Miltä näyt­tää ja tun­tuu tota­li­ta­ris­mi? Millaisia piir­tei­tä voi­daan pitää sen ensim­mäi­si­nä varoi­tus­merk­kei­nä?  Psykoanalyytikko Joost Meerloon mukaan myös demo­kraat­ti­sis­sa, vapais­sa yhteis­kun­nis­sa on mah­dol­lis­ta ajau­tua huo­maa­mat­ta tota­li­ta­ris­ti­seen ajat­te­luun. Talouspsykologian pro­fes­so­ri Oliver Hirsch esit­te­lee Meerloon aja­tuk­sia essees­sään, joka on jul­kais­tu ensi ker­ran sak­sa­lai­ses­sa Club der kla­ren Worte -verk­ko­jul­kai­sus­sa 4.1.2021. Suomennos: Anne Kilpi.

Joost Meerloo (1903−1976), alan­ko­maa­lai­nen lää­kä­ri ja psy­koa­na­lyy­tik­ko, joka toi­mi opet­ta­ja­na Yhdysvalloissa Columbian yli­opis­tos­sa sekä New York School of Psychiatryssa, kir­joit­ti vuon­na 1956 teok­sen The Rape of the Mind. The Psychology of Thought Control, Menticide, and Brainwashing. Sen pon­ti­me­na oli­vat Meerloon koke­muk­set hänen koti­maan­sa kan­sal­lis­so­sia­lis­ti­sen mie­hi­tyk­sen vas­tus­ta­mi­ses­ta.

Kirja on jaet­tu nel­jään osaan, jot­ka ovat: ”Yksilöllisen alis­ta­mi­sen tek­nii­kat”, ”Joukkojen alis­ta­mi­sen tek­nii­kat”, ”Huomaamaton pak­ko” sekä ”Puolustautumismahdollisuuksien etsi­mi­nen”. Esitän seu­raa­vas­sa sub­jek­tii­vi­sen yhteen­ve­to­ni mie­les­tä­ni kes­kei­sim­mis­tä koh­dis­ta.

Yksilöllisen alistamisen tekniikat

Meerloon mukaan tota­li­taa­ri­nen val­tio pys­tyy luo­maan olo­suh­teet, jois­sa jokai­nen ihmi­nen hyväk­syy jokai­sen halu­tun sisäl­lön. Tällaisiin olo­suh­tei­siin pääs­tään jat­ku­val­la nöy­ryyt­tä­mi­sel­lä sekä psyyk­ki­sel­lä kidut­ta­mi­sel­la. Kaikkea tie­toa, Meerloon mukaan myös psy­ko­lo­gi­aa, voi­daan käyt­tää hyvään tai pahaan. Aivopesu on sys­te­maat­tis­ta indokt­ri­naa­tio­ta, kään­nyt­tä­mis­tä ja syyl­lis­tä­mis­tä, joi­ta hyö­dyn­tä­mäl­lä ihmi­set ohja­taan halut­tuun suun­taan, kuten aika­naan teh­tiin esi­mer­kik­si kom­mu­nis­ti­sis­sa yhteis­kun­nis­sa.

Meerloo mää­rit­te­lee ter­min ”mie­len­mur­ha” (men­tici­de) oman ymmär­ryk­sen tap­pa­mi­sek­si: psy­ko­lo­gis­ta inter­ven­tio­ta ja oikeus­jär­jes­tel­män vää­rin­käyt­töä hyö­dyn­tä­väl­lä orga­ni­soi­dul­la jär­jes­tel­mäl­lä oppo­si­tio voi­daan pakot­taa mukau­tu­maan hal­lin­non val­lan alai­suu­teen halu­tul­la taval­la. Opposition jäsen­ten tun­nus­tuk­sia käy­te­tään pro­pa­gan­da­tar­koi­tuk­sis­sa koh­dis­ta­maan kan­saan jat­ku­vaa hen­kis­tä pai­net­ta. Tavoitteena on aiheut­taa laa­jaa häm­men­nys­tä, niin ettei kukaan pys­ty enää erot­ta­maan totuut­ta val­hees­ta. Aivopestyn hen­ki­lön näke­myk­set ja nor­mit on muren­net­tu, ja sik­si hän on paniik­ki­ti­las­sa. Mielenmurhan kes­kei­sin stra­te­gia on tuho­ta kaik­ki toi­vo, kaik­ki ilo tule­vas­ta, kaik­ki tule­vai­suu­de­nus­ko. Mielenmurhaa edis­tä­viä vai­kut­ti­mia voi­daan käyt­tää niin psyy­ken sisäl­lä kuin sen ulko­puo­lel­la.

