Vieraskynä

Koronatarina huutaa uutta näkökulmaa: on perusbiologian aika päästä ääneen

Koronaepidemiasta käy­tä­vää yhteis­kun­nal­lis­ta kes­kus­te­lua ohjaa­vat monen­lai­set tabut, joi­hin myös media on syyl­li­nen, esit­tää bio­lää­ke­tie­teen tut­ki­ja. Julkaisemme vie­ras­ky­nä­kir­joi­tuk­sen poik­keuk­sel­li­ses­ti nimet­tö­mä­nä kir­joit­ta­jan pyyn­nös­tä. (Kuvitus: Lasse Rantanen.)

*

Tiedo­tus­vä­li­neet ovat täyn­nä koro­naa. Ihmiset alka­vat uupua kuu­le­maan­sa. Juttujen mää­rään näh­den on eri­kois­ta, että kaik­kial­la ker­ro­taan yhtä ja samaa tari­naa. Tai kor­kein­taan saman tari­nan muu­ta­maa variant­tia: virusin­fek­tion leviä­mi­nen on estet­tä­vä kai­kin mah­dol­li­sin kei­noin. Soraääniä ei juu­ri kuu­lu.

Kirjoittajana minä­kin olen tyy­ty­nyt seu­raa­maan koro­na­vi­rus­kes­kus­te­lua sivus­ta. Mikrobiologisen alan asian­tun­ti­ja­na minul­la oli­si ollut pal­jon­kin sanot­ta­vaa. Tilanne on ollut, ja yhä edel­leen on, vaka­va. On siis pitä­nyt tark­kaan miet­tiä, mitä on vii­sas­ta sanoa vai onko suu­ta syy­tä ava­ta lain­kaan. Nyt on vai­te­liai­suu­te­ni kyn­nys ylit­ty­nyt. Tulkoon siis teks­ti. Ja pysy­köön se bio­lo­gias­sa.

Ylimielisestä eläimestä

Ihminen on eläin. Piste. Jokaisella eläi­mel­lä on luon­non kier­to­ku­lus­sa vihol­li­sen­sa. Ihmisen ainoa vihol­li­nen, sen itsen­sä lisäk­si, on kui­ten­kin hyvin pie­ni. Se voi olla bak­tee­ri, alkue­läin, para­siit­ti tai jopa pie­nin näis­tä kai­kis­ta eli virus, joka ei ole edes solu eikä näin ollen kyke­ne elä­mään ilman isän­tää.

Ihmisestä on kui­ten­kin vii­meis­ten vuo­si­sa­to­jen aika­na kas­va­nut hyvin yli­mie­li­nen eläin, joka on kuvi­tel­lut kukis­ta­neen­sa ainoan vihol­li­sen­sa. Antibiootit kehi­tet­tiin tap­pa­maan bak­tee­re­ja ja roko­tuk­set suo­jaa­maan viruk­sil­ta. Heikoista kans­saih­mi­sis­tä on opit­tu pitä­mään huol­ta ja ihmi­sen eli­niän odo­te on kavun­nut kor­keuk­siin. Miljardeja on sijoi­tet­tu bio­tek­no­lo­gian kent­tään, jot­ta ihmi­nen voi­si elää koko ajan ter­veem­pä­nä ja yhä pidem­pään.

Tilanne, jota koko maa­pal­lo yhdes­sä täl­lä het­kel­lä elää, on peläs­tyt­tä­nyt ihmi­se­läi­men jouk­ko­hys­tee­ri­syy­teen saak­ka. Eikö vihol­li­sem­me ole­kaan kuol­lut? Emmekö me ole­kaan se usko­mam­me yli­ver­tai­nen rotu mui­hin orga­nis­mei­hin ver­rat­tu­na?

Tuomas Nevanlinna filo­so­foi Ylen Kulttuuricocktailissa maa­lis­kuun lopul­la onnet­to­muu­den ja kata­stro­fin käsit­teis­tä. Hän sanoi kausi-influens­san yhtei­ses­ti hyväk­sy­tyn ”onnet­to­muu­dek­si”, jon­ka anne­taan vuo­sit­tain koh­da­ta ja tap­paa ihmi­siä, kun taas koro­na on mää­ri­tel­ty glo­baa­lik­si ”kata­stro­fik­si”, jon­ka vaa­ti­mat toi­met ovat eri yhteis­kun­tien toi­mes­ta nos­tet­tu aivan usko­mat­to­mil­le tasoil­le. Minä väi­tän, että täs­sä­kin eri­lai­ses­sa mää­rit­te­lys­sä on taus­tal­la ihmi­se­läi­men yli­mie­li­syys. Koska influens­saan on tar­jol­la roko­te ja lää­ke­kin löy­tyy aptee­kin hyl­lyl­tä, voi ihmi­nen uskoa hal­lit­se­van­sa tilan­net­ta. Koronan suh­teen olem­me sen sijaan voi­mat­to­mia. Tuntematon vihol­li­nen on luon­nos­sa se kaik­kein vaa­ral­li­sin jokai­sel­le eläi­mel­le, niin myös ihmi­sel­le.

