Kevät ilman kos­ke­tus­ta -anto­lo­gia esit­te­lee moni­puo­li­sen vali­koi­man novel­le­ja, jois­sa peh­meä ero­tiik­ka ja kova por­no yhty­vät. Keskeisessä roo­lis­sa on nai­sen nau­tin­to, mie­het ovat nais­ten halu­jen toteut­ta­jia.

*

Nuori Voima -leh­ti julis­ti vuo­den 2019 syys­kuus­sa kil­pai­lun, jos­sa etsit­tiin vii­me­ai­kai­sen kir­jal­li­suu­den huo­noin­ta sek­si­koh­taus­ta. Innoittajana toi­mi Literary Review -leh­den vuo­des­ta 1993 jaka­ma Bad Sex in Fiction -pal­kin­to. Se oli tar­koi­tus luo­vut­taa Suomessa ensim­mäis­tä ker­taa. Joulukuussa 2020 Nuoren Voiman pää­toi­mit­ta­ja Vesa Rantama ilmoit­ti, että riit­tä­vän huo­no­ja ehdo­tuk­sia ei vain löy­ty­nyt. Palkinto jäi jaka­mat­ta.

Kirjallisuuden huo­no­ja sek­si­koh­tauk­sia koros­te­taan niin usein, että leik­ki tun­tuu jo lii­an­kin hel­pol­ta. Harvoin nos­te­taan esiin kir­jal­li­suu­den hyviä sek­si­koh­tauk­sia. Mistä se voi­si joh­tua? Voidaanko sek­si­koh­tauk­sia edes arvioi­da puh­taas­ti kau­no­kir­jal­li­ses­ti tyy­liin ”anaa­liyh­dyn­tä on kuvat­tu kek­se­liäin meta­fo­rin” tai ”draa­ma on raken­net­tu oraa­li­sek­si­koh­tauk­ses­sa mes­ta­ril­li­ses­ti”? Vai pel­kää­kö sek­si­koh­taus­ten kehu­ja pal­jas­ta­van­sa jotain omis­ta miel­ty­myk­sis­tään?

Jan Erolan, Sakari Heiskasen ja Salla Nazarenkon toi­mit­ta­ma Kevät ilman kos­ke­tus­ta koko­aa pan­de­mian innoit­ta­ma­na yhteen eroot­ti­sia novel­le­ja, jois­sa sek­si­koh­tauk­sia pii­saa. ”Kevät ilman kos­ke­tus­ta -kokoel­man avul­la luki­ja pää­see pake­ne­maan mie­li­ku­vi­tus­maa­il­maan, kun todel­lis­ta kos­ke­tus­ta ei voi tapah­tua. Osassa tari­nois­ta eroot­ti­suus on läs­nä vain tun­nel­ma­na, toi­sis­sa hyö­kä­tään roi­sis­ti asi­aan.” (HS, 6.4.2021)

Kirjan alku­leh­del­lä on lue­tel­tu aak­kos­jär­jes­tyk­ses­sä 17 kir­joit­ta­jaa: Lotta Backlund, Tiia Forsström, Petra Forstén, Laura Gustafsson, Akseli Heikkilä, Jenni Janakka, Artemis Kelosaari, Katja Kettu, Pauliina Laitinen, Markus Leikola, Sampo Marjamaa, Mike Pohjola, Miina Supinen, Karoliina Timonen, Sinikka Vuola, Tuija Välipakka ja Jaakko Yli-Juonikas. Lukijalle ei kui­ten­kaan ker­ro­ta, kuka mitä­kin on kir­joit­ta­nut. Nimettömyys madal­si sek­sis­tä kir­joit­ta­mi­sen kyn­nys­tä, Erola sanoo (HS, 6.4.2021). Onnistuneita sek­si­koh­tauk­sia ei siis keh­da­ta edel­leen­kään tuo­da jul­ki omal­la nimel­lä. Enkä keh­taa itse­kään. Sanon vain, että kaik­ki kirjan sek­si­koh­tauk­set ovat hyviä. On myös haus­ka arvail­la, kuka min­kä­kin teks­tin taka­na sei­soo.

Kirjassa sek­siin suh­tau­du­taan vail­la häpe­ää. Häpeää ei aiheu­ta edes se, että tun­nus­taa tar­vit­se­van­sa sek­siä. Hiehon syys­teu­ras­tus -novel­lin nais­ker­to­ja naut­tii maal­la hei­nä­jät­kis­tä. ”Minut saa tyy­dyt­tää kuka tai mikä tahan­sa.” Hän iskee sil­män­sä nuo­reen, kome­aan mie­heen ja juo­nii itsen­sä tämän alle. ”Kupeeni väräh­te­li­vät kuin väki­sin ja työn­tyi­vät ihan itses­tään koh­ti nuor­ta son­nia. (…) Ääneni sär­kyi, kun vii­mein sain kovan suo­ron sisää­ni. Niin pit­kään minä olin jou­tu­nut sitä odot­ta­maan!”