Joukkotiedotusvälineiden nyky­ai­kai­set mah­dol­li­suu­det tuo­vat koko maa­il­man päi­vit­täin ihmis­ten omiin olo­huo­nei­siin. Pakopaikat, joi­hin jat­ku­vil­ta psyy­keen koh­dis­tu­vil­ta ver­baa­li­sil­ta ja visu­aa­li­sil­ta hyök­käyk­sil­tä voi­si tar­vit­taes­sa pii­lou­tua, ovat har­vas­sa. Päivittäisen elä­män pai­neet aja­vat ihmi­siä yhä useam­min etsi­mään help­poa ulos­pää­syä vas­tuus­ta ja täy­si­val­tai­suu­des­ta. Vapaassa yhteis­kun­nas­sa elä­vien vapai­den ihmis­ten tuli­si tun­nis­taa omaan hen­ki­seen kos­ke­mat­to­muu­teen­sa koh­dis­tu­vat hyök­käyk­set sekä yhtä lail­la näh­dä, mit­kä asiat saa­vat hei­dät väis­tä­mään demo­kra­tian ja täy­si­val­tai­suu­den muka­naan tuo­mia vas­tui­ta.

Meerloo kat­soo, että yksi­löön vai­kut­ta­mi­seen voi­daan sovel­taa Pavlovin klas­si­sen ehdol­lis­tu­mi­sen ele­ment­te­jä. Kulloistakin nar­ra­tii­via on vain tois­tet­ta­va riit­tä­vän usein yksin­ker­tai­ses­sa muo­dos­sa, ja kaik­ki muut tul­kin­nat todel­li­suu­des­ta on tukah­du­tet­ta­va. Tämä käsi­tys tosin perus­tuu Meerloon mukaan naii­viin usko­muk­seen sii­tä, että kriit­ti­set näke­myk­set ja kaik­ki ihmis­mie­les­sä tapah­tu­va kriit­ti­nen ajat­te­lu oli­si tukah­du­tet­ta­vis­sa pysy­väs­ti. Ihmisen vapau­den­kai­puu­ta ei Meerloon mukaan ole vii­me kädes­sä mah­dol­lis­ta tukah­dut­taa. Se säi­lyy ja pys­tyy nouse­maan uudel­leen pin­taan. Tätä on kui­ten­kin yri­tet­ty estää lukui­sil­la tek­nii­koil­la.

Pavlovin teke­mät kokeet osoit­ti­vat, että ehdol­lis­ta­mi­nen toi­mii par­hai­ten eris­ty­so­lo­suh­teis­sa, jois­sa häi­rit­se­viä ärsyk­kei­tä on mah­dol­li­sim­man vähän. Tästä syys­tä vas­tus­ta­jat pyri­tään tota­li­taa­ri­sis­sa jär­jes­tel­mis­sä eris­tä­mään ja hei­dän mah­dol­li­suu­ten­sa mat­kus­taa vapaas­ti este­tään, jot­ta psyyk­kis­tä ja poliit­tis­ta kon­ta­mi­noi­tu­mis­ta ei pää­se tapah­tu­maan. Osa Pavlovin eläi­mis­tä oppi par­haim­min palk­kion avul­la, osa sitä kaut­ta, että ne pys­tyi­vät vält­tä­mään ran­gais­tuk­sen. Aivopesun suo­rit­ta­jan on siis sel­vi­tet­tä­vä, kum­paan kate­go­ri­aan hänen uhrin­sa kuu­luu.

Pavlovin kokeis­ta kävi myös ilmi, että pit­käs­ty­mi­nen tai lii­an heik­ko­jen sig­naa­lien tois­ta­mi­nen hei­ken­si­vät ehdol­lis­tu­mis­ta. Tämän vuok­si ehdol­lis­tu­mis­ta tuli­si pitää yllä lisää­mäl­lä vaih­te­le­vuut­ta sekä hyö­dyn­tä­mäl­lä pel­koa perus­tun­tee­na. Meerloon mukaan eri­tyi­ses­ti jouk­ko­tie­do­tus­vä­li­neet sovel­tu­vat tähän tar­koi­tuk­seen hyvin, sil­lä ne pys­ty­vät iskos­ta­maan ihmi­siin val­miik­si mää­ri­tel­ty­jä ajat­te­lu­mal­le­ja. Tähän pääs­tään yhdis­tä­mäl­lä päi­vit­täi­nen pro­pa­gan­da­me­lu voi­mak­kai­siin ver­baa­li­siin vih­jei­siin siten, että ihmi­set pys­ty­vät iden­ti­fioi­tu­maan kul­loi­seen­kin ”melua­jaan”.

