Millainen mer­ki­tys yhteis­kun­ta­jär­jes­tel­mäl­lä on koro­na­pan­de­mian tor­jun­nas­sa? Vaikka COVID-19 ei ole demo­kraat­ti­nen tau­ti, demo­kraat­ti­sen jär­jes­tel­män perus­pi­la­ri­na toi­mi­va luot­ta­mus on paras lää­ke pan­de­mi­aa vas­taan, esit­tää Markus Leikola glo­baa­lis­sa ana­lyy­sis­sään. (Kuvitus: Sanna Saastamoinen.)

*

Virus­tau­dit ovat lää­ke­tie­teel­li­nen ongel­ma, epi­de­miat yhteis­kun­nal­li­nen ja pan­de­miat glo­baa­li­nen ongel­ma. Jos ongel­ma on hal­lit­se­ma­ton, se on kata­stro­fi, ja kata­stro­fi on aina yhteis­kun­nal­li­nen.

Päivä päi­väl­tä tämä vah­vis­tuu yhä sel­keäm­min: ongel­ma on maa­il­man yhtei­nen, mut­ta val­tiot ja yhteis­kun­nat yhtä eri­lai­sia kuin ennen­kin krii­siä. Hallitsijat, joi­den oma napa on ainoa, mil­lä todel­la on väliä, ovat saman­lai­sia kuin ennen­kin. Diktatuurit, jot­ka viis vei­saa­vat ihmi­soi­keuk­sis­ta, ovat saman­lai­sia kuin ennen­kin. Ja hal­li­tuk­set, jot­ka sekä ovat lunas­ta­neet luot­ta­muk­sen­sa kan­san­val­lal­la, ei vain vapais­sa vaa­leis­sa, vaan myös joka päi­vä vaa­lien välil­lä – nekin ovat saman­lai­sia kuin ennen krii­siä.

Mutta erot elä­mäs­sä dik­ta­tuu­ris­sa, popu­lis­ti­val­las­sa tai luot­ta­muk­seen perus­tu­vas­sa kan­san­val­las­sa eivät ole samo­ja kuin ennen krii­siä.  Nämä erot eivät enää ole vain ero­ja hal­lit­si­joi­den miel­lyt­tä­mis­ha­lus­sa tai öyk­kä­röin­nis­sä eivät­kä ero­ja ihmi­soi­keuk­sien toteu­tu­mi­sis­sa. Pandemia tuo näi­hin eroi­hin vie­lä yhden ker­rok­sen lisää: jär­jes­tel­mät taklaa­vat tau­tia eri tavoin. Keväällä 2020 ihmi­sen elä­män lisäk­si myös toden­nä­köi­syys kuol­la riip­puu uudel­la tavoin sii­tä, mis­sä näis­tä kol­mes­ta yhteis­kun­ta­jär­jes­tel­mäs­tä hän elää.

Kiina sulkee yhteiskunnan ja suut

Totalitaarinen Kiina sekä pahen­si krii­siä (pimit­tä­mäl­lä, tukah­dut­ta­mal­la) että peh­men­si sitä (nopeil­la, rajuil­la ja kat­ta­vil­la pak­ko­toi­mil­la, joil­la vie­lä jäl­jel­lä ole­via ihmi­soi­keuk­sia supis­tet­tiin vail­la hidas­ta­via val­mius­la­ke­ja). Emmekä todel­li­suu­des­sa edes tie­dä, mit­kä ovat Kiinan sai­ras­tu­nei­den, teho­hoi­det­tu­jen tai kuol­lei­den oikeat luvut. Jo krii­sin alku­vai­heis­sa kävi sel­väk­si, että viral­li­sia luku­ja vää­ris­tel­lään ja pii­lo­tel­laan. Länteen paen­neet toi­si­na­jat­te­li­jat soit­te­li­vat suo­raan ensim­mäi­sen epi­de­mia­kes­kuk­sen, Wuhanin sai­raa­loi­hin sel­vit­tääk­seen tilas­to­jen luo­tet­ta­vuut­ta ja pys­tyi­vät jo var­hai­ses­sa vai­hees­sa päät­te­le­mään yksit­täis­ten sai­raa­loi­den luku­jen yhteen­las­kul­la, ettei tilas­toi­hin ole luot­ta­mis­ta.

Myöhemmin Kiinan joh­to on käy­nyt näyt­tä­väs­ti Wuhanissa ja lähet­tä­nyt län­teen sekä kel­vot­to­mia tes­te­jä että suo­ja­va­rus­tei­ta. Välillä kii­na­lai­set ovat syyt­tä­neet Yhdysvaltojen armei­jaa epi­de­mian aloit­ta­mi­ses­ta, välil­lä taas itse myön­tä­neet, että vikaa saat­toi olla heis­sä­kin.

Wuhanin kes­kus­sai­raa­lan ensia­puo­sas­ton yli­lää­kä­ri Ai Fen oli ensim­mäi­nen, joka pal­jas­ti maa­il­mal­le COVID-19-tau­din ole­mas­sao­lon. Hän kir­joit­ti artik­ke­lin Kansan leh­teen (Renwu), mut­ta sen­suu­ri esti artik­ke­lin jul­kai­sun. Artikkeli jul­kais­tiin kui­ten­kin uudel­leen inter­ne­tis­sä sen­suu­ri kier­täen käyt­tä­mäl­lä emo­je­ja, mor­se­koo­dia ja pinyin-trans­lit­te­roin­tia. Kolme viik­koa ensim­mäi­sen poti­laan diag­noo­sin jäl­keen, hoi­to­hen­ki­lö­kun­nan jo sai­ras­tut­tua, sai­raa­lan joh­to­kol­le­gio kiis­ti yhä, että virus voi­si tart­tua ihmi­ses­tä toi­seen.

Saman sai­raa­lan nuo­ri sil­mä­lää­kä­ri Li Wenliang ehti varoit­taa aiem­pia kurs­si­to­ve­rei­taan WeChat-somes­sa ja tie­to ehti levi­tä laa­jal­le lää­kä­ri­pii­reis­sä. Li vie­tiin polii­sia­se­mal­le ja hän­tä varoi­tet­tiin vaka­vas­ti levit­tä­mäs­tä huhu­ja. Myöhemmin Li sai­ras­tui itse koro­naan ja hänen vii­mei­siä pos­tauk­si­aan somes­sa seu­ra­si 17 mil­joo­naa ihmis­tä samal­la kun viran­omai­set vuo­roin myön­si­vät, vuo­roin kiis­ti­vät hänel­lä ole­van hätää. Li kuo­li hel­mi­kuun 7. päi­vä­nä 33 vuo­den ikäi­se­nä.

