ta koros­ta­va akti­vis­mi on kyl­lä saa­nut aikaan edis­tys­tä siel­lä, mis­sä sen tavoit­ta­ma totuus rasis­mis­ta on riit­tä­vä. Se on vaik­ka­pa nos­ta­nut esiin ei-val­kois­ten teke­mää tai­det­ta sekä saa­nut yhteis­kun­nal­li­ses­sa kes­kus­te­lus­sa kuu­lu­viin kuun­te­le­mi­sen arvoi­sia ääniä, joi­ta aiem­min ei oli­si kuun­nel­tu.

Mutta niil­lä alueil­la, joil­la täl­lai­nen käsi­tys rasis­mis­ta ei rii­tä, dis­kurs­siin nojaa­va akti­vis­mi on ollut lähes voi­ma­ton­ta. Kun rasis­mi ei argu­men­toi itse­ään avoi­mes­ti tai tuo­ta jota­kin kult­tuu­ri­tuo­tet­ta tai muu­ta repre­sen­taa­tio­ta vaan toteu­tuu myk­kien talou­del­lis­ten suh­tei­den väli­tyk­sel­lä, wokek­si nimi­tel­ty akti­vis­mi ei oikein tun­nu tie­tä­vän, mitä teh­dä.

Tabujen vah­ti­mi­nen ja yhä vähä­pä­töi­sem­piin repre­sen­taa­tio­rik­kei­siin tart­tu­mi­nen onkin ennen kaik­kea voi­mat­to­muu­den oire. Kun luke­mat­to­mis­ta call out -kohuis­ta huo­li­mat­ta maa­il­man­ta­lous pyö­rii edel­leen läpeen­sä kolo­nia­lis­ti­se­na, ja koti­maan talou­teen syn­tyy jat­ku­vas­ti enem­män ”maa­han­muut­ta­jien töi­den” loke­roi­ta, anti­ra­sis­ti­nen lii­keh­din­tä ei kor­jaa ana­lyy­si­aan, vaan lisää äänen­ta­soa.

Tämänhetkinen anti­ra­sis­ti­nen lii­ke on kyl­lä aidos­ti kiin­nos­tu­nut rasis­ti­sen sor­ron perus­ta­sos­ta fyy­si­ses­sä ja talou­del­li­ses­sa todel­li­suu­des­sa, mut­ta sii­hen puut­tu­mi­nen ei sil­tä kun­nol­la onnis­tu. Paljon tois­tel­tu sana­pa­ri ”rasis­ti­set raken­teet” heli­see usein lähes tyh­jä­nä akti­vis­tien puheen­vuo­rois­sa. Siksi lii­keh­din­tä pää­tyy askar­te­le­maan tois­si­jais­ten koh­tei­den, kuten yli­opis­to-opis­ke­li­joi­den tun­ne-elä­män paris­sa. Syntyy dis­kur­sii­vi­ses­ti aidat­tu­ja para­tii­se­ja kii­ras­tu­len kes­kel­le: tuol­la ulko­na maa­il­ma on paha ja old black Joe’s still pic­kin’ cot­ton, mut­ta tämän tur­val­li­sen tilam­me sisäl­lä emme lausu ääneen n-sanaa.

Ongelma ei siis ole se, että akti­vis­mi ”menee lii­an pit­käl­le”, vaan se, että se ei mene tar­peek­si pit­käl­le. Sen sijaan, että rasis­min­vas­tai­nen lii­ke lyö pää­tään yhä uudes­taan samaan sei­nään, sen tuli­si laa­jen­taa kamp­pai­lun aluet­ta. Ennen kaik­kea se ei puhu tar­peek­si talou­des­ta.

Köyhyys ja rasismi erottamattomia

Historiallisesti rasis­mi on ollut aina naa­mio, tekais­tu oikeu­tus ja pei­te­ta­ri­na talou­del­li­sel­le riis­tol­le. Kolonialismi on talou­del­lis­ta riis­toa, orjuus on äärim­mäis­tä talou­del­lis­ta riis­toa. Mutta talou­del­li­sen riis­ton ja rasis­min suh­de ei kos­kaan ole ollut yksi­suun­tai­nen katu vaan kak­si­suun­tai­nen vuo­ro­vai­ku­tus­suh­de, jos­sa yhtääl­tä rasis­ti­nen dis­kurs­si tuot­taa oikeu­tuk­sen riis­tol­le ja toi­saal­ta riis­ton aiheut­ta­ma köy­hyys ja kur­juus tuot­ta­vat käsi­tyk­sen riis­tet­ty­jen rodul­li­ses­ta ja kult­tuu­ri­ses­ta alem­muu­des­ta.