Todellisuutta ei kuva­ta vää­ris­te­le­mät­tä ja puo­lu­eet­to­mas­ti, vaan kes­keis­tä on käyt­tää iskusa­no­ja, ste­reo­tyyp­pe­jä, tun­nus­lausei­ta ja sym­bo­le­ja. Vapaa kes­kus­te­lu ja vapaa älyl­li­nen aja­tus­ten­vaih­to estä­vät ehdol­lis­tu­mi­sen. Ihminen on saa­ta­va tun­te­maan kau­hua, pel­koa, toi­vot­to­muut­ta ja yksi­näi­syyt­tä, ja hänen on koet­ta­va ole­van­sa sel­kä sei­nää vas­ten. Yksilöllinen itseil­mai­su on kiel­let­tyä, samoin yksi­tyi­nen kiin­ty­mys. Vapaassa kes­kus­te­lus­sa tapah­tu­va rau­han­omai­nen aja­tus­ten­vaih­to häi­rit­see ehdol­lis­tu­mis­ta ja on tämän vuok­si niin ikään kiel­let­tyä.

Hämmennykseen ja epäi­lyk­seen suh­tau­du­taan tota­li­taa­ri­ses­sa val­tios­sa rikok­si­na. Kysymyksille avoin mie­li on avoin myös poik­kea­vil­le mie­li­pi­teil­le. Totalitaarisessa jär­jes­tel­mäs­sä epäi­le­vä, ute­lias ja idea­ri­kas mie­li on tukah­du­tet­ta­va. Totalitaarinen orja saa kuo­la­ta vain sil­loin, kun kel­lo soi. Aidot tun­teet, kuten rak­kaus ja ilo, voi­vat rik­koa täl­lai­sen ehdol­lis­tu­mi­sen.

Joukkojen alistamisen tekniikat

Meerloo esit­tää, että tie­toa psyyk­ki­sis­tä pro­ses­seis­ta käy­te­tään yhteis­kun­nas­sa ihmis­ten suit­si­mi­seen ja ehdol­lis­ta­mi­seen sen sijaan, että sitä hyö­dyn­net­täi­siin hei­dän sivis­tä­mi­seen­sä. Tämä kult­tuu­ri itses­sään muok­kaa ihmi­sis­tä tai­pu­vai­sia hyväk­sy­mään auto­ri­taa­ri­sen elä­män­tyy­lin. Meerloosta on häm­men­tä­vää huo­ma­ta, ettei­vät edes älyk­käät ihmi­set ajat­te­le sel­keäs­ti.

Päivittäisessä elä­mäs­sä mekaa­ni­ses­ti tois­tu­via sug­ges­tioi­ta on todel­la vai­kea vält­tää. Silloinkin, kun kriit­ti­nen mie­li tor­juu nämä sug­ges­tiot, ne hou­kut­te­le­vat mei­tä teke­mään asioi­ta, joi­ta jär­kem­me pitää type­ri­nä. Nykyaikaiseen elä­mään liit­ty­vä koneel­lis­tu­mi­nen on muut­ta­nut moder­nin ihmi­sen käyt­täy­ty­mis­tä pas­sii­vi­sem­paan ja mukau­tu­vam­paan suun­taan. Omien arvo­kä­si­tys­ten mer­ki­tys on aiem­paa vähäi­sem­pi, moder­ni ihmi­nen ajat­te­lee aiem­paa useam­min jouk­ko­tie­do­tus­vä­li­nei­den välit­tä­mien arvo­jen mukai­ses­ti. Tätä kut­su­taan ”ylei­sen mie­li­pi­teen hal­lin­nak­si”.

Aivopesu ei ole mah­dol­lis­ta ilman tota­li­taa­ris­ta ajat­te­lua. Sopivilla psy­ko­lo­gi­sil­la kei­noil­la voi­daan saat­taa koko­nai­sia kan­sa­kun­tia aivo­pe­sun tilaan. Heistä voi­daan näin teh­dä oman ajat­te­lu­ky­kyn­sä menet­tä­nei­tä robot­te­ja, ja täs­tä tulee heil­le uusi elä­mi­sen tapa. Poliittiset näke­myk­set dege­ne­roi­tu­vat ainoas­taan pro­pa­gan­da­tar­koi­tuk­sia var­ten kek­si­tyik­si jär­jet­tö­mik­si sanal­li­sik­si muo­toi­luik­si.

Ihmisellä on kah­det kas­vot. Yhtäältä hän haluai­si kehit­tyä kyp­sem­mäk­si ja vapaam­mak­si, ja toi­saal­ta pie­ni lap­si hänen sisäl­lään kai­paa koko­nais­val­tais­ta tur­vaa ja vapaut­ta vas­tuus­ta. Totalitaarisessa val­tios­sa epäi­lyk­siä, häm­men­nys­tä ja konflik­te­ja ei saa näyt­tää. Totalitaarisissa joh­ta­jis­sa on havait­ta­vis­sa ylit­se­pää­se­mä­tön tar­ve kont­rol­loi­da mui­ta ihmi­siä ja käyt­tää rajoit­ta­ma­ton­ta val­taa, mikä juon­taa usein juu­ren­sa syväl­le iskos­tu­neis­ta pelon, nöy­ryy­tyk­sen ja alem­piar­voi­suu­den tun­teis­ta.