Voi vain arvail­la, mitä pan­de­mia tekee esi­mer­kik­si uiguu­rien uudel­leen­kou­lu­tus­lei­reil­lä, joi­hin on sul­jet­tu vähin­tään mil­joo­na vähem­mis­tö­kan­san edus­ta­jaa Xinjiangin maa­kun­nas­sa Kiinan luo­tei­so­sis­sa. ”Elämä maa­kun­nas­sa on palan­nut ennal­leen kuu­kau­den sulun jäl­keen”, on ainut tie­to, min­kä hal­li­tuk­sen tie­don­an­not ovat ker­to­neet.

Mutta lei­reil­tä ei kan­tau­du edes hil­jai­suut­ta.

Tiikeri loikkaa ja kyttää

Entä Aasian ei-kom­mu­nis­ti­set ”tii­ke­ri­val­tiot”, Etelä-Korea, Taiwan ja Singapore, jot­ka onnis­tui­vat jokai­nen hil­lit­se­mään pan­de­mi­aa? Tarkastellaan lähem­min Etelä-Koreaa, jol­la oli taan­noi­sen SARS-epi­de­mian ansios­ta sekä lain­sää­dän­tö että logis­tiik­ka val­mii­na nope­aan rea­goi­mi­seen.

Etelä-Korea on yksi har­vo­ja val­tioi­ta, jois­sa ei ole ollut laa­jo­ja karan­tee­ne­ja, sisäi­siä mat­kus­tus­kiel­to­ja tai talous­e­lä­män sul­ke­mi­sia. Siellä ryh­dyt­tiin nope­aan ja laa­jaan (myös oireet­to­mien ihmis­ten) tes­taa­mi­seen, mobii­li­tek­no­lo­gi­aan perus­tu­vaan moni­to­roin­tiin sekä uusien tar­tun­to­jen jul­ki­siin noti­fi­kaa­tioi­hin – toi­men­pi­de­ko­ko­nai­suu­teen, jon­ka akro­nyy­mi englan­nik­si on TRUST.

Positiivinen tes­ti­tu­los joh­ti auto­maat­ti­ses­ti eris­tä­mi­seen, oli oirei­ta tai ei. Itse itsen­sä karan­tee­niin sul­ke­nei­den oli pak­ko lada­ta itsel­leen vir­tu­aa­li­nen jal­ka­pan­ta; eris­tyk­ses­tä livis­tä­mi­nen aiheut­ti häly­tyk­sen viran­omai­sil­le ja kar­ku­ril­le jopa kah­den tuhan­nen euron sakon.

Vaikka tes­taa­mi­nen perus­tui vapaa­eh­toi­suu­teen, sitä täy­den­si­vät monet sel­lai­set yksi­tyi­syyt­tä louk­kaa­vat toi­met, jot­ka oli­si­vat vaa­ti­neet Euroopassa joko lain­sää­dän­töä tai aina­kin herät­tä­neet ison älä­kän: maa­han saa­pu­jat jou­tui­vat lataa­maan pakol­li­sen äly­pu­he­lin­so­vel­luk­sen, monet viras­tot, hotel­lit ja raken­nuk­set asen­si­vat ala-auloi­hin­sa läm­pö­ka­me­rat, joi­den läpi oli kul­jet­ta­va, ja ravin­to­lat mit­ta­si­vat asiak­kail­ta kuu­meen ennen kuin pääs­ti­vät nämä sisään.

Viranomaiset oli­vat jo aiem­man SARS-epi­de­mian aika­na otta­neet käyt­töön mene­tel­miä, jot­ka ovat tut­tu­ja lähin­nä agent­ti­fil­mien val­tuu­ten­sa ylit­tä­vien tie­dus­te­lu­pal­ve­lu­jen käy­tän­töi­nä: kan­sa­lais­ten liik­kei­tä jäl­ji­tet­tiin tur­va­ka­me­ra­ku­vien, luot­to­kort­ti­tie­to­jen sekä auto­jen ja kän­ny­köi­den GPS-datan avul­la.

Eikä tie­toa liik­keis­tä vain kerät­ty, vaan se teks­tat­tiin tai lähe­tet­tiin somen kaut­ta kai­kil­le niil­le, joi­den polut oli­vat saat­ta­neet koh­da­ta epäil­lyn koro­na­ta­pauk­sen kans­sa – yksi­löi­mät­tä hen­ki­löl­li­syyt­tä, mut­ta esi­mer­kik­si:

”Sinun lähiös­sä­si asu­va puo­la­lai­nen 35-vuo­tias mies on saa­nut posi­tii­vi­sen tes­ti­tu­lok­sen. Saavuttuaan len­to­ken­täl­le eilen noin klo 9 aamul­la hän on mat­kus­ta­nut vakio­met­roa­se­mal­le­si, jos­sa suo­ja­mas­ki pääl­lään shop­pail­lut kios­kil­la, palan­nut kotiin, men­nyt päi­väl­li­sel­le ita­lia­lais­ra­vin­to­laan Soulin Itaewon-kau­pun­gin­osaan ja rii­su­nut mas­kin­sa syö­des­sään. Seuraavana päi­vä­nä hän on käy­nyt pank­ki­kont­to­ri­si poh­ja­ker­rok­ses­sa, syö­nyt nuu­de­lei­ta saman kadun ravin­to­las­sa ja jat­ka­nut sit­ten pai­kal­li­seen sai­raa­laan tes­tei­hin.”

Autoritaarisuuden aukkokohdat paljastuvat

Ei tota­li­ta­ris­mia, suo­raan. Mutta mil­lä tahan­sa mit­ta­ril­la: lähel­le men­nään. Etelä-Korea on ollut kol­me­kym­men­tä vuot­ta muo­dol­li­nen demo­kra­tia, mut­ta eliit­ti on ollut kovin sisä­siit­tois­ta ja rek­ry­toi­tu samois­ta pii­reis­tä kuin ennen­kin. Pandemiaoperaatiot ovat kes­kei­ses­ti val­tio­joh­toi­sia, eikä kan­sa­lais­ten oma­vas­tuu perus­tu kes­ki­näi­sen luot­ta­muk­sen raken­ta­mi­seen, vaan mil­tei päin­vas­toin: epä­luot­ta­mus naa­pu­rei­ta koh­taan on stra­te­gian polt­toai­net­ta. Tällainen stra­te­gia toi­mii vain auto­ri­tää­ri­syyt­tä pai­not­ta­vas­sa kult­tuu­ris­sa, jos­sa val­tio ei ole mah­dol­lis­ta­ja, vaan käs­ki­jä.