Tiedonvälityksestä

Koronassa mei­tä pelot­taa sekä viruk­sen tun­te­ma­ton bio­lo­gia että sen hal­lit­se­ma­ton leviä­väi­syys. Jälkimmäisestä puhu­taan medias­sa pal­jon, ensim­mäi­ses­tä ei juu­ri mitään. Globaalilla tie­don­vä­li­tyk­sel­lä onkin koro­nan aikaan­saa­mas­sa hys­te­rias­sa mer­kit­tä­vä roo­li. Kun espan­jan­tau­ti, yksi influens­san var­sin epä­miel­lyt­tä­vä muo­to, tap­poi kym­me­niä mil­joo­nia ihmi­siä vuo­si­na 1918 – 1919, maa­il­ma oli sodas­sa, eikä tie­toa mai­den välil­lä vaih­det­tu. Ja kun tie­to läh­ti lopul­ta kul­ke­maan, se liik­kui hitaas­ti. Nykyään tie­to mat­kus­taa niin nopeas­ti, ettei sen oikeel­li­suut­ta aina edes kye­tä tar­kis­ta­maan.

Kaiken lisäk­si media on itse­kin nyky­päi­vä­nä krii­sis­sä. Se on yhte­nä kas­va­vien tulos­ta­voit­tei­den, digi­ta­li­saa­tion ja glo­baa­lien jät­tien uhreis­ta oppi­nut etsi­mään kiin­nos­ta­vuut­ta draa­mal­lis­ta­mal­la kai­ken, mikä liik­kuu. Nyt sen lapaan on osu­nut var­si­nai­nen jät­ti­pot­ti. Ei siis mikään ihme, että tie­don syvyys jää aut­ta­mat­ta draa­man jal­koi­hin.

Rehellisyyden nimis­sä täy­tyy sanoa, että koko­naan ei media ole jät­tä­nyt asian­tun­ti­joi­ta kuu­le­mat­ta. Lääketiede on saa­nut pal­jon ansait­se­maan­sa ruu­tuai­kaa. Myös ison raha­reiän hais­ta­neel­le lää­ke­teol­li­suu­del­le on annet­tu pals­ta­ti­laa – kau­pal­li­sen yhtey­den takia ehkä jopa kysee­na­lai­sen mit­ta­vas­ti, mut­ta toi­saal­ta tari­nat kehit­teil­lä ole­vis­ta rokot­teis­ta ja lääk­keis­tä ovat tuo­neet pelok­kail­le ihmi­sil­le reip­paas­ti loh­tua.

Perusbiologia on kui­ten­kin näis­tä kes­kus­te­luis­ta lähes koko­naan unoh­det­tu.

Pienet vihol­li­sem­me ovat kes­ke­nään kovin eri­lai­sia sen suh­teen, mitä kaut­ta ne löy­tä­vät tien­sä ihmi­sen sisään, mihin ne siel­lä aset­tu­vat ja min­kä­lai­sen tau­din ne kyke­ne­vät aikaan­saa­maan. Hengitystieinfektioita aiheut­ta­vat viruk­set len­tä­vät ilmas­sa rois­kei­na, ja ihmi­sel­lä on val­mii­na usei­ta rei­kiä, joil­la ottaa virus vas­taan. Virus jää kui­ten­kin hen­gi­tys­put­kis­toon, jos­ta ihmi­nen yskii ja räkii sitä tehok­kaas­ti pois. Tämä kaik­ki on meil­le var­sin tut­tua. Miksi me nyt sit­ten pel­kääm­me sitä näin rai­vok­kaas­ti? Miksi me emme pel­kää pie­niä haa­vo­ja kyn­si­nau­hois­sam­me, kun teem­me puu­tar­ha­töi­tä mik­ro­bi­rik­kaas­sa mul­las­sa? Tai vuo­ta­via ike­niä suus­sa, jos­sa asuu tuhan­sia eri­lai­sia bak­tee­re­ja? Näistä pie­nis­tä haa­vois­ta veren­kier­toom­me kul­keu­tu­vat bak­tee­rit ja sie­net tap­pa­vat ihmi­siä huo­mat­ta­vas­ti tehok­kaam­min kuin yksi­kään hen­gi­tys­tiein­fek­tio.

Vastaus on yksin­ker­tai­nen ja asuu pää­osin medias­sa. Tämä yksi pie­ni virus on irro­tet­tu muus­ta mik­ro­bio­lo­gi­ses­ta kon­teks­tis­ta omak­si tari­nak­seen, jota tois­ta­mal­la on koros­tet­tu pahin­ta mah­dol­lis­ta ske­naa­rio­ta.