Kotimaamme kon­teks­tis­sa hyvä esi­merk­ki on suo­ma­lais­ten kel­tai­suus tai ”mon­go­lius” tie­teel­li­sen rasis­min huip­pu­kau­del­la. Silmin havait­ta­val­la ihon­vä­ril­lä ei ollut mitään teke­mis­tä asian kans­sa, vaan rasis­min perus­syy oli suo­men­kie­lis­ten suo­ma­lais­ten val­lan ja vau­rau­den puu­te. Länsi-Euroopasta kat­sot­tu­na Suomi oli taka­pa­jui­nen, kur­ja ja jopa nälän­hä­dis­tä kär­si­vä alue, jon­ka ylä­luok­ka ei edes puhu­nut suo­men kiel­tä.

Vasta suo­men­kie­li­sen kult­tuu­rin kehi­tys, teol­lis­tu­mi­sen tuo­ma vau­ras­tu­mi­nen ja lopul­ta itse­näis­ty­mi­nen sai­vat aikaan sen, että rasis­ti­sen ajat­te­lun kon­sen­sus kal­lis­tui 1900-luvun alus­sa näke­mään suo­ma­lai­set val­koi­si­na.

Suomalaisten muut­tu­mis­ta val­koi­sik­si maa­il­man sil­mis­sä on vai­kea ymmär­tää puh­taas­ti dis­kur­sii­vi­sen tai iden­ti­teet­tiin nojaa­van rasis­mi­kä­si­tyk­sen kaut­ta. Köyhyyden ja rasis­min väli­nen lii­ke on kehä, jos­sa molem­mat vai­kut­ta­vat jat­ku­vas­ti toi­siin­sa. Sellainen oikeis­to­li­be­raa­li uto­pia, jon­ka maa­il­mas­sa on suu­ria varal­li­suuse­ro­ja mut­ta ei rasis­mia, on mah­do­ton. Köyhyyden ja riis­ton muka­na tulee myös rasis­mi.

Jos dis­kur­sii­vis­ta rasis­mia ei pure­ta, sen uhrien on vai­keam­pi menes­tyä talou­del­li­ses­ti tai nous­ta köy­hyy­des­tä omin avuin. Tästä nyky­ak­ti­vis­mi osaa puhua. Mutta jos köy­hyy­teen ja talou­del­li­seen sor­toon ei puu­tu­ta, se tuot­taa luok­kia ja ihmis­ryh­miä, joi­ta ennen pit­kää ale­taan kuva­ta rasis­ti­ses­ti. Tätä akti­vis­min val­ta­vir­ta ei tun­nu näke­vän, ken­ties osin sik­si, että monet sen äänek­käis­tä edus­ta­jis­ta ovat itse hyvä­osai­sia.

Symboliset teot ja konkreettiset toimet

Vasta rasis­min ja talou­del­li­sen val­lan kyt­ken­nän kak­si­suun­tai­suu­den kaut­ta on mah­dol­lis­ta täy­sin ymmär­tää Woltin menes­tys­ta­ri­nan ongel­mal­li­suus. Kuten sanot­tua, Woltin perus­ta­jat eivät ole aat­teel­li­ses­ti rasis­te­ja eivät­kä yhtiön arvot ole rasis­ti­sia. Silti Wolt on sel­väs­ti hyö­ty­nyt raken­teel­li­ses­ta rasis­mis­ta.

Koska ei-kan­ta­suo­ma­lais­ten on Suomessa vai­keam­pi työl­lis­tyä kuin kan­ta­suo­ma­lais­ten, maas­sam­me on työ­ha­lui­sia, ahke­ria ihmi­siä, jot­ka mie­luum­min teki­si­vät töi­tä vaki­tui­ses­sa työ­suh­tees­sa, mut­ta jot­ka eivät täl­lais­ta työ­tä saa. Siinä mis­sä val­koi­nen yli­opis­to-opis­ke­li­ja voi vali­ta heit­tä­vän­sä Woltille pari keik­kaa, monel­le kou­lu­te­tul­le­kaan maa­han­muut­ta­jal­le ei ole muu­ta tar­jol­la.

Suomalaista meri­to­kra­ti­aa pela­taan pai­no­te­tuil­la nopil­la. Työmarkkinoilla sama kou­lu­tus- ja kyky­ta­so sekä ahke­ruus vie­vät val­koi­sen kan­ta­suo­ma­lai­sen kes­ki­mää­rin kor­keam­paan ase­maan kuin rus­kean maa­han­muut­ta­jan. Kumpikin voi menes­tyä, mut­ta toi­sel­le menes­tyk­sen saa­vut­ta­mi­nen on toden­nä­köi­sem­pää kuin toi­sel­le.