Etelä-Korean rie­mu­kul­ku ei ole myös­kään niin auko­ton­ta. Presidentti Moon Jae-in ennät­ti rie­mui­ta hel­mi­kuun puo­li­vä­lis­sä lii­an aikai­sin nel­jäs­tä tapauk­set­to­mas­ta päi­väs­tä – mil­joo­na ihmis­tä alle­kir­joit­ti heti adres­sin, jos­sa vaa­dit­tiin hänen viral­ta­pa­no­aan. Edellisen pre­si­den­tin viral­ta­pa­nos­ta ei vie­lä ole ehti­nyt kulua kovin pit­kää aikaa. Eivätkä huh­ti­kuun puo­li­vä­lin vaa­lit ole lain­kaan vähen­tä­neet tar­vet­ta näyt­tää, että tilan­ne on saa­tu hal­lin­taan nii­hin men­nes­sä – ja pan­de­mian tor­jun­nas­sa lyhyen täh­täi­men toi­met eivät aina ole sama kuin vahin­ko­jen mini­moin­ti pit­käl­lä täh­täi­mel­lä.

Ja mitä pitem­pään epi­de­mia on jat­ku­nut, sitä sel­vem­min on käy­nyt ilmi, että ihmi­set eivät mal­ta pysy­tel­lä eris­tyk­sis­sä – toi­sin kuin Euroopassa, korea­lai­sil­la on kui­ten­kin mah­dol­li­suus käy­dä kai­kis­sa niis­sä pai­kois­sa, jot­ka län­nes­sä on sul­jet­tu, vaik­ka­kin ran­gais­tuk­sia uhma­ten. Epidemia ei ole näin ollen ole jat­ka­nut las­ku­käy­räl­lä, vaan uusien tapaus­ten mää­rä on ollut jo jokusen vii­kon vakio päi­väs­tä toi­seen.

Iran on puo­les­taan esi­merk­ki pap­pis­val­las­ta, jos­sa ihmi­soi­keuk­sia on tukah­du­tet­tu, mut­ta jos­sa jär­jes­te­tään kui­ten­kin vaa­le­ja ja jois­sa on vah­va kan­sa­lai­syh­teis­kun­ta. Teheranin eliit­ti bai­laa, juo­puu ja seks­tai­lee halu­tes­saan aivan kuten län­nes­sä. Iraninkin tapauk­ses­sa koro­naa on vai­kea kont­rol­loi­da koko­naan – mut­ta vahin­ko monin­ker­tais­tuu, kun maa sijait­see perin­teis­ten kul­ku­reit­tien ris­teys­koh­das­sa. Iran ei todel­la­kaan sul­ke­nut rajo­jaan var­hain: Irakin, Afganistanin, Bahrainin, Kuwaitin, Omanin, Libanonin ja Arabiemiraattien epi­de­mioi­den jäl­jet joh­ta­vat kaik­ki Iraniin.

Viimeistään sil­loin kun Iranin vara­ter­veys­mi­nis­te­ri – ensim­mäi­se­nä minis­te­ri­nä maa­il­mas­sa – ker­toi maan­sa tele­vi­sios­sa sai­ras­ta­van­sa COVID-19-tau­tia, kan­sa­lais­ten luot­ta­mus hal­lin­toon las­ki sel­väs­ti, niis­sä­kin pii­reis­sä ja seu­duil­la, jos­sa jär­jes­tel­mään on oltu enem­män tai vähem­män tyy­ty­väi­siä. Mullahit teke­vät nyt kaik­ken­sa voit­taak­seen tuo­ta luot­ta­mus­ta takai­sin, mut­ta Yhdysvaltain pakot­teis­ta ennes­tään kär­si­vä kan­sa ei sitä hevil­lä palau­ta.

Pandemisen tasa-arvon illuusio

On vai­ke­aa olla tota­li­taa­ri­nen vain puo­lik­si. Etelä-Korean rajan taka­na Pjongjangissa tämä tie­de­tään: niin­pä Pohjois-Koreassa ei viral­li­ses­ti ole ainoa­ta­kaan sai­ras­tu­nut­ta.

Vielä parem­paan yltää kui­ten­kin Turkmenistan. Se ei ainoas­taan ole tau­di­ton vyö­hy­ke, vaan lisäk­si sen medias­ta ei edes löy­dy mai­nin­taa koko tau­din ole­mas­sao­los­ta – lukuun otta­mat­ta muu­ta­maa pik­ku-uutis­ta, jos­sa isän­maa­nys­tä­vät ovat palan­neet koti­maa­han­sa saas­tu­neis­ta ulko­mais­ta. Toistaiseksi vie­lä pre­si­dent­ti joh­taa ”Onnellisuus ja ter­veys” -kam­pan­jaan­sa aivan kuten ennen­kin.

Mutta kuka onkaan suu­rim­mas­sa vaa­ras­sa dik­ta­tuu­reis­sa? Ne joil­la on suu­rin mää­rä kon­tak­te­ja. Ne jot­ka lah­jo­vat tien­sä läpi ongel­mien. Ne jot­ka kut­su­vat kool­le neu­vo­nan­ta­jia tai kan­san­jouk­ko­ja näyt­tääk­seen ja käyt­tääk­seen val­taan­sa. Ne jot­ka mat­kus­ta­vat ulko­mail­le.

Usein kuu­lee väi­tet­tä­vän, että COVID-19 on demo­kraat­ti­nen tau­ti. Ei ole. Se ei koh­te­le kaik­kia samal­la taval­la. Maailman syr­jä­ky­lien asuk­kaat, joil­la ei ole syy­tä hank­kiu­tua maa­li­ky­liin, ovat toki huo­non suo­jan varas­sa, mut­ta sil­ti vii­mei­siä, jot­ka pan­de­mian koh­taa­vat. Rikkaat ja öky­rik­kaat voi­vat ympä­röi­dä itsen­sä käsi­de­sil­lä, lää­kä­reil­lä ja hen­gi­tys­ko­neil­la. Mutta hei­dän val­tan­sa perus­tuu sil­ti kon­tak­tei­hin.

Jos net­tiyh­tey­den toi­ses­sa pääs­sä joku nap­saut­taa yhtey­den kat­ki, kon­tak­ti on enti­nen ja niin on val­ta­kin. Siihen asti: ei ihme, että Saudi-Arabiassakin jo 150 kunin­gas­huo­neen jäsen­tä on sai­ras­tu­nut – ja tämä on vas­ta valis­tu­nut arvaus.