Häpeän jäl­kei­nen aika näkyy aloi­tus- ja lope­tus­no­vel­leis­sa, jois­sa ollaan kir­joit­ta­ja­kurs­sil­la. Kurssilainen Melinda halu­aa kir­joit­taa sek­sis­tä, kos­ka ”se on kuo­le­man vas­ta­koh­ta”. Kurssin vetä­jä epäi­lee han­ket­ta, sek­sis­tä kun on niin vai­kea kir­joit­taa. Tässä vii­ta­taan tie­ten­kin iro­ni­ses­ti itse anto­lo­gi­aan meta­ta­sol­la. Vetäjän yllä­tyk­sek­si Melindasta tulee kurs­si­lais­ten ”äiti­hah­mo, juma­la­tar”. ”Kirjoittaminen ava­si kurs­si­lai­sis­sa ihmi­syy­den uuden ker­rok­sen. Häpeän takaa löy­tyy iloa. Asiat, jois­ta ei ollut puhut­tu, sai fik­tios­sa sii­vet.” Juuri täl­lä taval­la sek­sis­tä tava­taan nyky­ään puhua: vapau­tu­mi­sen kaut­ta. Ennen hävet­tiin, ilo tukah­du­tet­tiin, mut­ta enää ei tar­vit­se. Tosin sii­nä mie­les­sä kir­joit­ta­jia hävet­tää, ettei­vät he toh­di ker­toa mitä ovat kir­joit­ta­neet.

17 kir­joit­ta­jas­ta 11 on nais­puo­li­sia. Naisen jutus­sa mies voi olla pää­hen­ki­lö ja päin­vas­toin. Yksi seik­ka kui­ten­kin yhdis­tää lähes kaik­kia teks­te­jä: nai­sen nau­tin­to. Yksi kir­joit­ta­jis­ta, kir­jai­li­ja Miina Supinen, toi­voo ”koti­mai­seen kir­jal­li­suu­teen lisää sek­si­po­si­tii­vi­sia ja femi­nis­ti­siä tari­noi­ta, jois­sa nai­sel­le tapah­tuu iha­nia ja kii­hot­ta­via asioi­ta” (HS, 6.4.2021). Teos täyt­tää Supisen toi­veen.

Kunin­gat­ta­ren lem­mi­kit -novel­li yhdis­te­lee eroot­tis­ta viih­de­kir­jal­li­suut­ta ja por­no­vi­deo­ta. Nuoresta nai­ses­ta tulee kunin­ga­tar ja alai­set vih­ki­vät hänet lihan nau­tin­toi­hin. Hän saa sek­siä van­hal­ta pal­ve­li­jat­ta­rel­ta, nuo­rel­ta mie­hel­tä ja hen­ki­var­tio­kaar­ti­lai­sil­ta, jois­sa on sekä mie­hiä että nai­sia. Kuningatar nai nais­ta teko­ka­lul­la. Veli ja sis­ko har­ras­ta­vat sek­siä, eli inses­ti­ta­bu­kin riko­taan. Kaikki päät­tyy ryh­mä­sek­siin. Nuoren nai­sen toi­veu­nes­sa kalut ovat pak­su­ja ja vagi­nat liuk­kai­ta.

Kaikilla ais­teil­la -novel­li maus­taa eroot­tis­ta viih­de­kir­jal­li­suut­ta aris­to­kraat­ti­suu­del­la. Kertojanainen tuo rik­kaan ruot­sa­lai­sen tai­de­ke­räi­li­jän luk­sus­ko­tiin tau­lun. Hän huo­maa, että mie­hen tai­de­teok­sis­sa on pal­jon barok­ki­sen näköi­siä nai­sia. Ruokapöydässä jokin läm­min ja kova työn­tyy het­kek­si nai­sen sisään. ”Hänen yksi­tyi­syyt­tään lou­kat­tiin, mut­ta tilan­tees­ta löy­tyi eroot­tis­ta nau­tin­toa, nöy­ryy­tys­tä, mys­tiik­kaa.” Kun nai­nen nuk­kuu alas­ti, hän havah­tuu sii­hen, että isän­tä tui­jot­taa hänen run­sai­ta muo­to­jaan huo­neen peräl­tä. Sekin miel­lyt­tää nais­ta.