Kaikki joh­ta­mi­sen muo­dot voi­vat Meerloon mukaan ilman val­pas­ta kont­rol­lia kehit­tyä vähi­tel­len dik­ta­tuu­rik­si. Korkea ase­ma, suu­ri val­ta ja vas­tuu tois­ten ihmis­ten hen­ges­tä ja elä­mäs­tä ovat joh­ta­jan psyy­kel­le val­ta­va tes­ti.

Mitä taval­li­sel­le ihmi­sel­le tapah­tuu täl­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa? Totalitaarisen val­tion asuk­kaat eivät kom­mu­ni­koi tois­ten­sa kans­sa aidos­ti. Heidän sisäi­sen myk­kyy­ten­sä ja viral­li­sen ver­baa­li­sen pom­mi­tuk­sen välil­lä val­lit­see voi­ma­kas kont­ras­ti. Kansalaiset eivät ais­ti enää omaa minuut­taan, heil­lä ei ole enää egoa, ei per­soo­nal­li­suut­ta. Kansalainen on vain viral­li­sen sana­tu­li­tuk­sen ja hen­ki­sen pakot­ta­mi­sen objek­ti. Rauhallisen yksi­löl­li­sen ajat­te­lun ja har­kin­nan kor­vaa­vat jouk­ko­hur­mos ja jouk­ko­fa­na­tis­mi.

Totalitaarisessa val­tios­sa yksi­lö ei voi kehit­tyä. Kansalaisten suu­ret mas­sat lil­lu­vat hen­ki­lö­koh­tai­ses­sa ja poliit­ti­ses­sa val­veu­nes­sa. Ei ole vas­ta­vuo­rois­ta aja­tus­ten­vaih­toa, ei kes­kus­te­lu­ja, ei huu­toa, ei vapau­tu­mis­ta emo­tio­naa­li­sis­ta jän­nit­teis­tä. On vain hil­jais­ten sala­liit­to­lais­ten maa­il­ma, jos­sa val­lit­see epä­luot­ta­mus. Kansalaisia val­vo­taan tauot­ta. Naapurit, pos­tin­kan­ta­ja, lap­set – kaik­ki edus­ta­vat ran­kai­se­vaa val­tio­ta. Järjenkäyttö, val­veu­tu­nei­suus sekä pyr­ki­mys vapaa­seen, tut­ki­vaan ajat­te­luun ovat tota­li­taa­ri­sen jär­jes­tel­män suu­rim­pia vihol­li­sia. Ajattelu on tar­pee­ton­ta, vain elii­til­le kuu­lu­vaa. Ihmisen on luo­vut­ta­va ainut­laa­tui­suu­des­taan ja yksi­löl­li­ses­tä per­soo­nal­li­suu­des­taan ja alis­tut­ta­va integroin­nin ja stan­dar­di­soin­nin tasa­päis­tä­väl­le kaa­val­le.

Meerloo koros­taa, että myös niin kut­su­tuis­sa vapais­sa, demo­kraat­ti­sis­sa val­tiois­sa voi­daan huo­maa­mat­ta ja tie­dos­ta­mat­ta ajau­tua täl­lai­siin tota­li­taa­ri­siin kehi­tys­kul­kui­hin.

Totalitaariset joh­to­hen­ki­löt hal­lit­se­vat pelot­te­le­mal­la. He pyr­ki­vät saa­vut­ta­maan lojaa­liut­ta ennem­min pelon kuin luot­ta­muk­sen kaut­ta. Totalitaarisen ter­ro­rin aikaan­saa­man panii­kin seu­rauk­se­na ihmi­set koke­vat jou­tu­van­sa eroon toi­sis­taan, ja jokai­nen tun­tee olon­sa yksi­näi­sek­si ja pelok­kaak­si. Erottaminen tekee yksi­löis­tä kyvyt­tö­miä tais­te­le­maan epäin­hi­mil­lis­tä vai­kut­ta­mis­ta vas­taan.

Totalitaarisen stra­te­gian kul­ma­ki­viä ovat vih­jai­lut, sol­vauk­set ja tuo­mit­se­mi­nen. Jokainen kan­sa­lai­nen on poten­ti­aa­li­nen hal­lin­non vihol­li­nen. Mutta ennen kaik­kea ajat­te­lu itses­sään on vihol­li­nen. Läpinäkyvää poli­tiik­kaa ei ole, eikä vapaan kes­kus­te­lun puut­tues­sa ole todel­li­sia mie­li­pi­de-ero­ja­kaan, vaan ainoas­taan pel­koa liet­so­vaa juo­nit­te­lua ja tuo­mit­se­mis­ta.

Totalitaarinen yhteis­kun­ta tar­vit­see ulkois­ta vihol­lis­ku­vaa ja peit­tää samaan aikaan omat epä­on­nis­tu­mi­sen­sa. Kaunopuheiset iskusa­nat, kuten ”his­to­rial­li­nen vält­tä­mät­tö­myys”, ohjaa­vat yksi­löä näke­mään moraa­lit­to­man käy­tök­sen hyveel­li­se­nä.