Myönnän, että koro­na­vi­rus on mui­den hen­gi­tys­tiein­fek­tioi­ta aiheut­ta­vien virus­ten jou­kos­sa siel­tä aggres­sii­vi­sem­mas­ta pääs­tä. Se kyke­nee tart­tu­maan keuh­ko­put­kis­tom­me solui­hin vai­keut­taen hen­gi­tys­tä ja aiheut­taen keuh­ko­kuu­meen. Media haas­tat­te­lee­kin mie­lel­lään teho-osas­to­jen hen­ki­lös­töä ja ker­too meil­le joka ilta tv-uuti­sis­sa, kuin­ka mon­ta ihmis­tä tänään on maas­sam­me koro­na­vi­ruk­seen kuol­lut. Uutisankkuri ei sen sijaan ker­ro, kuin­ka moni kuo­li tänään veren­myr­ky­tyk­seen tai jäi auton alle. Eikä hän ker­ro, kuin­ka moni viruk­seen meneh­ty­neis­tä on van­huk­sia, joil­la on ollut elvy­tys­kiel­to ja siten tah­to kuol­la. Hän ei myös­kään ker­ro, kuin­ka moni sai tänään koro­na­vi­ruk­sen lie­vä­nä tai koko­naan oireet­to­ma­na. Hän ei yksin­ker­tai­ses­ti pys­ty, kos­ka kukaan Suomessa ei tie­dä tätä lukua.

Saksassa on sen sijaan nous­sut kriit­tis­tä kes­kus­te­lua, kun Robert Koch -ins­ti­tuut­ti, Saksan ter­veys­mi­nis­te­riön alai­suu­des­sa toi­mi­va kan­sal­li­nen tar­tun­ta­tau­tien asian­tun­ti­ja­lai­tos, ei ole suos­tu­nut lukui­sis­ta pyyn­nöis­tä huo­li­mat­ta ilmoit­ta­maan maas­sa tes­tat­tu­jen mää­rää. Tarinan kes­kit­tyes­sä vain kuol­lei­siin ja teho­hoi­dos­sa ole­viin kuva viruk­sen vaa­ral­li­suu­des­ta vää­ris­tyy, ja tau­ti näh­dään todel­lis­ta tilan­net­ta huo­mat­ta­vas­ti pahem­pa­na. Näin ollen media on saa­nut aikaan juu­ri sen mitä halusi­kin. Draaman.

Katastrofijournalismin jal­koi­hin on koro­na­ti­lan­tees­ta jää­nyt monia tär­kei­tä bio­lo­gi­sia ilmiöi­tä, jot­ka sekä kiin­nos­tai­si­vat ihmi­siä että mah­dol­li­ses­ti jopa aut­tai­si­vat hei­tä.

Jälkitaudeista

Yksi mini­ma­lis­ti­sen uuti­soin­nin koh­teek­si jou­tu­nut seik­ka on koro­na­vi­rusin­fek­tioon sai­ras­tu­nei­den poti­lai­den saa­mien jäl­ki­tau­tien mää­rä. Kun virus tar­tut­taa ihmi­sen, eli­mis­tön puo­lus­tus­me­ka­nis­mi on kii­rei­nen virusin­fek­tion tor­jun­nas­sa, ja täl­löin ihmi­nen altis­tuu her­kem­min mui­den pöpö­jen hyök­käyk­sil­le. Kun hyök­kää­jä on bak­tee­ri, puhu­taan bak­tee­ri­pe­räi­ses­tä sekun­dää­ri-infek­tios­ta. Sairastuneen tilan­ne pahe­nee, mut­ta yleen­sä bak­tee­ri saa­daan lopul­ta tapet­tua anti­bioo­teil­la.

Mikäli bak­tee­ri on kui­ten­kin onnis­tu­nut kehit­tä­mään itsel­leen meka­nis­min, jol­la se pys­tyy vas­tus­ta­maan anti­bioot­te­ja, tilan­ne muut­tuu huo­les­tut­ta­vak­si. Yhdysvaltojen ter­veys­vi­ras­ton CDC:n enti­nen joh­ta­ja Julie Gerberding rapor­toi maa­lis­kuun lopul­la, että vaik­ka vain noin joka kym­me­nes koro­na­vi­ruk­sen saa­neis­ta sai­ras­tuu bak­tee­ri­pe­räi­seen jäl­ki­tau­tiin, yli puo­let koro­na­vi­rusin­fek­tion kuo­lo­nuh­reis­ta on meneh­ty­nyt sel­lai­seen. Erityisen ris­kialt­tii­ta jäl­ki­tau­tien suh­teen ovat olleet maat, jois­sa anti­bioot­ti­re­sis­tens­si on jo ennes­tään iso ongel­ma joko tuo­tan­toe­läi­miin käy­tet­ty­jen anti­bioot­tien tai resep­tit­tö­män anti­bioot­tien saan­nin takia. Tällaisia mai­ta Euroopassa ovat Italia ja Espanja.