Totalitarismit ovat mai­ta, jois­sa on par­haat tie­don­ke­ruu­jär­jes­tel­mät ja äänek­käin hil­jai­suus, nor­maa­liai­koi­na­kin. Nyt tuo hil­jai­suus huk­kuu maa­il­man hälyyn, vaik­ka se, mis­tä emme kuu­le, ker­too hädän vain syve­ne­vän.

Populismin alamaiset: kahden miljardin riskiryhmä

Populistiset hal­lin­not ovat eri­tyi­sen mie­len­kiin­non koh­tee­na nyt, onhan maa­il­man väes­tös­tä suu­rem­pi osa kuin kos­kaan aikai­sem­min, perä­ti 28 pro­sent­tia, popu­lis­ti­joh­ta­jien ala­mai­sia. Nämä joh­ta­jat kaut­ta maa­il­man ovat osoit­ta­neet krii­sin­hal­lin­nan ole­van hei­dän Akilleen kan­ta­pään­sä, mikä on jopa pie­noi­nen yllä­tys.

Kaavaa näyt­täi­si mene­vän kiis­tä­mi­sen, syyt­tä­mi­sen ja äkki­kään­nök­sen kaut­ta. Eikä vain yhden äkki­kään­nök­sen, vaan pouk­koi­lun, eikä vain pouk­koi­lun, vaan pouk­koi­lu­kään­nös­ten välis­sä kuo­reen vetäy­ty­mis­ten ja mah­ti­pon­tis­ten puhei­den kaut­ta. Globaalien tai alu­eel­lis­ten suur­val­to­jen joh­ta­jis­ta Venäjän Vladimir Putin, Yhdysvaltain Donald Trump, Ison-Britannian Boris Johnson, Turkin Recep Tayyip Erdoğan ja Intian Narendra Modi ovat kaik­ki toi­mi­neet näin. Heidän mie­len­liik­keis­tään ja vii­sau­des­taan riip­puu kah­den mil­jar­din (2 000 000 000) ihmi­sen hen­ki.

Syy täl­lai­seen ”stra­te­gi­aan” on yksin­ker­tai­nen: kun hal­lin­to­fi­lo­so­fia on vain joh­ta­jan oman val­lan kas­vat­ta­mi­nen, ja kaik­ki muu – mukaan lukien totuu­den kun­nioit­ta­mi­nen – on sil­le alis­teis­ta, ei täs­sä tilan­tees­sa ker­ta kaik­ki­aan ole ensim­mäis­tä­kään toi­min­ta­ta­paa, jol­la voi­si var­mis­taa oman val­lan kas­vat­ta­mi­sen tai edes säi­lyt­tä­mi­sen. Näyttävät teot voi­vat joh­taa jouk­ko­kuo­le­miin ja pro­tes­tei­hin. Tekemättä jät­tä­mi­nen eli kes­kit­ty­mi­nen vir­hei­den vält­tä­mi­seen voi joh­taa vah­vaa joh­ta­jaa äänes­tä­nei­den pet­ty­myk­seen ja tuen vetä­mi­seen pomol­ta.

Helpointa on syyt­tää jota­kin ulko­puo­lis­ta – hel­poin­ta sik­si, kos­ka se on sel­käy­ti­mes­tä tule­va toi­min­ta­ta­pa. Mutta se ei kau­an loh­du­ta, kun sai­ras­tu­nei­den ja kuol­lei­den luvut pahe­ne­vat.

Populistihallitusten ala­mai­set tule­vat ole­maan vapaas­sa pudo­tuk­ses­sa.

Trumpin ensim­mäi­nen koro­na­te­ko oli len­to­lii­ken­teen lopet­ta­mi­nen Kiinasta hel­mi­kuun alus­sa, ei ainoas­taan ilmei­sen epi­de­mio­lo­gi­sen ris­kin vuok­si, vaan myös sen täh­den, että Kiina oli sopi­va vihol­li­nen. Maat oli­vat olleet kaup­pa­so­das­sa jo jon­kin aikaa. Trump nousi val­taan lupaa­mal­la pitää huo­len sii­tä, ettei perin­tei­sin teol­li­suus siir­ry Kiinaan, ja sen lisäk­si rasis­ti­nen perin­ne­kau­hu, ”kel­tai­nen vaa­ra”, saat­taa yhä­kin reso­noi­da hänen kan­nat­ta­ja­kun­nas­saan.

Mutta Yhdysvalloissa työt­tö­mien mää­rä on tätä kir­joi­tet­taes­sa 26-ker­tais­tu­nut kol­mes­sa vii­kos­sa. Neljällä kym­me­nes­tä ame­rik­ka­lai­ses­ta ei ole sääs­tö­jä jär­jes­tel­mäs­sä, jos­sa jokai­nen on vii­me kädes­sä oman onnen­sa sep­pä – ja jos­sa iso osa elii­tis­tä suh­tau­tuu myös krii­sin­hal­lin­taan samal­la asen­teel­la. Samalla media rapor­toi san­ka­ri­ta­ri­nois­ta sekä urhei­lu­täh­dis­tä, jot­ka lah­joit­ta­vat mil­joo­na­palk­kioi­taan hätä­apuun.

Monet näis­tä pal­ve­lua­lo­jen uusis­ta työt­tö­mis­tä ovat nii­tä kau­pun­kien vaa’ankieliäänestäjiä, jot­ka eivät auto­maat­ti­ses­ti ole sen enem­pää republi­kaa­ne­ja kuin demo­kraat­te­ja­kaan. Lähitulevaisuus näyt­tää, onnis­tuu­ko Trump pitä­mään krii­seis­sä aina kas­va­van istu­van joh­don kan­na­tus­li­sän vai kään­tyy­kö kan­san syyt­tä­vä sor­mi pane­maan tule­van kata­stro­fin Valkoisen talon syyk­si.

Amerikkalaisten kan­nal­ta traa­gi­sin­ta on, että tilan­teen näin kata­stro­faa­li­nen kär­jis­ty­mi­nen oli­si kui­ten­kin ollut väl­tet­tä­vis­sä suh­teel­li­sen hel­pos­ti. New Yorkin osa­val­tio on pää­siäi­se­nä nous­sut juu­ri tar­tun­ta­ti­las­tois­sa ohi kaik­kien itse­näis­ten val­tioi­den. New York Times ker­toi kii­ras­tors­tai­na, että suu­rin osa epi­de­mian sikä­läi­sis­tä läh­teis­tä on peräi­sin hel­mi­kuus­sa Euroopasta tul­leil­ta mat­kai­li­joil­ta – val­tao­sin ame­rik­ka­lai­sil­ta kotiin­pa­laa­jil­ta. Eurooppalaisten pää­sy Yhdysvaltoihin kiel­let­tiin vas­ta maa­lis­kuun toi­sel­la vii­kol­la, ja sil­loin­kin Trumpin hen­gen­hei­mo­lai­sen, Boris Johnsonin Brexit-Britanniaan jätet­tiin ilma­sil­ta auki. Halutessaan näpäyt­tää EU:ta täl­lä tem­pul­la Trump näpäyt­ti kui­ten­kin omia kan­sa­lai­si­aan pal­jon dra­maat­ti­sem­min.