Propagandististen val­hei­den ja tahal­li­ses­ti vää­rien iskusa­no­jen muo­toi­lua kut­su­taan ”ver­bo­kra­tiak­si”. George Orwellin romaa­nis­ta 1984 tutun ”kak­soi­sa­jat­te­lun” mukai­ses­ti ilmei­set ris­ti­rii­tai­suu­det hyväk­sy­tään muki­se­mat­ta. Johtajien kor­va­tes­sa fak­tat mie­li­ku­vi­tuk­sel­la ja vää­ris­te­lyl­lä ihmi­set ohja­taan sys­te­maat­ti­ses­ti ja tie­toi­ses­ti valeh­te­le­maan. Sanat kadot­ta­vat ”semant­ti­ses­sa sumus­sa” vies­tin­näl­li­sen tar­koi­tuk­sen­sa ja lau­kai­se­vat sen sijaan yksi­no­maan pelon ja kau­hun tun­tei­ta.

Ihmiset eivät enää pon­nis­te­le todel­li­sen ymmär­ryk­sen eteen, eikä vies­tien sisäl­tö­jen hyviä ja huo­no­ja puo­lia pun­ta­roi­da. Ihmiset eivät pyri saa­vut­ta­maan todel­lis­ta ymmär­rys­tä, vaan heil­le riit­tää ymmär­tä­mi­sen illuusio, joka syn­tyy kuun­te­le­mal­la asioi­den yksi­toik­kois­ta tois­ta­mis­ta.

Totalitarististen toi­mi­joi­den on liet­sot­ta­va viha­pu­het­ta saa­dak­seen halua­man­sa tun­teet ihmis­jou­kois­sa pin­taan. Yksittäisestä kan­sa­lai­ses­ta tulee papu­kai­ja, joka tois­taa val­mii­ta tun­nus­lausei­ta ja pro­pa­gan­dis­ti­sia iskusa­no­ja ymmär­tä­mät­tä, mitä ne oikeas­ti tar­koit­ta­vat ja kuka nii­den taka­na on.

Yksittäinen ihmi­nen pel­kää anne­tuis­ta mie­li­pi­teis­tä ja ajat­te­lun tavois­ta poik­kea­mis­ta sii­nä mää­rin, että roh­ke­nee ilmais­ta itse­ään vain sanoil­la, jot­ka hänen dik­taat­to­rin­sa on hänel­le sanel­lut. Viralliseen sanas­toon on uskot­ta­va ja sitä on totel­ta­va. Virallisen lin­jan vas­tai­set fak­tat vää­ris­tel­lään ja tukah­du­te­taan, kai­ken­lai­set hen­ki­sen kom­pro­mis­sin muo­dot ovat viral­li­sen lin­jan näkö­kul­mas­ta petos­ta. Totuutta ei etsi­tä, on ole­mas­sa vain tota­li­taa­ris­ten dog­mien ja kli­sei­den pako­tet­tua hyväk­sy­mis­tä. Vapaus ja riip­pu­mat­to­muus, kom­pro­mis­sit ja objek­tii­vi­suus – kaik­ki mer­kit­se­vät maan­pe­tos­ta.

Totalitaarisessa val­tios­sa pel­ko on hal­lit­se­mi­sen väli­ne, ja val­lan­pi­tä­jät pyr­ki­vät hyö­ty­mään sii­tä, että kan­sa­lai­sen pel­ko elä­mää koh­taan voi ylit­tää kuo­le­man pelon. Elämä tar­koit­taa muun muas­sa aktii­vi­suut­ta ja spon­taa­ni­suut­ta, yri­tyk­siä ja ereh­dyk­siä. Elämä tulee aina tur­val­li­suus­ha­kui­suu­tem­me väliin. Mukautuminen ja elä­mi­sen pel­ko riis­tä­vät vapaal­ta elä­mäl­tä sen tehok­kaim­man aseen tais­te­lus­sa tota­li­ta­ris­mia vas­taan. Kun aja­tus elä­män moni­muo­toi­suu­des­ta ja psyy­ken komplek­si­suu­des­ta ja yksi­löl­li­syy­des­tä hylä­tään, hyväk­sy­tään jäy­kät dog­mit ja tota­li­taa­ri­set asen­teet.