Miksi jäl­ki­tau­te­ja oli­si kan­nat­ta­nut nos­taa enem­män esiin myös Suomessa, vaik­ka tilan­teem­me ei ole mil­lään taval­la pahim­pien mai­den kal­tai­nen? Toki meil­lä ymmär­re­tään anti­bioot­tien vaa­rat, mut­ta me emme sil­ti juu­ri­kaan puhu tuo­tan­toon liit­ty­vis­tä anti­bioo­teis­ta, esi­mer­kik­si niis­tä, joi­ta on kaa­det­tu kilo­kau­pal­la lähi­me­riim­me lohen­vil­je­lyn yhtey­des­sä. Ja vaik­ka meil­lä ei ole kos­kaan poh­dit­tu anti­bioot­tien vapaut­ta­mis­ta resep­tin takaa, ei meil­lä käy­ty min­kään­lais­ta kan­sa­lais­kes­kus­te­lua, kun hii­va­lää­ke flu­ka­nat­so­li teh­tiin resep­ti­va­paak­si joi­ta­kin vuo­sia sit­ten. Bakteerien lisäk­si kun sie­net­kin, yhte­nä niis­tä hii­va, voi­vat aiheut­taa ihmi­ses­sä vaka­via jäl­ki­tau­te­ja. Kausi-influens­sien koh­dal­la täl­lai­set sie­ni­pe­räi­set sekun­dää­ri-infek­tiot ovat huo­mat­ta­vas­ti yleis­ty­neet. Nyt, kun olem­me vapaut­ta­neet näi­den jäl­ki­tau­tien hoi­toon tar­koi­te­tun lää­ke­ai­neen resep­tit­tö­mil­le mark­ki­noil­le, edis­täm­me pää­tök­sel­läm­me voi­mak­kaas­ti lää­ke­re­sis­tent­tien sien­ten evo­luu­tio­ta ja vai­keu­tam­me näin tule­vai­suu­den ihmis­ten hoitoa ilkei­den sie­ni­pe­räis­ten infek­tioi­den kou­ris­sa.

Miksei näis­tä jäl­ki­tau­deis­ta sit­ten puhu­ta? Molekyylitasolle kai­vau­tu­vaa bio­lo­gi­aa ei ole help­po ymmär­tää, eikä sii­tä ole help­po kir­joit­taa. Kun Suomessa tie­de­jour­na­lis­mi on vii­me vuo­si­na ajet­tu aivan mini­miin, bio­lo­gi­nen tari­nan­ker­ron­ta on jää­nyt taval­li­sen toi­mit­ta­jan pöy­däl­le. Tässä tilan­tees­sa on huo­mat­ta­vas­ti hel­pom­pi olla hil­jaa kuin yrit­tää rapor­toi­da asiois­ta, jois­sa osaa­mi­nen on lähel­lä nol­laa.

Puolustautumisesta

Hyvin vähän on puhut­tu ihmi­sen omas­ta puo­lus­tau­tu­mi­ses­ta virus­ta vas­taan. Jotta koro­na­vi­rus voi aiheut­taa ihmi­ses­sä tau­din, täy­tyy kak­si olet­ta­mus­ta täyt­tyä: Ensin virus­ta pitää olla lähet­ty­vil­lä ja sit­ten sen pitää kye­tä tart­tu­maan ihmi­sen hen­gi­tys­tie­hy­ei­den solui­hin. Tällä het­kel­lä yhteis­kun­tam­me akti­voi­mat toi­met koh­dis­tu­vat kaik­ki koh­taan yksi. Kun ihmis­ten koh­taa­mi­set mini­moi­daan, virus­ten saa­vu­tet­ta­vuus vähe­nee. Ykköskohdan koros­ta­mi­nen on ymmär­ret­tä­vää, kos­ka koh­taan kak­si ei löy­dy koh­den­net­tua lää­ket­tä, joka estäi­si virus­par­tik­ke­lin tart­tu­mi­sen. Kovaa vauh­tia sekä tut­ki­mus­ryh­mät että lää­ke­jä­tit maa­il­man eri kol­kil­la sel­lais­ta etsi­vät. Kehityspolku klii­ni­si­ne kokei­neen ei kui­ten­kaan ole lyhyt.

Toisin kuin kou­lus­sa ope­te­taan, viruk­siin löy­tyy lääk­kei­tä. Nämä eivät tuhoa virus­ta, kuten anti­bioot­ti tuho­aa bak­tee­rin, mut­ta estä­vät virus­ta tart­tu­mas­ta isän­tä­so­luun. Tunnetuin näis­tä lääk­keis­tä on influens­sa­vi­ruk­sen tart­tu­mi­seen vai­kut­ta­va Tamiflu. Mikään muu kuin bis­nes­mal­li ei käy­tän­nös­sä estä virus­lääk­kei­den kehi­tys­tä. Kyseessä on klas­si­nen muna – kana-ilmiö. Niin kau­an kuin viruk­sen diag­nos­tiik­kaa ei ole kehi­tet­ty eikä pys­ty­tä nopeas­ti sano­maan tar­kas­ti, mikä virus poti­laal­la on, ei ole mitään jär­keä lait­taa rahaa viruk­sen tart­tu­mis­ta estä­vän lääk­keen kehi­tyk­seen. Eikä kukaan kehi­tä nope­aa virus­diag­nos­tiik­kaa ennen kuin on ole­mas­sa lää­ke, joka viruk­sen aiheut­ta­maan tau­tiin aut­taa.

