Länsi-Kiinan Xinjiangin maa­kun­nas­sa isla­mi­nus­koi­sen uiguu­ri­kan­san teko­ja, sano­ja ja aja­tuk­sia kont­rol­loi­daan huip­pu­tek­no­lo­gi­sen jär­jes­tel­män avul­la. Epäilyttäviksi luo­ki­tel­tu­ja kan­sa­lai­sia lähe­te­tään psy­ko­lo­gi­sil­le kes­ki­tys­lei­reil­le. Uutuuskirja osoit­taa län­si­mais­ten­kin suu­ry­ri­tys­ten hyö­ty­vän uiguu­rien sor­ros­ta, jol­le lähim­mät ver­taus­koh­dat löy­ty­vät tie­teis­kir­jal­li­suu­des­ta.

Aasi­aan kes­kit­ty­neen tut­ki­van jour­na­lis­tin ja talous­toi­mit­ta­jan Geoffrey Cainin teos­ta Totaalinen polii­si­val­tio (suom. Riina Vuokko, Atena 2022) lukies­sa yksi asia käy hyvin pian sel­väk­si: mitä pirul­li­sem­pia sor­to­toi­mia Kiina vähem­mis­tö­jään vas­taan punoo, sitä kau­no­pu­hei­sem­pia ovat eufe­mis­mit.

Koko jät­ti­läis­val­tion tasol­la puhu­taan ”vii­des­tä myr­kys­tä”: demo­kra­tia-akti­vis­mis­ta, Taiwanin kan­nat­ta­mi­ses­ta, tii­be­ti­läi­syy­des­tä, Falun Gong -liik­kees­tä ja isla­mi­nus­koi­ses­ta uiguu­ri­ter­ro­ris­mis­ta.

Xinjiangissa hal­lin­non mie­li­val­lan koh­tei­ta ovat uiguu­rit, kaza­kit ja muut isla­mi­nus­koi­set ryh­mät. Siellä ollaan tor­ju­mas­sa ”ideo­lo­gi­sia viruk­sia” ja ”mie­len viruk­sia”, eri­tyi­ses­ti ”kol­mea pahaa”, eli ter­ro­ris­mia, sepa­ra­tis­mia ja ääria­jat­te­lua.

Maakunnasta on tul­lut ennen­nä­ke­mät­tö­män ihmis­ko­keen labo­ra­to­rio: viran­omais­ten yllä­pi­tä­mäl­lä Taivasverkolla on hal­lus­saan uiguu­rien hen­ki­lö­tie­dot, DNA-näyt­teet, sor­men­jäl­jet, sil­mien iiris­ku­vat, kas­vo­ku­vat eri kul­mis­ta ja ääni­näyt­teet.

Kyse on ”enna­koi­vas­ta polii­si­toi­min­nas­ta” ja ”sosi­aa­li­ses­ta luot­to­luo­ki­tuk­ses­ta”. Siis rikos­ten ennal­taeh­käi­sys­tä ennen kuin ne ovat ehti­neet edes tapah­tua.

Science fic­tion -kir­jal­li­suu­den ystä­vät löy­tä­vät Cainin kir­jas­ta pelot­ta­van pal­jon tut­tua. Kiinan kamp­pai­lu ”aja­tus­ri­kok­sia” vas­taan ja van­ki­lei­reil­lä tapah­tu­va aivo­pe­su ovat silk­kaa George Orwellia.

Taivasverkko on nime­ään myö­ten kuin Terminator-elo­ku­vien Skynet, lopul­ta ihmis­kun­taa vas­taan kään­ty­vä tie­to­ko­ne­verk­ko. ”Ennakoiva polii­si­toi­min­ta” taas tuo mie­leen Philip K. Dickin novel­liin perus­tu­van, Steven Spielbergin ohjaa­man tie­teis­ry­mis­te­lyn ja val­von­tayh­teis­kun­nan kri­tii­kin Minority Report (2002).

Jatkuvaa valvontaa arjessa

Arkinen elä­mä Ürümqissa, Turpanissa, Kashgarissa, Aksussa ja muis­sa Xinjiangin kau­pun­geis­sa on teh­ty uiguu­reil­le vai­keak­si. Toisinaan ainoas­taan vält­tä­mä­tön liik­ku­mi­nen on sal­lit­tua, mut­ta muul­loin­kin ilmas­sa on jat­ku­va pidä­tyk­sen uhka.

Panssariajoneuvot, aidat, mus­ta­pu­kui­set eri­kois­jou­kot ja polii­sin tar­kas­tus­pis­teet eli ”käte­vyys­a­se­mat” mer­kit­se­vät jat­ku­via pysäh­dyk­siä.

Kaupassa uiguu­ria­siak­kai­den pitää heti ovel­la skan­na­ta hen­ki­lö­to­dis­tuk­sen­sa. Kulutustottumuksilla on toti­ses­ti väliä. Ne kun voi­vat nos­taa tai las­kea kan­sa­lai­sen sosi­aa­lis­ta luot­to­luo­ki­tus­ta.

Jo vaik­ka­pa ostaa vaip­po­ja ja tut­ti­pul­lo­ja, on hyvää vauh­tia kohoa­mas­sa ”luo­tet­ta­vak­si”, siis työn­sä ja per­heen­sä hoi­ta­vak­si kan­sa­lai­sek­si. Alkoholin ja tupa­kan naut­ti­mi­nen, epä­sään­nöl­li­set kotiin­tu­loa­jat tai lii­ka video­pe­lien pelaa­mi­nen las­ke­vat luo­ki­tus­ta koh­ti ”kes­ki­ver­toa” tai ”epä­luo­tet­ta­vaa”.