Memento mori -ker­to­muk­sen voi luo­ki­tel­la kin­kyk­si rau­nio­por­nok­si. Kulkutauti rii­vaa täs­sä­kin tari­nas­sa maa­il­maa, joka on pala­si­na. Vain Sisar Lucia on jäl­jel­lä, mut­ta hänel­lä­kin on pai­sei­ta. Hän haluai­si viet­tää vie­lä yhden yön mie­hen kans­sa. Lucia työn­tää puut­tees­saan luu­ran­gon värt­ti­nä­luun sisään­sä. Paikalle tulee pelot­ta­va mies, joka pahek­suu ensin sisar­ta, mut­ta tun­kee sit­ten ”kivi­ko­van kalun­sa hänen liuk­kaa­seen väliin­sä”. Mies lau­ke­aa Lucian pai­seen pääl­le. ”Lucia nuo­li mie­hen kalun puh­taak­si ja mais­toi ilol­la sie­men­nes­tet­tä vie­lä vii­mei­sen ker­ran ennen kuo­le­maan­sa.”

Hyvästi, kul­ta­se­ni -ker­to­mus yhdis­tää Orfeuksen ja Eurydiken tari­naa H.P. Lovecraftin Cthulhu-myyt­tiin. Teksti nou­dat­taa samaa kaa­vaa kuin edel­li­nen. Miehen pai­kal­la on vain hir­viö. Nainen menee hake­maan mur­hat­tua mies­tään Manalasta. Kun hän löy­tää mie­hen, tämä on vai­ti. Yhtäkkiä meres­tä nousee lon­ke­ro­hir­viö. Nainen hyväi­lee ja suu­te­lee yhtä lon­ke­roa. ”Työnsin sitä syvem­mäl­le, imin ahnaas­ti ja samal­la nuo­lin tur­pe­aa kär­keä, kun­nes se äkkiä jäy­kis­tyi, ja suu­ni täyt­tyi suo­lai­ses­ta nes­tees­tä.” Kaksi lon­ke­roa työn­tyy nai­sen kah­des­ta ala-aukos­ta sisään.

Psykologisesti oival­ta­vin novel­li kuvaa nai­sen kont­rol­lin­ha­lua. Hän työs­ken­te­lee pan­kis­sa. Kun ryös­tä­jä tulee pai­kal­le, nai­nen ei kau­his­tu, vaan syt­tyy. Nainen kuvit­te­lee, miten ryös­tä­jä repii suk­ka- ja pik­ku­housut, paka­rat pal­jas­tu­vat, muut näke­vät. Ryöstäjä kuu­los­taa kui­ten­kin huma­lai­sel­ta tei­ni­po­jal­ta eikä pys­ty täyt­tä­mään nai­sen toi­vet­ta. Yksi mies tal­tut­taa ryös­tä­jän. Naisen fan­ta­sia vaih­taa koh­det­ta. Hän haa­vei­lee, miten tal­tut­ta­ja komen­taa hän­tä. Samalla nai­nen halu­aa kat­sel­la ulko­päin, kun hänen ”vagi­nas­saan vat­ka­taan gey­sir-orgas­me­ja”. Novellista tulee mie­leen se filo­so­fi Gilles Deleuzen oival­lus, että SM-suh­tees­sa maso­kis­ti hal­lit­see, ei sadis­ti.

Miehen halu on pää­roo­lis­sa vain kol­mes­sa novel­lis­sa. Miehen halua lei­maa ahdis­tus, toi­sin kuin nai­sen halua. Miksiköhän? Vain ker­ran sii­nä on samaa ylit­se­vuo­ta­vaa iloa kuin nais­ku­vauk­sis­sa. Päivä ja yö -novel­lis­sa kak­si ylhäi­sö­mies­tä kil­pai­lee kes­ke­nään. Tyylilajina on hyper­bo­la Guillaume Apollinairen tapaan. ”Hirondelle näki, miten vas­taa­not­ta­vai­nen hänen viha­mie­hen­sä oli, ja tun­si sen vii­meis­tään tun­kies­saan koko ison eli­men­sä juur­ta myö­ten sisään ryp­pyi­ses­tä taka­por­tis­ta (…) Hirondelle maka­si lat­tial­la suo­li veril­lä, sie­men­nes­te kas­voil­ta valuen, mut­ta sil­ti, kun hän kat­soi Tenebrestä, hän ei tun­te­nut vihaa. Päinvastoin.”