Miksi kes­kus­te­lua viruk­sen tart­tu­mi­ses­ta on tär­ke­ää käy­dä, jol­lei mitään muu­ta ole juu­ri nyt teh­tä­vis­sä koro­na­vi­ruk­sen tart­tu­mi­sen estä­mi­sek­si kuin odot­taa? Yksinkertaisesti sik­si, että kaik­kein tär­kein kei­no min­kä tahan­sa viruk­sen hyök­käyk­sen varal­ta on aina ollut ja tulee aina ole­maan ihmi­sen oma puo­lus­tus­ky­ky. Jokaisella ihmi­sel­lä on kyky tuho­ta vie­rai­ta tun­kei­li­joi­ta, mut­ta teho vaih­te­lee niin ihmis­ten välil­lä kuin samal­la ihmi­sel­lä eri aikoi­na. Kun muut sai­rau­det työl­lis­tä­vät puo­lus­tus­jär­jes­tel­mää, uuden hyök­kää­jän tor­ju­mi­nen on vai­keam­paa. Koronan osal­ta tämä pätee moniin kroo­ni­siin sai­rauk­siin, joi­ta sai­ras­ta­vat ovat alt­tiim­pia saa­maan koro­na­vi­rusin­fek­tion kuin ter­veet ihmi­set. Toisaalta osa sai­rauk­sien hoi­dois­ta, muun muas­sa syö­pä­sai­rauk­sis­sa, tuho­aa aktii­vi­ses­ti puo­lus­tus­me­ka­nis­miam­me altis­taen hoi­det­ta­vat poti­laat min­kä tahan­sa vie­raan eliön hyök­käyk­sel­le. Ihmisen elin­kaa­ren vai­ku­tus oman eli­mis­tön puo­lus­tau­tu­mi­seen näkyy sel­vim­min van­he­ne­mi­ses­sa. Juuri täs­tä syys­tä ikäih­mi­set on nos­tet­tu koro­na­krii­sin kes­ki­öön.

Puolustusmekanismin oma­koh­tai­nen vah­vis­ta­mi­nen voi olla usko­na­sia, ja klas­si­nen lää­ke­tie­de pitää­kin monia sii­hen liit­ty­viä kei­no­ja huu­haa­na. Epäusko liit­tyy enim­mäk­seen sii­hen, ettei näi­tä luon­non omia kei­no­ja ole tes­tat­tu eikä tar­vit­se­kaan tes­ta­ta pit­kis­sä klii­ni­sis­sä kokeis­sa. Ihmisen bio­lo­gi­aa ei kui­ten­kaan pitäi­si aliar­vioi­da. Joka päi­vä val­ko­so­lum­me tuhoa­vat kym­me­niä kont­rol­loi­mat­to­man kas­vun alku­ja ja tap­pa­vat sato­ja vie­rai­ta eliöi­tä, jot­ka yrit­tä­vät invaa­sio­ta eli­mis­tööm­me. Yksinkertaisimmillaan puo­lus­tus­me­ka­nis­miam­me voi hoi­taa levol­la, lii­kun­nal­la ja hyvin vali­tul­la ravin­nol­la. Buustatakin sitä voi yrit­tää monin eri tavoin.

Kaikessa täs­sä hyvin­voi­va mie­li on kui­ten­kin yksi tär­keim­mis­tä teki­jöis­tä. Ihminen kun on psy­ko­fyy­si­nen koko­nai­suus, oli lää­ke­tie­de sii­tä mitä miel­tä hyvän­sä.

Isossa kuvas­sa tilan­ne näyt­täy­tyy hiu­kan eri­koi­se­na. Sen sijaan että ihmis­kun­nan kehit­tyes­sä oli­si pidet­ty huol­ta ihmi­sen arvok­kaas­ta puo­lus­tus­me­ka­nis­mis­ta, on yli­mie­li­nen ihmi­nen onnis­tu­nut toi­mil­laan hei­ken­tä­mään sitä. Elinympäristömme yli­hy­gie­ni­soin­ti on vähen­tä­nyt mei­dän jokai­sen puo­lus­tus­ky­kyä mer­kit­tä­väs­ti. Nykyihminen mak­saa kovaa hin­taa sotien jäl­kei­sen hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan toi­mis­ta, kuten imet­tä­vien äitien nän­nien desin­fioin­nis­ta, tut­tien keit­tä­mi­ses­tä ja jat­ku­vas­ta sii­voa­mi­ses­ta. Allergiat ja muut yli­herk­kyy­det ovat oivia esi­merk­ke­jä seu­rauk­sis­ta.