Tällaista raken­teel­lis­ta rasis­mia ei ole help­poa pur­kaa ilman kon­kreet­ti­sia toi­mia, kuten kou­lu­tuk­seen ja suu­riin työ­nan­ta­jiin sovel­let­ta­vaa kiin­tiö­po­li­tiik­kaa tai esi­mer­kik­si ano­nyy­mia rek­ry­toin­tia. Oikeiden puhe­ta­po­jen ja tabu­jen jär­jes­tel­mä toi­mii keh­noim­mil­laan vain kuten aiem­pi kiis­te­ly suvait­se­vai­suu­des­ta: rasis­mi­kes­kus­te­lu jumiu­tuu alu­eel­le, jol­la ins­ti­tuu­tioi­den ja yksi­löi­den ei tar­vit­se teh­dä muu­ta kuin sym­bo­li­sia teko­ja. Voimme olla takuu­var­mo­ja sii­tä, että Woltin perus­ta­jat kyl­lä hal­lit­se­vat täl­lai­set sym­bo­li­set teot.

Urheilujournalismia muis­tut­ta­vis­sa jutuis­sa, jois­sa ker­ro­taan ennä­tys­tie­nes­te­jä saa­vut­ta­neis­ta Wolt-lähe­teis­tä, unoh­de­taan jat­ku­vas­ti mai­ni­ta, että nämä tie­nes­tit lop­pu­vat kuin sei­nään, jos lähet­ti vaik­ka­pa liu­kas­tuu ja nyr­jäyt­tää nilk­kan­sa. Wolt on siir­tä­nyt useim­mil­la muil­la aloil­la työ­nan­ta­jal­le kuu­lu­via ris­ke­jä ”yhteis­työ­kump­pa­neik­si” nimi­te­tyil­le työn­te­ki­jöil­le.

Wolt edus­taa talous­mal­lia, joka yleis­tyes­sään tuot­taa talou­del­lis­ta tur­vat­to­muut­ta ja siten hei­ken­tää jo val­miik­si hei­kos­sa ase­mas­sa ole­vien ase­maa. Tähän ryh­mään kuu­luu suh­tees­sa enem­män maa­han­muut­ta­jia kuin val­koi­sia kan­ta­suo­ma­lai­sia. Siksi Wolt ei pel­käs­tään hyö­dy rasis­mis­ta vaan myös tuot­taa rasis­mia ikään kuin tahat­to­ma­na ulkois­vai­ku­tuk­se­na, vaik­ka se ei muu­hun pyri­kään kuin kul­jet­ta­maan sapus­kaa ja rikas­tut­ta­maan perus­ta­ji­aan.

Wolt-lähettien työoloja parannettava

En ajat­te­le, että Woltin tuo­mit­se­mi­nen oli­si hyvää rasis­min­vas­tais­ta työ­tä. Päinvastoin, on ok, että tapu­te­taan menes­tyk­sel­le, onnis­tu­mi­sel­le ja vero­tu­loil­le. Mutta aivan kuten vau­raut­ta tuot­ta­van mut­ta luon­toa kuor­mit­ta­van yri­tyk­sen tulee kom­pen­soi­da syn­tin­sä esi­mer­kik­si mak­sa­mal­la pääs­tö­oi­keuk­sis­ta, Woltinkin ”tart­tis teh­dä jotain”.

On yhteis­kun­nan teh­tä­vä tuot­taa ympä­ris­tö, jos­sa Woltin kal­tais­ten yri­tys­ten har­joit­ta­ma hyväk­si­käyt­tö on mah­do­ton­ta. Koska Woltin perus­ta­jat ovat sel­väs­ti niin hyviä jät­kiä, on suo­ras­taan vel­vol­li­suu­tem­me antaa heil­le pien­tä taus­ta­tu­kea. Ollaan tämän asian suh­teen vähän woke ja vaa­di­taan laki, jol­la alus­ta­ta­lous­yri­tys­ten yhteis­työ­kump­pa­nit mää­ri­tel­lään työn­te­ki­jöik­si.

Antaminen tuo iloa ja hyvää miel­tä, ja olen var­ma, että Miki, Juhani ja kump­pa­nit ilah­tu­vat, kun saa­vat antaa yhteis­työ­kump­pa­neil­leen esi­mer­kik­si pal­kal­li­sen kesä­lo­man ja sai­rausa­jan pal­kan.