Paitsi että uiguu­rien koh­dal­la mikään ei ole yksin­ker­tais­ta – ja sään­nöt muut­tu­vat len­nos­ta.

Jos lopet­taa äkil­li­ses­ti päih­tei­den käy­tön, teko­ä­ly herää. Voihan elä­män­ta­pa­re­mont­ti kie­liä myös isla­mi­lai­ses­ta radi­ka­li­soi­tu­mi­ses­ta. Tai jos maan­vil­je­li­jä hank­kii ker­ral­la enem­män lan­noit­tei­ta, koti­ti­lal­la saat­taa jär­jes­tel­män mukaan olla pom­mi­teh­das.

Tuttien ja vaip­po­jen­kin suh­teen on niin ja näin: uiguu­ri­nai­set jou­tu­vat todis­ta­jien ja kame­roi­den näh­den nie­le­mään aina puo­lil­ta­päi­vin hal­lin­non mää­rää­män ehkäi­sy­pil­le­rin. Terveysasemilla ja pidä­tys­kes­kuk­sis­sa suo­ri­te­taan pak­kos­te­ri­li­saa­tioi­ta. Uiguurien syn­ty­vyys onkin kään­ty­nyt jyrk­kään las­kuun.

Virallisella Kiinalla on tot­ta kai eufe­mis­min­sa val­mii­na. Sen mukaan kyse on taka­pa­juis­ten uskon­nol­lis­ten tapo­jen kit­ke­mi­ses­tä ja nais­ten valin­nan­va­pau­den lisää­mi­ses­tä.

Identiteetin hävittämistä leireillä

Entä jos kan­sa­lai­sen luot­to­luo­ki­tus todel­la puto­aa mata­lim­mal­le pykä­läl­le eli ”epä­luo­tet­ta­vak­si”?

Liki kak­si mil­joo­naa uiguu­ria on tähän men­nes­sä tutus­tu­nut kan­san­ta­sa­val­lan omaan van­ki­lei­rien saa­ris­toon.

Virallisen seli­tyk­sen mukaan lei­reil­le tul­laan täy­sin vapaa­eh­toi­ses­ti. Niillä ope­tel­laan amma­til­li­sia tai­to­ja kuten ken­kien ja vaat­tei­den val­mis­ta­mis­ta, opis­kel­laan kii­nan kiel­tä ja osal­lis­tu­taan ”ääria­jat­te­lus­ta puh­dis­ta­vil­le” kurs­seil­le.

Vartiotornit, pak­sut beto­ni­tor­nit ja isot koi­rat todis­ta­vat kui­ten­kin aivan muus­ta: kidu­tuk­ses­ta, pak­ko­työs­tä ja aamus­ta iltaan pau­haa­van pro­pa­gan­dan avul­la toteu­tet­ta­vas­ta aivo­pe­sus­ta.

Kouluja, polii­sia­se­mia ja urhei­lu­hal­le­ja on 2010-luvun puo­li­vä­lin jäl­keen muu­tet­tu pika­vauh­tia pidä­tys- ja uudel­leen­kou­lu­tus­kes­kuk­sik­si.

Cain ei epä­röi kut­sua näi­tä lai­tok­sia kes­ki­tys­lei­reik­si. Toki sil­lä ero­tuk­sel­la, että Adolf Hitlerin lei­rien tar­koi­tuk­se­na oli ihmis­ten teol­li­nen jouk­ko­tu­hon­ta. Kiinan nykyi­set lei­rit taas pyr­ki­vät asuk­kien­sa per­soo­nal­li­suu­den, muis­tin ja iden­ti­tee­tin hävit­tä­mi­seen: sii­hen, että uiguu­ri­kie­len ja isla­mi­nus­kon pai­kal­le tule­vat Kiinan kom­mu­nis­ti­sen puo­lu­een ja sen san­ka­ril­li­sen pää­sih­tee­rin Xi Jinpingin ylis­tys­lau­lut.

Leireiltä vapau­tuu aika­naan her­mo­rau­nioi­ta, jot­ka pel­kää­vät itse­ään ja kaik­kia mui­ta, ja joi­den on enää hyvin vai­ke­aa sopeu­tua taval­li­seen elä­mään.

Kontrollia väkivallan sijaan

Miten uiguu­rit sit­ten itse rea­goi­vat koke­miin­sa kär­si­myk­siin, jot­ka täyt­tä­vät ihmi­soi­keus­jär­jes­tö­jen ja monen län­si­maan hal­li­tuk­sen sil­mis­sä kult­tuu­ri­sen kan­san­mur­han kri­tee­rit?

2010-luvun tapah­tu­mia kut­su­taan kol­lek­tii­vi­ses­ti ”tilan­teek­si”.

Vaikka ”tilan­ne” oli­si juu­ri nyt paha, kaik­ki vakuut­te­le­vat WeChat-vies­teis­sään usko­van­sa viran­omais­ten työs­ken­te­le­vän par­haan­sa mukaan. Yhdessä van­no­taan rak­kaut­ta puo­lu­eel­le ja Kiinalle, jos­sa elä­vät ”maa­il­man onnel­li­sim­mat mus­li­mit”.