Koronavirusta vas­taan tais­tel­les­sa mei­tä ope­te­taan desin­fioi­maan. Jälleen on kysees­sä toi­mi, joka estää viruk­sen leviä­mis­tä. Yhtä tär­ke­ää oli­si kui­ten­kin kye­tä puo­lus­tau­tu­maan virus­ta vas­taan. Näin ollen oli­si tar­peen ymmär­tää, että pit­käs­sä juok­sus­sa desin­fioin­tiai­neel­la lät­rää­mi­nen hei­ken­tää ihmi­sen kykyä puo­lus­tau­tua vie­ras­ta vas­taan. Puolustusmekanismimme kun voi sitä parem­min, mitä enem­män sil­lä on teke­mis­tä. Uusia viruk­sia tulee koro­nan jäl­keen­kin. Monia.

Ihmisen arvosta

Kaikista mini­moi­duis­ta kes­kus­te­lu­nai­heis­ta tär­keim­pä­nä pidän ihmi­soi­keuk­sia, koko­nai­suu­te­na. Paljon on kyl­lä puhut­tu ihmi­sen elä­män puo­lus­ta­mi­ses­ta, jota koros­te­taan eri­tyi­ses­ti lää­kä­rin­va­las­sa. Mutta län­si­mai­sen ihmis­kä­si­tyk­sen poh­jal­ta löy­ty­viin ihmi­soi­keuk­siin kuu­luu muu­ta­kin kuin ter­veys ja pit­kä elä­mä. Niihin kuu­lu­vat muun muas­sa tasa-arvo, vapaus ja ihmi­sen elä­män arvok­kuus. Kaikki nämä on kir­jat­tu niin YK:n ihmi­soi­keuk­sien julis­tuk­seen kuin usei­den mai­den perus­tus­la­kei­hin­kin.

Yhteiskuntamme päät­tä­jät ovat ker­to­neet avoi­mes­ti kos­ke­neen­sa koro­na­krii­sin vaa­ti­mil­la pää­tök­sil­lä ihmi­sil­le mer­kit­tä­viin oikeuk­siin. Tiedotusvälineet ovat vies­tin välit­tä­neet. Mutta mis­sä on ollut rehel­li­nen kes­kus­te­lu, jon­ka toi­ses­sa vaa­ka­ku­pis­sa oli­si ollut ihmi­sen ter­veys ja toi­ses­sa arvo­kas elä­mä?

Yhteiskuntien tais­te­lu koro­na­vi­ruk­sen leviä­mis­tä vas­taan on toteu­tet­tu mas­sii­vi­sin toi­min. Ihmisiä on eris­tet­ty, rajo­ja sul­jet­tu, tapah­tu­mia lak­kau­tet­tu, liik­ku­mis­ta rajoi­tet­tu, ravin­to­loi­ta sul­jet­tu, kou­lut siir­ret­ty etä­toi­min­taan ja ikäih­mis­ten tapaa­mi­set kiel­let­ty. Kaiken tämän mer­kit­tä­vis­tä talou­del­li­sis­ta vai­ku­tuk­sis­ta puhu­koot muut, jot­ka hal­lit­se­vat sen alan parem­min.

Perusbiologi minus­sa on kui­ten­kin kiin­nos­tu­nut ihmi­ses­tä kai­ken tämän kes­kel­lä. Miten kes­tää ihmi­sen mie­li, kun raha lop­puu? Miltä tun­tuu työt­tö­myys, kun yri­tyk­siä yhte­nään kaa­tuu? Miten puto­aa kel­kas­ta kou­lu­lai­nen, jon­ka kotoa ei löy­dy tie­to­tek­nis­tä tukea? Pitää muis­taa, että bio­lo­gi­aa on myös se, mil­tä ihmi­ses­tä tun­tuu.

Yksinäisyys on jo ennen tätä krii­siä ollut yksi maam­me pahim­mis­ta ongel­mis­ta. Erityisen paha se on ollut van­hus­ten kes­kuu­des­sa. Nyt yhteis­kun­ta on toi­mil­laan enti­ses­tään pahen­ta­nut tilan­net­ta. Ikäihmiset on sul­jet­tu nel­jän sei­nän sisään. Monien koh­dal­la yksi­näi­syy­den pääl­lä makaa lisäk­si har­teil­le hei­tet­ty syyl­li­syy­den viit­ta, vaik­ka van­hus ole mil­lään taval­la tämän tilan­teen syyl­li­nen vaan pikem­min­kin uhri. Kokonaisuus voi olla monel­le iäk­kääl­le ihmi­sel­le hyvin vai­kea, jol­lei jopa mah­do­ton, kes­tää. Osmo Soininvaara kir­joit­ti blo­gis­saan 13.4. huo­les­ta, että kotei­hin­sa sul­jet­tu­jen van­hus­ten kun­to romah­taa, mikä­li eris­tys­tä jat­ke­taan. Lopputulos oli­si käy­tän­nös­sä sama kuin viruk­sen kou­ris­sa, lukuu­not­ta­mat­ta sitä karua fak­taa, että van­huk­set eivät tule täs­sä mal­lis­sa täyt­tä­mään sai­raa­loi­den teho-osas­to­ja. Samalla äänel­lä puhu­vat monet geriat­rian yksi­köt.