Lääkärien vainosta kahvin hintaan

Populistit rap­sut­ta­vat myös tois­ten­sa sel­kää, ja sil­loin tar­tun­ta­ris­ki on kan­sa­kun­tien väli­nen, ei vain joh­ta­jien. Intian Modi kut­sui 125 000 ihmis­tä sta­dio­nil­le Ahmedabadiin vas­taa­not­ta­maan Trumpia tämän vie­rail­les­sa Intiassa kol­me viik­koa ensim­mäi­sen intia­lais­diag­noo­sin jäl­keen hel­mi­kuun lopul­la. Näyttävää elet­tä perus­tel­tiin sil­lä, että mas­sat näh­des­sään Trump myhäi­li­si Intialle parem­man kaup­pa­so­pi­muk­sen. Trump taas tie­tää hyvin, että Kiina ja Intia tais­te­le­vat samas­ta joh­toa­se­mas­ta, joten hänel­le sopi enem­män kuin hyvin mat­kus­taa juu­ri Intiaan vie­lä sil­loin­kin, kun len­to­mat­kus­ta­mis­ta oli jo rajoi­tet­tu pal­jon.

Intiassa on las­ket­tu pää­siäi­seen men­nes­sä 3 000 koro­nauh­ria. Tämä lie­nee kysee­na­lai­nen ennä­tys: maa­il­man suu­rin koro­na­ti­las­to­vir­he. Ensimmäisestä vah­vis­te­tus­ta tar­tun­nas­ta tam­mi­kuun lopus­sa kes­ti kau­an, ennen kuin poliit­ti­nen pai­ne kas­voi niin isok­si, että joil­la­kin len­to­ken­til­lä toteu­te­tut etä­kuu­me­mit­tauk­set laa­jen­net­tiin mat­kus­tus­ra­joi­tuk­sik­si. Osavaltiojohtajat eivät jää­neet enää odot­ta­maan Delhin toi­mia, vaan aloit­ti­vat omien kan­sa­lais­ten­sa suo­je­lun, ja kym­me­nen päi­vää myö­hem­min, 24.3., Modi ilmoit­ti, että kes­kiyöl­lä pan­naan koko Intia kiin­ni 21 vuo­ro­kau­dek­si.

Seuraus oli paniik­ki, kaa­os – sekä myös disin­for­maa­tio, misin­for­maa­tio ja puh­das vai­no. Lääkäreitä on pies­ty kuo­li­aak­si, kos­ka hei­dän on pelät­ty levit­tä­vän tau­tia. Intiassa leviä­vät nyt yhtä aikaa tap­pa­va sai­raus ja tap­pa­va tai­kaus­ko.

Turkin pre­si­dent­ti Recep Tayyip Erdoğan, joka oli tot­tu­nut pais­tat­te­le­maan maa­il­man­po­li­tii­kan kes­kiös­sä, huo­ma­si muu­ta­mas­sa vii­kos­sa maan­sa geo­po­liit­ti­sen sijain­nin saa­neen aivan uusia maus­tei­ta: itäi­ses­sä naa­pu­ris­sa Iranissa koro­na levi­si hal­lit­se­mat­to­mas­ti, pako­lais­lei­reis­tä tuli val­ta­via ris­ki­kes­kit­ty­miä ja Eurooppaa ei kiin­nos­ta­nut, mitä sen Turkin vas­tai­sel­la rajal­la tapah­tuu, kun muu­rit nousi­vat kaik­kial­le Euroopan sisä­ra­joil­le.

Populistijohtajista 10 mil­joo­nan asuk­kaan Unkarin Viktor Orbán ja 200 mil­joo­nan Brasilian Jair Bolsonaro ovat omaa luok­kaan­sa. Orbán on kah­mi­nut lopun­kin val­lan itsel­leen ja viis vei­saa EU:sta, Bolsonaro puo­les­taan on edel­leen sitä miel­tä, että koro­na rin­nas­tuu pik­ku fluns­saan. Kummassakin tapauk­ses­sa kär­si­jöi­nä ovat kan­sa­lai­set – Brasilian tapauk­ses­sa osa näis­tä alku­pe­räis­kan­so­ja, jot­ka kär­si­vät neo­ko­lo­nia­lis­mis­ta ennes­tään sen lisäk­si, että inti­aa­nien vas­tus­tus­ky­ky monia kul­ku­tau­te­ja vas­taan on geneet­ti­ses­ti hei­kom­pi kuin val­ta­väes­töl­lä. Bolsonaro nousi val­taan lupaa­mal­la talou­den kohe­ne­van, ja talou­teen hän on epä­toi­voi­ses­ti tar­rau­tu­nut. Kun pai­kal­lis­joh­ta­jat ja fave­loi­den kan­san­liik­keet eris­tä­vät spon­taa­nis­ti osa­val­tioi­ta, met­ro­po­le­ja ja kau­pun­gi­no­sia, niin talou­den syök­sy ei enää ole Bolsonaron itsen­sä käsis­sä muu­ten­kaan. Bolsonaron toi­min­ta toden­nä­köi­ses­ti saa ennes­tään­kin her­kän talou­den sak­kaa­maan vain pahem­min – muu maa­il­ma saa jän­nit­tää sekä inhi­mil­li­sen tra­ge­dian että kah­vin ja mui­den raa­ka-ainei­den hin­taa.

Demokratia osoittaa voimansa

Demokraattisten polii­tik­ko­jen joh­ta­mat val­tiot pär­jää­vät täl­lä jul­mal­la suh­teel­li­sel­la astei­kol­la koh­tuul­li­sen hyvin; varians­si nii­den kes­ken (esim. Espanjan ja Italian suu­ret tau­ti­lu­vut) on enem­män kiin­ni koko jou­kos­ta mui­ta teki­jöi­tä kuin yhteis­kun­ta­jär­jes­tel­mä. Joissakin mais­sa, kuten Ruotsissa, polii­ti­kot jät­tä­vät vir­ka­mie­hil­le isom­man roo­lin, toi­sis­sa mais­sa, kuten Suomessa, val­tio pitää tie­do­tus­ti­lai­suu­ten­sa kol­lek­tii­vi­na, jois­sa­kin taas keu­la­ku­va­na on demo­kraat­ti­nen pää­mi­nis­te­ri taus­ta­naan val­ta­kun­nan visu­aa­li­set tun­nuk­set.