Ilmiantajia on kaik­kial­la, feo­daa­li­sen Kiinan bao­jia-jär­jes­tel­mää muis­tut­ta­va naa­pu­ri­kont­rol­li kukois­taa. Pidätettyjen kotei­hin lähe­te­tään puo­lu­een mää­rää­miä val­vo­jia, jot­ka aset­tu­vat talok­si kuin uudet per­heen­jä­se­net.

Jos tämä kaik­ki ei ole jo val­miik­si tar­peek­si Kafkaa ja Orwellia, niin Xinjiangin uiguu­rien pitää vie­lä­pä kus­tan­taa kote­jaan tark­kai­le­vat val­von­ta­ka­me­rat omas­ta pus­sis­taan.

Cain on jour­na­lis­ti­sil­la maa­il­man­mat­koil­laan tutus­tu­nut myös Pohjois-Korean ja Myanmarin kal­tai­siin pys­tyyn ruos­tu­viin ”rau­ta­saa­pas­dik­ta­tuu­rei­hin”. Niissä luo­te­taan vie­lä raa­kaan voi­maan ja soti­las­pa­raa­tei­hin.

Kiinan ote on hie­no­va­rai­sem­pi. Se perus­tuu kai­ken­kat­ta­val­le val­von­ta­tek­no­lo­gial­le, joka tulee ihol­le. Tai pujah­taa ihon alle, pakol­lis­ten DNA-tes­tien ja ehkäi­sy­pil­le­rien syöt­tä­mi­sen muo­dos­sa.

Oseania on vihdoin täällä

Kirjaa lukies­sa tekee väis­tä­mät­tä mie­li ver­ra­ta nyky-Kiinaa aiem­piin dik­ta­tuu­rei­hin.

Vaikka Neuvostoliitolla oli kova yri­tys Orwellin Vuonna 1984 -romaa­nis­sa (suom. Oiva Talvitie, WSOY 1950) kuva­tun Oseanian kal­tai­seen kaik­ki­val­taan, sii­tä ei tul­lut mitään: talous sak­ka­si, tek­no­lo­gia jäi län­nes­tä jäl­keen ja neu­vos­to­kan­sa­lai­set puhui­vat puo­lue­kan­tai­sia lähin­nä pakol­lis­ten litur­gioi­den ver­ran. Muulloin halut­tiin pysy­tel­lä mah­dol­li­sim­man kau­ka­na polit­ru­keis­ta.

Erityisesti 1970-luvun ”pysäh­ty­nei­syy­den aika­na” kiel­le­tyt kir­jat levi­si­vät samiz­dat-käsi­kir­joi­tuk­si­na kädes­tä käteen. ”Keittiökonserteissa” räm­py­tet­tiin kita­ral­la Vladimir Vysotskia ja hei­tet­tiin sys­tee­min­vas­tais­ta her­jaa. Naapuriapu ja mus­ta pörs­si kor­va­si­vat jonois­sa vär­jöt­te­lyn. KGB ei täl­le kai­kel­le enää pal­jon mah­ta­nut.

Voisiko vas­taa­va rin­nak­kai­syh­teis­kun­nan syn­ty olla enää kos­kaan mah­dol­li­nen uiguu­rien kes­kuu­des­sa? Tai edes jon­ki­nas­tei­nen kult­tuu­ri­nen herää­mi­nen? Entä näh­dään­kö val­ta­väes­tön, han-kii­na­lais­ten kes­kuu­des­sa vie­lä jos­kus Taivaallisen rau­han aukion kevään 1989 kal­tai­sia demo­kra­tia­mie­le­no­soi­tuk­sia?

Pahalta näyt­tää. Taivasverkon kont­rol­li on lii­an kova ja kai­ken­kat­ta­va. Xinjiangin ”koe­la­bo­ra­to­rion” mal­li voi­daan mil­loin tahan­sa ottaa käyt­töön muu­al­la Kiinassa.

Niin nurin­ku­ris­ta kuin se onkin, taval­li­set kii­na­lai­set antoi­vat itse omas­ta halus­taan vauh­tia 2020-luvun polii­si­val­tion syn­nyl­le, sil­kas­sa vau­ras­tu­mi­sen ja tek­no­lo­gian suo­mien uusien mah­dol­li­suuk­sien huu­mas­saan.

Piraattitorista Kiinan Piilaaksoksi

Taustalla on Kiinan ällis­tyt­tä­vän nopea nousu köy­häs­tä kehi­tys­maas­ta maa­il­man toi­sek­si suu­rim­mak­si talous­mah­dik­si.

1970-luvun lopus­sa, Maon kult­tuu­ri­val­lan­ku­mouk­sen köy­hyy­den, nälän­hä­dän ja ter­ro­rin jäl­keen aloi­te­tut talous­uu­dis­tuk­set teki­vät kiis­tat­ta ihmei­tä. Sadat mil­joo­nat ihmi­set nousi­vat abso­luut­ti­ses­ta köy­hyy­des­tä hiki­pa­ja­duu­na­reik­si, ja hei­dän lap­sen­sa puo­les­taan kes­ki­luok­kai­siin val­ko­kau­lus­töi­hin.