Kun ihmi­se­läi­men on paha olla, se pur­kau­tuu ulos monin eri tavoin. Me näem­me tätä päi­vit­täin. Some täyt­tyy töryl­lä. Ihmiset syyt­te­le­vät toi­si­aan. Pahat puo­let pää­se­vät esiin kuin ympä­ri­kään­ne­tyn takin mus­ta vuo­ri.

Jo hyvin kau­kaa län­si­mai­sen ihmi­sen his­to­rias­ta löy­tyy filo­so­fi­nen oppi, jos­sa ihmi­sen mie­li ja ruu­mis ovat eril­li­siä. Pitkästä aika­jän­tees­tä ja ihmi­se­läi­men hui­mas­ta kehi­tyk­ses­tä huo­li­mat­ta dua­lis­min oppi elää nykyih­mi­ses­sä syväl­lä. Neurotieteet ja bio­lo­gi­nen psy­ko­lo­gia ovat uskal­ta­neet kyseen­alais­taa tätä maa­gis­ta kah­tia­ja­koa, mut­ta yhä edel­leen klas­si­nen lää­ke­tie­de pitää sii­tä lujaa kiin­ni.

Minä näen ihmi­sen psy­ko­fyy­si­se­nä koko­nai­suu­te­na. Henkinen olo vai­kut­taa väis­tä­mät­tä fyy­si­seen ter­vey­teen. Ja päin vas­toin. Koronakriisi vaa­tii meil­tä kai­kil­ta täl­lä het­kel­lä har­vi­nai­sen tiuk­kaa mie­len ja ruu­miin yhteis­pe­liä. Erityisen vai­keak­si tilan­teen tekee se, että hen­ki­nen paha olo tup­paa osu­maan lujaa juu­ri ihmi­sen puo­lus­tus­me­ka­nis­miin, jon­ka täs­sä tilan­tees­sa pitäi­si olla huip­pu­kun­nos­sa, ettei vihe­liäi­nen virus pää­si­si tart­tu­maan.

Entä mitä täs­tä mil­joo­nien ihmis­ten mie­len ja ruu­miin bio­lo­gi­ses­ta tais­te­lus­ta tulee jää­mään tule­vai­suu­des­sa muis­tel­ta­vak­si? Väitän, että ter­veys­ti­las­toi­hin koro­na tulee jää­mään ver­rat­tain mal­til­li­sek­si pii­kik­si, joka ver­tau­tuu mui­hin glo­baa­lei­hin epi­de­mioi­hin, mut­tei tule siel­tä mer­kit­tä­väs­ti erot­tu­maan. Todennäköisesti se tulee näky­mään myös ihmi­sen ala­ti kas­va­van eli­niän odot­teen lie­vä­nä hidas­tu­mi­se­na. Mutta mikä­li yhteis­kun­nat eivät sal­li medias­sa rehel­lis­tä kes­kus­te­lua ihmi­sen fysio­lo­gian eli täs­sä tapauk­ses­sa virusin­fek­tion aiheut­ta­man tau­din ja ihmi­sen psy­ko­lo­gian eli hen­ki­sen jak­sa­mi­sen välil­lä, saat­ta­vat tule­vai­suu­den yhteis­kun­nal­li­set his­to­rian­kir­joi­tuk­set nous­ta ter­veys­ti­las­to­ja huo­mat­ta­vas­ti suu­rem­piin mit­toi­hin ja ker­toa vie­lä edel­lis­tä­kin surul­li­sem­paa tari­naa.

