Ympäristön ja ihmi­soi­keuk­sien kun­nioi­tus ei voi olla vain kulut­ta­jien val­veu­tu­nei­suu­den ja hyvän­tah­toi­suu­den varas­sa, kir­joit­taa ilmas­to­jour­na­lis­miin eri­kois­tu­nut toi­mit­ta­ja Riikka Suominen.

Vastuul­li­nen valin­ta eko­te­ko­na ei tar­koi­ta mitään, kos­ka se voi tar­koit­taa mitä vain.

Vastuullisuudelle ei nimit­täin ole yri­tys­maa­il­mas­sa tai kau­pan hyl­lyl­lä vaih­toeh­toa. Yhdessäkään elä­ke­va­kuu­tuk­ses­sa tai suk­ka­housu­pa­ke­tis­sa ei ker­ro­ta, että tämä on se vas­tuu­ton valin­ta. Siinä tapauk­ses­sa vas­tuut­to­muus pitäi­si oikeas­taan mai­ni­ta mel­kein kai­kes­sa, mitä kulu­tam­me.

Nyt valin­ta teh­dään ”taval­lis­ten tuot­tei­den” ja omi­ne nok­ki­neen vas­tuul­li­sik­si julis­tau­tu­nei­den val­mis­ta­jien välil­lä.

Koska vas­tuul­li­suu­del­le ei ole mää­ri­tel­mää, voi­vat yri­tyk­set aivan itse vali­ta, mitä koh­tia toi­min­nas­taan ne nos­ta­vat esiin. Autofirma voi puhua vaik­ka pen­kin­pääl­li­sis­tä, jot­ka on teh­ty kier­rä­te­tys­tä kala­ver­kos­ta. Ei tar­vit­se mai­ni­ta, että muu­hun autoon on kulu­nut 2 500 kiloa luon­non­va­ro­ja, ja että sen polt­to­moot­to­ri kuu­men­taa pla­neet­taa elin­kel­vot­to­mak­si. Eikä sitä, että tie­lii­ken­ne on mer­kit­tä­vin yksit­täi­nen mik­ro­muo­vin läh­de Suomessa. Jotain saa­ta­nal­lis­ta kier­rä­tys­tä kai on sekin, että muo­vi­nen kala­verk­ko nos­te­taan pois vedes­tä, ja sen sijaan mereen pää­tyy tien­pin­nan ja ren­kai­den muo­vi.

Lihatalo voi paka­ta jau­he­li­han vas­tuul­li­ses­ti vähem­pään muo­viin ja vai­e­ta sii­tä, että itse liha on ympä­ris­tö­ri­kos.

Meijeri voi vas­tuul­li­ses­ti pois­taa mai­to­töl­kis­tä muo­vi­kor­kin (jota sii­nä ei alun­pe­rin ollut, mut­ta jon­ka val­mis­ta­ja lisä­si), ja for­mu­la­ki­sat voi­vat vas­tuul­li­ses­ti kiel­tää ker­ta­käyt­tö­muo­vi­pul­lot.

Suhtau­dun epäil­len myös julis­tuk­siin kulut­ta­jien vas­tuul­li­suu­des­ta. 1990-luvul­ta asti on elä­tel­ty toi­vei­ta, että vih­reä kulut­ta­ja­lii­ke pitäi­si fir­mat pois­sa pahan­teos­ta. Viimeiset vii­si­tois­ta vuot­ta olen työ­ni puo­les­ta juos­sut tilai­suuk­sis­sa, jois­sa vakuu­tel­laan, että kulut­ta­jat vaa­ti­vat vas­tuul­li­suut­ta, että nuo­ret työn­te­ki­jät ne sitä vas­ta vaa­ti­vat­kin, ja että koh­ta maa­il­ma pelas­tuu, kun nyky­si­joit­ta­jat vaa­ti­vat samaa.