Kuvaavaa on, että kii­na­lai­sis­ta vain kym­me­nel­lä pro­sen­til­la oli vuon­na 2005 pää­sy inter­ne­tiin. Vuonna 2011 inter­ne­tiin pää­si jo 40 pro­sent­tia kii­na­lai­sis­ta. Heistä oli samal­la tul­lut maa­il­man innok­kaim­pia sosi­aa­li­sen median, kän­nyk­kä­so­vel­lus­ten ja mobii­li­mak­su­jen käyt­tä­jiä.

Pikaviestipalvelu WeChat mah­dol­lis­ti lää­kä­ria­jan, tak­sin tai sii­voo­jan tilaa­mi­sen, kau­pas­sa mak­sa­mi­sen, sijoi­tus­ten hoi­don ja tref­fi­seu­ran etsin­nän.

Samaan aikaan län­nes­sä Facebook ja WhatsApp oli­vat vas­ta lap­sen­ken­gis­sä, eikä Tinderistä tai Uberista ollut mitään tie­toa.

Kiinan oma Piilaakso, Pekingin Zhongguancun, tun­net­tiin vie­lä 2000-luvun alus­sa piraat­ti­to­ri­na, jon­ka kojuis­sa kau­pi­tel­tiin jat­ko­joh­to­ja, mus­te­ka­set­te­ja ja Microsoft Officen kopioi­ta.

Nyt Zhongguancunin tor­ni­ta­lois­sa asus­ta­vat monet Kiinan tek­no­lo­gia­buu­min kruu­nun­ja­lo­ki­vet, val­tion tur­vae­lin­ten kans­sa sol­mit­tu­jen sopi­mus­ten lihot­ta­mat jät­tiyh­tiöt.

”Taivasverkon” raken­ta­mi­ses­sa ovat olleet taval­la tai toi­sel­la muka­na haku­ko­ne­jät­ti Baidu, verk­ko­kau­pan edel­lä­kä­vi­jä Alibaba Group, pika­vies­ti­pal­ve­lu WeChatin omis­ta­va Tencent ja maa­il­man toi­sek­si suu­rim­pa­na kän­nyk­kä­val­mis­ta­ja­na käväis­syt Huawei.

Erityisen suu­ri roo­li on Megviin ja SenseTimen kas­vo­jen­tun­nis­tus­jär­jes­tel­mil­lä ja syvä­op­pi­vil­la neu­ro­ver­koil­la, samoin Hikvisionilla, maa­il­man suu­rim­mal­la val­von­ta­ka­me­roi­den val­mis­ta­jal­la. iFlytekin alaa puo­les­taan on äänen­tun­nis­tus.

Kiinalaisten ymmär­ret­tä­vä näl­kä pääs­tä osal­li­sek­si glo­baa­lis­ta kulu­tus­juh­lin­nas­ta siis osal­taan mah­dol­lis­ti Taivasverkon kal­tai­sen tuo­mio­päi­vän tek­no­lo­gian syn­nyn. Ja kun kaik­ki mah­dol­li­set rahaan ja arjen pyö­rit­tä­mi­seen liit­ty­vät asiat ovat äly­pu­he­li­men taka­na, sosi­aa­li­sen luot­to­luo­ki­tuk­sen­sa menet­tä­neet ”epä­luo­tet­ta­vat” on help­po sul­kea yhteis­kun­nan ulko­puo­lel­le.

Huolellista ja paneutuvaa journalismia

Chicagon kas­vat­ti Geoffrey Cainilla on pit­kä koke­mus Aasiasta sekä talous- ja ihmi­soi­keus­jour­na­lis­mis­ta. Hän on kir­joit­ta­nut muun muas­sa The Economistiin, The Wall Street Journaliin, Timeen ja The Nationiin. Hän on aiem­min tut­ki­nut muun muas­sa Etelä-Korean val­ko­kau­lus­ri­kol­li­suut­ta ja poliit­tis­ta kor­rup­tio­ta.

Cainin esi­kois­teos Samsung Rising: The Inside Story of the South Korean Giant That Set Out to Beat Apple and Conquer Tech (Crown 2020) voi­si sekin olla suo­men­ta­mi­sen arvoi­nen.

Totaalinen polii­si­val­tio taval­laan jat­kaa Samsung-kirjan tee­mois­ta. Se näyt­tää pei­li­la­si­pil­ven­piir­tä­jien, äly­pu­he­lin­ten ja teko­ä­ly­tut­ki­muk­sen maa­il­man nur­jan puo­len: Xinjiangin kal­tai­set glo­baa­lit syr­jä­ky­lät ja hiki­pa­ja­tuo­tan­toa­lu­eet. Niissä samaa huip­pu­tek­no­lo­gi­aa käy­te­tään vähem­mis­tö­jen sää­li­mät­tö­män orjuut­ta­mi­sen väli­nee­nä.

Kiina on nykyi­sin tark­ka mai­nees­taan. ”Susisoturidiplomaatit” käy­vät uuden kyl­män sodan ja koro­na­pan­de­mian maa­il­mas­sa sää­li­mät­tö­män lujaa niin län­tis­ten Kiina-krii­ti­koi­den kuin emi­grant­tien­kin kimp­puun.

Totaalista polii­si­val­tio­ta­kin vas­taan tul­laan var­mas­ti hyök­käi­le­mään. Cainin tie­to­kir­ja on poik­keuk­sel­li­sen var­maa asia­proo­saa ja osal­lis­tu­vaa jour­na­lis­mia.