Mutta aidos­sa demo­kra­tias­sa luot­ta­mus vapaas­ti valit­tuun, par­haan­sa yrit­tä­vään ja valeh­te­le­mat­to­maan joh­toon moti­voi kan­sa­lai­sia sekä nou­dat­ta­maan ohjei­ta ja mää­räyk­siä että teke­mään oman osan­sa. Kriisissä tulee hyvin esiin, kuin­ka tär­keä ja arvo­kas teki­jä – kir­jai­mel­li­ses­ti, sekä eurois­sa että ihmis­hen­gis­sä – mei­kä­läi­sen yhteis­kun­nan perus­pi­la­ri, luot­ta­mus, oikein onkaan.

Demokratia on hen­ki­va­kuu­tus; val­lan­pi­tä­jien luot­ta­mus kan­sa­lai­siin ja kan­sa­lais­ten luot­ta­mus val­lan­pi­tä­jiin on yhteis­kun­nan lii­ma.

Siinä tär­kein yksit­täi­nen syy, mik­si Suomi on saa­vut­ta­nut kan­sain­vä­li­ses­ti erin­omai­set, ellei perä­ti tähän men­nes­sä par­haat tulok­set koro­na­pan­de­mian alku­vai­heen tor­jun­nas­sa. Käyrää on madal­let­tu, kuten sanon­ta kuu­luu, monen eri toi­men oikea-aikai­sel­la yhteis­vai­ku­tuk­sel­la, pyr­kien samal­la mini­moi­maan hait­ta­vai­ku­tuk­set yhteis­kun­nal­le. Kun tilan­ne on sinäl­lään uusi – vas­taa­vaa pan­de­mi­aa ei ole ollut sit­ten espan­jan­tau­din sata vuot­ta sit­ten, ja myös näl­kä­vuo­det 150 vuot­ta sit­ten ovat jos­sain mää­rin rin­nas­tei­sia – niin on täy­ty­nyt sovel­taa nii­tä oppe­ja ja koke­muk­sia, joi­ta on.

Vierastan sinäl­lään sota­ver­tauk­sia, mut­ta kiel­tä­mät­tä tilan­tees­sa on joi­tain yhtä­läi­syyk­siä tal­vi­so­taan: vihol­li­sen hyök­käyk­sen tie­det­tiin ole­van mah­dol­li­sen ja jota­kin oli teh­ty­kin sii­hen varau­tu­mi­sek­si, mut­ta sen tark­ka ajan­koh­ta ja ensi voi­ma tuli­vat kui­ten­kin yllä­tyk­si­nä. Poikkeustilan käyn­nis­tyt­tyä äkil­li­ses­ti ja väki­val­tai­ses­ti ei ollut mitään edel­ly­tyk­siä arvioi­da, kau­an­ko sitä kes­täi­si. Vihollinen oli yli­voi­mai­nen, mut­ta tavoit­tee­na oli hidas­taa sen ete­ne­mis­tä nopeas­ti impro­vi­soi­dun työn­jaon avul­la sik­si, kun­nes apua tuli­si.

Kuten tie­de­tään, apua ei län­nes­tä kos­kaan tul­lut ja Neuvostoliitto lopet­ti sota­toi­met 105 päi­vän kulut­tua nii­den aloit­ta­mi­ses­ta saa­vu­tet­tu­aan osan alku­pe­räi­sis­tä soti­laal­li­sis­ta tavoit­teis­taan. Suomi kär­si vau­rioi­ta, mut­ta sel­vi­si: kan­sa­kun­ta oli per­hei­tä myö­ten jakau­tu­nut tais­te­lu­rin­ta­maan, koti­rin­ta­maan ja lap­set vie­lä lisäk­si lähe­tet­ty pois kum­mal­ta­kin näyt­tä­möl­tä. Siviilitkin oli eva­kuoi­tu tais­te­lu­näyt­tä­möl­tä. Lopulta niin tal­vi- kuin jat­ko­so­das­sa­kin sivii­liuh­riem­me mää­rä väki­lu­kuun näh­den oli Saksan ja/tai Neuvostoliiton kans­sa sotaa käy­vis­tä mais­ta kaik­kein pie­nim­piä.

Talvisodassa kent­tä­joh­ta­mi­sen hoi­ti­vat nuo­ret reser­vin vän­ri­kit, ilman isoa koke­mus­ta, mut­ta vas­tui­den­sa myö­tä saap­pai­den­sa kokoi­sik­si kas­vaen. Se oli mah­dol­lis­ta sen vuok­si, että van­hem­pien auk­to­ri­teet­tien kun­nioi­tus ja tiuk­ka pääl­lik­kö­vi­ras­to­mei­nin­ki ei ollut val­lit­se­va kult­tuu­ri. Etsimättä tulee mie­leen minis­te­ri­vuo­sis­sa koke­mat­to­man nais­vii­si­kon toi­min­ta Suomen hal­li­tuk­sen joh­dos­sa: päi­vä päi­väl­tä var­mem­pi­na.

Matalat kynnykset, yhteistyön verkostot

Sotien jäl­keen Suomessa kehi­tet­tiin jul­ki­sen ja yksi­tyi­sen sek­to­rin yhteis­työ­tä resurs­sien tehok­kaan käy­tön var­mis­ta­mi­sek­si poik­keus­o­lo­ja var­ten kan­sain­vä­li­ses­ti­kin poik­keuk­sel­li­sen mää­rä­tie­toi­ses­ti. Yhteistyön yksi ilmen­ty­mä ovat maan­puo­lus­tus­kurs­sit, toi­nen on huol­to­var­muus­jär­jes­tel­mä. Sittemmin molem­mat on modi­fioi­tu aut­ta­maan yhteis­kun­taa koko­nai­suu­te­na – eikä vain soti­lai­den joh­dol­la – vas­taa­maan monen­lai­siin krii­sei­hin.