Välinpitämättömyydestä ja apa­tias­ta tulee para­dok­saa­li­ses­ti pelon ja panii­kin ilme­ne­mis­muo­to­ja. Välinpitämättömyys ja apa­tia ovat myös reak­tioi­ta vähi­tel­len mie­leen tun­keu­tu­vaan, levot­to­muut­ta aiheut­ta­vaan pro­pa­gan­daan ja mei­hin kaik­kiin koh­dis­tu­vaan sug­ges­tioi­den lak­kaa­mat­to­maan vyö­ryyn. Joidenkin ihmis­ten käy­tös taan­tuu pelon ja panii­kin seu­rauk­se­na var­hai­sel­le tasol­le, ja nämä ihmi­set saat­ta­vat alkaa käyt­täy­tyä kuin lap­set. Osa muut­tuu pas­sii­vi­sik­si, osa saa vai­kei­ta pel­ko-oirei­ta ja toi­set taas psy­ko­so­maat­ti­sia oirei­ta.

Huomaamaton pakko

Totalitaarisessa jär­jes­tel­mäs­sä on mah­dol­lis­ta syn­nyt­tää kol­lek­tii­vi­nen har­ha. Kyse on ainoas­taan sii­tä, miten kol­lek­tii­vi­sia tun­tei­ta jär­jes­tel­lään ja mani­pu­loi­daan. Kun jouk­ko eris­te­tään, vapaa­ta ajat­te­lua ei sal­li­ta, ei vapaa­ta aja­tus­ten­vaih­toa, ei ulkoa­päin tule­vaa kor­jaus­lii­ket­tä. Joukkotiedotusvälineiden kaut­ta ryh­mään pys­ty­tään päi­vit­täin vai­kut­ta­maan pelol­la ja teen­näi­sel­lä innos­tuk­sel­la. Ihmiset alka­vat hyväk­syä pri­mi­tii­vi­sim­mät­kin ja koh­tuut­to­mim­mat­kin toi­min­ta­ta­vat.

Ulkoiset tapah­tu­mat toi­mi­vat usein lau­kai­se­vi­na teki­jöi­nä, jot­ka pääs­tä­vät ihmis­ten hys­te­rian ja har­ha­luu­lot val­loil­leen. Kollektiivinen hul­luus oikeut­taa yksi­lön tukah­du­te­tun hen­ki­lö­koh­tai­sen hul­luu­den. Huolella istu­tet­tu­ja har­ha­ku­vi­tel­mia on vai­kea muut­taa. Argumenteilla ei ole enää arvoa, kos­ka kyp­sy­mä­tön ajat­te­lu on saa­nut yliot­teen. Samalla unoh­de­taan, että vähem­mis­tön näke­myk­set, oli­vat ne hyväk­syt­tä­viä tai eivät, ovat yksi tapa suo­jel­la mei­tä mukau­tu­van enem­mis­tö­ajat­te­lun hii­pi­väl­tä val­taan­pää­syl­tä.

Siksi ihmis­tä on vapaas­sa, demo­kraat­ti­ses­sa yhteis­kun­nas­sa kan­nus­tet­ta­va ute­liai­suu­teen ja tie­don­ha­luun. Häntä on tuet­ta­va siten, ettei hän pel­kää itse­näis­tä ajat­te­lua, aitout­ta eikä tär­kei­nä pitä­mien­sä asioi­den puo­lus­ta­mis­ta.

Selitysharhalla – eli tar­peel­la selit­tää ja tul­ki­ta kaik­ki jon­kin yksin­ker­tai­sen ideo­lo­gian poh­jal­ta – on Meerloon mukaan voi­ma­kas yhteys pak­koa hyö­dyn­tä­vään yhteis­kun­ta­jär­jes­tel­mään. Tietylle asiain­ti­lal­le anne­taan ainoas­taan yksi kiveen hakat­tu tul­kin­ta, eikä mui­ta hyväk­sy­tä. Tämä ilme­nee voi­mak­kaa­na tar­pee­na selit­tää kaik­ki, todel­li­ses­ta ymmär­ryk­ses­tä riip­pu­mat­ta. Tästä syys­tä ihmi­siä tuli­si demo­kraat­ti­ses­sa yhteis­kun­nas­sa aina kan­nus­taa hen­ki­lö­koh­tai­seen ja kol­lek­tii­vi­seen itse­kri­tiik­kiin. Yksimielisyys sii­tä, mis­tä olem­me eri miel­tä, on ensim­mäi­nen askel todel­li­seen ymmär­ryk­seen.