Kirjaan on haas­tel­tu yhteen­sä 168 hen­ki­löä, uiguu­ri­pa­ko­lai­sis­ta IT-työn­te­ki­jöi­hin, tut­ki­joi­hin, opet­ta­jiin ja akti­vis­tei­hin. Onpa muka­na enti­nen kan­san­ta­sa­val­lan agent­ti­kin. Samoin Taivasverkon pys­ty­tyk­seen osal­lis­tu­nut, myö­hem­min katu­ma­pääl­le tul­lut nuo­ri uiguu­ri-insi­nöö­ri.

Jo läh­de­luet­te­loa on 34 sivua.

Haastattelunauhoja ovat kuun­nel­leet uudel­leen niin kii­nan- kuin uiguu­rin­kie­len asian­tun­ti­jat. Pienetkin epä­joh­don­mu­kai­suu­det ovat saa­neet Cainin hyl­kää­mään jon­kin tie­tyn todis­ta­jan­lausun­non. Niinpä esi­mer­kik­si väit­teet uiguu­ri­nais­ten jouk­ko­rais­kauk­sis­ta ja van­kien elin­kau­pas­ta Kiinan lei­reil­lä on jätet­ty kir­jas­ta pois.

Cainin kir­jaa on help­po ver­ra­ta vaik­ka­pa nor­ja­lai­sen Åsne Seierstadin (s. 1970) katu­ta­sol­ta kat­so­viin, osal­lis­tu­viin tie­to­kir­joi­hin Serbiasta, Irakista, Afganistanista ja Tšetšeniasta. Tai Novaja gaze­ta -leh­den Anna Politkovskajan (1958 – 2006) sala­mur­haa­jan luo­tei­hin päät­ty­nee­seen elä­män­työ­hön.

Autoritaarista val­taa ja pak­ko­val­taa vas­taan Cainkin aset­tuu. Eikä näin perus­teel­lis­ta kat­saus­ta nyky-Kiinan talous­kas­vun pit­kiin var­joi­hin ole meil­lä aiem­min näh­ty.

Uiguurinaisen täpärä pelastus

Faktat ovat siis niin kun­nos­sa kuin Kiinan kal­tai­sen salai­le­van, toi­si­na­jat­te­li­joi­ta ja kii­na­lai­se­mi­grant­te­ja hil­jai­sek­si kiris­tä­vän polii­si­val­tion koh­dal­la saat­taa.

Cain kul­jet­taa use­aa tari­naa yhtä aikaa: val­von­ta­tek­no­lo­gian val­ta­via harp­pauk­sia, Kiinan lähi­his­to­ri­aa kult­tuu­ri­val­lan­ku­mouk­sen para­noi­as­ta tämän päi­vän ja huo­mi­sen suur­val­lak­si, Silkkitien ja Keski-Aasian kult­tuu­ri­his­to­ri­aa sekä uuden kyl­män sodan alku­tah­te­ja.

Kunnon tie­to­kir­ja ei oli­si mitään ilman ihmis­nä­kö­kul­maa. Ja sitä­kin Totaalisessa polii­si­val­tios­sa on yllin kyl­lin.

Kirjan erään­lai­sek­si pää­hen­ki­lök­si nousee vähän alle neli­kymp­pi­nen uiguu­ri­nai­nen Maysem. Hänellä oli­si ollut pekin­gi­läi­ses­tä huip­pu­yli­opis­tos­ta val­mis­tu­nee­na ja Turkin Ankarassa jat­ko-opis­ke­le­va­na val­tio­tie­tei­li­jä­nä tie auki diplo­maa­ti­nu­ral­le. Toisin kävi: kii­na­lai­siin mil­le­ni­aa­lei­hin lukeu­tu­va Maysem mää­rät­tin koto­na Kashgarissa lomail­les­saan ensin pakol­li­seen ”ter­veys­tar­kas­tuk­seen”. Sitten ”uudel­leen­kou­lu­tus­kes­kuk­sen” ”yhteis­kun­tao­pin tun­neil­le”, eli kir­joit­ta­maan aine­vih­koon puo­lu­een ylis­tyk­siä ja hen­ki­lö­koh­tai­sia katu­mus­har­joi­tuk­sia aamu­kah­dek­sas­ta ilta­kuu­teen.

Lopulta hän viet­ti kuu­kausia van­ki­lei­rien saa­ris­tos­sa ja pää­si takai­sin Turkkiin äitin­sä sin­nik­kyy­den avul­la.

Todennäköinen syy Maysemin koet­te­le­muk­siin oli ulko­mail­la opis­ke­lu, vie­lä­pä epäi­lyt­tä­väs­sä mus­li­mi­maas­sa.

Maysem pää­si pakoon aivan vii­me tin­gas­sa: muu­ta­maa viik­koa myö­hem­min eli loka­kuus­sa 2016 kaik­kia uiguu­re­ja keho­tet­tiin hakeu­tu­maan lähim­mäl­le polii­sia­se­mal­le luo­vut­ta­maan pas­sin­sa. Uusia pas­se­ja epäi­lyt­tä­vien vähem­mis­tö­jen edus­ta­jil­le ei ole sen koom­min myön­net­ty.