Suomessa poik­keuk­sel­li­ses­ti niin jul­ki­sen kuin yksi­tyi­sen­kin puo­len pää­tök­sen­te­ki­jät ymmär­tä­vät kuta­kuin­kin kaik­ki suh­teel­li­sen samal­la tavoin laa­jan tilan­ne­ku­van kerää­mi­sen tär­key­den. Tämä avai­na­sia on yllät­tä­vän tär­keä krii­sien voit­ta­mi­ses­sa, vaik­kei sitä aina tule aja­tel­leek­si – ja Euroopassakin on monia mai­ta, jois­sa tie­to ei lii­ku esim. yksi­tyi­sen ja jul­ki­sen sek­to­rin tai pie­nem­pien orga­ni­saa­tio­sii­lo­jen rajo­jen yli samal­la tavoin kuin Suomessa.

Samaa ver­kos­toa, jos­ta tie­dot kerä­tään, käy­te­tään toi­seen suun­taan tie­don ja toi­min­taoh­jei­den jaka­mi­seen koor­di­noi­dus­ti. Kriiseissä on aina vai­kein­ta yhdis­tää kes­ki­tet­ty poli­tiik­ka ja hajau­tet­tu, auto­no­mi­nen ja pai­kal­li­nen käy­tän­nön ope­ra­tii­vi­nen toi­min­ta, mut­ta jos hie­rar­kiat ovat mata­lia eikä eri­lais­ten epä­koh­tien pal­jas­ta­jien tar­vit­se pelä­tä nah­kan­sa puo­les­ta, niin par­haat käy­tän­nöt saa­daan aidos­ti leviä­mään, vir­heet kor­jat­tua ajois­sa ja sovel­ta­mi­nen on hal­lit­tua: jos­sa­kin kuri­na­lai­sen ja luo­van välil­lä, tai molem­pia.

Luottamuksen yllä­pi­tä­mi­sen tär­keys jul­ki­sen ja yksi­tyi­sen, val­tion ja kan­sa­lais­ten, eri maa­kun­tien ynnä mui­den taho­jen välil­lä vain koros­tuu krii­sis­sä, jon­ka hoi­ta­mi­nen on jat­ku­vas­ti vai­heit­tais­ta. Sekä tilan­ne­ku­va että sii­hen perus­tu­va stra­te­gian kehit­tä­mi­nen toi­min­ta­lin­jak­si vaa­ti­vat jat­ku­vaa toi­min­ta­lin­jan päi­vit­tä­mis­tä. Tämä ei onnis­tu kult­tuu­reis­sa, jois­sa on ris­ki­nä kas­vo­jen menet­tä­mi­nen, jos käy ilmi, että on teh­ty vää­riä pää­tök­siä, tai jos mac­hoi­lu­kult­tuu­ri vaa­tii itse­päis­tä kiin­ni­pi­tä­mis­tä jo teh­dyis­tä pää­tök­sis­tä vail­la kant­tia vaih­taa suun­taa.

Koronavirus on kulttuurin tuote…

Vielä lopuk­si muu­ta­ma sana sii­tä, mik­si ja miten koro­na­krii­si ei tun­ge ilmas­ton­muu­tos­krii­sin edel­le tai edes syr­jäy­tä WHO:n jo useam­pi vuo­si sit­ten suu­rim­mak­si glo­baa­lik­si uhak­si mää­rit­te­le­mää anti­bioot­ti­re­sis­tens­si­krii­siä. Nämä kaik­ki nimit­täin kyt­key­ty­vät ikä­vä kyl­lä yhteen.

Tuotantoeläinten lisään­ty­vä käyt­tö ja teu­ras­ta­mi­nen on väli­tön syy lin­tu- ja sikainfluens­sae­pi­de­mioi­hin. Virukset ovat jota­kin elol­li­sen ja elot­to­man olen­non välis­tä, mut­ta ne muun­tu­vat ja pyr­ki­vät monis­ta­maan itse­ään. Aina aika ajoin eläin­ten influens­sa­vi­ruk­set muo­dos­ta­vat variant­te­ja, jot­ka kyke­ne­vät siir­ty­mään ja menes­ty­mään toi­ses­sa lajis­sa. Ihminen on niil­le vain yksi monis­ta lajeis­ta. Eikä viruk­sia oikeas­taan edes kiin­nos­ta, ovat­ko ne tap­pa­via vai ei – mut­ta voi­dak­seen lisään­tyä ne tar­vit­se­vat isän­nän, solun ihmi­sen keuh­kois­sa, ja lisään­ty­mi­nen on nii­den ainoa tavoi­te maa­il­mas­sa.

COVID-19-tau­din aiheut­ta­van SARS-CoV-2-viruk­sen ilmaan­tu­mi­nen maan pääl­le ja – mitä toden­nä­köi­sim­min – siir­ty­mi­nen lepa­kois­ta ihmi­seen on sekin luon­nol­li­nen seu­raus evo­luu­tios­ta. Ilman ihmi­sen toi­min­nan yhä häi­käi­le­mät­tö­mäm­pää luon­non riis­tä­mis­tä koro­na­pan­de­mi­aa ei kui­ten­kaan oli­si tul­lut. Lepakot, viruk­sen aiem­mat isän­nät, asus­ta­vat met­sis­sä eivät­kä lähel­lä ihmis­tä. Ihmiset ovat kui­ten­kin rai­van­neet met­siä pel­loik­si, ja lajim­me ovat jou­tu­neet tois­ten­sa naa­pu­reik­si. Lepakoilta ei ole kysyt­ty, eikä viruk­sil­ta­kaan, mut­ta on ollut vain ajan kysy­mys, mil­loin jokin virus on sen kal­tai­nen, että se kyke­nee käyt­tä­mään tätä naa­pu­ruus­suh­det­ta oman lisään­ty­mi­sen­sä ja leviä­mi­sen­sä väli­nee­nä.

Yhtenä tär­keä­nä taus­ta­te­ki­jä­nä vil­je­ly­pin­ta-alan lisä­rai­vaa­mi­seen glo­baa­lis­ti taas on ilmas­ton­muu­tos, kun van­hat vil­je­ly­sa­lu­eet kui­vu­vat. Ilmastonmuutos vai­kut­taa myös tul­viin, kas­te­lu­ve­den käyt­tä­mi­seen sekä eri­lais­ten viruk­sia kan­ta­vien eläin­ten luon­nol­lis­ten vihol­li­sen ja ravin­to­ket­ju­jen muu­tok­seen. Sanalla sanoen, ilmas­ton­muu­tos sekoit­taa luon­non tasa­pai­noa niin perus­teel­li­ses­ti, että sitä voi pitää maa­il­man suu­rim­pa­na virus­lin­ko­na – niin nyt kuin tule­vai­suu­des­sa­kin.