Kirjan pisin novel­li osoit­taa aina­kin sen, että kir­joit­ta­ja tun­tee Venäjän his­to­ri­aa ja nyky­ai­kaa. Don Juanin seit­se­män hei­laa -kir­joi­tus esit­te­lee venä­läi­sen mas­ki­kaup­pi­aan, joka yrit­tää hyö­tyä koro­nas­ta. Reissumies lähet­te­lee tun­te­mil­leen nai­sil­le vies­te­jä, jois­sa ehdot­taa tapaa­mi­sia. Nainen toi­sen­sa jäl­keen tor­juu ehdo­tuk­set. He teke­vät oikeas­ti tär­kei­tä asioi­ta, hoi­ta­vat muun muas­sa koro­na­po­ti­lai­ta. Mies on vas­tuu­ton sika ja saa tie­ten­kin ran­gais­tuk­sen. Kulttuurisivistyksestään huo­li­mat­ta novel­li on kokoel­man osoit­te­le­vin ja mora­lis­ti­sin.

Sokerivauvat-novel­lis­sa esi­te­tään kulu­nut­ta pin­nal­li­sen elä­män­tyy­lin kri­tiik­kiä. Päähenkilömies elää ete­lä­hel­sin­ki­läi­ses­sä loft-asun­nos­sa. Hän on liit­ty­mä­kon­sep­tien sisäl­tö­joh­ta­ja, tyt­töys­tä­vä asiak­kuus­joh­ta­ja. Eräänä päi­vä­nä mies on menos­sa tyt­töys­tä­vän luok­se, kun hän kuu­lee oven takaa ryh­mä­sek­sin ääniä. Mies pake­nee pai­kal­ta. Hän mak­saa netis­sä domi­nal­le, jot­ta tämä nöy­ryyt­täi­si hän­tä lisää. Kun mies palaa töi­hin, hän irti­sa­nou­tuu ja löy­sää kra­vat­tia. Mies vapau­tuu kivun kaut­ta ja oppii elä­mäs­tä jotain uut­ta. Masokismikuvaus on nais­ten maso­kis­mi­ku­vauk­sia sovin­nai­sem­pi. Kun nai­nen halu­aa alis­tus­ta, sii­tä ei seu­raa lat­te­aa elä­män­ope­tus­ta.

Fantasia näyt­te­lee suur­ta roo­lia anto­lo­gian kir­joi­tuk­sis­sa. Tarinat, jois­sa nai­nen nau­tis­ke­lee kunin­gat­ta­ren lin­nas­sa, rau­niois­sa, öky­ta­los­sa tai hir­viön kans­sa voi lukea fan­t­asioi­na. Joskus fan­ta­sia voit­taa todel­li­suu­den: ”En osaa sanoa, kum­pi pano­hom­mis­sa on paras het­ki: ennak­koon haa­vei­lu ja kuu­meis­saan odot­te­lu vai se het­ki, kun haa­ve vih­doin toteu­tuu”, Hiehon syys­teu­ras­tuk­ses­sa tode­taan. Kokoelman par­haim­mis­toa edus­taa Katso minua -novel­li, jos­sa ikään­ty­nyt nai­nen toi­voo, että hän­tä kat­so­taan kun­nol­la vie­lä ker­ran. Hän esiin­tyy webca­mis­sa. Nainen fan­t­asioi, että hän­tä halu­taan.

Kahdessa novel­lis­sa nai­nen kituu puut­tees­sa ja fan­t­asioi sek­sis­tä. Toisessa nuo­ri, vetä­vän näköi­nen ja hil­jai­nen mies tekee nai­sen kesä­pai­kas­sa kat­to­re­mont­tia. ”Minä halusin vain kat­soa hän­tä, halusin kat­soa koko ajan.” Nainen ei tee aloi­tet­ta, kesä on ohi. Hän saa uuden tilai­suu­den, kun mies on tulos­sa nai­sen kotiin uuteen remont­tiin. Nainen haa­vei­lee anta­van­sa mie­hel­le oraa­li­sek­siä. Sen jäl­keen mies antai­si nai­sel­le oraa­li- ja anaa­li­sek­siä. Kun mies sit­ten tulee, hän onkin vain ihan muka­va. Seksi on pois­sul­jet­tu. Siitä ei seu­raa kui­ten­kaan pet­ty­mys­tä. ”Hän oli anta­nut minul­le niin pal­jon. Hän oli ollut minun mie­le­ni seik­kai­lu, jos­ta olin ehkä jopa kii­tol­li­nen. Minun iha­na, oma ilo­ni.” Tässä fan­ta­sia ottaa koko­naan todel­li­suu­den pai­kan, ja lop­pu­tu­los on kiin­nos­ta­va.