Jakautuneen maakunnan sankari

Kiinan kie­les­sä ”Xinjiang” mer­kit­see ”län­tis­tä raja­maa­ta”. Uiguurien kan­san­ta­ri­nois­sa se sijait­see oikeas­taan maa­il­man kes­ki­pis­tees­sä, pai­kas­sa, jos­sa suur­ten val­ta­kun­tien tiet ris­teä­vät. Rikas suul­li­nen kan­san­pe­rin­ne poh­jaa Tazkirah-ker­to­mus­ko­koel­maan.

Uiguurit muis­ta­vat runois­saan ja lau­luis­saan Silkkitien kadon­nei­ta kult­tuu­rei­ta, san­ka­rei­ta, juma­lia, hiek­ka­pa­ho­lai­sia ja Taklamakanin autio­maan hur­ri­kaa­ne­ja uhmaa­via kaup­pa­ka­ra­vaa­ne­ja.

Alue on kuu­lu­nut pit­kän his­to­rian­sa aika­na niin turk­ki­lais­ten, mon­go­lien kuin mantšu­jen­kin impe­riu­mei­hin. Se on ollut välil­lä itse­näi­nen ja 1930 – 40-luvuil­la myös Neuvostoliiton tuke­man sota­her­ran lää­ni­tys­maa­na.

Viime vuo­si­kym­me­ni­nä Xinjiangissa on näh­ty rau­han­omais­ta lii­keh­din­tää kan­sal­li­sen herää­mi­sen puo­les­ta, mut­ta myös väki­val­tai­sia mel­la­koi­ta.

Erityisesti Ilham Tohtin (s. 1969) nimi esiin­tyy Cainin kir­jas­sa mon­ta ker­taa. Kiinan vähem­mis­tö­kan­sal­li­suuk­sien kes­kusy­li­opis­ton enti­ses­sä talous­tie­teen pro­fes­so­ri Tohtissa oli­si ollut ainek­sia uiguu­rien Martin Luther Kingiksi tai Nelson Mandelaksi. Hän kiel­täy­tyi jär­jes­tel­mäl­li­ses­ti poliit­ti­ses­ta roo­lis­ta, mut­ta perus­ti Uyghur Online -net­ti­si­vus­ton. Sen tar­koi­tuk­se­na oli toi­mia välit­tä­jä­nä han-kii­na­lais­ten ja uiguu­rien kiis­tois­sa.

Uyghur Online kri­ti­soi Bingtuania, Xinjiangin tuo­tan­to- ja raken­nus­jouk­ko­ja. Bingtuan kat­soi tuo­van­sa levot­to­mal­le raja­seu­dul­le sivis­tys­tä ja kehi­tys­tä, ja Xinjiangin talous kohe­ni­kin 2000-luvun öljy- ja maa­kaa­su­buu­min myö­tä.

Toisaalta Bingtuan, han-kii­na­lais­ten ex-soti­lai­den ja uudi­sa­suk­kai­den oma ”val­tio val­tios­sa”, ajoi uiguu­re­ja perin­tei­sil­tä vil­je­lys­mail­taan ja kau­pun­kien hal­pa­työ­voi­mak­si.

Mieleen tule­vat väki­sin­kin Länsirannan pales­tii­na­lai­sa­luei­den juu­ta­lais­siir­to­kun­nat: Xinjiang alkoi jakaan­tua apart­heid-tyy­liin. Yhtäällä oli­vat mus­li­mi­ge­tot, toi­saal­la han-kii­na­lais­ten täy­den pal­ve­lun asui­na­lu­eet.

Puoluejohtajan suuret suunnitelmat

Tyytymättömyys pur­kau­tui lopul­ta avoi­men ter­ro­rin kaut­ta: Syyriassa ja Afganistanissa oppin­sa saa­neet nuo­ret uiguu­ri­kuu­ma­päät kävi­vät vuo­si­na 2009 – 2014 omaa kam­pan­jaan­sa ”Itä-Turkestanin” itse­näi­syy­den puo­les­ta. Keinoihin kuu­lui­vat itse­mur­hais­kut, sar­ja­puu­ko­tuk­set toreil­la ja rau­ta­tie­a­se­mil­la sekä len­to­ko­ne­kaap­pauk­sen yri­tys.

Marraskuussa 2012 Kiinan uudek­si puo­lue­joh­ta­jak­si ja Suureksi ruo­ri­mie­hek­si nousi Xi Jinping (s. 1953).

Hänen voi­si kuvi­tel­la taus­tan­sa perus­teel­la ymmär­tä­vän toi­si­na­jat­te­lua ja poliit­ti­sen väki­val­lan uhre­ja. Xin isää, van­haa val­lan­ku­mouk­sel­lis­ta, mars­si­tet­tiin kult­tuu­ri­val­lan­ku­mouk­sen mels­keis­sä pit­kin katu­ja, opis­ke­li­ja­pu­na­kaar­tien häpäis­tä­vä­nä. Oma vai­mo­kin pako­tet­tiin tuo­mit­si­joi­den jouk­koon.

Xi itse asui luo­la­ta­los­sa pie­nes­sä pro­vins­si­ky­läs­sä, ja hänen sisa­ren­sa pää­tyi itse­mur­haan.

Askeettisena intel­lek­tuel­li­na tun­net­tu nykyi­nen puo­lue­joh­ta­ja ja pre­si­dent­ti Xi on luke­nut maa­il­man­kir­jal­li­suu­den lai­das­ta lai­taan.