En ole näh­nyt tilan­teen paran­tu­neen kau­pois­sa tai glo­baa­leil­la työ­mark­ki­noil­la pal­jon­kaan. Bangladeshiläisen vaa­te­työn­te­ki­jän kes­ki­palk­ka on yhä vain mur­to-osa elä­mi­seen riit­tä­väs­tä. Ilmastopäästöt ovat jat­ka­neet kas­vu­aan. Jeff Bezos on ollut vuo­sia maa­il­man rik­kaim­pia ihmi­siä, vaik­ka täs­sä vai­hees­sa kai aivan jokai­nen on kuul­lut, että hänen perus­ta­man­sa Amazon on vain hiu­kan orja­ka­lee­ria parem­pi työ­paik­ka. Viime vuon­na Suomessa pal­jas­tet­tiin, että Hesburger teet­ti nuo­ril­la työ­tä ilman ves­sa­tau­ko­ja ja jopa pal­kat­ta. Uutisista huo­li­mat­ta ham­pu­ri­lais­ket­jun myyn­ti kas­voi sel­väs­ti.

Kulut­ta­jil­le suun­nat­tu vas­tuul­li­suus­pu­he on yhden­te­ke­vää tai jopa hai­tal­lis­ta. Pahimmillaan se on yri­tys jar­rut­taa sito­vaa lain­sää­dän­töä, joka pakot­tai­si fir­mat mak­sa­maan elä­mi­seen riit­tä­vää palk­kaa ja lopet­ta­maan luon­non tär­vää­mi­sen sekä moraa­lin­vas­tai­sen eläin­ten kidu­tuk­sen. Lisäksi vas­tuul­li­nen kulu­tus­pu­he rajaa köy­hät ihmi­set moraa­li­ses­ti oikein teke­vien ihmis­ten jou­kon ulko­puo­lel­le, jos heil­lä ei ole varaa ostaa kal­liim­pia ”vas­tuul­li­sia” tuot­tei­ta.

Kun ihmi­set kulut­ta­ja­ky­se­lyis­sä sano­vat jät­tä­vän­sä osta­mat­ta vas­tuu­ton­ta, niin mitä­kö­hän he tar­koit­ta­vat? Miten suk­ka­housuos­tok­sil­la tai vakuu­tus­yh­tiö­tä kil­pai­lut­taes­saan edes voi sel­vit­tää eet­ti­set toi­mi­tus­ket­jut, hen­ki­lös­tön työ­hy­vin­voin­nin, hii­li­ja­lan­jäl­jen tai vero­ker­ty­män?

Silloin, kun minul­la on oikein myön­tei­nen het­ki, ajat­te­len, että ehkä vas­tuul­li­suus­lä­ti­nä mer­kit­see jotain. Se mer­kit­see, että edes puheen tasol­la ihmi­set halua­vat eroon veron­kier­ros­ta, luon­non tär­vää­mi­ses­tä, kehi­tys­mai­den teh­tai­den orja­työs­tä ja eläin­ten kidu­tuk­ses­ta.

Jotta näi­hin tavoit­tei­siin pääs­täi­siin, on sää­det­tä­vä nii­hin vel­voit­ta­vat lait. Se, mis­tä nyky­ään puhu­taan yri­tys­vas­tuu­na, on mark­ki­noin­tia.

Ensi­si­jai­nen vas­tuu ympä­ris­tös­tä ja ihmi­soi­keuk­sis­ta on val­tioil­la. Kun iso osa osta­mis­tam­me tuot­teis­ta tulee kau­kai­sis­ta mais­ta ja nii­den raa­ka-aineet pai­kois­ta, jois­sa ay-lii­ke tai edes demo­kra­tia ei toi­mi, pitää Suomen lakien taa­ta, että tääl­lä saa myy­dä vain sää­dyl­li­ses­ti tuo­tet­tua tava­raa. Ympäristön ja ihmi­soi­keuk­sien kun­nioi­tus ei voi olla kulut­ta­jien val­veu­tu­nei­suu­den ja hyvän­tah­toi­suu­den varas­sa.

Siksi on erin­omais­ta, että yri­tys­vas­tuus­ta ollaan par­hail­laan sää­tä­mäs­sä lakia sekä Suomessa että EU-tasol­la. Se tar­koit­tai­si, että yri­tys­ten pitää kan­taa vas­tuu­ta tuo­tan­nos­sa tapah­tu­vis­ta ihmi­soi­keus­rik­keis­tä, ympä­ris­tö­tu­hois­ta ja kor­rup­tios­ta. Vielä ei ole sel­vil­lä, mitä tämä käy­tän­nös­sä kat­tai­si ja mitä yhtiöi­tä laki vel­voit­tai­si. Varmaa on, että elin­kei­noe­lä­mä halu­aa mie­luum­min jat­kaa köy­käi­sen vas­tuul­li­suu­den tiel­lä.