Kirjoittajasta

Julkaisen tämän kir­joi­tuk­sen ano­nyy­mi­nä ja val­ta­me­dian ulko­puo­lel­la. Pääasiallinen syy tähän on yhteis­kun­tam­me tabu, joka on sul­ke­nut myös monen muun kans­sa­ni samal­la tavoin ajat­te­le­van suun. Jos bio­lo­gi­na uskal­taa ava­ta suun­sa ja kri­ti­soi­da joko ihmis­ten mää­rää maa­pal­lol­la tai van­huk­sen lii­an pit­käl­le veny­tet­tyä elin­kaar­ta, saa otsaan­sa lin­ko­la­lai­sen ihmis­vi­haa­jan lei­man. Ärtyisimmät kom­ment­tit kuu­lu­vat maam­me elin­ta­son raken­ta­neel­ta suku­pol­vel­ta, joka viet­tää aivan uuden­lais­ta kul­tais­ta van­huut­ta eikä suos­tu myön­tä­mään elä­vän­sä bio­lo­gi­sel­la jat­koa­jal­la. Mikäli heil­le sanoo, että bio­lo­gias­sa on nor­maa­lia sai­ras­tua ja lopul­ta kuol­la, he rai­vos­tu­vat. Ja heil­lä on sii­hen oikeus. Kuten hei­dän lähei­sil­lään­kin. Ainahan on hel­pom­paa puhua elä­män päät­ty­mi­ses­tä maa­il­man mit­ta­kaa­vas­sa, mut­ta kun ongel­ma hen­ki­lö­koh­tais­tuu, tilan­ne satut­taa.

Nimettömyyteni toi­se­na syy­nä on kuu­liai­suus ja demo­kra­tian kun­nioit­ta­mi­nen. Kuten Markus Leikola kir­joit­ti Verkko-Särössä 13.4., ovat demo­kraat­ti­ses­ti joh­de­tut val­tiot onnis­tu­neet koro­nain­fek­tion hal­lin­nas­sa tilan­tee­seen näh­den hyvin. Onnistumiseen vai­kut­taa toki val­tion joh­to ja sen aset­ta­mat sään­nöt, mut­ta ennen kaik­kea sii­hen vai­kut­taa kan­sa, joka uskoo demo­kra­ti­aan ja tot­te­lee noi­ta sään­tö­jä. Tämän kir­joi­tuk­sen tar­koi­tus ei ole ajaa ihmi­siä anar­ki­aan, joka tuhoai­si yhtei­ses­ti vali­tun lin­jan. Päin vas­toin.

Kriittinen luki­ja kysyy­kin, mikä sit­ten on teks­ti­ni tar­koi­tus. Mitkä ovat sen hyö­dyt ilmi­sel­viin ris­kei­hin ver­rat­tu­na? Ensimmäisenä mai­nit­sen jour­na­lis­ti­sen syyn. Vaikka poik­keus­ti­la on syö­nyt monia oikeuk­siam­me, sanan­va­paus on säi­ly­nyt. Jokainen toi­mit­ta­ja tie­tää, ettei hyvää jour­na­lis­tiik­kaa syn­ny vain yhdes­tä tari­nas­ta, jota toi­to­te­taan jokai­ses­ta tuu­tis­ta. Vastakkaiset mie­li­pi­teet syn­nyt­tä­vät kes­kus­te­lua, jon­ka poh­jal­ta voi­daan etsiä totuut­ta. Seuraavana syy­nä tulee bio­lo­gia. Ihmisen tuli­si myön­tää ole­van­sa osa luon­toa ja osa­ta nöyr­tyä sen edes­sä. Ihmisen kan­nat­tai­si lukea soluis­ta, niin omis­taan kuin vie­rais­ta, ja oppia pitä­mään mah­dol­li­sim­man hyvin huol­ta itses­tään niis­sä rajois­sa, jot­ka luon­to on meil­le anta­nut. Aina ei apu tule syn­teet­ti­sis­tä lääk­keis­tä, vaan ihan meis­tä itses­täm­me, eri­tyi­ses­ti puo­lus­tus­jär­jes­tel­mäs­täm­me. Kolmantena syy­nä on pak­ko mai­ni­ta yli­opis­to­do­sen­tin ammat­tie­tiik­ka. Kirjoittamalla tämän teks­tin täy­tän yli­opis­toil­le annet­tua kol­mat­ta teh­tä­vää, joka on yhteis­kun­nal­li­nen vuo­ro­vai­kut­ta­mi­nen.


Lisäys 26.5.2021 klo 18.00: Tutustu myös Koronan kään­tö­puo­li -artik­ke­li­ko­koel­maan, joka ilmes­tyy kesä­kuus­sa 2021. Painettuna kir­ja­na ja e-kir­ja­na jul­kais­ta­va teos sisäl­tää nel­jä kriit­tis­tä, suh­teut­ta­vaa näkö­kul­maa koro­na­vi­rus­pan­de­mi­aan liit­ty­vään yhteis­kun­nal­li­seen kes­kus­te­luun, uuti­soin­tiin, mas­kien käyt­töön sekä sul­ku­toi­men­pi­tei­siin Suomessa ja Saksassa. Kirjassa ei esi­te­tä sala­liit­to­teo­rioi­ta, vaan tut­ki­mus­tie­toa ja eet­tis­tä poh­din­taa. Koronatarina huu­taa uut­ta näkö­kul­maa -teks­tin kir­joit­ta­ja on muka­na teok­ses­sa omal­la nimel­lään. Tilaa kir­ja edul­li­ses­ti Särön verk­ko­kau­pas­ta.