Voisiko hän ehkä kes­kus­tel­la Ilham Tohtin kans­sa sivis­ty­nees­ti teen äärel­lä, vaih­taa luku­vink­ke­jä ja sovi­tel­la kah­den kan­san väle­jä kon­fut­se­lai­sen har­mo­nian hen­ges­sä?

Ei sin­ne päin­kään. Oman per­heen tuho teki Xistä pikem­min­kin ”punais­ta­kin punai­sem­man” mac­hia­vel­lis­tin ja prag­maa­ti­kon. Hänen suu­reen visioon­sa kuu­lu­vat Kiinan nos­ta­mi­nen jäl­leen 5000-vuo­ti­seen, dynas­ti­seen mah­tiin­sa sekä high tec­hin ja kei­sa­ril­lis­ten perin­tei­den yhdis­tä­mi­nen. Olkoon 1800-luvun jäl­ki­puo­len ja 1900-luvun alun ”nöy­ryy­tyk­sen vuo­si­sa­ta”, oopiu­mi­so­dat ja japa­ni­lais­mie­hi­tys, muis­to vain.

Uutta kii­na­lais­ta maa­il­man­jär­jes­tys­tä edus­taa Vyö ja tie -han­ke, joka tar­koit­taa yli tuhan­nen mil­jar­din dol­la­rin panos­tus­ta tei­hin, sata­miin, öljy­put­kiin ja rau­ta­tei­hin. Siitä tuli­si uusi Silkkitie, jon­ka var­rel­la asui­si yli puo­let maa­il­man väes­tös­tä.

Koska Xinjiang on avai­na­se­mas­sa uuden Silkkitien kan­nal­ta, Václav Havelin ihmi­soi­keus­pal­kin­non ja Saharov-pal­kin­non voit­ta­nut Ilham Tohti on ja pysyy elin­kau­ti­ses­sa van­keu­des­sa. Hänen entis­ten oppi­lai­den­sa on ollut pak­ko tuo­mi­ta pro­fes­so­rin­sa kuo­ros­sa.

Turkki puolustaa uiguureja

Sortokoneisto nousi aivan uudel­le tasol­le elo­kuus­sa 2016 aloit­ta­neen Xinjiangin puo­lue­sih­tee­ri Chen Quanguon (s. 1955) kau­del­la. Sotilastaustainen Quanguo on ”kun­nos­tau­tu­nut” aiem­min Tiibetin auto­no­mi­sen alu­een sat­raap­pi­na ja pai­kal­li­sen itse­näi­syys­liik­keen nujer­ta­ja­na.

Uuden puo­lue­sih­tee­rin myö­tä mos­kei­joi­ta, hau­taus­mai­ta, basaa­re­ja ja mui­ta uiguu­ri­pe­rin­teis­tä muis­tut­ta­via koh­tei­ta jyrä­tään. Eufemismit ovat jäl­leen val­mii­ta: val­tio on raken­nus­tur­val­li­suu­den, ellei perä­ti ”mos­kei­joi­den kun­toon­saat­ta­mi­sen” asial­la.

Ei ihan heti tuli­si mie­leen kiit­tää Turkin pre­si­dent­ti Recep Tayyip Erdoğania (s. 1954) mis­tään ihmi­soi­keuk­siin liit­ty­väs­tä. Sen ver­ran pahas­ti hän on kur­di­vä­hem­mis­töään ja Turkin omia toi­si­na­jat­te­li­joi­ta roi­mi­nut pakot­taen koti­maa­taan kon­ser­va­tii­vis-uskon­nol­lis-pat­rioot­ti­seen muot­tiin.

Turkki on ollut kui­ten­kin ainoa mer­kit­tä­vä mus­li­mi­maa, joka on sel­keäs­ti tuo­min­nut uskon­vel­jien­sä sor­ron ja muut ihmi­soi­keus­rik­ko­muk­set Kiinassa.

Silti pel­ko on hii­pi­nyt jopa Turkissa maan­paos­sa asu­van, pit­käl­ti opis­ke­li­jois­ta koos­tu­van 30 000 hen­gen uiguu­ri-dias­po­ran WeChat-vies­tin­tään. Hekin puhu­vat ”tilan­tees­ta”, eikä uusis­ta katoa­mi­sis­ta ja pidä­tyk­sis­tä uskal­le­ta puhua kovin suo­raan.

Kiinan tur­val­li­suuse­li­met kun ovat takuu­var­mas­ti lin­joil­la, ja opis­ke­li­joi­den koti-Xinjiangiin jää­neet omai­set puo­lu­een pant­ti­van­kei­na.

Mikä pahin­ta, kol­man­nen maa­il­man uiguu­ri­vä­hem­mis­töt ovat kaup­pa­ta­va­raa uudes­sa kyl­mäs­sä sodas­sa.

Trumpin ja Kiinan kauppasota

Kaikkein vähi­ten teki­si kiit­tää Donald Trumpia (s. 1946) yhtään mis­tään, kyse kun on Barack Obaman syn­ty­pe­rään ja mek­si­ko­lai­siin maa­han­muut­ta­jiin koh­dis­tu­vil­la sala­liit­to­teo­rioil­la val­taan nous­sees­ta ihmi­ses­tä.