Aikana, jona ihmis­ten väli­nen kil­pai­lu on lisään­ty­nyt ja val­lan­pi­tä­jät ovat riip­pu­vai­sia äänes­tä­jä­mas­sois­ta, jois­sa­kin hen­ki­löis­sä saat­taa puh­je­ta psy­koo­sia muis­tut­ta­via oirei­ta, kun he tule­vat vali­tuik­si mer­kit­tä­vään val­tiol­li­seen ase­maan. Hallintokoneistoon kuu­lu­mi­nen voi herät­tää jois­sa­kin viran­hal­ti­jois­sa vaa­ral­li­sen hou­ku­tuk­sen vapaut­taa pit­kään tukah­du­tet­tu­na ollut kaik­ki­voi­pai­suu­den tun­ne. Valta voi siis vai­kut­taa voi­mak­kaas­ti kehoon ja mie­leen sil­loin, kun joh­ta­jiem­me tuli­si olla ter­veim­mil­lään ja vakaim­mil­laan. Voidaan olet­taa, että tapa, jol­la joh­to­hen­ki­löt vali­taan, vai­kut­taa tähän pato­lo­gi­aan. On näh­tä­vis­sä, että idea­lis­tis­ten lat­teuk­sien alle kät­key­tyy vil­pil­li­siä ehdo­tuk­sia, ja että olem­me tai­pu­vai­sia hyväk­sy­mään tämän raken­teen poliit­tis­ten stra­te­gioi­den ja diplo­ma­tian kulu­nee­na peli­nä. Siksi onkin syy­tä edel­leen poh­tia, mikä mer­ki­tys psy­ko­paat­ti­sil­la ele­men­teil­lä on joi­den­kin joh­ta­jien koh­dal­la.

Mukautumattomuus ja mie­li­pi­de-erot ovat suu­rin rikos jär­jes­tel­mää vas­taan, ja tota­li­taa­ri­sil­la ajat­te­li­joil­la on tai­pu­mus­ta kuva­ta poik­kea­vat näke­myk­set tar­koi­tuk­sel­li­se­na pet­tu­ruu­te­na. Toisinajattelija on tota­li­taa­ri­sen val­tion näkö­kul­mas­ta hen­ki­lö, joka uskoo vain omiin oikeuk­siin­sa ja suh­tau­tuu yhtei­sön toi­vei­siin hal­vek­si­vas­ti.

Jos emme ymmär­rä jon­kin ongel­man tai argu­men­tin vai­ku­tuk­sia, olem­me tai­pu­vai­sia myön­ty­mään val­taa pitä­vän näke­myk­sen kan­nal­le. Se, miten hel­pos­ti ihmi­set ovat lah­jot­ta­vis­sa, on yhä edel­leen yksi vaka­vim­mis­ta psy­ko­lo­gi­sis­ta ja moraa­li­sis­ta ongel­mis­tam­me. Sisäinen häm­men­nys voi teh­dä meis­tä vas­taa­not­ta­vai­sia mil­le tahan­sa ulkoa tule­val­le pai­nok­kaal­le ohjeel­le, riip­pu­mat­ta sii­tä, kuin­ka jär­je­tön tai vir­heel­li­nen tuo ohje on.

Poikkeavan ajat­te­lun vai­noa­mi­nen ja jon­kin anne­tun tun­nus­lauseen mukai­sen lojaa­liu­den vaa­ti­mus saa­vat aikaan halut­to­muut­ta argu­men­toi­da ja tai­vu­tel­la mui­ta muut­ta­maan kan­taan­sa. Totuutta voi lähes­tyä monel­la tapaa, ja totuus ja tie sitä koh­ti on mah­dol­lis­ta löy­tää ainoas­taan eri­lais­ten mie­li­pi­tei­den yhteen­tör­mäyk­ses­sä. Demokratia tar­koit­taa mukau­tu­mat­to­muut­ta, myös sil­loin, kun arvos­te­lem­me toi­nen tois­tem­me näke­myk­siä. Näkemyksethän ovat – kos­ka olem­me ihmi­siä – aina epä­täy­del­li­siä.

Puolustusmahdollisuuksien etsiminen

Riippuvuutta ja kont­rol­lia koros­ta­va kou­lu­tus­ta­pa veto­aa opis­ke­li­joi­hin moraa­li­ses­ti ran­gais­tuk­sen ja syyl­li­syy­den kaut­ta sekä antaa mekaa­ni­sil­le tai­doil­le yli­suu­ren pai­noar­von tie­to­vi­san kal­tai­sil­la kyse­lyil­lä. Koulutustapa tuot­taa mukau­tu­mi­sen mal­lin, jota voi­daan hyö­dyn­tää tota­li­taa­ri­sis­sa jär­jes­tel­mis­sä. Jatkuviin kokei­siin perus­tu­va jär­jes­tel­mä pakot­taa kou­lu­lai­set ja opis­ke­li­jat auto­maat­ti­seen ajat­te­luun. Tällaisen sijaan demo­kraat­ti­ses­sa jär­jes­tel­mäs­sä tuli­si tukea vapaa­ta, kokei­le­vaa ja luo­vaa ajat­te­lua, sil­lä ilman sitä oppi­laat ja opis­ke­li­jat eivät opi ajat­te­le­maan itse.