…ja tämä pandemia aikamme summa

Pandemioita on ollut maa­il­man sivu, kir­joi­te­tun 10 000 vuo­den his­to­rian aika­na. Vaikka evo­luu­tio syn­nyt­tää bak­tee­re­ja tai viruk­sia, jot­ka sekä leviä­vät poik­keuk­sel­li­sen nopeas­ti että ovat poik­keuk­sel­li­sen tap­pa­via, tämä on ainut­laa­tui­nen.

Justinianuksen rut­to käyn­nis­tyi 500-luvul­la jaa., kun puo­len mil­joo­nan asuk­kaan Konstantinopoliin, maa­il­man suu­rim­paan kau­pun­kiin, tuo­tiin vil­jaa lai­va­las­teit­tain Alexandriasta – ja nii­den muka­na nopeas­ti lisään­ty­viä, saas­tu­nei­ta rot­tia. Musta sur­ma alkoi Välimeren sata­ma­kau­pun­geis­ta sekin. Mutta kum­mal­ta­kin kes­ti vuo­den ver­ran levi­tä Euroopan eri puo­lil­le.

Ennen koro­naa 9 mil­jar­din asuk­kaan maa­il­mas­sa teh­tiin 4,2 mil­jar­dia len­to­mat­kaa vuo­sit­tain eli 10 mil­joo­naa mat­kaa joka päi­vä. Lentokone on viruk­sen näkö­kul­mas­ta hen­gi­ty­sil­man sekoit­ta­mo, jos­sa yhden sai­ras­tu­neen ilma siir­re­tään koneel­li­ses­ti sadan, kah­den­sa­dan tai kol­men­sa­dan muun hen­gi­tys­tei­hin. Näitä poten­ti­aa­li­sia sekoit­ta­mo­ja nousi ennen pan­de­mi­aa ilmaan 100 000 joka päi­vä, 4 000 joka tun­ti, yksi joka sekun­ti, lak­kaa­mat­ta, päi­vin öin, kaik­kial­la.

Nyt kun len­to­ko­neet eivät kul­je, konei­den sijaan kul­kee tie­to. Viruksen geneet­ti­nen koo­di sel­vi­tet­tiin tam­mi­kuun alus­sa. Se jaet­tiin heti koko maa­il­man tie­deyh­tei­söl­le eikä sen jäl­keen kulu­nut kau­aa, kun kuka tahan­sa tut­ki­ja saat­toi lisä­tä nextstrain.org-verk­ko­si­vus­tol­le oman jäl­ji­tys­työn­sä tulok­set ja glo­baa­li ylei­sö seu­ra­ta päi­vit­ty­vää gra­fiik­kaa viruk­sen rei­tis­tä. Yhteistyö ja byro­kraat­tis­ten estei­den pois­ta­mi­nen nopeut­taa lääk­keen ja rokot­teen kehit­tä­mis­tä.

Mutta moni asia sel­vi­ää var­sin myö­hään sii­tä yksin­ker­tai­ses­ta syys­tä, että nii­tä ei ole osat­tu etsiä ajois­sa. Esimerkiksi vas­ta aivan pää­siäi­sen alla yhdys­val­ta­lai­set tut­ki­jat osa­si­vat piir­tää kuvan COVID-19:n saa­pu­mi­ses­ta Amerikkaan. Siinä vai­hees­sa kun pre­si­dent­ti Trump kiel­si mat­kus­ta­mi­sen Kiinasta tam­mi­kuun lopus­sa, maa­han oli jo saa­pu­nut viruk­sia Euroopasta palaa­vien ame­rik­ka­lais­ten muka­na. Ja kun euroop­pa­lai­sil­ta vii­mein kiel­let­tiin pää­sy Yhdysvaltoihin 11.3., ame­rik­ka­lai­set palaa­jat jat­koi­vat sen tuo­mis­ta – sen lisäk­si, että port­ti Britanniasta pysyi auki, vaik­ka Britannian poli­tiik­ka oli tuol­loin kaik­kea muu­ta kuin rajoit­ta­va.

Ei ole lii­oi­tel­tua arvioi­da, että poliit­ti­nen sig­naa­li – ”näpäy­tys EU:lle, lipai­su Boris Johnsonille” – mak­saa vii­vyt­te­ly­nä tuhan­sien ame­rik­ka­lais­ten hen­gen, ellei vii­si­nu­me­roi­sen luvun. Vertailun vuok­si: vii­mei­sim­mäs­sä Irakin sodas­sa ame­rik­ka­lai­sia on kuol­lut alle vii­si tuhat­ta.

Meillä on kaikki pelissä

Toisin kuin aiem­man SARS-epi­de­mian aiheut­ta­nut virus, tämän­ker­tai­nen ver­sio SARS-CoV-2 pys­tyy tar­tut­ta­maan tau­din jo itä­mi­sai­ka­na, mikä on ollut tehok­kaam­paa viruk­sen leviä­mi­sen kan­nal­ta ja ikä­väm­pää ihmis­ten kan­nal­ta. Pandemian jäl­jit­tä­mi­nen ja kukis­ta­mi­nen on pal­jon vai­keam­paa, vaik­ka virus ei ole sen ove­lam­pi, vii­saam­pi tai kie­rom­pi kuin aiem­mat­kaan suku­lai­sen­sa. Viruspopulaation elin­kaa­ri on kui­ten­kin rajal­li­nen, jos ihmis­ten immuu­ni­puo­lus­tus oppii tor­ju­maan viruk­sen, sil­lä ihmi­sen sisäl­lä viruk­set jakau­tu­vat mel­koi­sel­la vipi­näl­lä, mut­ta ihmi­sen ulko­puo­lel­la kukin virusyk­si­lö kuo­lee.

Ihmisen bio­lo­gia oppii ihmi­syk­si­lö ker­ral­laan. Pandemian tor­ju­mi­nen tapah­tuu kult­tuu­ri ja yhteis­kun­ta ker­ral­laan, jos yhteis­kun­nal­la on edel­ly­tyk­set oppia tor­ju­maan.

On yhteis­kun­tia, jois­sa oppi­mi­sen hin­ta on ihmi­syy­des­tä tin­ki­mi­nen. Ja on yhteis­kun­tia, jois­sa ihmi­syys voi säi­lyä ennal­laan. Valinta on ihmis­ten, ei virus­ten, sil­lä viruk­set eivät tin­gi viruk­si­suu­des­taan. Niillä kun ei ole mitään muu­ta – meil­lä sen sijaan on kaik­ki: elä­mäm­me, elä­män­muo­tom­me, se mikä tekee meis­tä sen mitä me olem­me.