Todellisuuden ja fan­t­asian väli­nen raja ei ole sel­keä. Käsitys, jon­ka mukaan fan­ta­sia (sek­sis­tä haa­vei­lu) lak­kaa, kun todel­li­suus (sek­siak­ti) alkaa, on puut­teel­li­nen. Fantasia ja todel­li­suus kie­tou­tu­vat yhteen myös sek­sin aika­na. Filosofi Slavoj Žižekin mukaan kak­si ihmis­tä ei ole kos­kaan sän­gys­sä kah­des­taan. Mukana on kol­mas part­ne­ri, tun­keu­tu­ja, fan­ta­sia. Seksi mah­dol­lis­tuu vain tämän kol­man­nen teki­jän avul­la. Seksuaalinen fan­ta­sia on siis enem­män kuin vain päi­vä­unek­sin­taa.

Koti­mai­sis­sa 1970- ja 80-luvun por­no­leh­dis­sä jul­kais­tiin mies­lu­ki­joi­den oma­koh­tai­sia tai toi­mit­ta­jien teh­tai­le­mia sek­si­ta­ri­noi­ta. Ne oli­vat mies­ten sek­si­fan­t­asioi­ta. Kertomukset nou­dat­ti­vat usein samaa kaa­vaa. Mies tapaa tun­te­mat­to­man nai­sen ja saa elä­män­sä kyy­din. Kooltaan ja kyvyil­tään mies on aina sel­lai­nen, että nai­nen tulee tyy­dy­te­tyk­si. Nainen on veto­voi­mai­nen ja kii­mai­nen. Miehelle sek­si on seik­kai­lu, jos­sa lykäs­tää. Sitten molem­mat jat­ka­vat mat­kaan­sa.

Eroavatko Kevät ilman kos­ke­tus­ta -teok­sen nais­nau­tin­to­ku­vauk­set por­no­leh­tien mies­ku­vauk­sis­ta? Penikset ovat molem­mis­sa teräk­sen­ko­via ja mah­dik­kai­ta, vagi­nat mär­kiä ja kim­moi­sia. Seksi tapah­tuu hämä­ris­sä pai­kois­sa ja molem­pien tyy­dy­tys on taat­tu. Puutetta ei häve­tä. Vastuuta ei mie­ti­tä, vaan sek­si on nai­sel­le­kin seik­kai­lu. Sekä mies- että nais­ta­ri­nois­sa on huu­mo­ria muka­na.

Ero on kui­ten­kin sii­nä, miten sek­siä kuva­taan. Menneiden vuo­si­kym­men­ten mies­ta­ri­nat ovat toi­min­ta­kes­kei­siä ja kie­li tek­nis­tä. Yksityiskohtia kuva­taan vähän, tun­nel­mia ei oikeas­taan lain­kaan. Naistarinoissa tapah­tu­mat on taus­toi­tet­tu parem­min ja kie­li on vivah­teik­kaam­paa. Kieli on myös romant­ti­sem­paa. Eräässä novel­lis­sa nai­nen ”avaa häpyn­sä terä­leh­tiä”, ”nipuk­ka alkaa syk­kiä ja tykyt­tää”, nai­sen ”vul­va on yhtä mehu­kas­ta ja alku­kan­tais­ta orga­nis­mia”.

Vanhoissa por­no­leh­tien tari­nois­sa mies toi­mii ja nai­nen on toi­min­nan koh­de. Sama jako näyt­tää esiin­ty­vän anto­lo­gian nais­ku­vauk­sis­sa­kin, mut­ta vain pääl­tä kat­soen. Ratkaiseva ero on sii­nä, että van­hois­sa mies­ten kir­joit­ta­mis­sa fan­t­asiois­sa mies päät­ti, nyt nai­nen. Nyt nai­nen ohjaa näy­tös­tä, jos­sa mies ottaa hänet rajus­ti, tekee hänel­le ”jän­niä jut­tu­ja”, lau­ke­aa häneen. Naisfantasiassa nai­nen ohjaa sek­siä, jos­sa hän voi ottaa joko aktii­vi­sen tai pas­sii­vi­sen roo­lin. Nainen voi olla pääl­lä tai alla, omas­ta tah­dos­taan. Mies hal­lit­see nais­fan­ta­sias­sa näen­näi­ses­ti, nai­nen oikeas­ti. Nainen on halun sub­jek­ti ja objek­ti, kuten nai­nen halu­aa.