Meerloo erot­taa toi­sis­taan ”kvan­til­lek­tuel­lin” (quan­tel­lec­tual) ja ”kvin­til­lek­tuel­lin” (quin­tel­lec­tual). Kvantillektuellit pyr­ki­vät kerää­mään mah­dol­li­sim­man suu­ren mää­rän tie­toa ja ovat hel­pos­ti ehdol­lis­tet­ta­vis­sa, eikä heis­tä sik­si tule hyviä demo­kraat­ti­sen yhteis­kun­nan kan­sa­lai­sia. Kvintillektuellien koh­dal­la älyk­kyys on osa per­soo­nal­li­suut­ta: fak­to­ja ei vain kulu­te­ta pas­sii­vi­ses­ti, vaan ne pun­ni­taan ja tar­kas­te­taan. Koulutusinstituutioiden tuli­si kan­nus­taa ihmi­siä kek­se­liäi­syy­teen ja oma­toi­mi­seen aktii­vi­suu­teen.

Psykologian todel­li­se­na pää­mää­rä­nä tuli­si olla ihmis­ten vapaut­ta­mi­nen hei­dän sisäi­sis­tä jän­nit­teis­tään aut­ta­mal­la hei­tä ymmär­tä­mään, mikä näi­tä jän­nit­tei­tä aiheut­taa. Psykologian tuli­si vapaut­taa ihmi­sen mie­li riip­pu­vuu­des­ta kyp­sy­mät­tö­mään ajat­te­luun, jot­ta jokai­nen voi­si löy­tää oman poten­ti­aa­lin­sa. Usein ihmi­set ovat kui­ten­kin val­mii­ta luo­pu­maan vapau­des­taan tavoi­tel­les­saan joko joh­ta­jien­sa hol­hoa­vaa tukea tai sel­lai­sia poliit­ti­sia tai talou­del­li­sia ideo­lo­gioi­ta, jot­ka ovat todel­li­suu­des­sa tor­jut­tu­ja paren­taa­li­sia kuvia.

Demokratia ohjaa yhtei­sön sel­viä­mään vir­heis­tään ilman pelot­te­lua. Demokratia hyvit­tää teke­män­sä vir­heet, kun taas tota­li­ta­ris­mi pitää itse­ään ereh­ty­mät­tö­mä­nä. Demokratia tar­koit­taa oikeut­ta kehit­tää itse itse­ään sen sijaan, että yksi­lö alis­tui­si jon­kun toi­sen kehit­tä­mis­toi­mil­le. Demokratia edel­lyt­tää jäse­nil­tään laa­jaa hen­kis­tä aktii­vi­suut­ta.

Kaikki omat omi­nai­suu­tem­me ja joh­ta­jiem­me omi­nai­suu­det, jois­sa on viit­tei­tä pas­sii­vi­ses­ta alis­ta­mi­ses­ta, vaa­ran­ta­vat demo­kraat­ti­set vapau­det. Ihmisille tuli­si taa­ta oikeus olla mukau­tu­mat­ta sekä oikeus puo­lus­taa itse­ään psy­ko­lo­gi­sil­ta hyök­käyk­sil­tä ja inter­ven­tioil­ta, jot­ka ilme­ne­vät tur­me­le­va­na jouk­ko­pro­pa­gan­da­na, tota­li­taa­ri­se­na pai­nos­tuk­se­na sekä hen­ki­se­nä kidu­tuk­se­na. Pelko ja hys­te­ria tuke­vat tota­li­ta­ris­mia: täs­tä ilmiös­tä tar­vit­si­sim­me täs­mäl­li­sen ana­lyy­sin.

Demokratia mer­kit­see ihmi­sar­von ensi­si­jai­suut­ta sekä oikeut­ta aja­tel­la itse, oikeut­ta omiin mie­li­pi­tei­siin ja edel­leen oikeut­ta nimen­omai­ses­ti esit­tää omat mie­li­pi­teen­sä ja suo­jel­la itse­ään psyy­keen tun­keu­tu­mi­sel­ta ja psyyk­ki­sel­tä pakot­ta­mi­sel­ta. Kritiikin ja har­haop­pi­suu­den sie­tä­mi­nen kuu­luu vapau­teen.

Demokraattisessa hal­lin­nos­sa ne, jot­ka on valit­tu vas­tuul­li­siin teh­tä­viin, vaa­ti­vat itsen­sä kont­rol­loin­tia ja rajoit­ta­mis­ta tie­dos­taen, että kukaan ei ole vir­hee­tön.

---

Kirjallisuuslähteet: Meerloo, Joost (2015). The Rape of the Mind. The Psychology of Thought Control, Menticide, and Brainwashing. Mansfield Centre, MT: Martino Publishing.

Luonnontieteiden toh­to­ri Oliver Hirsch toi­mii talous­p­sy­ko­lo­gian pro­fes­so­ri­na sovel­ta­vien tie­tei­den kor­kea­kou­lus­sa, eri­kois­aloi­naan perus­teet ja mene­tel­mät (tie­to­jen­kä­sit­te­ly ja tilas­toin­ti, tut­ki­mus­me­ne­tel­mät, biop­sy­ko­lo­gia).