Silti jet set -seu­ra­pii­ri­pe­lu­rin ja ”Huawein prin­ses­san” Meng Wanzhoun (s. 1972) pidä­tys jou­lu­kuun ensim­mäi­se­nä päi­vä­nä vuon­na 2018 Vancouverin kan­sain­vä­li­sel­lä len­to­ken­täl­lä sai aikaan todel­li­sen man­ner­laat­to­jen siir­ty­män. Huawein perus­ta­jan Ren Zhengwein tytär jou­tui nalk­kiin Iranille ase­tet­tu­jen talous­pa­kot­tei­den rik­ko­mi­ses­ta.

Taustalla oli­vat FBI:n pit­kä­ai­kai­set epäi­lyt teol­li­suus­va­koi­lus­ta ja patent­tien louk­kauk­ses­ta, samoin Trumpin hal­lin­non ahdis­tus sii­tä, että Kiina on pus­ke­mas­sa talou­den ja huip­pu­tek­no­lo­gian saroil­la Yhdysvaltain ohi.

Kiina vas­ta­si rai­vok­kaas­ti. Pystyssä oli ennen pit­kää täy­si kaup­pa­so­ta kaik­ki­ne skan­daa­lei­neen, oikeu­den­käyn­tei­neen ja jul­ki­suu­den hen­ki­löi­den pidä­tyk­si­neen.

Trumpin ja Xin väli­nen ego­pul­lis­te­lu tar­jo­si para­dok­saa­li­ses­ti kau­an kai­vat­tua hen­gi­tys­ti­laa uiguu­reil­le. Yhdysvaltain sil­loi­nen hal­lin­to tar­vit­si hyvän huma­ni­taa­ri­sen syyn Kiinaan koh­dis­tu­vil­le pakot­teil­le. Satelliittikuvaa Xinjiangin van­ki­lei­rien saa­ris­tos­ta oli yllin kyl­lin, samoin kovaa dataa Huawein kal­tais­ten tek­no­lo­gia­jät­tien osal­li­suu­des­ta uiguu­rien sor­toon ja näkö­alat­to­muu­teen.

Länsimaat hyötyvät sorrosta

Amerikkalaisuudestaan huo­li­mat­ta – tai oikeas­taan juu­ri sik­si – Cain ei het­keä­kään epä­röi tuo­da esil­le oman maan­sa ja Euroopan suu­ryh­tiöi­den osuut­ta Kiinan kont­rol­li­ko­neis­ton nousus­sa ja uiguu­rien koh­taa­mas­sa uus­ko­lo­nia­lis­ti­ses­sa riis­tos­sa.

Koska Xinjiangissa tuo­te­taan 20 pro­sent­tia maa­il­man puu­vil­las­ta, siel­lä ovat hiki­pa­jat. Amazon, Adidas, Calvin Klein, Gap ja Tommy Hilfiger ovat kaik­ki hyö­ty­neet van­ki­työ­voi­mas­ta. Koska maa­kun­nas­sa on run­saas­ti nykyi­sen akku­tek­no­lo­gian vaa­ti­mia mine­raa­le­ja, HP, LG, Dell, Mercedes-Benz ja Volkswagen ovat olleet kriit­ti­ses­sä valo­kei­las­sa.

Toinen kysy­mys on, kuin­ka pal­jon ”uusi kyl­mä sota” uiguu­re­ja enää voi aut­taa.

Huawei kehus­ke­lee 700 kau­pun­gin sadas­sa maas­sa otta­neen käyt­töön yhtiön ”tur­val­lis­ten kau­pun­kien” tek­no­lo­gian. Siis erään­lai­sen Taivasverkon, joka käy niin rikol­lis­ten jäl­jit­tä­mi­seen kuin epä­toi­vot­ta­vien väes­tö­ryh­mien sil­mäl­lä­pi­toon.

”Turvallisia kau­pun­ke­ja” on Uzbekistanista Ugandaan. Vyö ja tie -hank­kee­seen liit­ty­vät hulp­peat inves­toin­nit ovat saa­neet monien mai­den uiguu­ri­dias­po­rat pel­kää­mään. Egypti ehti jo luo­vut­taa jo omat uiguu­rin­sa takai­sin Kiinalle. Yhdysvaltain pit­kä­ai­kai­nen, hor­ju­va liit­to­lai­nen Pakistan on vaih­ta­mas­sa lei­riä.

YK:ssa monet Lähi-idän ara­bi­maat ovat – yhdes­sä ete­lä­ame­rik­ka­lais­ten, afrik­ka­lais­ten ja aasia­lais­ten puo­li- tai koko­dik­ta­tuu­rien kans­sa – tor­ju­mas­sa Kiinan uiguu­ri­po­li­tiik­kaan koh­dis­tu­vaa kri­tiik­kiä.

Raha rat­kai­see. Vyö ja tie -hank­kee­seen kuu­lu­vat teol­li­suus­puis­tot, luo­ti­ju­nat, kai­vok­set ja sata­mat.

Xi Jinpingistä on tulos­sa eli­ni­käi­nen pre­si­dent­ti, jon­ka ympä­ril­le raken­ne­taan vah­vaa hen­ki­lö­kult­tia. Hänen impe­ri­aa­li­siin haa­vei­siin­sa kuu­lu­vat pait­si uusi Silkkitie ja Taiwanin palaut­ta­mi­nen, myös yuan seu­raa­va­na maa­il­man­va­luut­ta­na.

Eikä impe­riu­min syn­ny­tys­tus­kien jal­koi­hin jää­nei­den kär­si­myk­sil­le näy lop­pua.